Yleistä keskustelua musiikista ›

Hienompaa on se, kun muusikko soittaa samalla vehkeellä koko uransa läpi. Siihen jää kaikki käytön jäljet ja muistot.
 
Tässä asiassa mä olen kyllä ihan samaa mieltä. Paras esimerkki tästä lienee Brian Mayn kitara. Sehän on kaiken lisäksi vielä itse tehty, joten ei oo Brianin varmaan tarvinnut selata katalogeja GASin kourissa kuola suusta valuen. Ja voi sanoa, että jos hän ei tunne soitintaan läpikotaisin, niin kuka sitten.
 
Kyllä mäkin olen usein kelannut, että jumaliste, olis asiaa kun olisi vaan yksi soitin. Sillä kun vetelis kymmeniä vuosia, niin varmaan oppisi tuntemaan sen yhtä hyvin kuin ittensä. Ja tulis sellanen soittajan ja soittimen välinen vuorovaikutus, mitä ei varmaan pääse syntymään sillon kun soittopeli vaihtuu joka toinen viikko.
 
Mutta kun on keräilijä- ja hamstraajaluonne, niin minkäs sille voi. Ja ongelmana on tietysti se, että miten voi saada yhteen soittimeen kaikki ne jutut mitä haluaa ja tarvii. Tietysti sitäkin sietää miettiä, että mitä OIKEASTI tarvii, ja mitä vain luulee tarvitsevansa. Mutta ehkä sitä ei taipaleensa tässä vaiheessa vielä tiedä itsekään. Ja juuri siksi lieneekin ihan terveellistä kokeilla eri juttuja ja käydä läpi monta soitinta. Soitinhan voi vapauttaa soittajansa täyteen ilmaisuun, mutta myös ohjata ja rajoittaa sitä soittamista. Ja se ei ole hyvä juttu. Ehkä sitten loppupelissä käy niin, että se repertuaari alkaa vähetä ja vain se tärkein ja rakkain instrumentti jää jäljelle. Ja sillä välillä on raha ollut sitten hyvin sijoitettuna ja turvassa niissä muissa soittimissa. Niistä saaduilla rahoilla ikääntyvä muusikko voi sitten hankkia kaikenlaista kivaa.

Tässä asiassa mä olen kyllä ihan samaa mieltä. Paras esimerkki tästä lienee Brian Mayn kitara.
 
Siitä huolimatta miehellä on suht kookas kokoelma kitaroita (aika paljon tosin vissiin lahjaksi saatuja). Ja miehellä on tuosta isänsä kanssa tekemästä kitarasta myös enemmän tai vähemmän saman näköisiä kopioita (mm. Guildin tekemiä), joita mies myöskin käyttää lavalla. Äkkiseltään ei välttämättä aina huomaa millä soitetaan.
 
Sehän on kaiken lisäksi vielä itse tehty
 
Joo, tehkää tekin, soon kivaa! ;o)

Siitä huolimatta miehellä on suht kookas kokoelma kitaroita (aika paljon tosin vissiin lahjaksi saatuja). Ja miehellä on tuosta isänsä kanssa tekemästä kitarasta myös enemmän tai vähemmän saman näköisiä kopioita (mm. Guildin tekemiä), joita mies myöskin käyttää lavalla. Äkkiseltään ei välttämättä aina huomaa millä soitetaan.
 
Näinhän se on joo.
 
Ja niin usein on, että vaikka muusikolla olisi kuinka laaja arsenaali hyvänsä, niin oikein tärkeän paikan tullen käyttöön otetaan se yksi ja sama tai muutama tietty soitin.

Ja niin usein on, että vaikka muusikolla olisi kuinka laaja arsenaali hyvänsä, niin oikein tärkeän paikan tullen käyttöön otetaan se yksi ja sama tai muutama tietty soitin.
 
Nih, ja tokihan varmaan Maykin käyttää mieluiten juuri tuota orkkista, ei ne syystä ole ne toiset nimen omaan kopioitu tuosta alkuperäisestä.

Pari omaa syytä.
1. Hyvä soitin ei menetä arvoaan. Onko kukaan koittanut sitoa omaisuuttaan esim. tietokoneisiin?
2. "the quest for the perfect sound". Rivien välistä: paskat soittajat tarvii hyvät kamat.

