Yleistä keskustelua musiikista ›

Itselläni on taas sellainen ongelma että tulee tehtyä kivoja "introja" tai vaan nauhotettua riffejä, mutta sittenkun on se hiottu kuntoon ni ei keksi miten jatkaisi.
Pitäisi varmaan koittaa erilaista lähestymistapaa tuohon biisien tekemiseen, eli tekee ensin parilla otolla yksinkertaisen demon kokonaisuudesta ja sitten lähtee tekemään kunnolla vasta itse biisiä.

Juuri kun aloin tilittämään luomisen tuskasta, sain vihdoin jotain valmista aikaiseksi :) Vaikka tämä uusi "biisi" ei ole kuin alle minuutin kestoinen haikea näppäily, olen siihen silti enemmän kuin tyytyväinen. En olisi uskonut sormistani lähtevän jotain näin surullista ja yhtä aikaa kaunista. Ristin biisin Farewell Song:ksi.
 
Kiitos vielä kaikille neuvoja antaneille. Aika paljon olen noita erilaisia konsteja aiemmin jo koittanut. Pitäisi vain asennoitua useammin niin ettei aina välttämättä synny mitään, vaikka kuinka yrittäisi.

Yksi hyvä keino on laittaa puhelin kiinni, sulkeutua kellariin tms. koko päiväksi/yöksi ja ottaa soitin käteen. jossain vaiheessa (ehkä vasta tuntien päästä) alkaa runosuoni pulppuamaan ja jotain alkaa syntymään kuin itsestään.
Toinen tapa päästä luovaan tilaan on vetäistä kunnon perskännit sekä sen jälkeinen krapula. Toimii ainakin itsellä:)

Juuri tein biisin ja iloisestihan se syntyi.
 
Edit: Siis oikeastaan nauhoitin, suurin osa biisistä on imbrovisaatiota, mutta taustalla soi mukava ja yksinkertainen akustinen kitara rämpyttely.

Yksi hyvä keino on laittaa puhelin kiinni, sulkeutua kellariin tms. koko päiväksi/yöksi ja ottaa soitin käteen.
 
Eikös SYLin levy (tais olla Alien) syntynyt nimenomaan tällä metodilla? Taisi vaan Devin olla 6kk siellä kellarissa, tosimiehille päivä ei riitä!

Eikös SYLin levy syntynyt nimenomaan tällä metodilla? Taisi vaan Devin olla 6kk siellä kellarissa, tosimiehille päivä ei riitä!
 
No kyllä siitä miehestä jo huomaa että on tullut ainakin se 6kk vietettyä maan alla :). Mutta mikäs siinä jos noinkin hyvää musiikkia syntyy, painukoon takasin.
 
Niin, siis asiaan. Mulla on yleensä hirvee tuska jos lähen sillä meiningillä että -no nyt tehdään kappale perkele! Ja sillon ei synny mitn.
 
Ja sitten taas vaikka töissä kun ei ole mitn mahdollista tallentaa päässä pyörivää tulevaa hittibiisiä minkä sitten on jo unohtanut taukoon mennessä niin se jos mikä vituttaa. Joskus rämpyttelin omaksi ilokseni jotain ja tallentelin GP4lle niitä. Nyt on en ole tainnut vuoteen tehdä mitään sävellystöitä. Turhauttaa jo itseäkin.

Kannattaa olla vähän masokisti, niin tuskallinen luominen muuttuu nautinnoksi. Semmosta puoliväkisin vääntämistä ilman kumpaakaan noista ei kannata harrastaa. Ellei tykkää lähetyssaarnata, niin sitten ehkä...

Tuska:Ettei vaan olis alitajuntainen plagiaatti
Onko muillekin tuttua tämä?
 
Sama tilanne. Lähes aina tulee sellainen "hetkinen, tää kuulostaa aika paljo siltä yheltä biisiltä" ja sitte huomaa no voi helekkari, melkeen suora kopio ja roskiin. Vaikka ei olis kopio niin silti voi lentää roskiin se idea, kun olen niin itsekriittinen.

Lähes aina tulee sellainen "hetkinen, tää kuulostaa aika paljo siltä yheltä biisiltä"
 
Haha, mulle kävi semmoinen tilanne kerran säveltäessä että onnistuinkin vahingossa selvittämään korvakuulolla Staindin It's Been Awhile-kappaleen akustisen riffin. Ihmettelinkin aluksi että miten nyt niin hyvän riffin yhtäkkiä keksittyä. Pettymys oli karvas kun tajusin asian.
 
