Alfons Åberg 11.03.2020 15:10:10 | |
---|
Vessajono: Samaa I-IV-V -tuubaa ne on molemmat kun tarpeeksi pitkälle redusoidaan. Sibeliuun diu diu "Kysyt nyt dataa kaverilta, joka luulee että jenkeissä kaikki asuu omakotitalossa koska Yksin kotonassakin se poika asu."
-elon arska |
megatherium 11.03.2020 15:25:30 (muokattu 11.03.2020 15:25:43) | |
---|
Pinewood: Voimakkaimmin ja vakuuttavimmin nuo tunteet koetaan välittömästi elettynä - ei musiikin tai minkään muun taiteen ilmaisemina tai välittäminä. Taiteen kyvyssä paljastaa perimmäisiä asioita uskon vahvasti, oman kokemukseni pohjalta, niiden taiteiden ylivoimaan, jotka kiihottavat yhtä aikaa useita aisteja. Elokuvalla on tietty etu musiikiin nähden - musiikkihan voi monien muiden äänien ohella olla osa elokuvaa; samoin konserteilla kollektiivisena ja myös taiteellisena kokemuksena voi olla olla oma etunsa pelkkään levyltä kuunteluun nähden, jos esityspaikka on myös akustisesti korkeatasoinen ja esitys sinänsä on taiteellisesti samantasoinen. Klassisesta taidemusiikista ihminen voi kokea henkisimmät kehosta irtaantumisen ja tahdon tajunnasta ulos tungetuksi tulemisen tajunnan räjäyttävät yli maallisen yliluonnolliset ja yli aistilliset korkeimmanasteiset transsinomaiset transkendentaaliset psykofyysiset tilat intensiivisimmillään kuin minkään muun taiteen alan teoreettisista saavutuksista tai artefakteista konsanaan mozartin edustaessa maailman historian korkeinta ja kirkkainta neron puhtaasti objektiiviseksi tullutta älyä koko maailmankaikkeudessa jumaluuden ilmestyksenä, ihmeistä suurimpana. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
Pinewood 11.03.2020 18:14:58 | |
---|
megatherium: Klassisesta taidemusiikista ihminen voi kokea henkisimmät kehosta irtaantumisen ja tahdon tajunnasta ulos tungetuksi tulemisen tajunnan räjäyttävät yli maallisen yliluonnolliset ja yli aistilliset korkeimmanasteiset transsinomaiset transkendentaaliset psykofyysiset tilat intensiivisimmillään kuin minkään muun taiteen alan teoreettisista saavutuksista tai artefakteista konsanaan mozartin edustaessa maailman historian korkeinta ja kirkkainta neron puhtaasti objektiiviseksi tullutta älyä koko maailmankaikkeudessa jumaluuden ilmestyksenä, ihmeistä suurimpana. Tuo on subjektiivinen totuus, ei universaali. |
Jucciz 11.03.2020 21:20:36 | |
---|
Toistan: älkää ruokkiko trollia, hukkaan menee aika ja vaiva. |
kojones 12.03.2020 08:40:33 | |
---|
Paras: Free jazz Huonoin: Ooppera |
Vessajono 12.03.2020 09:11:01 | |
---|
Jucciz: Toistan: älkää ruokkiko trollia, hukkaan menee aika ja vaiva. Taidat vaan olla vähän kateellinen kun kukaan ei enää ruoki sua :( "Minen oo kuule nauranu pätkääkään sen jälkeen ku tossa telkkarissa taksikuski putos betonimyllyyn" |
Pop Corn 12.03.2020 09:15:41 | |
---|
Vessajono: Taidat vaan olla vähän kateellinen kun kukaan ei enää ruoki sua :( My thought exactly.
