 Planetist
09.11.2005 19:57:42 | |
|---|
:|
|
 Skebameizi
09.11.2005 20:21:07 | |
|---|
Machine Menin Scars & Wounds päättyy piiloraitaan joka on levyn lopettaneen nimibiisin kertsin fiilistelyversio. Kun piiloraita loppuu, alkaa tuulen humina, ja juuri kun on nukahtamassa tuohon korvia hyväilevään ääneen, tokaisee vokalisti Antony hölmöllä äänellä "kiitoksiakiitoksia!" :D Say one more word, I double-dare you, BRING IT ON! |
 konehes
09.11.2005 20:22:40 | |
|---|
Nirvanan Nevermind loppuu virallisesti kaihoisan kauniiseen kappaleeseen Something In the Way. Vahva tunnelma, raivo on laantunut.
Radioheadin Bendsin loppu on myös jotain niin käsittämätöntä, että sitä ei voi ymmärtää. Street Spirit (Fade Out). Sen jälkeen ei voi puhua, ei liikkua, ei mitään. Aution kadun tunnelma on laskeutunut päälle. |
 Mr. Wolf
09.11.2005 20:22:52 | |
|---|
Useat lempibändieni levyt ja niiden viimeiset kappaleet. Nämäkin ovat taas niitä kuuluisia makuasioita. |
 ...And Justice For All
09.11.2005 20:23:06 | |
|---|
Mitenköhän Iron Maiden pärjäisi Kaikkien aikojen keskimmäiset biisit -kisassa? :o)
Voittaa kaikki sarjat...kevyesti! :-D Mm...beer... |
 aikavaikea
09.11.2005 20:27:19 | |
|---|
Tool - Lateralus. Reflection-Disposition-Triad -kolmikko tekee levyn lopusta jo muutenkin vakuuttavan kokemuksen, mutta viimeisen niitin lyö Faaip de Oiadin häiriintynyt kauhu. Aidosti pelottava pätkä.
No perskele, kai se sitten olisi pitänyt tuokin levy jaksaa kuunnella vaikka väkisin loppuun ennen kirjastoon palauttamista. Melkein puoleen väliin sinnittelin. otetaan uusiksi joskus. Ehkä. Deja Moo: "The feeling you've heard this bullshit before." |
 lxi
09.11.2005 20:39:18 | |
|---|
Nirvanan Nevermind loppuu virallisesti kaihoisan kauniiseen kappaleeseen Something In the Way. Vahva tunnelma, raivo on laantunut.
Radioheadin Bendsin loppu on myös jotain niin käsittämätöntä, että sitä ei voi ymmärtää. Street Spirit (Fade Out). Sen jälkeen ei voi puhua, ei liikkua, ei mitään. Aution kadun tunnelma on laskeutunut päälle.
Ja nämäkin!
Kyllä maailma on hienoja levynloppuja täynnä. Esimerkiksi sekin kerta kun kuuntelin Metallican St. Angerin, sitä lopun euforiaa... "vihdoin se on ohi!" The fact that no one understands you doesn't make you an artist. | kuunneltua |
 Curry
09.11.2005 20:41:40 | |
|---|
Aiemmin mainituista KC:n Starless, Maidenin Hallowed Be Thy Name ja Kingston Wallin The Real Thing ovat aivan uskomattomia. Mutta seuraavia vähintäänkin maininnan arvoisia biisejä ei ole kukaan vielä muistanut:
Whitesnake - Sailing Ships
Stratovarius - Visions
Deep Purple - Soldier Of Fortune
Sentenced - Mourn, No One There, End Of The Road
W.A.S.P. - The Great Misconceptions Of Me
Bruce Dickinson - Tyranny Of Souls Rockbändi ja vaimo haussa |
 reino
09.11.2005 20:51:55 | |
|---|
Kyllä maailma on hienoja levynloppuja täynnä. Esimerkiksi sekin kerta kun kuuntelin Metallican St. Angerin, sitä lopun euforiaa... "vihdoin se on ohi!"
Kil, kill, kill, kill.... kill.
No anyways. Yesin Close the the Edgen Siberian Kathru sopii kyllä lopetteluun. Vähän vauhdikkaampi veto, mutta lopun tunnelmointi vetää kyllä ihon kananlihalle. Tyylikäs lopetus erittäin tyylikkäälle levylle.
