Yleistä keskustelua musiikista ›

KaRa: Poppari ei ehkä nyt ymmärtänyt absoluuttisen ja näennäisen satunnaisuuden eroa.
 
Siksi hän onkin Pop Corn eikä Jats Corn.

Pop Corn: No en, koska kumpaakaan ei ole olemassa.
 
Näennäinen satunnaisuus on se mitä kutsut vajavaiseksi havainnoimiseksi. Se on olemassa. Kutsut sitä miksi vaan, niin kysymys on se, että miksi leikittelet vajavaisella havainnoimisella, miksi nopan heitto herättää mielenkiintoa, miksi ajattelu ja pohtiminen perustuu vajavaiselle havainnoimiselle? käymme kaiken aikaa alitajunnassame sen kaltaista impulssointia kuin "olisikohan se näin vai olisikohan se noin ja mitäs jos tekisin näin niin menisiköhän se noin". Vasta sitten kun mielemme pystyy yhdistämään asioita keskenään ja johonkin jo koettuun asiaan, niin syntyy tietoinen ajatus.
Kuitenkin, kaiken alkuun paneva voima on ollut näennäinen satunnaisuus tai vajavainen havainnointi, koska et ole voinut vaikuttaa loppupeleissä mihinkään mitä olet kokenut.
 
Mikä saa filosofit rakastamaan viisautta? Miksi omassa fraktaalitasossaan olevainen olento näkee ja kokee paikkansa niin selkeästi? eikö juuri siksi, että asiat menisivät eteenpäin?

Jucciz: Siksi hän onkin Pop Corn eikä Jats Corn.
 
Ei ole populääritietoa että jälkimmäinen on yleisemmin sitä.
 
Kornia.
 
Sen sijaan Poppia on helppo haukkua. Mutta Pop iskee aina takaisin!

KaRa: miksi nopan heitto herättää mielenkiintoa
 
No miks Veikkauksen markettiautomaatit?
 
miksi ajattelu ja pohtiminen perustuu vajavaiselle havainnoimiselle?
 
Siks kun se on sitä. Tiede ei ole sitä.
 
Ei toki täydellistä, mutta olosuhteet huomioon ottaen niin täydellistä kuin vain voi olla - ei subjektiivista, vaan objektiivista.
 
käymme kaiken aikaa alitajunnassame sen kaltaista impulssointia kuin "olisikohan se näin vai olisikohan se noin ja mitäs jos tekisin näin niin menisiköhän se noin".
 
Suosittelen Excel-taulukkolaskentaohjelmaa.
 
Vähenee se arpominen.
 
Tein taulukon ja näytin muijalleni sen - nyt seksielämämme on lähes täydellistä.
 
Suosittelen!
 
Vasta sitten kun mielemme pystyy yhdistämään asioita keskenään ja johonkin jo koettuun asiaan, niin syntyy tietoinen ajatus.
Kuitenkin, kaiken alkuun paneva voima on ollut näennäinen satunnaisuus tai vajavainen havainnointi, koska et ole voinut vaikuttaa loppupeleissä mihinkään mitä olet kokenut.
 
Et tietenkään.
 
Mikä saa filosofit rakastamaan viisautta? Miksi omassa fraktaalitasossaan olevainen olento näkee ja kokee paikkansa niin selkeästi? eikö juuri siksi, että asiat menisivät eteenpäin?
 
Mikä on fraktaalitaso?

Pop Corn: Ei ole populääritietoa että jälkimmäinen on yleisemmin sitä.
 
Kornia.
 
Sen sijaan Poppia on helppo haukkua. Mutta Pop iskee aina takaisin!
 
Minä en hauku. Pop on parasta poppia, mitä meillä on.

Veksi: Ei se tarvitse olla kuin pieni vika,kun se on päässä
 
Etupäässä yläpäässä vai alapäässä? Vai saako tällaistakaan enää kysyä.

Pop Corn:
 
- kaikki a cappella musiikki. Kategorisesti. Schaissea.
 
Buu.
 
https://www.youtube.com/watch?v=tW75E0wuR6E

Pop Corn:

 

 
Ja sitten ne huonot musiikkityylit:
 
- kaikki a cappella musiikki. Kategorisesti. Schaissea.
 
Monet klassisen musiikin eri aikakausien säveltäjät ovat kirjoittaneet paljon kauniita ja vaikuttavia a cappella mies-, nais-, tai sekakuorolaiuluja niin Schubert, Fougstedt, kuula,palmgren, pesonen, pesola, linnala, madetoja kuin tuukkanenkin jne. jotka ylittävät suvereenisti monotonisen popin jumputuksen.

Itte tykkään polytonisesta popista.

megatherium: monotonisen popin jumputuksen.
 
Puhut popista niin kuin se olisi musiikillisesti määritelty genre. Näinhän ei ole. *)
 
Tutustu esim. Blurin musiikkiin. Se luokiteltiin popiksi. Toinen hyvä on Beatles.
 
