Yleistä keskustelua musiikista ›

Rajanveto siinä, kenellä on edellytykset tulla ammattitason muusikoksi, on varmasti vaikeaa, enkä kadehdi raadin tehtävää. - - kohtalaisen huono soittaja on otettu sisälle AMK:hon vain sen takia, että hän sattui sillä kertaa olemaan ainoa hakija kyseiseen instrumenttiin. En tiedä, ketä tällainen palvelee. Koulu kyllä saa rahaa, - -
Itsestäni kuitenkin tuntuu siltä, että tuota toisen asteen koulutusta ei hirveästi kannattaisi höylätä, koska se toimii hyvänä seulana varsinaisiin ammatillisiin opintoihin.
 
Hienoja ajatuksia taalla...
 
Sisaanotto AMK:hin on ollut ongelmallinen jo pitkaan. Syy on siina etta AMK:t saavat rahaa sisaanoton mukaan siina missa yliopistot valmistumisen mukaan.
 
Tasta syysta yliopistoilla on hinku saada opiskelijat putken lapi ja AMK:oilla taas haalia sisalle kaikki kynnelle kykenevat. Voin itse sanoa kokemuksen syvalla rinta-aanella, etta edes opettajien sana ei silla kohtaa paljon paina. Se on aika karua. Siella katsotaan vain saldoa viivan alla, ja opettajat tyytykoot tilanteeseen.
 
Toinen nakokulma on etta koulun taytyy myos toimia. Jos bandeissa ei ole basisteja, big bandeissa pasuunoita tai orkestereissa viulisteja niin silloin karsii kaikki opiskelijat, ja vaarantuu koko opetustoiminta.
 
Mita tulee paasykoeraadissa olemiseen, niin yhdyn edelliseen. Mina en ainakaan haluaisi olla paattamassa muiden ihmisten elamasta, varsinkin kun oppilaitokset ja niiden systeemit ovat kuitenkin hyvin epataydelliset.
 
Lisaksi, opettajuuden suurimpia haasteita on juuri arviointi. Kun puhutte paljon mainituista lähtotaidoista, niin tosiasiassa pitkalla aikavalilla opiskelijan asennoituminen, ja syvemman tason kyky itsensakehittamiseen ovat huomattavasti tarkeampia, kuin taidot. Erityisesti nuorten ihmisten kohdalla.
 
(Esimerkkina jenkkikouluista: Missa ovat ne kymmenet ja kymmenet taysstipendiaatit, jotka valitaan kouluihin sisalle priimuksina vuosittain. Miksi menestyjat ovat sitten Ari Hoenigeja tai Ville Valoja jotka ovat opiskelleet miten kuten
jos ovat opiskelleet.)
 
Niita huippupedagogeja (Kenny Wernerit ja Esa Helasvuot) jotka pystyvat nakemaan opiskelijasta potentiaaleja kymmenen vuotta ennen kuin ne taidot tulevat teknisesti tai asenteellisesti ulos, on tosi harvassa. Yleensa ihmisia kuunnellaan vahan paasykokeessa (jotka on yleensa aivan saatanallisia paivia kestavia sessioita aamusta iltaan), ja sen 5 minuutin perusteella todetaan tyyliin: "Ei oo viela perushommat hallussa, ei oteta sisaan." (Viidessa minuutissa ammatti-ihminen pystyy kylla paattelemaan opiskelijan sen hetkiset yleistaidot musiikkialalla kylla varsin hyvin, mutta silla potentiaali-puolella on sitten vaikeampaa.)
 
Toisaalta, milla oikeutuksella ihmisia voitaisiin ottaa sisaan silla perusteella etta lautakunnan jasen sanoo "ma olen vain varma etta tuo kaveri tulee menestymaan vaikka se sen soitto onkin viela alussa, mutta tuo toinen ei".
 
Olen toiminut musiikinalan ammattilaisten kouluttamisen parissa nelisen vuotta, ja olen tormannyt, nahnyt vieresta tai sivukorvalla kuullut niin monista eettisista ongelmista opiskelijoiden sisaanotossa ja tutkintojen arvostelussa, etta totean sen kylla yhdeksi suurimmista taidealan opetustoiminnan ongelmista.
 
Mita tulee niihin papereihin, niin seka yliopistot etta AMK:t ovat viime aikoina kiristaneet paljon kriteerejaan opettajien tyohonotolle. Nykyaan paperit kylla pitaa olla, jos opetushommaa haluaa.
 
(Ainoa poikkeus on vissiin yliopiston professori, joka voidaan kutsuntamenettelylla ottaa toihin ilman mitaan papereita, jos taiteelliset ansiot ovat riittavat. No rytmimusan alalla proffia on yksi, joten se on ehka marginaali-ilmio... )
 
Tavallaan paperien vaatiminen on hyva, koska se osoittaa, etta opettajien olisi hallittava pedagogista toimintaa, akateemista ajattelua, tai muita taitoja, jotka voivat opiskelijoiden kannalta (esim. oikeusturvan vuoksi) olla hyvinkin olennaisia.
 
Haittapuoli on, etta jos koulutus ei ole ajantasalla tai on laadultaan epakelpoa, paperit eivat osoita ihmisten taidoista mitaan. Musiikkikoulutus on kuitenkin niin marginaali-ilmio Suomen kaikessa koulutus-elamassa, etta se normaalijakauma ei itsestaan selvasti ole tasaamassa paperinhaltijoiden ammattitaitoa.
 
Huh, mika vuodatus...
 