Ja myös Alice in Chainsin S/T:n Over Now on tyylikäs lopetus levylle. Ja oikeastaan koko AIC:N uralle. Vaikka jotain vielä kyseisen levyn jälkeen tekivätkin. Vitut, sano Vatanen |
 Lord of the strings
09.11.2005 21:46:22 | |
|---|
Proge ei ole musiikkityyli. Proge on elämäntapa. |
 texjazz
09.11.2005 22:14:07 | |
|---|
Kliseitten klise: A day in the life. Olo on karmivan maailmanlopullinen flyygelin jäädessä soimaan. Ennen vanhaan muuten monolevarissani, jossa ei ollut nostoautomaattia, Kersantti Pippurilla jäi soimaan tunnettu älämölö. Surullisilla talonmiehillä on melankolia |
 jumal
09.11.2005 22:43:31 | |
|---|
No kun kukaan ei ole vielä huuta mainunnut, niin sanotaan että
The Whon Who's next päättyy kyll munsta hienosti Won't get fooled againiin. Ja YUPlla on keskimääräistä enemmän hienoja levynlopetuksia. Tämän Keppijumpan päättävän intialaisen minipianon(?) soundiin olen juuri nyt mieltynyt kovasti, hypnoottinen jopa. |
 U.Honey
10.11.2005 09:09:54 | |
|---|
Celin Dionin "Immortality" - biisissä on tyylikäs lopetus. |
lxi
10.11.2005 11:45:24 | |
|---|
Täytyy taas täydentää:
Mastodon - Leviathan. Albumillinen omintakeista metallia päättyy julmetun kauniiseen, usvaiseen ja hitaasti keinuvaan instrumentaaliin (Joseph Merrick). Poissa ovat särö, roso ja rypistys, tilalla on akustisten kitaroiden helisevä sointi, 70-lukuisten kosketinten humina ja täydellinen kiireettömyyden tila. The fact that no one understands you doesn't make you an artist. | kuunneltua |
Herra_Benz
10.11.2005 14:30:58 | |
|---|
Timo Rautiainen& Trio niskalukaus:Lintu
Bob Marley:Redemption song
Sielun Veljet:Laulu
Paarma:Pidä liekkis
Siinä nyt oli joitain mahtavampia mitä tuli mieleen. |
 aksiom
10.11.2005 14:51:02 | |
|---|
Nahkis sanoi jo puolet sanottavastani toisella sivulla. Näitä ei nähdäkseni kuitenkaan oltu mainittu:
King Crimsonilta Starlessin lisäksi tietenkin myös 'In the Court of the Crimson King":n saman niminen lopetuskappale.
Lou Reed: 'Sad Song'. Lopettaa synkän Berlin-levyn parhaalla mahdollisella positiivisella tavalla. Viimeistä edeltävän kappaleen soidessa ahdistus tuntuu jo ylitsepääsemättömän pahalta mutta 'Sad Song' pelastaa aina.
The Who: 'Love, Reign O'er Me". Quadrophenia saa arvoisensa lopetuksen ja todellakin lopetuksen. Parhaita ja kauneimpia rock-kappaleita koskaan.
Jimi Hendrix: 'Voodoo Child (Slight Return)'. "Kruunu" Jimin parhaalle levylle. Frank Zappa: Joe's Garage - Packard Goose (3:15 - 4:08) |
 Arry
10.11.2005 17:31:03 | |
|---|
Monia suosikkeja on jo mainittu, mutta lisätään vielä:
Opeth - My Arms, Your Hearse. Teemalevyn murheellisen rakkaustarinan viimeinen luku, harras, surullinen muttei kuitenkaan täysin epätoivoinen Epilogue. Taustalla humisevat Hammondit ja Åkerfeldt soittaa yhden parhaista sooloistaan koskaan. Ja lopun kahden kitaran harmonia lähentelee täydellisyyttä.
Genesis - Selling England By The Pound. Kun Cinema Shown koskettimet häipyvät hiljalleen taustalle ja Aisle Of Plenty starttaa samalla melodialla kuin millä levy alkaakin, tosin hiukan eri sovituksena. Pakko-laittaa-uudestaan-soimaan -efekti on taattu. You have to be happy with what you have to be happy with. |
 lethus1
11.11.2005 10:23:19 | |
|---|
Monia suosikkeja on jo mainittu, mutta lisätään vielä:
Opeth - My Arms, Your Hearse. Teemalevyn murheellisen rakkaustarinan viimeinen luku, harras, surullinen muttei kuitenkaan täysin epätoivoinen Epilogue. Taustalla humisevat Hammondit ja Åkerfeldt soittaa yhden parhaista sooloistaan koskaan. Ja lopun kahden kitaran harmonia lähentelee täydellisyyttä.
Tottapa totta, muuten. Tuohon lopetukseen ainakin itse miellän Karman loppujurnutuksen joka on aivan pelkkää parhautta. |
 PomppoK
11.11.2005 11:30:53 | |
|---|
Maj Karman Kauniiden Kuvien Ääri-levyllä on hieno, hypnoottisesti junnaava lopetusraita Ääretön. Taattua satakunta-laatua synkistelyn saralla.
Meshuggahin Chaospheren lopetus on myös maininnan arvoinen. Elasticin loputtua liu'utaan pitkähköön "organic noise"-osioon, jonka päätteeksi läväytetään albumin 3 (vai neljäkin?) ensimmäistä raitaa soimaan yhtäaikaisesti. "Once black, you never come back." |
 Antsa
23.11.2005 19:59:38 | |
|---|
Eilen kelailin, ja tajusin unohtaneeni täysin:
Slint - Good Morning Captain
The Replacements - Answering Machine |