Kaikki tekevät rahoillaan mitä tahtovat. Itse en näe järkeä kitaroiden tahi muidenkaan instrumenttien keräilyssä. Hienompaa on se, kun muusikko soittaa samalla vehkeellä koko uransa läpi. Siihen jää kaikki käytön jäljet ja muistot. Itse omistan vain yhdet rummut. Ja kaikki symbaalini ovat käytössä jatkuvasti. Ei ole varaa kasvatella peenistä kokoelmilla.
 
Samaa mieltä sikäli, että se ykköskitara, jota varjelee kuin silmäteräänsä, säilyy hautaan saakka. Siitä huolimatta voi olla kakkos- tai kolmoskitara vaihtelun tai kokeilunhalusta. Itse asiassa keikkailevalle kakkoskitara on välttämättömyyskin. Kuitenkin helposti käy niin, että em. syyt johtavat siihen, että niitä kokeilukitaroita ei raaskikaan myydä pois ja sitten niitä kertyy. Mutta parempi on se roponsa panna noihin - ainakin vanhemmat kitarat säilyttävät arvonsa hyvin.

Soittimet on kivoja. Saa tulla aika paha rahapula, ennen kuin myyn yhtään. Menin joskus myymään ensimmäisen kitarani, kun se oli paska, ja sekin harmittaa.

Tämä topic kaikkine sanamittelöineen innoitti minua suuresti kitaramaterialismin tiellä; jospa ostaisin Telecasterin!

Minkä takia joku kerää taidetta, kun yksikin taulu riittäisi.
 
Tottakai, jos sulla on vain 1 seinä ;D
Tauluja pitää olla... ja kasveja.
Ja kitaroita sen verran kuin tuntee itse tarvitsevansa.
Itselläni on 2 sähkistä (ja pysyy siinä, vaikka monasti himottaisi kokeilla telea yms.), akustinen (mallia teräskieli) ja basso (tosin 5-kielinen ton kaveriksi olisi kiva).
 
EDIT: Heh, olipas vanha aihe, just huomasin, mutta innoitti toi taulukommentti vain...

Kitarat on muuten ehkä parhaita sisustuksellisia elementtejä kämpille. Sikanaaman kotona on hienon näköistä kun siellä on niin perkeleesti kitaroita. Vielä kun sais kerrankin ostettua yhden joka pysyy vireessä..

Kahlasin koko ketjun läpi näin yömyöhään... Ihan mielenkiintoisia argumentteja oli täynnä ja "mukavaa" jutustelua...
 
Kyllähän se on niin, että kitaristin on helpompi elää kun on useampi keppi. Tai ainakin näin me uskomme (anteeksi yleistys).

Kahlasin koko ketjun läpi näin yömyöhään... Ihan mielenkiintoisia argumentteja oli täynnä ja "mukavaa" jutustelua...
 
Kyllähän se on niin, että kitaristin on helpompi elää kun on useampi keppi. Tai ainakin näin me uskomme (anteeksi yleistys).
 
Miksi teit sen? Ehdin jo toivomaan että tämä olisi painunut unholaan. *snif* täytyy lohdutukseksi rakentaa pari bassokitaraa tossa.

Kyllähän se on niin, että kitaristin on helpompi elää kun on useampi keppi. Tai ainakin näin me uskomme (anteeksi yleistys).
 
Onneks muiden instumenttien soittajilla ei ole tota tautia. Hyij, teitä, kitaristit.

Yksi syy pitää useita soittimia (mm. omalla kohdallani) on erilaisten vireiden käyttö. EADGHE-vireen lisäksi soitan myös useilla eri alavireillä. Elämää helpottaa huomattavasti se, kun virettä muuttaessa ei aina tarvitse vaihtaa kieliä sopivan paksuisiksi ja säätää kaulaa ja intonaatiota uudestaan.

ES335 kuulostaa erilaiselta kuin Telecaster ja sitä rataa. Myös tuo eri vireiden käyttäminen helpottuu jos on pari kitaraa jo valmiiksi haluamissaan vireissä. Keikallakin on yleensä syytä pitää yhtä tai kahta backup-skebaa. Ja jos lähdetään siitä että bändi käyttää vaikka E ja D-vireitä, niin tuohan käytännössä tarkoittaa 4 skebaa. E ja D-vireitä varten kaksi kitaraa ja niiden backupit.
 