MrS

Noinhan pääsykokeet parhaimmillaan toimivat. Rajanveto siinä, kenellä on edellytykset tulla ammattitason muusikoksi, on varmasti vaikeaa, enkä kadehdi raadin tehtävää. Tässä on varmasti koulukohtaisia eroja. Tietyissä kouluissa - ja tietyissä instrumenteissa - on hyvää populaa pyrkimässä pilvin pimein, ja raadin on päätettävä, ketkä muutama kaikista hyvistä ehdokkaista otetaan sisälle muiden jäädessä sillä kertaa rannalle. Tietyissä kouluissa taas on valittava tasaisen heikkotasoisista hakijoista sisään vähiten heikot. Tiedän sellaisenkin tapauksen, jossa kohtalaisen huono soittaja on otettu sisälle AMK:hon vain sen takia, että hän sattui sillä kertaa olemaan ainoa hakija kyseiseen instrumenttiin. En tiedä, ketä tällainen palvelee. Koulu kyllä saa rahaa, mutta oppilas tuhlaa pahimmassa tapauksessa usean vuoden elämästään, ja opettajat saavat kivireen kiskottavakseen. On toki myönnettävä sekin, että oppilasaineksen lisäksi eri kouluilla on eroja myös opetuksen tasossa.
 
Totta turiset! Tuossa sisäänotossa vähemmän suosittujen instrumenttien osalta on myös työllisyysnäkökulma joka aiheuttaa ongelmia opetuksen järjestäjälle. Kuvitellaanpa että ollaan saatu haaviin tosi hyvä vaikkapa pasuunamaikka, jolle on perustettu toimi. Sitten tuleekin katovuosi pasuunasektorilla ja tosi vähän pyrkijöitä, joiden tasokin sattuu olemaan alakanttiin. Vaihtoehtomme ovat:
 
1) Ei oteta yhtään hakijoista sisään kun taso ei riitä. Samalla joudutaan tilanteeseen jossa tämä loistava pasuunamaikka on toimessa muttei hänelle ole osoittaa liksansa edestä työtä. Maksetaanko kaverille "turhaan", kun ei ole osoittaa liksan verran töitä, vai ryhdytäänkö toimiin toimen lakkauttamiseksi?
 
2) Otetaan pyrkijöitä kiintiön mukaan taloon ja laitetaan mylly käyntiin. Huippumaikalle on kyllä liksansa edestä töitä, mutta tuloksia on vaikea saada kun otettiin alta riman sisään oppilaitokseen. Alta tason otettujen opiskelijoiden työllistyminen on myös hyvin epätodennäköistä.
 
Eli vaan huonoja vaihtoehtoja. No, lopetetaan sitten kokonaan pasuunansoiton opetus kyseisessä talossa -> eipähän tartte ottaa alta riman!! Ai niin, jossain musassa ois kivaa että ois pasuunoita, mielellään useampikin, vaikkapa big bandissä ... pasuunahan on ihan joutava soitin muutenkin, annetaan kuolla pois. Tuokin on aika vaikea päätös tehdä ...
 
No, ainakin kevyellä puolella soittotilaisuuksien määrä tuntuu laskeneen, joten sen puolesta suuntaus näyttäisi oikealta. Itsestäni kuitenkin tuntuu siltä, että tuota toisen asteen koulutusta ei hirveästi kannattaisi höylätä, koska se toimii hyvänä seulana varsinaisiin ammatillisiin opintoihin. Toisen asteen aikana opiskelijoille voi selvitä, haluavatko he sittenkään tehdä tuota hommaa, ja sikäli mikäli opiskelija aikoo jatkaa saman talon AMK-puolella, saavat opettajatkin pääsykokeita silmälläpitäen jo etukäteen näkemystä siitä, onko kaverissa ainesta vai ei. Sikäli laaja toisen asteen koulutus palvellee tarkoitustaan.
 
En voisi olla enempää samaa mieltä!!! Luulen silti, että toinen aste tulee olemaan höylän alla isommin kuin AMK. Jos en nyt ihan väärin kuullut pomoltani, olisiko ollut 40% kun leikataan musiikkialan toisen asteen aloituspaikkoja parin vuoden aikana.
 
Useissa tapauksissa toinen aste toimiikin nähdäkseni eräänlaisena "kymppiluokkana", jonka aikana opiskelijat ikään kuin hakevat itseään ja vähän miettivät uravalintojaan. AMK-puolen pitäisikin sitten olla jo ihan eri juttu.
 
Niinpä. Asiassa on vielä muutama puoli joista ei kamalasti puhuta ääneen (tai ainakaan itse en ole kuullut paljoa puhuttavan, toisaalta se nyt ei paljoa tarkoita jos minä en ole kuullut ...) Opettajakoulutus on varteenotettava ura, usein vain jengi menee opettajalinjalle siksi, että "kannattaa hoitaa se maikan paperi, jotta jos ei ole keikkaa niin aina voi sitten vaikka opettaa". Sinänsä ihan okei näkökulma, mutta siinä on monesti takana sellainen piiloasenne, että opetusduuni on sellaista että sitä nyt tekee vasurilla kuka vaan asiansa osaava soittaja. Nyt kun rytmimusiikin alan opetus alkaa olla vakiintuneempaa, opettajan paikkoja ei enää ole auki niin paljon kuin jokin aika sitten. Nyt opetusduuniinkin on syytä suhtautua nk. vakavasti, jos alalle mielii.
 