Megalla sentään on vahva pointti. Subejektiivinen toki - niin kuin meillä kaikilla. "Mä olen ihan vakuuttunut, että undergroundia on edelleen, mutta koska se on undergroundia, sitä ei ole missään näkyvillä." -Pedro |
megatherium 12.03.2020 12:59:01 (muokattu 12.03.2020 12:59:47) | |
---|
Pinewood: Tuo on subjektiivinen totuus, ei universaali. Adolf Goldschmitt on kirjassaan Mozart nero ja ihminen julistanut mozartin musiikin jumaluuden ilmestykseksi. minä vain siteerasin häntä. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
Epämuusikko 12.03.2020 17:02:48 | |
---|
Jucciz: Toistan: älkää ruokkiko trollia, hukkaan menee aika ja vaiva. M-netin paras elämäntapatrolli. Nautin kirjoituksistaan. I want that you are success 2020. Thats why I make totally crazy! |
KaRa 12.03.2020 19:32:15 | |
---|
Jucciz: Toistan: älkää ruokkiko trollia, hukkaan menee aika ja vaiva. Hukkaan menee aika ja vaiva siinä vaiheessa kun loggautuu sisään mnettiin. Seuraava lause on totta - edellinen lause on valetta. |
kojones 12.03.2020 19:34:10 | |
---|
Epämuusikko: M-netin paras. Nautin kirjoituksistaan. Tämähän se ois. Trollaukseksi en juttujaan usko. |
abassimo 12.03.2020 22:31:15 | |
---|
kojones: Tämähän se ois. Trollaukseksi en juttujaan usko. Eiks toi oo aika selvä tapaus. Tuskin yksin jaksaisi kauaa saarnata samasta asiasta, joka on ollut selvillä kaikilla jo useita sivuja sitten. Trollihan nimenomaan pyrkii kirjoituksillaan siihen, että muut keskustelijat vastaisi niihin tai, että muuten saa aikaan triggeröitymistä tai lisäkeskustelua täysin turhanpäiväisillä öyhötyksillään. Se jos jaksaa toistaa samaa asiaa useita sivuja ilman, että tuo mitään uutta pöydälle menee jo rölötykseksi. |
KaRa 12.03.2020 22:33:06 | |
---|
abassimo: Eiks toi oo aika selvä tapaus. Tuskin yksin jaksaisi kauaa saarnata samasta asiasta, joka on ollut selvillä kaikilla jo useita sivuja sitten. Trollihan nimenomaan pyrkii kirjoituksillaan siihen, että muut keskustelijat vastaisi niihin tai, että muuten saa aikaan triggeröitymistä tai lisäkeskustelua täysin turhanpäiväisillä öyhötyksillään. Se jos jaksaa toistaa samaa asiaa useita sivuja ilman, että tuo mitään uutta pöydälle menee jo rölötykseksi. Tuon perusteella minäkin olisin trolli. Tai ehkä olenkin. Taidan olla. Olenko? vai en? olen. en. Seuraava lause on totta - edellinen lause on valetta. |
abassimo 12.03.2020 22:38:24 | |
---|
KaRa: Tuon perusteella minäkin olisin trolli. Tai ehkä olenkin. Taidan olla. Olenko? vai en? olen. en. Tähän en osaa sanoa juuta enkä jaata. Trollaaja tekee sitä touhuu puhtaasti vaa siksi, että saa jotain kiksejä ja viboja, kun saa ärsyttää muita tai aiheuttaa kirjoituksillaan hämminkiä. Mutta ainahan on olemassa näitä kavereita jotka vaan haluu kattoo, kun maailma palaa. |
Sammakko 12.03.2020 22:44:02 | |
---|
abassimo: Tähän en osaa sanoa juuta enkä jaata. Trollaaja tekee sitä touhuu puhtaasti vaa siksi, että saa jotain kiksejä ja viboja, kun saa ärsyttää muita tai aiheuttaa kirjoituksillaan hämminkiä. Mutta ainahan on olemassa näitä kavereita jotka vaan haluu kattoo, kun maailma palaa. En ymmärrä miks ketään vois Megatheriumin jutut ärsyttää? Hyväntahtoinen persoonallinen hahmo mielestäni. |
abassimo 12.03.2020 22:50:32 (muokattu 12.03.2020 22:51:40) | |
