Yleistä keskustelua musiikista ›

jazzmies: Rock-bändeihin tietty. Vaikka rock oliona on kuollut ja kuopattu, sen osasista mallinnetaan kovastikin musiikkia vielä nykyisinkin. Vaikka jazz-oliokin on kuollut, niin soitan ja sävellän jazzia siitä huolimatta. Eli jazzin kuolmasta huolimatta olen varsin onnellinen pyöritellessäni jazzin jäänteitä kädessäni.
 
Oliot sietääkin kuolla ja tulla kuopatuiksi.

jazzmies: Rock-bändeihin tietty. Vaikka rock oliona on kuollut ja kuopattu, sen osasista mallinnetaan kovastikin musiikkia vielä nykyisinkin.
 
Näin.
 
Rock-tyylistä musaa voidaan hyvin tehdä vielä vaikka seuraavat 500 vuotta, mutta sitä ei pidä luulla varsinaiseksi rockiksi. Rock oli tiiviisti 1950-60-lukuihin sidottua kulttuuria ja kapinaa vanhoja arvoja vastaan. Mutta rockin vallankumous tuli ja meni silloin ja nykyinen rockmusa on ikäänkuin historiantutkimista ja nostalgisointia, samoin kuten vaikka historialliset romaanit ja elokuvat.
 
Elämme nyt nimenomaan rockin kuolemaa seurannutta aikaa ja viimeiset alkuperäiset rokkarit elävät elämänsä viimeisiä vuosia. Nyt on muiden taidemuotojen kuin rockin aika, tulevaisuus kertoo mikä on se seuraava suuri musiikillinen mullistus.
 
Mahdollista tietenkin on, että joskus pitkän ajan päästä tulee jokin rockin renesanssi, missä sen ajan muusikot kaivavat arkistoista esiin Rolling Stonesin, Beatlesin ja Led Zeppelinin levyt ja inspiroituvat, kuten 1500-luvun renesanssitaitelijat innostuivat antiikin ajan taiteesta. Mutta rockin mahdollinen renesanssi on hyvin kaukana tulevaisuudessa ja tuskin meistä kukaan tulee sitä todistamaan.

jazzmies: Rock-bändeihin tietty. Vaikka rock oliona on kuollut ja kuopattu, sen osasista mallinnetaan kovastikin musiikkia vielä nykyisinkin. Vaikka jazz-oliokin on kuollut, niin soitan ja sävellän jazzia siitä huolimatta. Eli jazzin kuolmasta huolimatta olen varsin onnellinen pyöritellessäni jazzin jäänteitä kädessäni.
 
Mielestäni on kivempi uskoa, että on elossa kuin tietää että on kuollut ja vaikka se olisikin huijausta niin hyvä illuusio on aina parempi kuin kylmä totuus. Luulisin että jos jälkimmäistä preferoisi, niin tekisi jotain muuta kuin puuhastelisi taiteen parissa, olisi vaikka tilintarkastaja. Tai jonkinlaisia illuusioita kai siinäkin tarvitaan.

Jussiman: Mahdollista tietenkin on, että joskus pitkän ajan päästä tulee jokin rockin renesanssi, missä sen ajan muusikot kaivavat arkistoista esiin Rolling Stonesin, Beatlesin ja Led Zeppelinin levyt ja inspiroituvat, kuten 1500-luvun renesanssitaitelijat innostuivat antiikin ajan taiteesta. Mutta rockin mahdollinen renesanssi on hyvin kaukana tulevaisuudessa ja tuskin meistä kukaan tulee sitä todistamaan.
 
Käsittääkseni tämä tapahtui noin 20 vuotta sitten.

Jussiman: Näin.
 
Rock-tyylistä musaa voidaan hyvin tehdä vielä vaikka seuraavat 500 vuotta, mutta sitä ei pidä luulla varsinaiseksi rockiksi. Rock oli tiiviisti 1950-60-lukuihin sidottua kulttuuria ja kapinaa vanhoja arvoja vastaan. Mutta rockin vallankumous tuli ja meni silloin ja nykyinen rockmusa on ikäänkuin historiantutkimista ja nostalgisointia, samoin kuten vaikka historialliset romaanit ja elokuvat.
 
Elämme nyt nimenomaan rockin kuolemaa seurannutta aikaa ja viimeiset alkuperäiset rokkarit elävät elämänsä viimeisiä vuosia. Nyt on muiden taidemuotojen kuin rockin aika, tulevaisuus kertoo mikä on se seuraava suuri musiikillinen mullistus.
 