Opetustyön työllisyysnäkymiin tulee tietysti vaikuttamaan se, kuinka paljon perinteiset musiikkiopistot ottavat ohjelmaansa rytmimusiikin opetusta. Tällä hetkellä perusopetuksesta noin 6% on rytmimusiikin opetusta ja 94% klasaria. Tuolla on työllistymismahdollisuuksia aika paljon jos opetusalan kenttä muuttuisi siihen suuntaan että rytmimusa viimein alkaisi olla samalla viivalla taidemusiikin kanssa noin opetuksen tarjonnan mielessä.
 
Toinen harhakuva joka itsellänikin oli ammattiopintoihin pyrkiessä, oli se että jos pääsee kouluun, sitten "musta tehdään ammattilainen ja sitten mä saan töitä". Totuushan ei ole näin, vaan niin että koulussa saa (jos itse aktiivisesti tiedon sieltä hankkii) ammattitaitoa soittamisen ja musiikin sisällöllisen puolen osalta varsin hyvin, mutta itse muusikon työ on rinnastettavaa yksityisyrittäjän työhön. Oma leiviskä pitää luoda itselle tavalla tai toisella. Esim:
 
1) Tylyllä soittotaidolla ryyditettynä hyvällä asenteella niin, että puhelin alkaa soimaan
2) Organisointikyvyllä ja riittävällä soittotaidolla, jolloin susta tulee se joka pistää proggiksen pystyyn, myy keikat, soittaa noille tylyille soittajille että "pääsisittekö keikalle?" ja hoitaa koko paskan ja hankkii oman paikkansa alalle tällä tavalla,
3) Tekee kohdan 2) lisäksi biisit itse, jolloin saa hyvän radiomunkin iskiessä teostosta lisäleipää ja aikaa vapautuu pelkästä organisoinnista luovalle työllekin.
4) Omaa hyvät pedagogiset kyvyt ja vilpittömän halun tehdä opetusduunia, tällöin voi päästä opetusalan hommiin.
5) Cocktail kaikista edellisistä näkökulmista.
 
Toivottavasti nykyään opiskelijoille kerrotaan totuus työelämästä mahdollisimman aikaisin, nimenomaan tuon työn luonteen näkökulmasta. Eli jos sellaista oma-aloitteista yrittäjähenkeä, jos näin voidaan sanoa, ja myönteistä yhteispeliasennetta ei löydy kaverista opiskeluaikoina, työllistyminen ei näytä valoisalta vaikka taittuis soittimen kanssa stunt-temputkin.
 
Homma kallistuu lopulta siis mun mielestä siihen, että ne ihmistyypit joilta edellä kuvatun kaltainen toiminta irtoaa luonnostaan ovat potentiaalisia työllistyjiä alalla. Näihin ominaisuuksiin itse kunkin persoonassa voidaan vaikuttaa varsin rajallisesti millään koulutuksella ylipäätänsä. Jotkut näistä persoonista ovat sitten taitavampia instrumenttinsa käsittelijöitä kuin toiset, yhtälailla muusikkoja kaikki.

Näköjään Mr Shaft ja itse kirjoitimme samalla minuutilla samasta aiheesta!
 
Sisaanotto AMK:hin on ollut ongelmallinen jo pitkaan. Syy on siina etta AMK:t saavat rahaa sisaanoton mukaan siina missa yliopistot valmistumisen mukaan.
 
Tasta syysta yliopistoilla on hinku saada opiskelijat putken lapi ja AMK:oilla taas haalia sisalle kaikki kynnelle kykenevat. Voin itse sanoa kokemuksen syvalla rinta-aanella, etta edes opettajien sana ei silla kohtaa paljon paina. Se on aika karua. Siella katsotaan vain saldoa viivan alla, ja opettajat tyytykoot tilanteeseen.
 
Tämä on totta!
 
Toinen nakokulma on etta koulun taytyy myos toimia. Jos bandeissa ei ole basisteja, big bandeissa pasuunoita tai orkestereissa viulisteja niin silloin karsii kaikki opiskelijat, ja vaarantuu koko opetustoiminta.
 
Miten tulikaan pasuunoista puhe! ;)
 
Mita tulee paasykoeraadissa olemiseen, niin yhdyn edelliseen. Mina en ainakaan haluaisi olla paattamassa muiden ihmisten elamasta, varsinkin kun oppilaitokset ja niiden systeemit ovat kuitenkin hyvin epataydelliset.
 
Lisaksi, opettajuuden suurimpia haasteita on juuri arviointi. Kun puhutte paljon mainituista lähtotaidoista, niin tosiasiassa pitkalla aikavalilla opiskelijan asennoituminen, ja syvemman tason kyky itsensakehittamiseen ovat huomattavasti tarkeampia, kuin taidot. Erityisesti nuorten ihmisten kohdalla.
 
Aamen!!
 
Niita huippupedagogeja (Kenny Wernerit ja Esa Helasvuot) jotka pystyvat nakemaan opiskelijasta potentiaaleja kymmenen vuotta ennen kuin ne taidot tulevat teknisesti tai asenteellisesti ulos, on tosi harvassa. Toisaalta, milla oikeutuksella ihmisia voitaisiin ottaa sisaan silla perusteella etta lautakunnan jasen sanoo "ma olen vain varma etta tuo kaveri tulee menestymaan vaikka se sen soitto onkin viela alussa, mutta tuo toinen ei".
 
Tästä kumartelusta ei nyt tule loppua ollenkaan, mutta komppaan taas isosti!!
 
Olen toiminut musiikinalan ammattilaisten kouluttamisen parissa nelisen vuotta, ja olen tormannyt, nahnyt vieresta tai sivukorvalla kuullut niin monista eettisista ongelmista opiskelijoiden sisaanotossa ja tutkintojen arvostelussa, etta totean sen kylla yhdeksi suurimmista taidealan opetustoiminnan ongelmista.
 
