Yleistä keskustelua musiikista ›

Liian hyvä plagioimaan, liian huono keksimään uutta.

Ei se nyt varsinaisesti ole vielä tyssännyt, mutta aika vahvalla harrastusmentaliteetillahan tässä mennään. Aina sitä kai toivoisi, että omasta bändistä saisi kehitettyä jotain mullistavaa. Kuitenkin tuntuu, että musatyyli on vähän väärä nykytrendeihin ja kaikenlaista pientä taidonpuutetta sitä aina tulee vastaan.
 
Omalta kohdalta on alkanut hieman myös usko rapistua siihen, että se oma soittotaito koskaan erityisen kova olisi. Vaikka nuori vielä onki, on sitä kitaraa kai jo sellainen seitsemisen vuotta takana ja aina sitä vain hämmästyy miten pari vuotta soittaneet ihmiset vetelevät paljon paremmin. Mutta onhan se siitä treenimotivaatiostakin kiinni, ei sitä vain jaksa veivata useita tunteja päivässä. Kuten aiemmin sanottiin, liikaa aikaa välillä kuluu niissä kaljabaareissa.
 
No, muuten elämänsuunnitelmat ovat aika varmalla pohjalla, kun on hyvä opiskelupaikka josta työllistyminen on lähes satavarmaa. Oma musiikillinen haaveeni olisikin vain oman bändin kanssa breikkaaminen, en minä muuhun viitsisi lähteä. Hattua kyllä nostan kaikille muusikoille, jotka Suomessa myös tätä muuta puolta jaksavat tehdä. Koska tämä nyt kuitenkin on melko epävarmaan niin tuleehan sitä suhteessa ehkä noihin opintoihin vähän enemmän panostettua. Pidetään peukkuja :-)

M-Juhana: **tutti kaikki skaalat-etyydit summuut tyhmät pianon kanssa. Hankin sit kitaran.....
 
Siis noi 30 vuotta sitten.
 
Noin 35 vuotta sitten televisiosta tuli Musta Ori samaan aikaan kuin oli pianotunti. Iihahaa!

Lord of the strings: Nerouteni ei avaudu suurelle yleisölle.
 
Nerouteni ei avaudu.

Mielenkiintoni ammattimaiseen kitaransoittoon lopahti kun Raoul Björkenheim selosti mulle treenausrutiineitaan. Totesin, että ei sovi tämä pro-soitto mulle.
 
Rokkitähtiunelmani teloitin kun asuin vuoden Kalliossa ja seurasin päivittäin sitä Suomen rock-starojen glamouria arkea.

En minä mistään muusikkoudesta tiedä mutta helevetin kiva on soitella skitaraa ja yrittää tehdä biisejä. Teini-iästä asti rämpytellyt ja varmaan tulevaisuudessakin...
 
Omaksi iloksi soittelen ja joskus muidenkin. Ja näin on hyvä. Leipä ja voi tulee tulee toimistohommista.

Täh, eihän tässä oo vielä edes päästy alkuun.

saastara: Mielenkiintoni ammattimaiseen kitaransoittoon lopahti kun Raoul Björkenheim selosti mulle treenausrutiineitaan. Totesin, että ei sovi tämä pro-soitto mulle.
 
Mistä tuossa oli kyse? Et treenataan skaaloja kahdeksan tuntia päivässä?

Rokkitähtiunelmani teloitin kun asuin vuoden Kalliossa ja seurasin päivittäin sitä Suomen rock-starojen glamouria arkea.
 
Mäkin lopetin kun ajattelin miten kävi esim. Moonille ja Bonhamille. =D

Kailis: Mäkin lopetin kun ajattelin miten kävi esim. Moonille ja Bonhamille. =D
 
Noihan oli itse aiheutettuja mokia, mutta miten kävi Ronnie van Zantille ja John Lennonille?

Leikkasin tukkani ja hankin oikean duunin. Parinkymmenen vuoden tauon jälkeen oon taas soitellut hauskanpitobändissä muutaman vuoden: kivaa puuhaa taas pitkästä aikaa.

