monkeyheaven 25.03.2008 01:03:36 | |
---|
Marissa Nadler on levyjensä puolesta iskenyt eniten ja taannoin Jyrockissa soitti henkeäsalpaavan keikan. Suorastaan enkelimäinen ääni tuolla naisella. Loistavaa musaa, kiitti! Huomenna meen ostaan levyjä. |
Bullitt 25.03.2008 12:23:06 | |
---|
Jostain mystisestä syystä ainakin kotimaisista mielestäni ylitse muiden on Kristiina Brask. Onhan kappaleet vähän sitä sun tätä, mutta itse ainakin tykkään Braskin persoonallisesta lauluäänestä. Kristiina kuulostaisi varmaan hyvältä vaikka laulaisi otsikot tämän päivän Iltasanomista. Ja onhan Krisse vielä paremman näköinenkin kuin Abreu... |
sax machine 25.03.2008 13:28:51 (muokattu 25.03.2008 13:33:55) | |
---|
2000-luvulla ei pahemmin ole tullut hyvää musiikkia niillä musiikin osa-alueilla mitä itse seuraan. 90-lukukin oli hyvin heikkoa kuten myös 80-luku jos verrataan aikaisempiin vuosikymmeniin. Tajunnan räjäyttäviä levyjä viimeisen 25 vuoden ajalta olen kuullut vain kahden käden sormilla laskettavan määrän. Eikö hyvää musiikkia enää tehdä vai enkö vain löydä sitä? 2000-luvun kovin naisartisti lienee Norah Jones tai Amy Winehouse. Tekevät siedettävintä musiikkia joka kuitenkin on pitemmällä tähtäimellä mielestäni aika tylsää ja turhanpäiväistä. No, eiköhän se nähdä sitten parinkymmenen vuoden päästä mikä musiikki tältä vuosikymmeneltä jää elämään. Itse olen niin vanhanaikainen että 99% nykymusiikista lähinnä ahdistaa. Free form of jazz is like a license to shit on a street -Lemmy Kilmister |
Coran 25.03.2008 14:05:23 | |
---|
Eikö hyvää musiikkia enää tehdä vai enkö vain löydä sitä? Onhan se todettu, että suurin osa ihmisistä jää jumiin siihen musiikkiin mitä on nuorena kuunnellut, fakkiutuu. Kyllä hyvää musiikkia tulee jatkuvasti enemmän kuin ehtii kuunnella. Jos nykynaisista sun lemppareita on Norah Jones sekä Amy Winehouse, niin sehän kertoo jo jotain. Molemmat tekevät sitä tuttua ja turvallista, vanhaa kamaa. Sama kun vanhemmat rokkarit kuuntelevat mieluusti uusista bändeistä Wolfmotheria, Audioslavea tai White Stripesiä. Kaikki 70-luvun linjoilla. Niin, Popeda on vähän sellainen Suomen Tool. Jos ei diggaa, nii ei vaan ymmärrä. -dixi19 |
Horatius-87 25.03.2008 14:12:01 | |
---|
Maija Vilkkumaa. Perustella en aijo. "Jotkut ovat uskovaisia, mutta onneksi minä olen materialisti." |
carnation 25.03.2008 14:27:42 | |
---|
Maija Vilkkumaa. Perustella en aijo. Vai etkö osaa? "Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua." |
Veepee 25.03.2008 15:25:26 | |
---|
Celine Dion. Tartteeko perustella? K: Suden sukulaisia?
V: Supikoira, konootti ja pingo.
K: Kukan osat?
V: Verhiö, teriö, hetiö, emiö, kukio ja sikiö. |
sax machine 25.03.2008 16:10:04 | |
---|
Onhan se todettu, että suurin osa ihmisistä jää jumiin siihen musiikkiin mitä on nuorena kuunnellut, fakkiutuu. No sehän tässä vielä onkin että olen syntynyt 90-luvun puolella ja viettäny tähänastisen nuoruuteni kuunnellen kaikkea mahdollista hyvää musiikkia maan ja taivaan väliltä. Harvoin vaan mikään uudempi musiikki on kolahtanut. Free form of jazz is like a license to shit on a street -Lemmy Kilmister |
little.rock.angel 26.03.2008 20:01:42 | |
---|
Ehdottomasti Maija Vilkkumaa! Kuunnelkaa, niin sekin selviää. Ihanat sanat biiseissä, kaunis ääni ja tehnyt töitä musan puolella jo vuosia. Rokki on parasta huumetta! Oikeesti... |
oo-p 26.03.2008 20:05:28 (muokattu 26.03.2008 20:06:50) | |
---|
Ari Koivunen ...miksi minä sanoin noin? Terve, ja kiitos kaloista!
