Yleistä keskustelua musiikista ›

jannu: Ellen nyt aivan väärin muista, niin Seattlen porukoista sekä Soundgarden että Alice In Chains olivat major levy-yhtiöllä ennen Nirvanaa. Stone Temple Pilots taas oli, kuten sanoit, perässähiihtäjä Kaliforniasta, joskin varsin laadukas sellainen.
 
Joo, näinhän se oli. Facelift myi keväällä 1991 kultaa muutama kuukausi ennen Nevermindin julkaisua. Soundgarden taisi käydä Provinssirockissakin jo joskus 1989 ja oli vuotta myöhemmin Grammy-ehdokkaana.
 
Stone Temple Pilotsistahan nämä Seattlen bändit ei tykänneet yhtään, varsinkaan Pearl Jamin tyypit. Jostain olen lukenut, että Scott Weiland ja koko yhtye leimattiin Coren ilmestymisen jälkeen pelkiksi Pearl Jam-kopioiksi.

danny: Stone Temple Pilotsistahan nämä Seattlen bändit ei tykänneet yhtään, varsinkaan Pearl Jamin tyypit. Jostain olen lukenut, että Scott Weiland ja koko yhtye leimattiin Coren ilmestymisen jälkeen pelkiksi Pearl Jam-kopioiksi.
 
Mun käsittääkseni Pearl Jamiakin pidettiin laajalti ns. kaupallisena paskana tuohon aikaan.

Stradlin: Mun käsittääkseni Pearl Jamiakin pidettiin laajalti ns. kaupallisena paskana tuohon aikaan.
 
Laajasti ja laajasti. Eiköhän ne kymmenen hengen puritaaniporukat, joille hampaiden peseminenkin on itsensä myymistä, ole aina lähinnä äänekkyydellään luoneet illuusion siitä että jotain asiaa laajemminkin halveksutaan. Kaupallisen paskan paradoksi on jokseenkin hassu.

Dipsetcityboy: Maailman kaikkien aikojen paras bändi julkaisi debyyttilevynsä (joka on myös ehkä kaikkien aikojen paras albumi) 1990-luvulla, eli täysin surkeana ei 90-lukua voi musiikillisesti mitenkään pitää.
 
Niin ja puhuin tietysti Rage Against the Machinesta.
 
Luin ketjun tähän asti ja paukautin plussalla for great justice.

Minulle 90-luku kiteytyy 90-luvun technona: http://www.youtube.com/watch?v=VCT43aawYOU
Ja myöskin happojumpseena: http://www.youtube.com/watch?v=zFqVV6P8kfE
 
Hulvatonta musiikkia, kertakaikkiaan!

-90-luku on se, jonka minä osaan hyvin genrestä riippumatta. Sitä eli ja sitä seurasi, kuuli ja oppi.
 
Kovia tekijöitä: Fools Gardenin Lemon Tree, Fastballin The Way, Dr Albanin Afrika, Gunnarit, Spice Girls, Nylon Beat...

Minun mielest' 90-luku on vielä parhaimmillaan se mikä kunnon artisteilla jäi julkaisematta 80-luvulla. En laita linkkejä koska ette pitäisi niistä kuitenkaan.

Sakmongkol: En laita linkkejä koska ette pitäisi niistä kuitenkaan.
 
Se sun rickastleymainen läppä oli just hauska viimeksi.

Bristol, ja sillee.

Quru: Bristol, ja sillee.
 
Ei vaan Britannia, se oli ysärin alkuu, ku dena pihalle pakastu, ihan vitun jepa.

White Town: Your Woman
 
Miten siitä VOI olla jo kohta 15 vuotta? Ei voi.
 
http://www.youtube.com/watch?v=cIQWt3oMids

Entäs tuo http://www.youtube.com/watch?v=t_9MI2ymN6s

Ja keskustelun aloittajaa ei oikeesti ees kiinnostanu...
 