Taas komppia! Vaikka opettajilla olisikin hyviä ratkaisumalleja, ne eivät välttämättä ole yhteensopivia yhteiskunnan systeemien kannalta, ja siksi niitä ei päästä toteuttamaan. Arviointia yritetään parhaillaan rukata paremmaksi, siksi taiteen perusopetukseen valtiovallan toimesta teetettiin uudet opsit. Osa lähti opsin henkeen mukaan, osa päivitti vanhat opsinsa sanamuotojen puolesta kauniimmiksi, mutta "vanha liitto" on pinnan alla kuitenkin. Oma lukunsa on se, mitä opsissa lukee ja mikä on totuus siitä miten asiat kuitenkin tehdään ...
 
Mita tulee niihin papereihin, niin seka yliopistot etta AMK:t ovat viime aikoina kiristaneet paljon kriteerejaan opettajien tyohonotolle. Nykyaan paperit kylla pitaa olla, jos opetushommaa haluaa.
 
Tavallaan paperien vaatiminen on hyva, koska se osoittaa, etta opettajien olisi hallittava pedagogista toimintaa, akateemista ajattelua, tai muita taitoja, jotka voivat opiskelijoiden kannalta (esim. oikeusturvan vuoksi) olla hyvinkin olennaisia.
 
Haittapuoli on, etta jos koulutus ei ole ajantasalla tai on laadultaan epakelpoa, paperit eivat osoita ihmisten taidoista mitaan. Musiikkikoulutus on kuitenkin niin marginaali-ilmio Suomen kaikessa koulutus-elamassa, etta se normaalijakauma ei itsestaan selvasti ole tasaamassa paperinhaltijoiden ammattitaitoa.
 
Tätä myös tarkoitin sillä, että nykyään rytmimusiikin alalla ei riitä opetusduunin saamiseksi että osaa soittaa rokkia tai jatsia. Tämä on luonnollista, kun 30 vuotta sitten aloiteltiin alan koulutustoimintaa, ei koulutettuja opettajia ollut lainkaan. Nyt kun niitä alkaa olla, on luonnollista ja oikein että tasoakin ryhdytään vaatimaan.
 
Huh, mika vuodatus...
 
Bravo!! Kyllä 8 chorusta kuuntelee ilokseen, jos se on silkkaa asiaa!!

Lisaksi, opettajuuden suurimpia haasteita on juuri arviointi. Kun puhutte paljon mainituista lähtotaidoista, niin tosiasiassa pitkalla aikavalilla opiskelijan asennoituminen, ja syvemman tason kyky itsensakehittamiseen ovat huomattavasti tarkeampia, kuin taidot. Erityisesti nuorten ihmisten kohdalla.
 
Näin aivan varmasti onkin. Mutta juuri tuota asennepuolta - kuten itsekin totesit - on muutamassa minuutissa vielä hankalampi arvioida kuin soittotaitoa. Briljantti soittaja saattaa olla täysin asennevammainen ("Eihän mun tarvi enää treenata kun mä oon jo näin hyvä"), ja kehno soittaja voi ahkerasti treenaamalla ja töitä tekemällä tulla hyväksi. Vaikeita asioita, kun ei ole helppoa nähdä ihmisten pään sisälle. Ihanteellisessa pääsykoejärjestelmässä olisi pitkät haastattelut, psykologiset testit ja monipuoliset soittokokeet paineettomassa ympäristössä. Tähän ei liene mahdollisuuksia, joten silloin pitää tehdä päätös helpoimman - eli käytännössä sen lyhyen soittokokeen - kautta. Mutta sen sanon kyllä, että jos ihan soiton perusasiat eivät ole kohtuullisessa kunnossa vielä AMK:n jälkeenkään, niin siinä ovat valintakriteerit kyllä olleet melko höllät, puhuttiinpa sitten soitto- tai asennepuolesta.
 
Eikä ole opettajan homma helppoa muutenkaan. Tein itse joskus lyhyen sijaisuuspätkän opettajana erään konservatorion toisella asteella, ja jouduin muutaman päivän istumaan kurssitutkintolautakunnissa. Karua meininkiä, ei käy kateeksi. Mielenkiintoinen kysymys on esim. se, voiko loistavalle esitykselle antaa ansaittua huonomman arvosanan, koska "muuten se ylpistyy ja lakkaa treenaamasta..."

Näin aivan varmasti onkin. Mutta juuri tuota asennepuolta - kuten itsekin totesit - on muutamassa minuutissa vielä hankalampi arvioida kuin soittotaitoa. Briljantti soittaja saattaa olla täysin asennevammainen ("Eihän mun tarvi enää treenata kun mä oon jo näin hyvä"), ja kehno soittaja voi ahkerasti treenaamalla ja töitä tekemällä tulla hyväksi. Vaikeita asioita, kun ei ole helppoa nähdä ihmisten pään sisälle. Ihanteellisessa pääsykoejärjestelmässä olisi pitkät haastattelut, psykologiset testit ja monipuoliset soittokokeet paineettomassa ympäristössä. Tähän ei liene mahdollisuuksia, joten silloin pitää tehdä päätös helpoimman - eli käytännössä sen lyhyen soittokokeen - kautta. Mutta sen sanon kyllä, että jos ihan soiton perusasiat eivät ole kohtuullisessa kunnossa vielä AMK:n jälkeenkään, niin siinä ovat valintakriteerit kyllä olleet melko höllät, puhuttiinpa sitten soitto- tai asennepuolesta.
 