Mahdollista tietenkin on, että joskus pitkän ajan päästä tulee jokin rockin renesanssi, missä sen ajan muusikot kaivavat arkistoista esiin Rolling Stonesin, Beatlesin ja Led Zeppelinin levyt ja inspiroituvat, kuten 1500-luvun renesanssitaitelijat innostuivat antiikin ajan taiteesta. Mutta rockin mahdollinen renesanssi on hyvin kaukana tulevaisuudessa ja tuskin meistä kukaan tulee sitä todistamaan.
 
Väität, että 500 vuoden kuluttua 1950-60-luvun rockia pidetään eri taidemuotona, kuin 1990-luvun rockia?

Luonnollisesti kuuntelen myös uudempia ja itseäni miellyttäviä uusia bändejä niin keikalla kuin levylläkin, mutta jos en koskaan kuulisi ensimmäistäkään uutta yhtyettä, niin voisin varmasti elää suht onnellista ja musiikintäytteistä elämää. Näin uudelleenjulkaisujen ja arkistojen aarteiden aikakaudella voi myös ihan rauhassa kumartua myös taaksepäin nojatuolissa ja nauttia myös rockin historiasta ja sen saavutuksista.
 
Levyhyllyyni liittyi tänään Nick Lowen ensimmäisten bändien joukkoon kuuluneen Kippington Lodge -yhtyeen Complete Recordings vuodelta 1967-1969. Minulle se on ihan uutta musiikkia, enkä ole tässä vuosien varrella tullut syvällisesti tutustuneeksi sellaisiinkaan tapauksiin kuin Radiohead, Megadeath, Mahavishnu Orchestra tai Tori Amos, näin muutamia esimerkkejä luetellakseni.

Bongowing: Väität, että 500 vuoden kuluttua 1950-60-luvun rockia pidetään eri taidemuotona, kuin 1990-luvun rockia?
 
Minä uskon että tulevaisuudessa kuten tähänkin asti erotellaan musiikista lähinnä hyvä ja huono. Silloin ne sähkökitaranrämpyttäjät jotka sattuivat aloittamaan 50-60-luvuilla ovat kyllä vahvemmilla kuin Radiohead.

Bongowing: Väität, että 500 vuoden kuluttua 1950-60-luvun rockia pidetään eri taidemuotona, kuin 1990-luvun rockia?
 
En mielestäni väittänyt noin. Mutta rockistakin parhaiten tullaan muistamaan ne merkittävimmät artistit eli juuri 50-ja 60-lukujen tähdet.

velipesonen: Minä uskon että tulevaisuudessa kuten tähänkin asti erotellaan musiikista lähinnä hyvä ja huono. Silloin ne sähkökitaranrämpyttäjät jotka sattuivat aloittamaan 50-60-luvuilla ovat kyllä vahvemmilla kuin Radiohead.
 
Jännä et satuit valitsemaan just Radioheadin esimerkiksi, koska jos mun pitäis nimetä bändejä joiden ei tarvitse tippaakaan häpeillä tekemisiään aikaisempien vuosikymmenten huruille niin Radiohead tulis ensimmäisten joukossa mieleen. Ja just niistä syistä minkä takia monet väittää että radioheadilla ja rockmusiikilla ei ole mitään tekmistä toistensa kanssa.

Jussiman: En mielestäni väittänyt noin. Mutta rockistakin parhaiten tullaan muistamaan ne merkittävimmät artistit eli juuri 50-ja 60-lukujen tähdet.
 
Merkittävin aikahan oli 60- ja 70-lukujen vaihde. Kaikki olennainenhan imelästä poppiksesta kokeelliseen musiikkiin tehtiin tuohon aikaan niin musiikin kuin soundien puolesta. Kaikki sitä ennen oli vain kömpelöä yritelmää ja kaikki sen jälkeen oli vain kalpeaa kopiointia.
 
MUSIIKKI on jo keksitty, mitä sitä markkinoimaan yhä uudelleen enää!

jazzmies: Rock-bändeihin tietty. Vaikka rock oliona on kuollut ja kuopattu, sen osasista mallinnetaan kovastikin musiikkia vielä nykyisinkin. Vaikka jazz-oliokin on kuollut, niin soitan ja sävellän jazzia siitä huolimatta. Eli jazzin kuolmasta huolimatta olen varsin onnellinen pyöritellessäni jazzin jäänteitä kädessäni.
 
Tulevaisuus kuuluu arkeologeille. Fuusioksi muuttuminen on eräs kuoleman kriteeri ja nyt kun sekä jazz että rock ovat olleet fuusioksimuuttuneessa tilanteessa pitkän tovin ja fuusioituneet aikansa keskenään ja milloin kenenkin kanssa, niin sen varsinaisen hengen löytäminen ja sen pohjalta tekeminen menee arkeologian puolelle. Se on ylevää ja kannatettavaa, paljon mukavampaa kuin fuusiopötkön suoltaminen.

groovieee: Merkittävin aikahan oli 60- ja 70-lukujen vaihde. Kaikki olennainenhan imelästä poppiksesta kokeelliseen musiikkiin tehtiin tuohon aikaan niin musiikin kuin soundien puolesta. Kaikki sitä ennen oli vain kömpelöä yritelmää ja kaikki sen jälkeen oli vain kalpeaa kopiointia.
 