---|
Sammakko: En ymmärrä miks ketään vois Megatheriumin jutut ärsyttää? Hyväntahtoinen persoonallinen hahmo mielestäni. Juu tuskin jutut ketään itsessään ärsyttää. Enemmän taitaa olla kyse siitä, että saa porukkaa vastaamaan juttuihin, kun itse vastailee muille hokien samaa tarinaa eri muodoissa. Ja niinku tuolla aiemmin kirjoitin trolli ei välttämättä pyri siihen triggeröimiseen. |
Zibaldone 12.03.2020 23:46:03 (muokattu 12.03.2020 23:59:26) | |
---|
Voi teitä veljiä... LoL minäkin! Mozartin pikkuriikkiset kätöset. En vaihtaisi. Tuskin penkkasi sataaviittäkymmentäkään kiloa. Se siitä. Felix Mendelssohn oli sentään virtuoosi, paljon Mozartia taitavampi. Musiikista puhen ollen. Mikään ei vedä vertoja naisten ja lasten itkun äänille... tulessa kuluvan kylän hiipuvan rätinän kera tietysti. Ajatukset ja tunteet, maailman liioitelluimmat asiat. Ei: Koko universumin liioitelluimmat asiat! Multiversumin liioitelluimmat asiat! |
megatherium 13.03.2020 10:00:15 (muokattu 13.03.2020 10:04:03) | |
---|
Zibaldone: Voi teitä veljiä... LoL minäkin! Mozartin pikkuriikkiset kätöset. En vaihtaisi. Tuskin penkkasi sataaviittäkymmentäkään kiloa. Se siitä. Felix Mendelssohn oli sentään virtuoosi, paljon Mozartia taitavampi. Musiikista puhen ollen. Mikään ei vedä vertoja naisten ja lasten itkun äänille... tulessa kuluvan kylän hiipuvan rätinän kera tietysti. Ajatukset ja tunteet, maailman liioitelluimmat asiat. Ei: Koko universumin liioitelluimmat asiat! Multiversumin liioitelluimmat asiat! Mozart oli aikansa etevin pianovirtuoosi joka voitti toisen ajan huomattavan pianovirtuoosin muzio clementin venäjän suuriruhtinasparin kunniaksi wienin hovissa järjestetyssä mittelössä vaikka kilpailussa ei virallista voittajaa julistettukaan mutta se merkitsi mozartin lopullista murtautumista wieniläisten tietoisuuteen mozartin esityksen valloittaessa jopa hänen kilpakumppaninsakin clementin joka lausui mozartin soitosta mm. seuraavaa: "en ollut kuullut siihen asti kenenkään soittavan niin henkevästi ja suloisesti. Erityisesti minut yllättivät Adagio ja imorovisoidut variaatiot." Mozart kutsui clementiä pelkäksi koneeksi jolla ei ollut tunnetta tai makua kreutzerinkaan vertaa mutta jonka vahva puoli oli terssijuoksutukset. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
megatherium 13.03.2020 17:30:12 (muokattu 13.03.2020 17:30:43) | |
---|
abassimo: Juu tuskin jutut ketään itsessään ärsyttää. Enemmän taitaa olla kyse siitä, että saa porukkaa vastaamaan juttuihin, kun itse vastailee muille hokien samaa tarinaa eri muodoissa. Ja niinku tuolla aiemmin kirjoitin trolli ei välttämättä pyri siihen triggeröimiseen. Olen mozartin musiikin suurista mysteereistä kirjoittanut omakohtaisten kokemusten valossa viestikaupalla aiemminkin mutta kirjoitettu sana ei ilmeisesti kykene kompensoimaan ja vastaamaan sävelten vaikutusta eikä välittämään kokemuksia suurten musiikillisten kokemusten aikaansaamista psykofyysisistä tiloista lukijalle tekstin muodossa triljoonas osankaan vertaa yhtä valtavana emotionaalisena kokemuksena kuin vain sähkövarausta muistuttava musiikki joka on taiteista suurin ja jaloin. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
uusikaveri 13.03.2020 18:27:33 | |
---|
|