... tai sitten koulutuksessa on vielä parantamisen varaa! ;)
 
Eikä ole opettajan homma helppoa muutenkaan. Tein itse joskus lyhyen sijaisuuspätkän opettajana erään konservatorion toisella asteella, ja jouduin muutaman päivän istumaan kurssitutkintolautakunnissa. Karua meininkiä, ei käy kateeksi. Mielenkiintoinen kysymys on esim. se, voiko loistavalle esitykselle antaa ansaittua huonomman arvosanan, koska "muuten se ylpistyy ja lakkaa treenaamasta..."
 
Nää on just niitä vanhan liiton juttuja. Erinomainen jumalalle, kiitettävä opettajalle ja siitä alaspäin oppilaille. Toivottavasti arvioinnissa päästään lähemmäksi läpinäkyvyyttä siten, että oppilas itsekin tietää mistä saa minkäkin arvosanan ja millä perusteella. Pitää edelleen muistaa se, että koko kurssitutkintosysteemi on alun alkaen perustettu sitä tarkoitusta varten, että _opettajan_ ammattitaidosta voidaan varmistua. Eli että opettaja on opettanut oikeat asiat niin että oppilas sillä opilla pärjää! Samat kriteerit toimivat edelleen ...

Tuosta syrjäseutuaspektista voin sanoa sen verran, että allekirjoittaneen kotikunnassa musiikkiopisto-opetus sisälsi tasan tarkkaan sen pyhän kolminaisuuden, eli viulu-, poikkihuilu- ja piano-opetuksen. Olin outo lapsi ja halusin jo kolmasluokkalaisena opiskelemaan kitaransoittoa musiikkiopistoon, mutta sepä ei ollutkaan mahdollista. Lähin paikka, jossa moinen olisi onnistunut, oli sadan kilometrin päässä ja se on aika kallista ja rankkaa hommaa käydä pari kertaa viikossa 200 kilometrin lenkki saadakseen opetusta.
 
Mutta hei, onneksi kyseisestä kunnasta saa nykyään pätevää kitaransoiton opetusta. Jopa basson-, saksofonin ja koskettimien soittoa voi opiskella.
 
sori offtopic

kouluissa homma muuttuu suomessa lähi vuosina. jokaisessa koulussa ollaan rahansaamis perusteet muuttamassa enemmän siihen malliiin että laatu tuo rahaa, eli tässä tapauksessa kuinka paljon opiskelijoita valmistuu ja kuinka kovin paperein.
 
sitten lisäksi, yliopistojen ja ammattikorkeiden opiskelia määriä tullaan rajoittamaan. Valtiovallan halu onkin että ammatillisen toisen asteen koulutusta lisätään että useampi saisi perusammatin ennenkuin he lähtevät korkeampiin kouluihin opiskelemaan. sillä nämä "duunarit" ovat loppumaan päin. ja nykyään suomessa onkin käymässä niin että lukiot ovat menettämässä asemaansa verrattaessa amiksiin.

Ammiksissa on mennyt kautta aikojen kaava sillä samalla tavalla. Uudet oppilaat sisään ja tavoitteena että kolmessa vuodessa heidät saadaan talosta ulos ja sitten kiitos ja näkemiin... En nyt puhu musa-ammiksista vaan näistä tavallisista itse sellaisen käyneenä.
 
Oppilaille istutetaan harhaluulo että sähköalan perustutkinnon tai tietoliikenne perustutkinnon ammiksen papereilla saa alan duunia. No oppilaat valmistuvat ja saavat huomata että valmistuneita on liikaa ja vähällä työkokemuksella ja pienellä kouluaikaisella harjoittelulla ei irtoa alan duunia. Firmoista on tullut täysiä gladiaattoreita joilla on valtaa enemmän kuin kenelläkään alamaisella. Kaikki työntekijät halutaan valita sieltä ylimmästä portaasta ja AMK-paperit pistetään usein ehdottomaksi välttämättömyydeksi jopa teollisuusalan alimmissakin hommissa. Missä vika ?
 
Politiikan puolella puhuvat vaan siitä että on tärkeää että nuoret saavat koulutuksen ammatteihin mutta mitä kun näitä ammatteja riittää vain joka kahdellekymmenelle valmistuneelle. Samalla jää myös akateemisesti koulutetuistakin montakymmentä prosenttia nuolemaan näppejään työttömiksi. Tämä on täyttä todellisuutta johon ei arkadianmäen suojatyöpaikkalaiset uskalla tehdä mitään muutoksia. Kyllä tästä asiasta jauhetaan siellä usein mutta mitään muutoksia ei voida tehdä.

Mutta hei, onneksi kyseisestä kunnasta saa nykyään pätevää kitaransoiton opetusta. Jopa basson-, saksofonin ja koskettimien soittoa voi opiskella.
 
sori offtopic
 
Ai musiikkiopistotasoista, jossa on mahdollisuus suorittaa tutkinnot?
 
Musiikinopetus on kyllä tosiaan aika loistavalla tasolla nyt, mutta ei se silloin 25 vuotta sitten lohduttanut :/

kevyestä musiikista innostuneella nuorella on yhtäläiset mahdollisuudet saada korkeatasoista musiikin opetusta yhteiskunnan maksaman kuin jostain klassisesta musiikista kiinnostuneella?
 
Kyllä nämä mahdollisuudet on mun nähdäkseni kasvaneet tosi paljon viime vuosina. Menepä katsomaan lähimmän musiikkiopistos hakupapereita..? Onhan musa-alallakin kysynnän ja tarjonnan laki, eli jos haluat kevyen musiikin koulutusta, niin aika varmasti joku sitä pystyy antamaankin.. Ja ellei sitten pikkupaikkakunnan opisto, niin varmasti joku yksityinen on hommaan valmis samoilla / halvemmalla korvauksella kuin musiikkiopisto. Kannattaa ottaa aktiivisesti asioista itse selvää eikä vaan istua paikallaan ja valittaa..

