Yleistä keskustelua musiikista ›

Hynysen kitara.
 
Oliko hyvä?

Guiro

Kantele(viisikielinen),sitä osaa soittaa melkein minkä ikäinen hyvänsä.

Samaa mieltä hörhön kanssa.
 
Jonkinlaisia tutkimuksia aiheesta on tehty, niissä helpoimmaksi soittimeksi rankattiin ukulele, vaikeimmiksi puolestaan oboe ja käyrätorvi.

No mä en noihin klassisiin soittimiin oo oikein tutustunut.
Bändi soittimista on helpoin ehkä basso tai rummut.
Rummuilla saa melkein ekalla yrittämällä sitä humppakomppia soiteltua ja peruskomppia. Sopii melkein joka biisiin. Sitten taas kehittyessä niin kyllähän nuo kaikki tremolot, tublabasari, tomifillit sun muut tarvii paljon taitoa.
Bassolla on myös helppo päästä alkuun. Monissa biisessä riittää kun soitat muutamaa ääntä edestakasin. Sama juttu kuin rumpujen kanssa niin sitte taas tulee näitä muita tekniikoita kuten släppibasso sun muut. Kitaraa soitelessa oon huomannut, että osaisin soittaa aika montakin biisiä bassollakin. Jotenkin tulee niinkuin kylkiäisenä.
Kaikissa soittimissa on ne omat vaikeat puolensa ja tekniikkansa.

Nahkahanuri, jos sen nyt soittimeks laskee...

Omasta mielestäni koskettimet on sieltä helpoimmasta päästä aloittamisen kannalta. Niimpä itse soitan koskettimia ja ehkä joskus 50 vuotiaana rupeaa olemaan homma hallussa...

Poika jatkoi: "- No kyllä sitä vaan on helpompi soittaa. Bassossahan on kieliäkin paljon vähemmän kuin skitassa". En kommentoinut enää mitään, vaan lähdin lätkimään kohti kotia.
 
Harmillinen suhtautuminen basson soittoon ihan kuin se olisi jotenkin erityisen yksinkertainen soitin.
 
Itselläkin oli oma basso, eikä sen soittaminen ihan helppoa ollut. Sittemmin olen soittanut "bassoa" lähinnä koskettimilla. Bassokulut ovat kehittyneet sitä mukaa mitä muukin soittotaito ja jatkanevat edelleen kehittymistä.
 
Aloittelevat basistit eivät useimmiten... siis vissiin koskaan... saa aikaan kunnollista walking bass kulkua.

Jonkinlaisia tutkimuksia aiheesta on tehty, niissä helpoimmaksi soittimeksi rankattiin ukulele, vaikeimmiksi puolestaan oboe ja käyrätorvi.
 
Itseasiassa muutkin kaksoislehdykälliset, kuten fagotti, mutta tämä ei varmaankaan ole kovin moniin vermeisiin ulottuva vertailu.

Minusta hörhön lähestymistapa kysymykseen on harhaanjohtava. Oleellista on se, että soittimissa on sellaisia vaikeusaste eroja, että jonkun tietyn soittotason (tai vaikka ammattilaistason, tosin tämä ei ole aivan hyvä mittari koska ammatitasolle vaadittu taito vaihtelee myös eri soitinta soittavien muusikoiden tarjonnan mukaan) saavuttaminen vaatii toisilla soittimilla selvästi enemmän treenausta kuin toisilla.
 
Mutta se "tietty taso" vaihtelee soittimen teknisten mahdollisuuksien mukaan, joten esittämäsi vertailu ei toimi. Käyrätorvelle kirjoitetaan tietoisesti helpommat stemmat, kuin vaikkapa saksofonille, sillä käyrätorvi on kömpelömpi. Siinä missä kitaralla on helpompi kompata laajoilla soinnuilla nopiaan(rämpyttää), kuin pianolla, mutta rupeappas vetämään kitaralla vaikkapa Bachin sinfonioita(3-ääniset inventiot). Taatusti vaikeampaa, kuin pianolla.
 