Toisinaan kuitenkin kun syntyy ideoita niin silloin biisin teko sujuu kuin siivillä. Täytyy kuitenkin olla tietty aihe mistä lähteä raapustamaan lyriikkaa ja sitten säveltämään. Muuten homma jää kesken. Omasta mielestäni ainakin oon saanut hyviä biisejä tehtyä, mutta ei ole kamoja millä nauhoittaa ne. Toivottavasti saan kuitenkin joku päivä niitä tännekin näytille.

Mun mielestä ei oo niinkään tuskaa tahi iloa, ainakaan mitä teksteihin tulee ideatasolta. Yleensä on idea, jota on pakko päästä purkamaan ja rakentamaan laulutekstiksi. Ilo ja tuska sitten vuorottelevat sen mukaan, jollei keksi sopivaa tapaa ilmaista haluamaansa asiaa, ilo taas on se, kun sanat vuoronperään vain tipahtelevat kynän päästä paperille.
 
Säveltämisessä taas kyse on enemmänkin tekstin mielikuvien värittämisestä, tai sitten vaihtoehtoisesti kontrastoimisesta tekstiin - minulla on useampikin iloinen rallatus jotka käsittelevät varsin synkkiä asioita ja päinvastoin.
 
Toiset laulut syntyvät tunnemyrskyistä ja toiset pitkään harkitusta sanojen asettelusta - molemmille lienee paikkansa.

Haha, mulle kävi semmoinen tilanne kerran säveltäessä että onnistuinkin vahingossa selvittämään korvakuulolla Staindin It's Been Awhile-kappaleen akustisen riffin. Ihmettelinkin aluksi että miten nyt niin hyvän riffin yhtäkkiä keksittyä. Pettymys oli karvas kun tajusin asian.
 
Jokin aika sitte kaveri soitti mulle porcupine treen arriving somewhere ja kotona soittelin jotain ja tuli sellanen vouh siistii -fiilis mut tajusin että se oli justiinsa se arriving somwheren hevikohta ja petyin pahasti.

Ite tulee biisejä aika liukuhihnalta. Ennen oli paljon vaikeampaa; olin vähän liian perfektionisti. Mutta sitten kun ryhdyin pieneen yhteistyöhön kaverin kanssa niin sujui paremmin; aina kun jumituin johonkin annoin kaverin hoitaa homma loppuun ja lopputulokset olivat ällisyttyviä - ainakin meidän mielestä. Lisäksi joskus kun jumittaa niin pistän biisin mielen perälle odottamaan parempia aikoja.

Mulla on vähän kaikkea.
 
Riippuu olotilasta, piisien tärkeydestä ja inspiraatiosta.
Esim. tärkeimmät sävellykset joita olen tehny, ovat vaan tulleet sillä ns. Flow -ilmiöllä.
Kakkososan alku oli kyllä umpikujassa, mutta ambient -artisti Hexagon Heaven auttoi inspiroivalla alullaan minut kappaleen jatkamiseen.
 
Elikkä kaikki olosuhteet vaikuttavat miten luominen onnistuu.
Jos se on tönkköä, en edes ala. Silloin tulee vain modernia MetalCorea (lue: epäluovaa).

En ole koskaan säveltänyt, minä vain soitan.

Työvaihe on iloa ja lopputuloksen tarkastelu tuskaa.
Jos olisi pakko saada jotain aikaiseksi, ensimmäinenkin olisi luultavasti tuskaa. Nyt ei ole mitään paineita, eli ei mitään hätääkään, jutut syntyy jos syntyy.

no tuota joskus siitä tuskasta justiinsa syntyy parhaat biisit. kun tarpeeksi vituttaa ja raivostuttaa, niin saattaa saada just oikeanlaisen fiiliksen jonkun agressiivisemman biisin ideaksi. mutta iloa se aina tuottaa, kun saa tekeleen valmiiksi. ite oon kyllä aika hyvin skaalaa saanut aikaiseksi biiseissä, sanoitukset lähinnä tuntuvat joskus vähän toistavan itseään. rakkausnyyhkyjä oon onnistunut välttämään.
 
tärkeä oivallus piisien vääntämisessä on ollut se, ettei kappaleen tartte olla vaikea, kunhan se toimii.

Samaan aikaan tuska ja ilo.
Parhaita hetkiä just kun on rämpänny 5h putkeen ja korvista meinaa valua aivot pihalle; aivan henkisesti piipussa, mutta saanut jotain aikaan ja melkein nauraa ääneen yksikseen pimeässä huoneessa kuinka hienoja juttuja saanut aikaan.
Vaikkakin jälkeenpäin toteaisi silloisen saavutuksensa paskaksi, mutta sillä hetkellä fiilis on mitä mahtavin :) kunnon itsensä ylitys-fiilis.