Sellasta se nyt vaan on... joillain on liikaa rahaa :)

Olen aika kaukana true-muusikosta, mutta kyllähän noita kitaroita on kiva omistaa. GAS you know. Kauniita ne on toki ja jos kämppä olisi isompi, voisi niitä seinilläkin roikottaa. Nykyisin lähinnä yhtä pitää esillä kerrallaan ja loput kaapissa pusseissa tai koteloissa pölyltä piilossa.
 
Kyllä sitä vähän miettii, että mitä kannattaa nurkissa pitää. Yksi akustinen, yksi floikkakitara, yksi kiinteällä tallalla, yksi huolettomampaan käyttöön sopiva ja vielä yksi kiellon päälle.
 
Joka tapauksessa aivan turhan monta noita on soiton määrään suhteutettuna. Ei vaan raaskisi yhdestäkään luopua, kun ei varsinaisesti pakko ole...

Kiippareiden kanssa tilanne on vielä selkeämmin se, että joka koneella on oma soundinsa. Näin siis jopa ihan normaalien sämplesyntikoiden kanssa, puhumattakaan softista tai vintageosaston laitteista (Rhodes, urut jne.).

Kyllä pojilla pitää leluja olla etteivät rupea tekemään pahojaan... Mulla on neljä kitaraa, mutta kolme niistä on niin huonossa kunnossa ja paskana ettei niitä kannata myydä pois, ei niistä saa mitään rahaa... Yksi hyvä Gibsonin SG ja pientä GASsia olisi hommata toinen samanlainen, tosin eri värinen, siihen vierelle. Nimen omaan back up keihääksi keikoille. Mutta ei onneksi ole tarvetta hommata joka biisille omaa kitaraansa, kyllä sitä sen verran jaksaa ruuvata ja säätää aina... Kunnioitan kyllä yhden soittimen muusikoita. (Kumarrus teille)

Onneks muiden instumenttien soittajilla ei ole tota tautia...
 
Ai ei vai? Lähes jokaisella -ainakin nuoremmalla - etno-/kansanmusan harrastajalla on kotonaan vaikka mitä.
Meilläkin on kahdella musikantilla kotona:
- 5 kanteletta
- ainakin tusina erilaisia huiluja ja trööttiä
- muutama rumpu
- jouhikko, pari (lasten) viulua
- 5 munniharppua
-huuliharppu
- kolme kampiliiraa
- harmooni + piano
- ja vielä joitakin muita etnohkoja hilavitkuttimia, joita ei jaksa luetella.
 
Duon keikalle lähtee aina toistakymmentä soitinta. Yksikään ei ole seinällä tms. vaan ainakin lähes soittokunnossa lootissaan tai pusseissaan.
 
Ja viime aikoina on tuo sähköbasso ruvennut kiinnostamaan...

Minäpä sanon, miksi.
 
Miehet ovat tuollaisia, että pitää yrittää näyttää taitojaan ja vempeleitään muille miehille ja varsinkin naisille, jotta saisi miehistä itsetuntoa kohotetuksi. Näin se menee - oli kyse sitten autojen tuunauksesta ("kellä hienoimmat vanteet"), levyjen keräilystä, lätkämatsista tms.
 
Itse asiassa ihmisen evoluutiossa naiset ovat aina olleet keräilijöitä. Kun fyysisesti mammuttijahtiin paremmin soveltuneet miehet ovat lähteneet mammuttijahtiin, ovat naiset sillä välin omalta osaltaan parantaneet lauman ruokatilannetta poimimalla marjoja ja sieniä. Tämä ilmenee myös nykyisin naisten shoppailu-intona ja alennusmyynneissä ravaamisena. Nykyisin roolit ovat tosin aika lailla sekoittuneet ja molemmat sukupuolet ovat omaksuneet paljon piirteitä toistensa käyttäytymisestä.
Kitaroiden kerääminen on siis tavallaan naismaista touhua, hah.:)