Olen toiminut musiikinalan ammattilaisten kouluttamisen parissa nelisen vuotta, ja olen tormannyt, nahnyt vieresta tai sivukorvalla kuullut niin monista eettisista ongelmista opiskelijoiden sisaanotossa ja tutkintojen arvostelussa, etta totean sen kylla yhdeksi suurimmista taidealan opetustoiminnan ongelmista.
 
Kiintoisaa, että joku "talon sisältä" sanoo sen noin suoraan.
 
Korjatkaa mikäli olen väärässä tai olette eri mieltä.
 
Musiikin oppilaitoksissa joissa seula on tiukka (paljon hakijoita - vähän opiskelupaikkoja - korkea taso) ongelmana on että
 
1) sisäänpääsyperusteena ei ole ainoastaan soittokokeen tai teoriakokeen tulos vaan myös muut ansiot (soittokokemus eri orkestereissa, tunnettuus musiikkipiireissä)
 
- nämä muut ansiot voisi varmaan laittaa sarakkeeseen "potentiaali". On kuitenkin ristiriitaista että hakijoiden joukossa on lautakunnan jäsenten omia oppilaita, tai muuten jäsenten tuntemia hakijoita. Seurauksena on, etteivät hakijat ole pääsykokeissa samalla viivalla. Helsingin musiikkiympyröistä ponnistava hakija on vahvemmalla kuin Oulun musiikkiympyröistä ponnistava kun oppilaitoksena on pääkaupunkiseudulla toimiva opinahjo. Toisin sanoen helsinkiläisellä on paremmat mahdollisuudet esitellä osaamistaan ennen pääsykoetta.
 
2) Kokeesta saatu palaute on niukkaa.
 
Pääsykokeeseen kuukausia treenannut hakija saa lautakunnalta huonosti (tai ei lainkaan) vastauksia siihen, mitä soittokokeessa olisi pitänyt tehdä paremmin sisään päästäkseen. Olisiko parempi pelata edes hieman avoimemmin kortein? Se olisi oikeudenmukaisempaa kaikille ja saataisiin samalla katkaistua siipiä huhuilta "musiikin pienistä piireistä".

Kiintoisaa, että joku "talon sisältä" sanoo sen noin suoraan.
 
Korjatkaa mikäli olen väärässä tai olette eri mieltä.
 
Musiikin oppilaitoksissa joissa seula on tiukka (paljon hakijoita - vähän opiskelupaikkoja - korkea taso) ongelmana on että
 
1) sisäänpääsyperusteena ei ole ainoastaan soittokokeen tai teoriakokeen tulos vaan myös muut ansiot (soittokokemus eri orkestereissa, tunnettuus musiikkipiireissä)
 
Minun käsittääkseni nämä muut ansiot eivät aiheuta nimenomaan tietynlaista vääristymää arvioinnissa. Arvioinnin ongelmia voi olla myös se, että tutulta soittajalta odotetaan enemmän kuin tuntemattomalta. vaikkakin täysin tiedostamatta. Eli pärstäkerroin voi vaikuttaa myös toiseen suuntaan.
 
Probleemi on nimenomaan sen potentiaalin löytäminen. Iso osa pyrkijöistä voi päästä soittamisen teknisessä puolessa vaikka kuinka pitkälle. Koska musiikki ei ole pelkkää tekniikka, on todella vaikeaa kaivaa hakijoista tämä mystinen "potentiaali".
 
2) Kokeesta saatu palaute on niukkaa.
 
Pääsykokeeseen kuukausia treenannut hakija saa lautakunnalta huonosti (tai ei lainkaan) vastauksia siihen, mitä soittokokeessa olisi pitänyt tehdä paremmin sisään päästäkseen. Olisiko parempi pelata edes hieman avoimemmin kortein? Se olisi oikeudenmukaisempaa kaikille ja saataisiin samalla katkaistua siipiä huhuilta "musiikin pienistä piireistä".
 
Tässä on ainakin yksi konkreettinen käytännöllinen syy: koska pyrkijöitä on varsin mittava määrä, yksityiskohtaisen palautteen antaminen kaikille on tosi iso urakka. Käytettävissä olevat "resurssit" pitää käyttää siihen että saadaan eroteltua pyrkijöistä sisäänotettavat.
 
Nää nyt ainakin heti tuli päällimmäisenä mieleen.

Joo-o, menee vähän off topiciksi.
 
Ja Filosofian tohtori Vainikka Tampereen yliopistosta / konservatoriolta kertoi, että tämä kaikki on sosiaalidemokraattien syytä, ja juuret tälle nyky-yhteiskunnan liikakouluttautumiselle ovat 60-luvulla.
 
