tiukkapipo 18.11.2006 00:59:15 | |
---|
oon myös lukenut että Mozartilla olis ollut näitä kyseisiä oireita mitä sairauteen kuuluu on. on kyllä hyvä että siihen saa hoitoa niin ihmisten ei tarvitse lääkitä itseään viinalla ja huumeilla mitä yleensä tapahtuu. Mä olen joskus lukenut jostain pohdiskeluja, että Mozartilla olisi ollut Touretten syndrooma. Eikä se niin kaukaa haetulle idealle tunnu jos elokuvan ja Salieri-näytelmän jotkut jutut ovat totuudenmukaisia, samoin kuin nämä legendat epäsovinnaisista käytöstavoista tietyissä tilanteissa. Ei ehkä kaikkia lasten käytösongelmia pitäisi lakaista tuon ADHD:n alle (ja jättää asiaa sikseen), joka lienee kuitenkin tietyssä määrin neurobiologinen juttu ja siksi onneksi myös lääkkeillä helpotettavissa. Joskus kuitenkin keskittymishäiriölle vaikuttavan käytöksen taustalla voi olla myös ongelmat kotona, kiusaaminen, masennus tms. jutut, jolloin pitäisi saada muuta apua kuin lääkettä. Amerikoissa syötetään kai nappia poskeen aika helposti, kun täällä kynnys taas on joskus kai vähän turhankin korkealla oikeiden ADHD-tapausten kohdalla käsittääkseni. Näin kerran yhden dokkarin jossa nuori amerikkalaistyttö itse kommentoi positiivisesti saamaansa lääkitystä ja kuinka sen avulla pystyy esim. fokusoimaan huomiokykynsä koululuokassa tehtäviin ja opetukseen niin, ettei pienet hälyäänet tms. häiriöt heti hajottaneet keskittymistä. |
Saikkonen 18.11.2006 08:38:32 | |
---|
Oletan, että AD/HD:lla nyt tässä yhteydessä tarkoitetaan normaalia voimakkaampia, sairaukseksi luettavia keskittymisvaikeuksia. Tällainen potilas musiikin parissa voi varmasti tehdä hyvääkin jälkeä, jos olosuhteet ovat suotuisat. Lyhytjännitteinen saattaa kietaista ison määrän biisiaihioita joiden jatkotyöstäminen jää kesken, koska aina tulee uutta ideaa, on pienempi työ aloittaa uutta kuin viilata loputtomiin vanhaa (nimim. kymmeniä biisiaihioita eikä yhtään valmista!;)) Jos bändikaverina olisi pitkäjännitteinen ja kärsivällinen "tuottajatyyppi", tämä voisi poimia ADHD -kaverin tuotannosta helmet ja jatkaa niiden jalostamista, viilata sanoituksia, tehdä sovituksia jne. Progressiivisen, konemusiikin ym. pitkää viilaamista vaativan tyyppisen musiikin parissa ADHD-potilas ei varmaankaan viihdy. Punkkihan taas menee piloille, jos sitä aletaan liikaa työstämään. Mitä eroa on huilistilla ja pianistilla? No huilistilla on pilli kuonon alla ja pianistilla... |
Starlia 18.11.2006 10:13:56 | |
---|
Ihan eri diagnoosit kyseessä tosiaan, vertailua kestää se osa että molemmissa on tyypillistä (siis kaksisuuntaisen mielialahäiriön _mania_ vaiheessa ja ADHD:ssa, tietysti poislukien se ADHD, jossa on pelkästään tarkkaavaisuushäiriötä havaittavissa) ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Ylivilkkaisuus ADHD:ssa on kuitenkin eri asia kuin kaksisuuntaisessa mania tai lievempi versio, hypomania. ADHD:ssa on vain vilkas, eikä pysy paikoillaan jne. Kun taas maniavaihe on vaikkapa sitä (esimerkki eräästä suomalaisesta muusikosta), että kun mania iski, perheenjäsenet huomasivat sen niin, että koko perhe muutti; isä vain osti uuden talon ja myi vanhan alta pois. Maniavaiheessa tosiaan tulee fiilis, että pystyy MIHIN vain. Mania ja depressio vaihtelevat myös miten sattuu. Joillain voi olla 2 viikkoa maniaa ja sitten 2 kk masennusta ja joillain taas voi mennä niin, että aamulla on (yleensä lievemmissä kaksisuuntaisissa) kaikkeen kykenevä olo ja vuorokauden aikana vaihtelee masennukseen ja takaisin kaikenpystyvään oloon. Potilaan hyvinvoinnin kannalta aktiiviselle muusikolle kaksisuuntainen on aika vittumainen häiriö, sillä vuorokausirytmistä huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää, eli yöllä nukutaan ja päivät valvotaan ja jos baarikeikkaa