Aihe: Ei jaksa enää kuunnella musiikkia
1 2 3
megatherium
26.07.2022 16:55:50 (muokattu 26.07.2022 20:09:54)
Passiivinen taidemusiikin kuunteleminen vaille minkäänlaisia emotionaalisia kokemuksia ei ole mielekästä sillä taiteen funktio on herättää kuulijassaan tunteita ja tuottaa syvällisiä ja suuria elämyksiä. Minä kuuntelen musiikkia mieluiten syviä elämyksiä tavoitellen ja kokien, ei passiivisesti kuunnellen, mutta jos musiikissa ei ole substanssia se ei myöskään vaikuta tunteisiin joten elämysten tavoitteleminenkaan ei suju. Täytyy tosin myöntää että esim. Tuukkasen meri sinfoniasta elämysten saaminen on tavalla jolla sitä kuuntelen jo fyysisestikin niin vaativa ja kuluttava prosessi että tyydyn yleensä vain kuuntelemaan sitä pari minuuttia kerrallaan tubesta ja Spotifysta poissaolollaan loistavan avausosan alusta alkaen tai myrskyosasta mutta harvemmin kuuntelen osia loppuun saakka kun työläs ja vaativa kuunteluakti-ja prosessi vaativat veronsa mutta jos kuuntelen koko teoksen olen aivan kuitti mutta saanut syvää henkistä tyydytystä ja kokenut katharsiksen mikä on taiteen kokemisen korkein täyttymys ja myöskin Mozartin ja Beethovenin musiikista katharsiksen usein nuorena lukiolaisena kokeneena.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
PekkaM
30.07.2022 12:10:31
Aina mulla joku soi jos ei perhe asetu poikkiteloin. Duunissakin kuulokkeissa. Tykkään musiikista.
Dave Dangerous
30.07.2022 20:53:19
Saatta mennä 3 päivää etten kuuntele kuin radiota taustalla, ihan mitä sattuu mistä sattuu. Sittentaas joku levy soi joita ostin jo 40v sitten ja oikeastaan 15 vuoteen ei ole tullut mittään merkittävää uutta levyä.
hiljaisuus on näkymätöntä liimaa
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)