No mun mielestä Little Richardin, Bo Diddleyn, Jerry Lee Lewisin tai vaikka Whon ja Beatlesin alkupään tuotanto on kaikkea muuta kuin "kömpelöä yritelmää". Rockin mestariteokset tehtiin mielestäni pääosin ennen vuotta 1969.
 
60-luvun alussahan nimenomaan rock syntyi, muovautui ja synnytti kulttuurillisen vallankumouksen.
 
60-luvun lopussa rock hajosi useisiin eri genreihin, kaupallistui ja siitä tuli keskiluokkaista, yleisesti hyväksyttyä viihdettä. 70-luvun alussa rock oli menettänyt kaiken särmänsä ja ideansa.
 
Alkuperäinen rock päättyi joko Beatlesin Sgt. Peppers Lonely Hearts Club Bandiin tai Rolling Stonesin Exile On Main Street-albumiin.
 
Toisaalta rock eli vielä hetken 70-luvun lopulla punkrockin muodossa, mutta sekin päättyi melko pian.

velipesonen: Minä uskon että tulevaisuudessa kuten tähänkin asti erotellaan musiikista lähinnä hyvä ja huono.
 
Miten ne tietää mikä on hyvää tai huonoa? Et liene kuitenkaan sitä kertomassa 500 vuoden kuluttua?
 
Entäs jos ne sanookin et Beatles on kakkaa? :-)

velipesonen: Fuusioksi muuttuminen on eräs kuoleman kriteeri
 
Ei pidä paikkaansa.Otapa asioista selvää veliseni!
 
Fuusioituminen on elinehto.Koko rockia ei olisi koskaan edes syntynyt ilman fuusiota.Eikä montaa muutakaan musiikinlajia.Vaikutteiden leviäminen ja fuusioituminen on eräs musiikin kehityksen peruspilareita.Ilman fuusiota hakkaisimme yhä luunpaloilla nahasta tehtyä rumpua :-)
 
Kaikki em. on ihan yleissivistystä joten on kummallista jos asioista perillä oleva saatika ammattilainen ei sitä tietäisi.

PsychedelicWarlord: Miten ne tietää mikä on hyvää tai huonoa? Et liene kuitenkaan sitä kertomassa 500 vuoden kuluttua?
 
Entäs jos ne sanookin et Beatles on kakkaa? :-)
 
Beatles oli ja on kaikkien aikojen keskeisin ja tärkein rock-yhtye. Jo nykyään bändin teoksia pidetään laajalti pop/rock-musiikin mestariteoksina. Tämä tuskin tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Uskoisin että ajan myötä kyseisen yhtyeen arvostus vain lisääntyy.
 
Sen sijaan veikkaan, että monet muut rock-yhtyeet unohdetaan ja ne jäävät historiankirjoissa tunnetumpien varjoon.

Jussiman: No mun mielestä Little Richardin, Bo Diddleyn, Jerry Lee Lewisin tai vaikka Whon ja Beatlesin alkupään tuotanto on kaikkea muuta kuin "kömpelöä yritelmää". Rockin mestariteokset tehtiin mielestäni pääosin ennen vuotta 1969.
 
60-luvun alussahan nimenomaan rock syntyi, muovautui ja synnytti kulttuurillisen vallankumouksen.
 
Tavallaan näin.Vaikkakin jo 60-luvun alussa rock alkoi muovautua bluesin rantautuessa Britanniaan.Tällöin tapahtui nimenomaan fuusiota jonka seurauksiin kuuluivat vaikkapa Beatles ja Rolling Stones.
 
60-luvun lopussa rock hajosi useisiin eri genreihin, kaupallistui ja siitä tuli keskiluokkaista, yleisesti hyväksyttyä viihdettä.
 
Ei mielestäni näin.Voidaan aivan hyvin väittää ,että Beatles -ja nimenomaan varhainen Beatles- oli hyvin kaupallinen imagonluonteineen ja lyhyinen tarttuvine popmelodioineen. Beatlesiä tuotteistettiin.Oikeastaan 60-luvun loppu progen esiinmarsseineen vei rockia päinvastoin epäkaupallisempaan suuntaankin.
 
Kokonaisuutena on siis vaikea nähdä rockin menneen mihinkään suuntaan erityisesti.Vasta-argumentti löytyy aina.
 