Nyt puhun siis kaikesta korkeakoulutuksesta, ehkä vähiten oikeastaan musiikista... Demokraattisessa yhteiskunnassahan on periaatteessa helvetin hyvä, että enemmistö on korkeasti koulutettuja. Mä ainakin uskon korkeakoulutettujen ihmisten olevan mun kanssa samalla aallonpituuksilla yhteiskunnan asioista kuin sellaisten, jotka eivät ole kouluja käyneet. Toisaalta tämä ei käytännössä "ihan aina" pidä paikkaansa, etenkään nykysysteemillä, kun yliopistoihinkin pääsee vaikka minkälaisia tampioita (esim. minä) ja monet fiksut jättävät koulunsa kesken jo toisen asteen jälkeen. (Tässä viitataan myös tuohon koulun "yhteiskuntaansopeuttamisfunktioon")
 
Mä olen pikkuhiljaa alkanut luopua tollasesta koulu=duuni -ajattelusta ja lähtenyt enemmänkin sille linjalle, että koulu on lähinnä itsensä sivistämistä varten. Mä en jotenkin usko, että mulla olisi välttämättä tulevaisuus musiikin alalla, ellei sitten opettajana, joksi kyllä haluisin, mutta siihenkään eivät soittotaidot välttämättä riitä. No, kyllä mä taistelen eteenpäin :) Ja hallinnolliset tehtävät kiinnostavat myös.
 
Mutta olisihan se melko hienoa tavallaan, jos Suomeen saataisiin elitistinen koulujärjestelmä, josta valmistuneet tietävät sijoittuvansa 100% työelämään ja vielä omalle alalleen. Tälläinenhän on mahdollista, mutta onko se nyt sitten koululaitoksen tarkoitus? Onko koulun tarkoituksena valmistaa ihmisiä kuin liukuhihnalta työhön? Eikö koululaitoksen tarkoituksena olekaan kansan sivistäminen?
 
Minä en tiedä, olishan se helvetin hienoa saada joskus töitäkin.
 
Joonas.

1) sisäänpääsyperusteena ei ole ainoastaan soittokokeen tai teoriakokeen tulos vaan myös muut ansiot (soittokokemus eri orkestereissa, tunnettuus musiikkipiireissä)
 
Tassa tullaan Suomen pienuuden ongelmaan. Koska kaikki opiskelevat samoilla opettajilla, eika musiikillista "arvokilpailua" juuri ole. Tarkoitan etta musiikkielman hierarkian ylaoksalla istuva paattaa mitka ovat musiikkielamamme arvot. (Tata voisi perustella ja jasennella pitkaan mutta sen saatte lukea jostain julkaisustani joskus tulevaisuudessa.)
 
Olenkin ehdottomasti toisen musiikkiyliopiston perustamisen kannalla. Mita mielta on siina etta eraalla Euroopan pienimmista kansoista on Euroopan suurin musiikkiyliopisto jolla ei ole kilpailijaa??? Siina ei yksinkertaisesti ole mitaan jarkea.
Tallainen hierarkia kilpailu lisaisi myos arvokilpailua, jolloin eri taustoista tulevilla ja eri paamaariin pyrkivilla opiskelijoilla olisi mahdollisuus etsiytya ymparistoon joka heille sopii.
Sosiaalipsykologisista syista arvot yhden oppilaitoksen sisalla.
nk. normaalistuvat eli yhdenmukaistuvat seka polarisoituvat eli etta oppilaitoksen arvot eivat edusta mitaan keskiarvoa, vaan lahestyvat jotakin nakemyksellista aaripaata.
Tavallisen oppilaitokseen hakijan kannalta "sairasta", jos et kuulu siihen normaalijakauman segmenttiin, jonka arvoja yliopisto arvostaa...
 
2) Kokeesta saatu palaute on niukkaa.
 
Olen pyytanyt mm. Sibelius-Akatemialta kirjallista vastausta tahan ongelmaan. Ainoa vastaus oli sisaisessa lehdessa oleva ympari pyorea kirjoitus tyyliin: "ja etta tallaista.."
 
Itse neuvon nuoria muusikoita, kokemuksen syvalla rinta-aanella. Lahtekaa pois! Eurooppa on taynna hyvia musiikkikouluja. Kukaan ei pakota opiskelemaan Suomessa, jos nayttaa silta etta oppilaitokset eivat tue sinun tarpeitasi.
 
On tietysti ongelmallista etta suomalainen musiikkielama leimaa muualla opiskelijat "heikoksi jamaksi" joka ei paassyt opiskelemaan kotimaassa.
Kuitenkin, kun tarpeeksi moni lahtee, niin ennen pitkaa mielipide vakisin muuttuu, kun hierarkinen valta ei enaa pysykaan harvojen kasissa...
 
MrS

Pianistien määrää en minäkään suostu käsittämään. Ehkäpä niiden työllistyy sillä, että kukapa ei lapsena aloittaisi pianonsoittoa ensimmäisenä soitinvalintanaan ja tarvitaan opettajia tuottamaan tuhatpäin lisää pianisteja?
 
.. ja ehkäpä useimman kotoa löytyy ennestään tai koetaan järkevämmäksi hankinnaksi tuo "kaikenkattava" piano jota voi soittaa sukulaisille, kun basso(eihän se yksin kuulosta miltään) tai tuuba (kuka sitä nyt kuuntelee?) tai trumpetti (naapurit häiriintyy).