pukkaa viidesti viikossa, niin ei hyvä. Ja jos vielä suuremmasta starasta puhutaan, niin matkustelukaan ei asiaa auta, sillä kaikenlaiset aikavaihtelut ovat pahasta. Kyllähän lääkitystä löytyy, mutta nekin ovat pääosin epilepsialääkkeitä. Jotkut auttavat nukkumaan ja jotkut vain vaikuttavat aivojen välittäjäaineiden toimintaan niin, että lääke katkaisee masennushuippuja, mutta myös pätkii maniavaiheen huippuja, josta syystä lääkkeitä ei haluta välttämättä ottaa. Kaksisuuntainen häiriö EI ole parannettavissa. Se on ja pysyy. Oireita tosin voi karsia. |
Oceancalibra 18.11.2006 11:10:42 | |
---|
"It's all fun and games till
someone loses an eye, then
it's just fun you can't see" |
meiju 18.11.2006 17:16:42 | |
---|
adhd eli attention deficit hyperactivity disorder on nimensä mukaisesti tarkkaavaisuus ja ylivilkkaushäiriö. näiden henkilöiden on vaikea keskittyä tavallisiin asioihin kuten koulunkäyminen, mutta kuitenkin niillä saattaa olla joku erityistaito esim. urheilu (siihen yleensä suositellaankin purkavan ylimäärästä energiaa), musikaalisuus tai piirtäminen. Ja Piina Jatkuu... |
zorro 18.11.2006 18:03:32 | |
---|
Knuclebone Oscar |
Anttichrist 18.11.2006 18:17:22 | |
---|
Minulla on ja kissallakin näyttää olevan. :/ |
Veksi 18.11.2006 21:27:42 | |
---|
Minulla myös !!?? |
rosqis 29.11.2006 01:05:12 | |
---|
Heh ihme kun kukaan ei ole vielä maininnu Axl Rosea. Luulis kyllä että sillä olis ADHD tai ainakin joku vastaava hördelli. Sen verran hullu ukkeli kyllä on. Olen kuullut että axelilla on ADHD:n jonkunlainen alkumuoto, joten se selittää joltakin osalta axelin käyttäytymisen :) Mutta mitenkään pahanlaatuinen ADHD hänellä ei ole. |
Kilgore Trout 29.11.2006 01:18:28 | |
---|
Joku tuolla väitti, että AHDH on jää-kiekkoilian sairaus. Millähän perusteella? Koska sieltähän ne Sm-liigapomot ulkomaalaisvahvistukset hankkivat. "Kato, ny kaverilla on mahtavat pisteet ADHD:ssa" "Hei, psst. Se on NHL, tai vähintään AHL, jonka tilastoja tulisi tuijottaa."
Raha ei tee onnelliseksi, mutta uusi soitin tekee. |
weelie 29.11.2006 10:33:51 | |
---|
David Lee Roth Pahoittelen syvästi kaikkia tekemiäni yhdyssana- ja kielioppivirheitä sekä niitä viestejäni jotka eivät tarjoa merkittävää lisäinformaatiota kaikille lukijoille, kiitän korjauksista ja pyydän anteeksiantoa. |
badcompany 29.11.2006 12:57:32 | |
---|
David Lee Roth hyvin saattaa olla:) |
weelie 29.11.2006 14:49:13 | |
---|
hyvin saattaa olla:) no niin se mun mielestäni on ainakin itse haastattelussa sanonut... Pahoittelen syvästi kaikkia tekemiäni yhdyssana- ja kielioppivirheitä sekä niitä viestejäni jotka eivät tarjoa merkittävää lisäinformaatiota kaikille lukijoille, kiitän korjauksista ja pyydän anteeksiantoa. |
Topey 29.11.2006 15:26:27 | |
---|
Lyhytjännitteinen saattaa kietaista ison määrän biisiaihioita joiden jatkotyöstäminen jää kesken, koska aina tulee uutta ideaa, on pienempi työ aloittaa uutta kuin viilata loputtomiin vanhaa (nimim. kymmeniä biisiaihioita eikä yhtään valmista!;)) Luulisin, että nimimerkki esiityisi mielummin nimimerkillä "biisi päivässä, kaksi parhaassa" Yksi keino siihen saattaisi olla, jos se henkilön persoonnallisuuteen sopii, että sen verran ottaisi itseään nisksasta kiinni, että pakottaisi itsensä vääntämään aina yhdestä aihiosta jotain valmista. Jos niihin saisi aloituksen ja lopetuksen väännettyä, niin sitten voisi jo esiintyä vaikka nimimerkillä "yksosaset minuutin biisit rules!" Siinä saattaisi kehittyä sellainen rutiini, ettei aina luovutaisikaan siinä kohdalla jossa vastoinkäyminen näyttää ylitsepääsemättömältä, vaan oppisi luovimaan siitä ohi niin että saisi aina jotain valmiiksi. Ja kun on pari-kolmekymmentä minuutin biisiä kasassa, se sujuu jo niin rutiinilla, että voi alkaa esiintymään nimimerkillä "minuutin biisien ammattilainen" Ja sittenhän se on vaan ammattitaidon kehittämistä kun laajentaa osaamisensa kahden minuutin biiseihin. Ja sitä rataa on pian päässyt käyttämään nimimerkkiä "täysverinen biisinikkari". Siitä kun vielä jatkaa niin... ...voi päätyä vaikka nimimerkkiin "Sibelius kakkonen" :-) Ken latuja hiihtää on latujen vanki, vapaa on vain umpihanki. |