Jäsenkuvaus: Rohaje (#130503)
Rekisteröitynyt:_03.09.2011
Viim. kirjautunut:_03.09.2011
Viim. aktiivinen:_03.09.2011 15:12 (19vrk, 8h ja 1min sitten)
 
Ja tuon (Izzy?) Stradlinin kommentin ekalta sivulta allekirjoitan täysin:
 

Oli tyttö pändejä ja poika pändejä. Spice Girls ja Backstreet Boys ainakin menestyivät, nimistä voi päätellä kumpi oli tyttö ja kumpi poika pändi. Sitten oli Gallagherin veljekset, jotka soittivat ja tappelivat Oasis-yhtyeessä ja välillä haastoivat riitaa muidenkin, kuten esimerkiksi Blur-yhtyeen kanssa. Oli myös lukuisia yhden tai kahden hitin menestystarinoita, kuten Hansonim pojat ja sitten se I'm a barbie girl-bändi. Michael Jackson painoi lapsia hississä ja veti nappuloita pulkassa. Metallicasta tuli kuulemani mukaan "Wimptallica" ja heidän hevi uskottavuutensa oli mennyttä, mitä he surevat edelleen matkalla pankkiin. Joku kitaraa keskinkertaisesti rämpytellyt likainen pitkätukka ampui itseään haulikolla, mitä pitkätukan leski suree edelleen matkalla pankkiin. Näihin aikoihin alettiin täälläkin päin soittaa radiossa kaikenmaailman teknoa ja räppiä enemmänkin.

Siinä nyt varmaan keskeisimmät asiat tiivistettynä, tai ainakin ne mitä äkkiseltään tuli mieleen.

Paras katsaus ysäriin on DJ Spinbadin kasaama audioinstallaatio The 90's Megamix. Siinä kiteytyy kaikki. Ultimaattinen nostalgiatrippi ja bileissä varma tunnelman nostattaja. Suosittelen lämpimästi kaikille, googlesta löytyy monta latauslinkkiä.
 
edit. Näköjään herran omilla sivuilla on linkki tuohon: http://spinbad.com/files/SPINBAD90SMMTRACKED.zip
 
P.S. Samoilta sivuilta löytyy kaksi mixiä kasarilta...Nekin timanttia.

Prodigy ja Beck.

90 luvun alussa tuli mielestäni rock historian 2 parasta levyä ulos
pearl jamin ten-albumi ja soundgardenin badmotorfinger ..

Mahtavaa, kun aloittaja pyytää kertomaan 1990-luvun musasta ja seurauksena on tällainen poikkeuksellisen hauska keskusteluketju. Taidanpa itsekin osallistua kärjistetyillä mustavalkoisilla mielipiteilläni ;)
 
Vaistomainen reaktio ajatukseen 90-luvun musiikista on "hyh", vaikka 90-luvulla ilmestyi todellisuudessa suuri määrä hyvääkin musiikkia.
 
Mikä sitten aiheuttaa tämän hyh-reaktion? Se, että leimallisesti 90-lukua edustavat artistit/ilmiöt olivat musiikillisesti aika valjuja.
Grunge, brittipop, yninä-pihinä-"taide"-"rock", eräs kantaaottava "yhden kitarasoinnun ihme" jota tässä ketjussa on kehuttu 90-luvun parhaaksikin artistiksi, useat mielikuvituksettomat pop-hitit joiden hitiksi pääsemistä minun oli sangen vaikea ymmärtää MTV:tä katsoessani...
Masentavat naukuvat äänet, biisit jotka eivät tunnu etenevän mihinkään 5 minuutin aikana, teflon-melodiat jotka eivät jää mieleen millään tavalla...
 
Ja otetaanpa saman tien pikkuisen takaisin tätä kärjistettyä paatosta... Eräänä päivänä huomasin kuuntelevani jotain RATM:n biisiä siitä jopa tietyllä tavalla pitäen, ja Oasiksellahan oli oikeasti ihan kivoja melodioita joissain hiteissä, ja Nirvanalla oli jopa muitakin hyviä biisejä kuin Smells..., ja pihinä-Radiohead saattaisi paljastaa itsestään hienoja piirteitä jos uskaltautuisin kuuntelemaan sitä vuosien tauon jälkeen (aikoinaan ei iskenyt, vaan onpa nykyisissä lempiartisteissanikin niitä, joita ensin pidin karseana kurana). Eli ei tämä homma ole oikeasti niin mustavalkoista, mutta kokonaisuutena nuo 90-luvun päämusiikki-ilmiöt eivät juurikaan minuun vedonneet.
 
Se hyvä kama, jota 90-luvulla tuli, ei ainakaan minun mielessäni mene käsitteen "90-luvun musiikki" alle, vaikka se silloin ilmestyikin.
Esimerkkeinä nyt vaikka eräiden suomalaisen metallibändien parhaat albumit, jotka tulivat 90-luvun loppupuolella, ja joiden loistokkuutta nuo bändit eivät ole koskaan onnistuneet toistamaan. Tai toisena esimerkkinä konemusiikkipuolelta nyt vaikka esim. jungle/drum'n'bass. Tai vaikka progepuolelta Absoluuttinen Nollapiste ja Änglagård. Tai metalli/rokkipuolelta Mr. Bungle tai Pantera tai Faith No More tai Bal-Sagoth.
 