70-luvun alussa rock oli menettänyt kaiken särmänsä ja ideansa.
 
Jälleen yleistys ei kanna.Johtuen juurikin mainitsemastasi pirstaloitumisesta.Toisaalta "särmä" on termi josta jokaisella on oma subjektiivinen näkemyksensä.

Jussiman: Beatles oli ja on kaikkien aikojen keskeisin ja tärkein rock-yhtye. Jo nykyään bändin teoksia pidetään laajalti pop/rock-musiikin mestariteoksina. Tämä tuskin tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Uskoisin että ajan myötä kyseisen yhtyeen arvostus vain lisääntyy.
 
Voi olla tai sitten ei.Tosin kyseessä oli lähinnä humoristinen heitto.
 
Sen sijaan veikkaan, että monet muut rock-yhtyeet unohdetaan ja ne jäävät historiankirjoissa tunnetumpien varjoon.
 
Veikata ei kannata kovin kovilla panoksilla.Voi mennä metsään.Tästä on useita esimerkkejä kuten mm.Beatles.

PsychedelicWarlord: Koko rockia ei olisi koskaan edes syntynyt ilman fuusiota.
 
Olet täysin väärässä! Ei musiikin lajit, tai pikemminkin vitaalit musiikkioliot synny fuusioitumalla. Olio itse synnyttää musiikilliset ja musiikkikulttuurilliset piirteensä itse, ja musiikkivaikuttimien lähde on moninainen, milteipä rajaton. Mutta kysymyksessä ei missään tapauksessa ole fuusio. Eloisa musiikkiolio generoi lisää musiikkia miltei yksineuvoisesti ja kehittyy sisäisesti. Yksilöt tuovat mukanaan vaikuttimia, mutta ne ovat alisteisia musiikkioliolle, joten tyylilainat eivät uhkaa olion mahtavuutta. Sitten kun elinvoima on kadonnut, tyyli alkaa fuusioitua ja elää mallinnusvaihettaan.

PsychedelicWarlord: Ei pidä paikkaansa.Otapa asioista selvää veliseni!
 
Fuusioituminen on elinehto.Koko rockia ei olisi koskaan edes syntynyt ilman fuusiota.Eikä montaa muutakaan musiikinlajia.Vaikutteiden leviäminen ja fuusioituminen on eräs musiikin kehityksen peruspilareita.Ilman fuusiota hakkaisimme yhä luunpaloilla nahasta tehtyä rumpua :-)
 
Kaikki em. on ihan yleissivistystä joten on kummallista jos asioista perillä oleva saatika ammattilainen ei sitä tietäisi.
 
Jos niin haluaa ajatella, niin onhan rock tavallaan elossa, mutta keinotekoisesti; sitä rockia ei enää ole jota se joskus syvimmillään ja elävimmillään oli. Nyt se on enää alkuräjähdyksen jälkeistä jälkihehkua ja sen pirstaloitunutta ekspansiota. Se on revitty kappaleiksi ja jätetty heitteille haaskansyöjien kaluttavaksi ja aikamatkailijoiden ihmeteltäväksi, joita itsekin edustan. Viimeisetkin lihanrippeet on jo kaluttu irti.
 
Ei K-Raudan rock-tapetti, radiorockit, koffit, hifkit ja vanhoja aikoja nostalgisoivat rockbändit ole enää samanlaista uutuudenviehätyksellistä rockia. On musiikillisia ilmiöitä, hyviä ja huonoja, jotka ottavat vaikutteita siiltä sun täältä, mutta ne on jotain muuta; pyörä on keksitty uudelleen jo tuhansia kertoja...
 
Itse olin pitkään taipuvainen ajattelemaan, että kyllä se vielä tästä, mutta asiaa eri kulmista puntaroituani ilman mitään kyynistä lähestymismoodia tulin tulokseen, että paskat tämä nykyinen meininki mitään "rockia" enää ole.
 
Erase and rewind.

Terry Pantheras: ...alkuräjähdyksen...
 
Juurikin näin. Kaikilla merkittävillä, globaaleilla tai lähes globaaleilla musiikinlajeilla on ollut se suhteellisen helposti määritettävissä oleva historiallinen kohta, jolloin musiikkiolio on saanut vitaaliteettinsa. Lajin alkuhedelmöittymisestä rintaruokintavaiheeseen, laji on vielä kehittymisasteella, mutta saadessaan itse lusikkansa suuhun se alkaa elää todellista, yksilöllistä elämäänsä, kuten rock vuonna 1951. Huippukohta saavutetaan tietyssä kohtaa, rockissa vuonna 1967, ja jossakin kohtaa elinvoima sitten katoaa, siis vuonna 1986. Jazzissa vastaavat luvut ovat 1920-1957-1967.