Yleistä keskustelua musiikista ›

BigPapa: Juu ja samassa rysäyksessä poistetaan genret, kaikki vaan samaan läjään, mekaanista aaltoliikettä se vaan kaikki loppujenlopuksi on.
 
Tarkennettiin hieman.

Tästä on varmaan ollut ketjussa jo puhetta, mutta silti: mitenkäs nämä comebackit?
Esim., Siekkareiden "paluu". Ensin ajattelin, että onpa hieno juttu niin kuin
tavallaan onkin. Lopulta en halunnut nähdä bändiä, paitsi ne pätkät mitä eri medioiden kautta tuli tsekattua. Hienostihan se homma toimi, ei siinä mitään.
 
Silti tuli vaan fiilis, että menneisyyttä ja siihen kuulunutta kokemusta ei voi toistaa, että sen voi vain muistaa. (Vähän samantapainen juttu kun olen yrittänyt katsoa jotain '70-'80-luvun sarjoja uudestaan. Se mikä aikoinaan vaikutti hienolta, ei olekaan sitä enää.) Toki comebackit voivat palvella uutta yleisöä ja osaa vanhastakin.
 
Toinen mikä on mietityttänyt, on nämä teemakonsertit eli ne missä bändi soittaa
jonkun klassikkoalbuminsa pyrkien täsmälleen samaan kuin mitä se levy on.
 
Joka tapauksessa molemmat ilmiöt liittynevät rockin tulevaisuuteen, kun sen kanonisointi on selvästi käynnistynyt.

BigPapa: Juu ja samassa rysäyksessä poistetaan genret, kaikki vaan samaan läjään, musiikkiahan se vaan kaikki loppujenlopuksi on.
 
Mitä genret ovat? Vielä 80-luvun alussa genre-sanaa käytti suomenkielisessä yhteydessä vain Teosto. Sittemmin siitä tuli muotisana sille ryhmälle jonka toinen muotisana on skene. Genreskenessä on tässä tullut oltua. Minä vatustan genreytymistä kategorisesti koska se merkitsee omalakisten toinen toistaan hedelmättömämpien alatyylien hyväksymistä enkä minä hyväksy sitäkään.
 
Genret voisi kyllä poistaa ja Mnetin skenestä aloittaa.

velipesonen: Mitä genret ovat? Vielä 80-luvun alussa genre-sanaa käytti suomenkielisessä yhteydessä vain Teosto. Sittemmin siitä tuli muotisana sille ryhmälle jonka toinen muotisana on skene. Genreskenessä on tässä tullut oltua. Minä vatustan genreytymistä kategorisesti koska se merkitsee omalakisten toinen toistaan hedelmättömämpien alatyylien hyväksymistä enkä minä hyväksy sitäkään.
 
Genret voisi kyllä poistaa ja Mnetin skenestä aloittaa.
 
Tietenkin vielä radikaalimpi veto olisi poistaa musiikki, niin näistäkin päästäisiin. Mitäpä sillä enää, onhan sitä jo kuultu.

BigPapa: Tietenkin vielä radikaalimpi veto olisi poistaa musiikki, niin näistäkin päästäisiin. Mitäpä sillä enää, onhan sitä jo kuultu.
 
Tää on musta aika hyvä ratkaisu! Annoin plussan!

BigPapa: Tietenkin vielä radikaalimpi veto olisi poistaa musiikki, niin näistäkin päästäisiin. Mitäpä sillä enää, onhan sitä jo kuultu.
 