*) tosin mulla on hlökohtaisia musiikillisia vaateita "pop"-musiikkiin, ainakin sellaisena kuin millaisena sen itse haluan. sana "jumputus" siihen kuitenkin harvemmin assosioituu, mitä nyt kasarilla alkoi basarit paukkua neljäsosatasolla enemmän. Ei näistä kuitenkaan nyt sen enempää

megatherium: Monet klassisen musiikin eri aikakausien säveltäjät ovat kirjoittaneet paljon kauniita ja vaikuttavia a cappella mies-, nais-, tai sekakuorolaiuluja niin Schubert, Fougstedt, kuula,palmgren, pesonen, pesola, linnala, madetoja kuin tuukkanenkin jne. jotka ylittävät suvereenisti monotonisen popin jumputuksen.
 
Jaa, ei voi mitään.
 
Mulla lentää yrjöt aina jos joudun (väkisin) kuuntelemaan a cappella musiikkia. Varsinkin livenä. Se niiden esiintyjien omahyväinen virne että mepäs osataan matkia suillamme vähän kaikkia instrumentteja. Ja sit se diipadaapa alkaa.. umpappaa..umpappaa.. dyddydyy..
 
Hyi että, yök.

Epämuusikko: Buu.
 
https://www.youtube.com/watch?v=tW75E0wuR6E
 
2 sekuntia kuuntelin alkua ja lens yrjöt. Lopetin siihen. Yöäks.

Pop Corn: Jaa, ei voi mitään.
 
Mulla lentää yrjöt aina jos joudun (väkisin) kuuntelemaan a cappella musiikkia. Varsinkin livenä. Se niiden esiintyjien omahyväinen virne että mepäs osataan matkia suillamme vähän kaikkia instrumentteja. Ja sit se diipadaapa alkaa.. umpappaa..umpappaa.. dyddydyy..
 
Hyi että, yök.
 
En tarkoittanut aivan sitä modernimpaa estetiikkaa niin vaikuttavia kuin Bergmanninkin kuorolaulut ovat vaan enemmmän oli mielessä romanttiseen tyyliin sävelletty a cappella kirjallisuus kuten vaikka suomen musiikin kulta ajan tuotteet erinomaisena esimerkkinä kuulan tuotannosta vaikkapa meren virsi, auringon noustessa tai iltatunnelma, nuijamiestenm marssi, vapauden laulu ja kullervon laulu kohottavine joskin pateettisine tunnelmineen.

Kuorolaulu on toki asia erikseen.
 
Eritoten Puna-armeijan kuoro soi aina kauniisti ja jylhästi, vielä jos sattuu Stalin säestämään uruillaan, niin kyllä siinä alkaa tosissaan hikikarpalot valumaan ja puntit tutisemaan.

Pop Corn: Se niiden esiintyjien omahyväinen virne
 
Tässä tullaan siihen kysymykseen, että vaikuttaako visuaalisuus musiikin laatuun? Jos näin on, se mutkistaa laadun määrittelyä melko tavalla.
 
Vaikka kuuluuhan se virne kieltämättä levyltäkin.
 
Mutta huonontaako omahyväisyys musiikkia, ja kaunistaako vaatimattomuus, ja onko kauniimpi aina parempaa?
 
Jotta päästään eteenpäin, vastaan näihin kaikkiin samalla kertaa: ei.

Kefiiri: Tässä tullaan siihen kysymykseen, että vaikuttaako visuaalisuus musiikin laatuun? Jos näin on, se mutkistaa laadun määrittelyä melko tavalla.
 
Ääni ratkaisee vaiheessa ei.
 
Vaikka kuuluuhan se virne kieltämättä levyltäkin.
 
Mutta huonontaako omahyväisyys musiikkia, ja kaunistaako vaatimattomuus, ja onko kauniimpi aina parempaa?
 
Onhan sillä omahyväisyydellä ainakin jossakin vaiheessa vaikutusta siihen kuin artisti ja hänen musiikkinsa vastaanotetaan ja kuinka hänen musiikkinsa kuuleminen vaikuttaa kuuntelijaan.
 
Kauneuden ja rumuuden kokeminen eivät kerro musiikin hyvyydestä. Sekä "kaunis" että "ruma" musiikki voi olla hyvää ja syvästi vaikuttavaa.
 
Ja tietysti se mikä toiselle on rumaa voi toiselle olla kaunista.

Epämuusikko: Buu.
 
https://www.youtube.com/watch?v=tW75E0wuR6E
 
Tää oli kova ja muistutti siitä miten tyhmä olen kun ensimmäisenä a cappellasta tulee aina mieleen Forkit sun muut kammotukset.

Pop Corn:Se niiden esiintyjien omahyväinen virne että mepäs osataan matkia suillamme vähän kaikkia instrumentteja. No siitä nyt ei tarvi tykätä.

EilaPertti:Forkit sun muut kammotukset.
 
Kannattaa metsästää parempaa.

Epämuusikko: Kannattaa metsästää parempaa.
 
Kuten klassista a cappella kuorolaulua.