2) Kokeesta saatu palaute on niukkaa.
Olen pyytanyt mm. Sibelius-Akatemialta kirjallista vastausta tahan ongelmaan. Ainoa vastaus oli sisaisessa lehdessa oleva ympari pyorea kirjoitus tyyliin: "ja etta tallaista.."
 
aikaisemmin tulikin ilmi: koska pyrkijöitä on varsin mittava määrä, yksityiskohtaisen palautteen antaminen kaikille on tosi iso urakka. Käytettävissä olevat "resurssit" pitää käyttää siihen että saadaan eroteltua pyrkijöistä sisäänotettavat.
 
oma kokemus: (sibiksen) pääsykokeiden ensimmäisestä karsinnasta pääsi läpi tai sitten ei päässyt. jos toisesta vaiheesta putosi, sai palautteen joka osiosta, tiesi sitten missä pitää skarpata. muistaakseni sama meiniki myös teatterikorkeassa.
 
tietty olisi ihanaa ja hyödyllistä saada palautetta jo ensimmäisestä vaiheesta, mutta aina ei ideaali ole käytännössä toteutettavissa.
 
en sitten tiedä saako missään muualla (esim. humanistinen ala ym.) pääsykokeesta palautetta tai älyääkö jengi sitä edes vaatia? musiikkialallahan "kiitos ei" tarkoittaa joko sitä, ettei hakija ilmiselvästikään ole teknisesti eikä taiteellisesti sillä tasolla että hän kyseisessä koulussa pärjäisi, tai sitten että ala on väärä kyseiselle henkilölle (jos on hevari henkeen ja vereen eikä aio muuta tehdäkään, on ehkä turha hakea ilmaisten soittotuntien toivossa jonnekin musiikinopettajapuolelle).
 
mikäli jotkin osa-alueet olisivat koulun kannalta riittäviä, hakija yleensä pyydetään sitten siihen toiseen vaiheeseen (jos sellainen on), josta yleensä saakin osa-aluekohtaisen palautteen.

stipl.

...oma kokemus: (sibiksen) pääsykokeiden ensimmäisestä karsinnasta pääsi läpi tai sitten ei päässyt. jos toisesta vaiheesta putosi, sai palautteen joka osiosta, tiesi sitten missä pitää skarpata. muistaakseni sama meiniki myös teatterikorkeassa...
 
Sama kokemus täällä. Sibiksen mus.tek.tyypit olivat oikeinkin avuliaita palautteen saamisessa (pääsin myös tokaan vaiheeseen), muistan puhuneeni n. 40min puhelimessa aiheesta "mitä minun pitäisi parantaa päästäkseni opiskelemaan sibaan". Ymmärrettävästi olin tästä todella positiivisesti yllättynyt. Ogelista aikanani en saanut puhelimessa mitään palautetta. Tässä tosin pitää muistaa että ogelin hakemalleni linjalle oli hakijoita n. 300 ja sibaan 30...eli uskon että yleisin syy palautteen puuttumiseen on varmasti hyvin käytännönläheinen, liian vähän aikaa.

Sama kokemus täällä. Sibiksen mus.tek.tyypit olivat oikeinkin avuliaita palautteen saamisessa
 
Joo.. Akatemiassa on tietysti eri osastoja, joissa kaytannot
ja nakemykset ovat hyvin erilaisia, joten ei ole syyta leimata koko akatemiaa. Ja toisaalta, onhan se hyva jos kehitystakin tapahtuu...
 
MrS

Tässä nyt kumminkin on polveutunut monennäköistä keskustelua tuosta aloitusaiheesta, ja on edetty jo eri musiikkiopiilaitosten pääsykokeiden analyysiin. Hyvä niin, sitä kutsutaan keskusteluksi!
 
Mutta se alkuperäinen aihe, eli se mikä ihmetyttää askarruttaa, on tämä opistotasoisia tutkintoja tarjoavien oppilaitosten moninaisuus (en tiedä eksaktia lukumäärää, mutta niitä mainoksia näkyy tämänkin sivuston oikeassa yläkulmassa aina välillä...) ja se, että mihin sitten mennään kun sieltä valmistutaan.
 
Kun musiikki (rajataan se nyt koskemaan pop-musiikkia, kuten on ollut meitsin perimmäinen tarkoitus, klasariukothan ja-akathan voi saada virkoja orkestereista tms.) on mielestäni niitä harvoja aloja, joissa voi olla todella hyvä ilman mitään formaalia koulutusta, jos näin ei olisi, niin showbisneksen uranuurtajat eivät olisi niitä, joita nyt ovat. Ja silti kouluista valmistuu (tai ainakin opiskelun aloittaa) soittajia jotka eivät sitten ole sen kummoisempia ukkoja kuin kukaan muukaan, monella jopa perusasiat täysin kateissa.
 
Ai soittamisesta? Ei välttämättä, vaan ihan hommien tekemisestä yleensä. Tuolla herra Jazzmies ansiokkaasti valaisi meitä koulutuksen yleissivistävästä ja syrjäytymistä estävästä merkityksestä, mutta mä vaan oon jyrkästi sitä mieltä, että useimmilee (itse tapaamilleni) soittajille paljon yleissivistävämpää olis elämän realiteettien opettaminen, tapahtukoon se vaikka sitten jonkun kuljetusliikeen apukuskina.
 
Niin, kukaan EI hae sun rumpujas mistään ainakaan jatkuvasti kiitollisena tästä etuudesta, kyllä, soittajalla PITÄÄ olla ehjä soitin ja piuhat omasta takaa, kyllä, keikasta ON kuljetuskuluja eikä mikään mene itsestään paikalleen, ei, tuo PA EI ole tullut siihen itsekseen, se ei kuulu työsuhde-etuihin jos olet AMK-muusikko, kyllä', bassarimikki pitää olla itsellä, kun en mäkään tuu ilman kitarankieliä keikalle (paitsi sillon kun soitan bassoa). Uskokaa tai älkää, näiden kanssa joutuu yllättävän usein painimaan, ja kumma kyllä, juuri koulunkäyneet muusikot ovat pahimpia.
 
Niin, tämähän ei ole koulun vika, mutta jotkut perusasiat olis varmaan syytä selvittää jo ennen opiskelun aloittamista. Ehkäpä kuuden kuukauden humppakomennus joka pyrkijälle ennen kuin pääsee edes pääsykokeisiin?