Hyvä ratkaisu ja helppo koska musiikkihan on kuollut :-D
 
Plussaa täältäkin.

velipesonen: Olisiko sivistysyliopiston paluun aika? Aloituspaikat viidennekseen nykyisestä ja polyteknikot pitäkööt omat kekkerinsä talouselämän kanssa aivan omassa rauhassaan. Ei esimerkiksi lääkäreitä tarvitse kouluttaa yliopistoissa. Eikä arkkitehtejä ja insinöörejä pidä kouluttaa laitoksessa nimeltä teknillinen yliopisto. Eikä alakoulun opettajia tarvitse kouluttaa kasvatustieteellisissä tiedekunnissa vaan opettajakorkeakouluissa. Eikä ylipäätään korkea-asteen koulutusta tarvitse antaa kuin korkeintaan viidelle prosentille väestöstä. Jos akateeminen vapaus saataisiin takaisin ja opiskelijamäärät alas, kohenisi humanistisen tutkimuksen taso eksponentiaalisesti. Tässäpä koulutuspoliittinen vinkki hallitukselle.
 
Pakko olla melkein samaa mieltä.

velipesonen: Minä vatustan genreytymistä kategorisesti koska se merkitsee omalakisten toinen toistaan hedelmättömämpien alatyylien hyväksymistä enkä minä hyväksy sitäkään.
 
Mitäs eroa tällä "omalakisten alatyylien luomisella" on siihen ,että sinä määrittelet rockin tyylinä ja sen kuoleman täysin omavaltaisesti ja hatusta vetäen?
 
Edelleenkään noille sun kirjoituksille ei tuntu löytyvän mitään suurempaa referenssiä mistään saatika ,että voitaisiin edes puhua yleisesti hyväksytyistä asioista absoluuttisista laatumääreistä nyt puhumattakaan.
 
En tiedä muista ,mutta kyllä minä edellyttäisin enemmän ja pitävämpiä perusteluja kuin pelkästään omat kirjoitukset.

Numb: Ja vielä enemmän - se on turhaa.
 
On se minusta joskus paikallaan kun haluaa esim.hahmottaa mitä joku artisti ajaa musiikillaan takaa: soundia jne.Mutta ei näitä rajoja kovin tiukasti voi määritellä.
 
Onhan se aika pelleilyä kritisoida rautalankabändiä hevisoolojen puutteesta - noin kärjistäen.

PsychedelicWarlord:En tiedä muista ,mutta kyllä minä edellyttäisin enemmän ja pitävämpiä perusteluja kuin pelkästäään omat kirjoitukset.
 
Näin. Mutta nykyään taitaa olla erityistä muotia julistaa ne omat mielipiteet kaikille hyväksyttävinä totuuksina. Siis viitaan näihin "vihaisiin nuoriin" miehiin, näihin
antti nyleneihin tjsp., ja muihin "proosaesseitä" suoltaviin, sinänsä varsin eteviin
kirjoittajiin, jotka jättävät tarkoituksella teesinsä perustelematta. Puhumattakaan nyt sitten netistä.

2randpo: Tästä on varmaan ollut ketjussa jo puhetta, mutta silti: mitenkäs nämä comebackit?
Esim., Siekkareiden "paluu". Ensin ajattelin, että onpa hieno juttu niin kuin
tavallaan onkin. Lopulta en halunnut nähdä bändiä, paitsi ne pätkät mitä eri medioiden kautta tuli tsekattua. Hienostihan se homma toimi, ei siinä mitään.
 
Silti tuli vaan fiilis, että menneisyyttä ja siihen kuulunutta kokemusta ei voi toistaa, että sen voi vain muistaa. (Vähän samantapainen juttu kun olen yrittänyt katsoa jotain '70-'80-luvun sarjoja uudestaan. Se mikä aikoinaan vaikutti hienolta, ei olekaan sitä enää.) Toki comebackit voivat palvella uutta yleisöä ja osaa vanhastakin.
 
Toinen mikä on mietityttänyt, on nämä teemakonsertit eli ne missä bändi soittaa
jonkun klassikkoalbuminsa pyrkien täsmälleen samaan kuin mitä se levy on.
 
Joka tapauksessa molemmat ilmiöt liittynevät rockin tulevaisuuteen, kun sen kanonisointi on selvästi käynnistynyt.
 