..Delay, missä viivyt?! |
PomppoK 26.03.2008 20:17:46 (muokattu 26.03.2008 20:18:52) | |
---|
Vielä omasta puolestani voin naispuolisena artistina vain todeta, että pyrin jatkuvasti löytämään uusia, omaperäisiä tapoja tehdä musiikkia, ammentaen mahdollisimman monesta erilaisesta lähteestä, ja että olen säveltänyt, sanoittanut, sovittanut, tuottanut (äänitysteknillisiä ratkaisuja yms. lukuun ottamatta) sekä pitkälti myös soittanut kaiken tuotantoni itse. Eikä kyse ole mistään pianon pimputuksesta, vaan rikkaasti sovitetusta, eklektisestä, harmonisesti sekä rytmisesti monikerroksisesta musiikista. Olen pitänyt kaiken maailman äijien näpit erossa musiikistani mm. juuri esittämäsi kaltaisten ennakkokäsitysten vuoksi. Toinen albumi on pian julkaisuvalmiina. Uskon, etteivät sanasi päde siihen. Runsaiden kuultujen näytteiden perusteella uskaltanee jo sanoa, että viimeistään tämän (The Plains) levyn myötä Vuk nousee niiden naisartistien joukkoon, jotka pitäisi muistaa 2000-luvusta (ja toivottavasti vielä jatkossakin). Kehtaan mainostaakin, TJEU: http://www.myspace.com/vukmusic (esim. Flint in the Pines) "Hieno mopo! Vai onko siinä moottoripyörä?" |
myrtonen 26.03.2008 20:29:43 | |
---|
Ehdottomasti kovin tuote on tullut Avrin Lavignesta. Harmi, että olen oikeasti rakastunut tuohon tyttöön. Omassa lajissaan ehdottoman hyvä, söpö ja karismaattinen esiintyjä. Ehkä se viattomuus kuitenkin on se, mikä vielä on Avrilissa pysynyt. Aitous. Suomalaisia naisartisteja ei. Ei. "Melkoisen vihamieliseltä hänen kirjoittelunsa vaikutti." |
kondensaattori 26.03.2008 20:42:48 | |
---|
Mielestäni on vähän vaikeaa määritellä, missä määrin on ylipäätään sellaisia innovaattoreita, jotka olisivat keksineet jotain uutta. Ehkä on kyse vain löytämistä. Joku löytää uuden tavan (mikä on aina ollut olemassa) tehdä joku juttu musiikissa ja sitten muutkin ottavat sen tavan käyttöön. |
samsonov 26.03.2008 22:39:40 | |
---|
Amy Winehouse. Toivottavasti nyt ei kuolis iha heti ja oikeesti saapus kotimaahamme keikalle eikä jäis vaan Helsingin ekoihin bileisiin. Mut harva naisartisti on iskeny, ei oikeesaan kukaan ennen Winehousea, mukavan hämy tunnelma ja samalla easy listening. Ihana ääni, aiva mahtava...ja kaunis nainen terveenä ollessaan, eli elkää kattoko lööppien kuvia. |
kinney 27.03.2008 09:19:20 | |
---|
|
Pantse 30.03.2008 10:10:37 | |
---|
Runsaiden kuultujen näytteiden perusteella uskaltanee jo sanoa, että viimeistään tämän (The Plains) levyn myötä Vuk nousee niiden naisartistien joukkoon, jotka muistaa 2000-luvusta (ja toivottavasti vielä jatkossakin). Kehtaan mainostaakin, TJEU: http://www.myspace.com/vukmusic (esim. Flint in the Pines) Tää on kyllä kova, ihastuin artistiin joskus vuosi sitten, kun näin livenä läsnärockissa. Mietityttää vain koskahan tuo albumi oikeasti ilmestyy? Alunperinhän The Plains piti julkaista jo viime vuoden tuokokuussa, vaan eipä oo näkynyt vielä tähän päivään mennessä. Täytynee tyytyä noihin myspace-näytteisiin vielä jonkin aikaa ainakin. Mielestäni pullaan tukehtuminen ei olisi lainkaan hassumpi tapa kuolla. |
Leper Messiah 30.03.2008 11:50:45 | |
---|
KT Tunstall on vissiin briteissä ainakin paremminkin tunnettu artisti. http://www.youtube.com/watch?v=4tml9uD3PsMtästä menosta itse tykkään, mutta ikävä kyllä ilmeisesti muut kappaleet ja varsinkin niiden levyversiot ovat popimpaa ja tuotetumpaa (?). Suomalaisista kuuntelen mielelläni Vilkkumaata, mutta se on kyllä semmoinen bändi jonka heikoin osa on Maija Vilkkumaa, tai ainakin äänensä. Laulu on minulle paikoin lähes sietämätöntä kuunneltavaa. Mutta sitä en halua listata naisartisteihin, koska itselle siinä bändissä SE juttu on Mikko Kososen kitarointi. Menisit sinä kasvamaan ja olemaan jollekulle pienemmälles besserwisser. -ngli |
PomppoK 30.03.2008 12:02:18 (muokattu 30.03.2008 12:02:57) | |
---|
Alunperinhän The Plains piti julkaista jo viime vuoden tuokokuussa, vaan eipä oo näkynyt vielä tähän päivään mennessä. Täytynee tyytyä noihin myspace-näytteisiin vielä jonkin aikaa ainakin. "Toinen albumi on pian julkaisuvalmiina." (23.3.08) Ja Myspaceenkin on ilmestynyt muutama Suomi-keikka kesäkuulle, eli eiköhän se levykin todella julkaista pian, tai vihdoin :) "Hieno mopo! Vai onko siinä moottoripyörä?" |
Margarita 31.03.2008 05:31:11 | |
---|
"Toinen albumi on pian julkaisuvalmiina." (23.3.08) Ja Myspaceenkin on ilmestynyt muutama Suomi-keikka kesäkuulle, eli eiköhän se levykin todella julkaista pian, tai vihdoin :) Julkaisuteknillisiä kommervenkkejä. Niitä selvittelen. Toivotaan parasta ja pikaista (sekä "Kiitos!"). Lisäksi kuitenkin joka tapauksessa tulossa cover -EP (nyt miksausvaiheessa), erään raskaan, suomenkielisen bändin tilauksesta. Hevirokkia polkuharmoonilla, oletteko valmiita? Anteeksi aiheen sivuutus, mutta koin velvollisuudekseni reagoida spekulaatioon. |