Mm. kaikkiin kurssitutkintoihin pyritään saamaan eri instrumenttien välille suurinpiirtein samalla keskivertoihmisen treenimäärällä saavutettava taso. Erot tuo sitten lähinnä suorittajien vertailu, joka ei johdu instrumentin ominaisuuksista, vaan siitä, että sillä on monta soittajaa ja he treenaavat paljon.

itse sanoisin piano, sillähän saa heti jo oikean sävelen painamalla nappia ja se ei ole epävireinen tai työn ja tuskan takana saada soimaan kunnolla.
 
ja nyt tulee varmaan näitä kavereita tämän kommentin jälkeen sanomaan että: "ai helppo!!! kuuntele molopää bodomia ja sano sit et keyboardia on helppo soittaa!!!!1"
 
perusteet sillä oppii kyllä nopeammin kuin kitaralla aika varmasti.

triangeli
 
Tämähän on vaikea soitin. Siinä sen timen kuulee niin armottoman selvästi. Millisekuntikin pielessä, niin homma on siinä. Mulla on sellainen tuntuma, että rummutkin antaa enemmän anteeksi kuin triangeli.

itse sanoisin piano, sillähän saa heti jo oikean sävelen painamalla nappia ja se ei ole epävireinen tai työn ja tuskan takana saada soimaan kunnolla
 
Kyllä minä olen saanut ensimmäisellä kerralla äänen kaikista kokeilemistani kielisoittimista ja lyömäsoittimista samalla tavalla. Ja varmaan kaikki muutkin ovat.

Tämähän on vaikea soitin. Siinä sen timen kuulee niin armottoman selvästi. Millisekuntikin pielessä, niin homma on siinä. Mulla on sellainen tuntuma, että rummutkin antaa enemmän anteeksi kuin triangeli.
 
Huomasin tuon, kun yritin soittaa triangelia orkesterissa. Olin ihan kusessa. Puhumattakaan, jos sitä olisi pitänyt soittaa bändissä, jossa time on jo paljon tarkempaa.

Kyllä minä olen saanut ensimmäisellä kerralla äänen kaikista kokeilemistani kielisoittimista ja lyömäsoittimista samalla tavalla. Ja varmaan kaikki muutkin ovat.
 
joo no oon minäkin, mutta pianolla muodostaa/ hahmottaa paremmin mielestäni melodioita alkuun kun kaikki tapahtuu 2 rivissä, verrattuna kitaraan, välejä niin helkutisti ja kieliäkin kokonaista kuusi.

Mites piano, ainakin aluksi,sehän on periaatteessa
lyömäsoitin ja nuotit löytää samantien.

pianolla muodostaa/ hahmottaa paremmin mielestäni melodioita alkuun kun kaikki tapahtuu 2 rivissä, verrattuna kitaraan, välejä niin helkutisti ja kieliäkin kokonaista kuusi.
 
Pitkään lähinnä vain koskettimia soittaneena tajusin myöhemmin kitaratunneilla, että "kosketinsoittajaluonne" ajattelee tai hahmottaa jotenkin eri lailla kitaraa ja sen otelautaa kuin "kitaristiluonne", ja päinvastoin. Vaikea selittää.
 
Kosketinsoittajat taitavat muutenkin olla - yleisesti ottaen ja yleistäen - nörtimpiä kuin vaikka kitaristit tai rumpalit? Lieköhän tradition takia vai luonnekysymys, että tytöt ottavat käsittääkseni useimmiten instrumentiksi pianon tai huilun?

Pitkään lähinnä vain koskettimia soittaneena tajusin myöhemmin kitaratunneilla, että "kosketinsoittajaluonne" ajattelee tai hahmottaa jotenkin eri lailla kitaraa ja sen otelautaa kuin "kitaristiluonne", ja päinvastoin. Vaikea selittää.
 
jeps, tiedän kyllä mitä tarkoitat. itse kanssa "hahmotanm" pianoa kitaran pohjalta enemmän...

Harmillinen suhtautuminen basson soittoon ihan kuin se olisi jotenkin erityisen yksinkertainen soitin.
 
Itse aloin kesällä opettelemaan vihdoin tosissani sähköbasson saloja. Lähinnä sormisoitolla, siihen asti lähes aina hakkasin plektralla ala-E:tä. Toki basso on eri soitin kuin sähkökitara, eikä tiukan grooven saaminen (rumpujen ja erityisesti bassarin kanssa) olekaan niin helppoa kuin miltä saattaa vaikuttaa, ja muutenkin soitetaan eri juttuja kuin kitaralla.
 