Ei oo mihinkään tyssännyt, ei oo vaan vielä alkanut.

En ehkä haluais ajatella musiikkia urana, vaan intohimona. Ei mun tarvi miettiä, että kannattaako tätä jatkaa vai ei, kun haluan niin stnan kovasti tehdä tätä. Totta kai järki pistää välillä vastaan mutta sydän sanoo notta menoksi vaan! Vaimokin jaksaa vielä kannustaa

Muovinen: En ehkä haluais ajatella musiikkia urana, vaan intohimona. Ei mun tarvi miettiä, että kannattaako tätä jatkaa vai ei, kun haluan niin stnan kovasti tehdä tätä. Totta kai järki pistää välillä vastaan mutta sydän sanoo notta menoksi vaan! Vaimokin jaksaa vielä kannustaa
 
Tämä on kyllä erittäin hyvin sanottu!

Oon tajunnut jo ajat sitten, miten musabisnes toimii, joten se, että sillä elättäisi itsensä, on vähän kaukaa haettua. En juuri ole vuosiin lukenut musiikkilehtiä, ilmaisjakelua tai kaupallista, ja koskaan, kun semmoinen sattuu käsiini, en löydä siitä yhtään mitään kiinnostavaa. Kuitenkin toisinaan vastaan tulee hyviä uusia bändejä. Bändejä, joiden levyjen myyntivolyymeistä vois päätellä, ettei ne ainakaan vielä ole niitä myymällä päässeet omilleenkaan, ehkä nippa nappa keikkailun avulla. Ei se oikein kannusta haaveilemaan.
Mutta oon käyttänyt moneen muuhunkin harrastukseen suuria määriä rahoja, sellaisiin harrastuksiin, joista ei saa yhtään euroa koskaan, ja niidenkin parissa on ollut ihan pirun hauskaa.

sub zero: Mistä tuossa oli kyse? Et treenataan skaaloja kahdeksan tuntia päivässä?
 
Sen treenimetodit on kaikkea muutakin kuin tuota. Olen jo muutamalta hänen tunniltaan (ok, ei kitara-) saanut vaikka ja mitä.
 
Se mies opettaa Musiikkia, ei pelkästään kitaransoittoa. Jos sitä ei kestä, niin sitten niin.

Tyssää väliaikaisesti talousrikoksesta johtuvan vankeustuomion tai heroiinin tai rommin liialliseen viihdekäyttön takia vuosina 2017-2019. Mutta sitten teen oopperan ja alotan uudestaan soveliaamman elämän.

No kun olin soittanut joku vuoden verran ekassa bändissä tajusin että hei, jopa nuo kaikista korneimmatkin radiorenkutukset on tehnyt joku jolla on jotain lahjoja ja että meidän musiikki ei niinku erotu yhtään mitenkään mistään muusta paitsi ehkä huonoudellaan. En myöskään tässä vaiheessa osannut soittaa kun E- ja A-kieltä. Tajusin että ollaan aika huonoja. Tajusin myös että muusikot ei yleensä tienaa kauheasti ja niiden elämä on aika epätasaista. Sillon kelasin että äh, päätyökseni en ainakaan halua missään juottoloissa soittaa keskinkertaista rokkia..
 
Toisen bändin kanssa olin jo kovasti taitavampi ja koko homma olikin mulle jonkin sortin "vakava harrastus". Eli kun vois oman päivätyön lisäksi käydä kesäsin soittamassa festareiden pikkulavoilla ja julkaista jotain EP:tä ja ehkä pari kokopitkääkin. Silleen että bändiharrastus maksaisi itsensä takaisin ja saisi hyvää fiilistä :)
 
Nyt unelmana on lähinnä saada siistejä biisejä tehtyä kotistudiossa ja nauttia vain musiikin teosta ja soittamisesta. Kyllä tästä nyt vielä ainakin yhden bändin perustaa, vaikka samojen jannujenkin kanssa kun vain aikaa taas löytyy joskus vuoden päästä.