Mielestäni comebackit on lähtökohtaisesti vähän noloja - tai en tiedä onko nolo oikea termi, mutta joku siinä haiskahtaa. Onhan noita toimiviakin tekohengityksiä toki ollut. Sehän on tietty nostalgiaa ja vanhojen muistelua, mikäs siinä, mutta kyllä se on monasti aika pystyynkuollutta toimintaa, varsinkin kun nykyisin mitä kummallisemmatkin vanhat "legendat" koittaa saada osansa trendistä.
 
Hauskaahan se varmasti on, mutta itse en osaa suhtautua moiseen samalla innolla kuin monet muut tuntuvat. Toki asialla on se hyvä puoli, että nuoremmille voi iskeä kipinä tutustua vanhempaankin musiikkiin.
 
En siis teilaa comebackeja, mutta niitten kanssa on oltava itseään kunnioittava ja tehdä se tyylillä, mutta monet vanhat rockistarbat tuntuvat olevan suht imbesillejä...

Onko nerot ennen hakeneet referenssiä ja hyväksyntää muilta? Entä rock-muusikot? "nönnöö en mä voi soittaa näin, kun kukaan ei hyväksy".
 
Kamoon

Lennu: Onko nerot ennen hakeneet referenssiä ja hyväksyntää muilta? Entä rock-muusikot? "nönnöö en mä voi soittaa näin, kun kukaan ei hyväksy".
 
Kamoon
 
No eivätpä nuo ole, hyvä pointti.

Minusta vaikuttaa siltä, että nykypäivän taiteilijat (ehkä joitakin kirjailijoita ja Morrisseyta lukuunottamatta) eivät halua niskoilleen nerouden raskasta taakkaa. Sen sijaan he tavoittelevat ammatti-identiteettiä ja professionalisoitumista.
 
Jossain vaiheessa törmäsin käsitteeseen taidetyö. Ja näinhän se menee, että tänä päivänä taiteilijat tuottavat kolutettuina ammattinimikkeen ansainneina henkilöinä taidetta markkinoille. Toisaalta, jotkut heistä saattavat pitää romanttisen nerouden hehkua yllä sikäli kun se auttaa markkinointia.
 
Minusta myöskään tieteen nero ei ole nykyisin sallittu identiteetti. Eipä se voi oikein ollakaan kun kyse on ajassa muuttuvista identiteeteistä. Myyttiset reliikit saattavat silti olla lohduttavia.

Lennu: Onko nerot ennen hakeneet referenssiä ja hyväksyntää muilta? Entä rock-muusikot? "nönnöö en mä voi soittaa näin, kun kukaan ei hyväksy".
 
Kamoon
 
Pitäisikö meidän pitää satunnaista nettikirjoittelijaa joka väittää omaavansa absoluuttisen totuuden -mitenkään sitä erityisemmin perustelematta- automaattisesti nerona?
 
Kamoon.
 
Pointtihan oli se ,että jos vaikkapa väitän Beatlesin olevan erittäin suosittu ja merkittävä bändi niin minulta löytyy sille joku peruste.Ehkäpä joitakin muita jotka ovat samaa mieltä: toimittajia,muusikkoja jne.Tai sitten löytyy ihan faktaa levymyynnistä tms.
 
Eihän sillä ,että pelkästään itse väittää oman mielipiteensä olevan totuus ole oikein mitään merkitystä tekipä sen kuinka verbaalisesti lahjakkaasti tahansa.

2randpo: Minusta vaikuttaa siltä, että nykypäivän taiteilijat (ehkä joitakin kirjailijoita ja Morrisseyta lukuunottamatta) eivät halua niskoilleen nerouden raskasta taakkaa. Sen sijaan he tavoittelevat ammatti-identiteettiä ja professionalisoitumista.
 