Mutta niinhän sanonta kuuluu, että "basistit ovat epäonnistuneita kitaristeja". :) (Ja kriitikot epäonnistuneita muusikoita.) En tiedä toisista, mutta ainakin omalta kohdaltani allekirjoitan tuon väitteen.
 
Musiikkiopistossa opiskelin ihan ekaksi kolmisen vuotta pop/jazz-pianoa (laaja sointu monesti yhtä aikaa vasemmalla kädellä parilla sormella ja oikealla vähintään kolmella, ja heti perään jo toinen laaja sointu), enkä oikein hahmottanut soinnutusta reaaliajassa, vaikka sointujen käännösten logiikan ymmärsin.
 
Sitten turhautuneena vaihdoin sähkökitaraan, jota opiskelin viime kevääseen asti: pärjäsi jopa kolmella vasemman käden sormella laajoissakin soinnuissa. Silti ei vanha päänuppi tahdo pysyä perässä. Nyt kun on basso työn alla... Vitsi kun on kivaa ja yksinkertaista, yksi ääni kerrallaan! Siksi tykkäsin laulunopiskelustakin. Kaikki basson kieletkin ovat mukavasti samojen intervallien päässä toisistaan.
 
Mmmmmuuuuuutta en ole vielä tosissani soittanut bassoa rumpalin kanssa tai muutenkaan bändissä, en minä väitä että groovaisi yhtään niin hyvin kuin miltä kotisohvalla lojuessa kuulostaa... Mutta yhtäaikaa soitettavien nuottien lukumäärä, eli useimmiten yksi kappale, on omalla kohdallani hyvä juttu.

Bändi soittimista on helpoin ehkä basso tai rummut.
Rummuilla saa melkein ekalla yrittämällä sitä humppakomppia soiteltua ja peruskomppia. Sopii melkein joka biisiin.
Bassolla on myös helppo päästä alkuun. Monissa biisessä riittää kun soitat muutamaa ääntä edestakasin.
 
otappa joskus nauhalle sitä "ekalla yrittämällä" soitettua peruskomppia ja mieti sitten uudestaan sopiiko se yhtään mihinkään biisiin. Ja soita sitä vähän pidempään kuin yksi tahti, niin huomaat että tempo on tuplaantunut. Teillä kitaristeilla on niin ihmeellinen tiluskaalakeskeinen maailmankuva, että rytmin merkityksestä (tai vaikeudesta) ei ole mitään käsitystä.
 
Noh, onhan se helppoa runkata niitä asteikkoja ylös ja alas jos rytmiryhmä hoitaa hommansa hyvin. Ei ketään enää siinä vaiheessa kiinnosta mitä se kitaristi räpeltää, sillä kaikilla on jo hauskaa kun komppi kulkee.
 
Ja mikä tulee kitaran ja basson vaikeusasteeseen, niin eipä niissä kauheasti tunnu eroa olevan. Tuntuu vaan aina olevan se vertailu niin, että otetaan joku yngwie malmsteen ja verrataan sitä johonkin kahdeksasosia soittavaan rokkibasistiin. Ei ehkä ihan reilu asetelma.
 
Verrataanpa sitä perusbasistia peruskitaristiin, joka survoo niitä voimasointujaan särö päällä. Soittaa siis samat jutut kun basisti, mutta yhden kielen sijaan hakkaa kolmea kieltä. Kyllä varmasti on paljon vaikeampi soitin siis tuo kitara! Mutta kas, basistin taimi jos pettää, alkaa junan kulku tökkiä vakavasti. Entäpä kitaristin? Noh, ehkä sen joku tarkka kuulija huomaa.
 
Ja mikä kitaristien bassonsoittotaitoihin tulee, niin omien kokemusten perusteella ehkä yksi kymmenestä kitaristista on saanut edes jonkinlaisen soundin ulos bassostani. Yleensä se on vaan kauheata ränkytystä, ja parin minuutin päästä siihen meteliin tulee mukaan se "aijai, sormiin sattuu"- mantra.
 
nojoo, tää koko keskustelu on kyllä totaalisen turhaa. kaikissa soittimissa on omat vaikeutensa, ja soittimien erilaisen roolin takia niitä on mahdotonta verrata toisiinsa. tämä pätee erityisesti tuossa kitaran ja basson tapauksessa.