Spiralmind 30.11.2006 10:06:19 | |
---|
Ei siinä ADHD.ssa ole muuta muodikasta, kuin että sitä aletaan pikkuhiljaa oppia diagnosoimaan ja sitä mukaa löytyy jatkuvasti uusia tapauksia. Jep, koko ajan opitaan diagnosoimaan lisää noita mielen 'sairauksia', kunnes ehkä vihdoin huomataan että ei mitään 'tervettä' ihmistä ole olemassakaan. Mun mielestä se vaikuttaa vähän enemmän sairaudelta että lapsille syötetään piriä. Jokaisella on joku 'vaiva' ja joka 'vaivaan' löytyy lääke ja lääketehtaat rikastuu. Mielialalääkkeet on myydyimpiä lääkkeitä Suomessakin ja koko ajan niitä määrätään enemmän. Melkoista puoskarointia tämä nykyajan lääketiede. Voitais kysyä mitkä on ne tavoitteet mihin pyritään. Jos ihminen ei sopeudu yhteiskunnan muottiin, onko vika ihmisessä vai yhteiskunnassa? I am the flame that burns in every heart of man, and in the core of every star. I am Life, and the giver of Life, yet therefore knowledge of me is the knowledge of death. |
leka 30.11.2006 10:41:03 (muokattu 30.11.2006 10:42:20) | |
---|
Jep, koko ajan opitaan diagnosoimaan lisää noita mielen 'sairauksia', kunnes ehkä vihdoin huomataan että ei mitään 'tervettä' ihmistä ole olemassakaan. Siinä olet oikeassa, että terveen ja sairaan ero on häilyvä. Mutta sitten kun joku on _todella_ sairas, niin kyllä sen huomaa. Mun mielestä se vaikuttaa vähän enemmän sairaudelta että lapsille syötetään piriä. Jokaisella on joku 'vaiva' ja joka 'vaivaan' löytyy lääke ja lääketehtaat rikastuu. Mielialalääkkeet on myydyimpiä lääkkeitä Suomessakin ja koko ajan niitä määrätään enemmän. Melkoista puoskarointia tämä nykyajan lääketiede. Voitais kysyä mitkä on ne tavoitteet mihin pyritään. Jos ihminen ei sopeudu yhteiskunnan muottiin, onko vika ihmisessä vai yhteiskunnassa? Ensinnäkin, se ei ole piriä. Toiseksi, se auttaa ihmistä keskittymään ja suoriutumaan päivittäisistä asioista. Mutta onhan sitä täysin ulkopuolisena helppoa päivitellä että "herranjestas, kun lapsille syötetään humehia!!" |
pehko 30.11.2006 14:30:45 | |
---|
Eipä tuota ADHD:ta paljoa kannata kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön verrata olen kuullut monta kertaa monesta eri suusta että mulla on varmaan molemmat. Lääkäriin en tosin ole hakeutunut vielä. Hiljaa pysyminen varsinkin tuotaa välillä suuria ongelmia ja outoja härökohtauksia ilmenee päivittäin. Itselleen puhuminen varsinkaan yksin ei kait ole kovin epänormaalia (?), mutta entä se jos puhuu toisten seurassa itsensä kanssa kahdella eri äänellä, eikä edes tajua sitä. Onko se teistä huolestuttavaa? HEAVY...FUCKING...METAL! |
Bonesaw 30.11.2006 14:47:31 (muokattu 30.11.2006 14:48:30) | |
---|
mutta entä se jos puhuu toisten seurassa itsensä kanssa kahdella eri äänellä, eikä edes tajua sitä. Onko se teistä huolestuttavaa? Niinku omakuvassasi? En tiiä onko toi nyt niinkään huolestuttavaa. Erikoista kyllä varmaan. |
pehko 30.11.2006 14:50:53 | |
---|
no ei nyt vedetä mitään Devin läppää tähän hei...kitarapalstallakin kun kysyttiin että mistä skeboista ihmiset diggailee ja kun sanoin että ESPin Horizont ja SC sarjoista ni kappas, taas vedettiin Devin kehiin..... HEAVY...FUCKING...METAL! |
Ukko 30.11.2006 21:06:33 | |
---|
Ihmettelen kuinka oikea muusikko voi olla ADHD koska musiikin teko ja soittaminen laadukkaasti vaatii mielestäni keskittymistä jos mikä. |