Jossain vaiheessa törmäsin käsitteeseen taidetyö. Ja näinhän se menee, että tänä päivänä taiteilijat tuottavat kolutettuina ammattinimikkeen ansainneina henkilöinä taidetta markkinoille. Toisaalta, jotkut heistä saattavat pitää romanttisen nerouden hehkua yllä sikäli kun se auttaa markkinointia.
 
Minusta myöskään tieteen nero ei ole nykyisin sallittu identiteetti. Eipä se voi oikein ollakaan kun kyse on ajassa muuttuvista identiteeteistä. Myyttiset reliikit saattavat silti olla lohduttavia.
 
Lisää poliittisesti latautunutta puhetta eikä mielestäni edes totta. Neron käsitteen poistaminen tai radikaali muuttaminen on kommunistien höpinää johon meikäläinen taide- ja tiedeväki on riemumielin lähtenyt matkaan. Vastakkainasettelun näkeminen työskentelyn ja innoituksen kesken on myös kommunistien höpinää, koska nämä asiat vaikuttavat toisiinsa.
 
Taiteilijat pitävät yllä valheellista mielikuvaa taidetyöläisestä ja se mielikuva on valheellinen koska heille ei taatusti kelpaa artesaanin status. Siinä ero. Poliittista propagandaa he vain elävät todeksi.
 
Neroja on olemassa ja heitä on hyvin vähän. Tämä on tosiasia jota marxistien on ollut vaikea myöntää ja koska heillä on vielä nykyäänkin erittäin tukeva jalansija länsimaisessa taidemaailmassa, heidän ehdoillaan on toimittava. Neron imago eli jonkinlainen yleisen neromyytin mukainen imago on henkilön mahdollista omaksua myös olematta nero ja tyhmät uskoo sikäli kuin uskoo. Kaikki imagot ovat kuitenkin humpuukia eikä todenperäistä imagoa olekaan; vain ihminen itse on totta jos on.

2randpo: Minusta vaikuttaa siltä, että nykypäivän taiteilijat (ehkä joitakin kirjailijoita ja Morrisseyta lukuunottamatta) eivät halua niskoilleen nerouden raskasta taakkaa. Sen sijaan he tavoittelevat ammatti-identiteettiä ja professionalisoitumista.
 
Näin ja hyvä niin - sitäpaitsi valtaosan aikaa historiasta nerous on pysnyt mukavissa aisoissa, taiteilijat, myös ne myöhemmin "neroiksi" nimetyt, ovat tehneet töitään, myös mestariteoksensa, ammttimiehinä ja vasta Kantin toimesta ja aikakautena nerokultti repesi niihin pullistuneisiin mittasuhteisiin johon se romantiikan ja modernin toimesta on paisutettu. Lisksi siitä seurasi kaikenlaista hankaluutta - kuten esimerkiksi jaon korkean ja matalan välillä jyrkkeneminen ... taiteen ja populaarin ja siten populaarin politisoituminen.
 
Populaarin käsite kun on luotu tarpeeseen, kuvaamaan sellaista osaa taiteesta, joka on suosittua, onnistuu puhuttelemaan ihmisiä, mutta ei kuitenkaan lähtöisin siitä "nerojen" taideyhteisöstä tai toteuta sen sääntöjä. Se ei siis ole virallisesti kultivoitua, mutta toisaalta se on myös vapaa kaikista taiteen sisäisistä muodeista. Kansantaiteesta sen erottaa lähinnä syntyaika: populaarin synnyn aikaan "kansa" ja "alkuperäisyys", "jalo villi" - ei niin kaukana "nerosta", samalla tavalla nähtiin olevan yhteudessä syvimpiin olemuksiin, oli jo keksitty ja otettu virallisen taidekäsityksen piiriin niin romantiikan kuin modernin alla. Ja mukaan tietenkin ängettiin aimo annos yläluokan marxilaisuutta, joka ei ole kokonaan huitua, mutta joka kulttuurieliitin toimesta sai myös niitä puhtaasti elitistisiä latauksia, jotka perustuvat nerokultin ohella kaiketi historialliseen herrasmiesetiikkaan, siihen, että herrasmies ei työtä tee ja raha on likaista (tietenkin, koska sitä on valmiiksi eikä tarvitse hankkia).
 