Hei, Ultra Bra ja Apulantahan olivat ysäri-valtavirtasuosiossa ja silti tosi hyviä. Alkoihan näitä löytyä, kun vähän kaivelee. Pet Shop Boys; olen mieltänyt PSB:n ysäriksi, vaikka laadukas tuotanto alkoi jo selvästi kasarin puolella.
Vahvasti 90-lukua edustava, jo tässäkin ketjussa mainittu Massive Attackin Unfinished Sympathy on loistava kappale. Vähän olin kyllä pettynyt, kun sain tietää, että se siistin kuuloinen juttu on vain samplattu siitä yhdestä jazz-biisistä. Luulin sen olevan esimerkki Massive Attackin ikiomasta luovuudesta. Mutta ainakin samplea oli käytetty hyvin, ja luovuutta se on sekin...
 
Epämuusikko: Mitä tulee aidosti ysärillä ison vaihteen polkaisseille "musiikillisille" "ilmiöille" kuten grunge, eurodance ja pomppumetalli: I AM DISSAPPOINT.
 
Populäärimielessä kannattaa tarkastella myös biisien soundimaailmaa, enkä puhu pelkästään synista ja kitaroista. Mikä muuttui tuotannon etiikassa ja estetiikassa?
 
Totta turiset. (Tosin mielestäni eurodancessa on tarttuvia melodioita, mikä ei voi olla huono asia. Esim. Blümchen on hieno artisti, varmaankin eurodanceksi luokiteltava.)
 
Soundit 80-luvulla olivat jotenkin kuunneltavampia kuin 90-luvulla. Kasaribiiseille on tyypillistä kauniit, hämyisät synaäänet. 90-luku on jotenkin kliinisempää. Varhaisen digiteknologian sivuvaikutuksia?
 
Epämuusikko: Jos Ynkkä/mikätahansamuu julkaisee ysärillä samankuuloisen levyn kuin mitä hän teki kasarilla, niin onko se ysärimusiikkia? EI.
 
Hyvin sanottu. 90-luvun alussa tuli Queenilta ja Judas Priestiltä erittäin kovaa kamaa - juuri tuota kasarilaatua ysärin puolelle osuneena siis.
 
Plussan läsäytin sub zerolle tracker-musiikki-postauksesta. Träkkerimusa oli 90-luvun hauskimpia "musiikkityylejä". Ensimmäistä kertaa kotitietokonekäyttäjillä oli mahdollisuus tehdä melko hyvillä soundeilla "orkesterimusaa". Lisäksi modi/trackerimusassa oli usein teknisestä rajoittuneisuudesta johtuva omaleimainen soundi, joka (hyvässä biisissä) oikeastaan vain lisäsi biisin hyvyyttä. Träkkeriohjelmien käyttöliittymä myös ohjasi tietynlaiseen biisien tekemisen tapaan, mikä kuului sitten lopputuloksissa usein, osana tuota edellä mainittua omaleimaista soundia. "Varhaisen digiteknologian sivuvaikutukset" eivät olekaan yksinomaan negatiivisia...
 
Lopputiivistelmä: ysäri oli musiikin alennustila niinä hetkinä, jolloin kuulosti ysäriltä :)

Lisäyksenä vaan muistutus, mikä tässäkin säikeessä on muistaakseni todettu, että musiikin vuosikymmen ei ole kalenterivuosikymmen. Esimerkiksi ysärimusa ei tarkoita 90-00 aikaa, vaan niillä on selkeät murroskohdat, jotka ei osu ihan hollilleen. Määritelmä tulee toki siitä, millä vuosikymmenellä mikäkin ilmiö on vaikuttanut.

Itse kuulun siihen 90-luvun sukupolveen, joka nautti täysin siemauksin 80-luvun hiuslakkahevin teurastamisesta ja mestaamisesta. Siihen aikaan 80-luvun bändit kuulostivat ja näyttivät todella korneilta ja tyylittömiltä, mutta 70-luvussa oli hohdetta ja imua.
 
Olin täysin mm. Alice In Chainsin, Pearl Jamin, CMX:n, Soundgardenin, Faith No Moren, Massive Attackin, Kornin ja Screaming Treesin pauloissa, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Osa noista bändeistä löytää edelleenkin tiensä soittimeen.

80-luvun hevibändit kyllä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Sen sijaan popin puolella 80-luku on kyllä edelleen lyömätön.