:))

velipesonen: Lisää poliittisesti latautunutta puhetta eikä mielestäni edes totta. Neron käsitteen poistaminen tai radikaali muuttaminen on kommunistien höpinää johon meikäläinen taide- ja tiedeväki on riemumielin lähtenyt matkaan. Vastakkainasettelun näkeminen työskentelyn ja innoituksen kesken on myös kommunistien höpinää, koska nämä asiat vaikuttavat toisiinsa.
 
Taiteilijat pitävät yllä valheellista mielikuvaa taidetyöläisestä ja se mielikuva on valheellinen koska heille ei taatusti kelpaa artesaanin status. Siinä ero. Poliittista propagandaa he vain elävät todeksi.
 
Neroja on olemassa ja heitä on hyvin vähän. Tämä on tosiasia jota marxistien on ollut vaikea myöntää ja koska heillä on vielä nykyäänkin erittäin tukeva jalansija länsimaisessa taidemaailmassa, heidän ehdoillaan on toimittava. Neron imago eli jonkinlainen yleisen neromyytin mukainen imago on henkilön mahdollista omaksua myös olematta nero ja tyhmät uskoo sikäli kuin uskoo. Kaikki imagot ovat kuitenkin humpuukia eikä todenperäistä imagoa olekaan; vain ihminen itse on totta jos on.
 
Sillä, että kuvaan mm. yhteiskunta- ja koulutusrakenteen vaikutusta identiteettien muutoksiin ei ole mitään tekemistä "nerojen poistamisen" kanssa. Ei myöskään marxilaisuuden ja/tai kommunismin, joita en ole edustanut, en edusta, enkä tule edustamaan. En siis ole poistamassa mitään. Huomaa, että kirjoitin aivan neutraalisti. Jos ottaa kantaa, on väistämättä jossain määrin poliittinen. Myös sinun kannanottosi ovat poliittisia, väistämättä.

2randpo: Sillä, että kuvaan mm. yhteiskunta- ja koulutusrakenteen vaikutusta identiteettien muutoksiin ei ole mitään tekemistä "nerojen poistamisen" kanssa. Ei myöskään marxilaisuuden ja/tai kommunismin, joita en ole edustanut, en edusta, enkä tule edustamaan. En siis ole poistamassa mitään. Huomaa, että kirjoitin aivan neutraalisti. Jos ottaa kantaa, on väistämättä jossain määrin poliittinen. Myös sinun kannanottosi ovat poliittisia, väistämättä.
 
Puhut siis imagosta, ulkokuoresta. Mitä tekemistä sellaisella on minkään kanssa? Sosiologien relativistista hömppää; mitä väliä sillä on uskooko joku taiteilija tai tiedemies olevansa nero? Mitä väliä sillä on mitä uskomuksia yhteisössä kulloinkin liikkuu jos ne ovat kuitenkin vääriä?

Askr: Näin ja hyvä niin - sitäpaitsi valtaosan aikaa historiasta nerous on pysnyt mukavissa aisoissa, taiteilijat, myös ne myöhemmin "neroiksi" nimetyt, ovat tehneet töitään, myös mestariteoksensa, ammttimiehinä ja vasta Kantin toimesta ja aikakautena nerokultti repesi niihin pullistuneisiin mittasuhteisiin johon se romantiikan ja modernin toimesta on paisutettu.
 
Kant muistaakseni ajatteli, että nerous ei ole opeteltavissa eli se on eri asia kuin
erilaiset tekniikat tai kädentaidot. Nero ei siis matki ketään. Mielenkiintoista tässä on esimerkiksi se, että Beatles "matki" eli varasti ja lainasi kaikilta mutta ei silti kuulostanut miltään muulta kuin itseltään.