Yleistä keskustelua musiikista ›

Pienen miettimisen jälkeen näitähän tulee mieleen vaikka kuinka monta, tässä nyt muutama:
 
Queen - Queen II
Ikinä en ole mikään suurin Queen-fani ollut, mutta yhtyeen ensimmäiset levyt ovat kyllä uskomattoman kaunista musiikkia upeine kitara- ja lauluharmonioineen. Night at the Opera olisi ollut ns. ilmiselvä valinta, mutta itse pidän bändin toista levyä sitä huomattavasti parempana ja ehjempänä kokonaisuutena. March of the black queen, White queen.. tarvitseeko muuta sanoa? Kaikessa eeppisyydessään tuo kyllä joka kerta kylmiä väreitä.
 
Jethro Tull - Thick as a Brick
Vaatii kyllä aikamoista luovuutta kehittää 44 minuuttinen biisi, jonka jaksaa kuunnella alusta loppuun yhä uudelleen ja uudelleen. Nerokas teos kaikenkaikkiaan. Tullilta diggailen erityisesti myös Songs from the Wood -ja Stand Up -levyjä.
 
Rush - A Farewell to kings / Moving Pictures
Ensimmäiseksi mainittu on mielestäni vähintään yhtä suuri mestariteos kuin jälkimmäinenkin.. ja Moving Picturesia nyt tuskin tarvitsee sen kummemmin perustella. Hittiä hitin perään! Ainoastaan lopetusraita Vital Signsin olisi voinut jättää pois.
 
The Mars Volta - De-loused in the Comatorium
Sitten hieman uudempaa tavaraa.. Mielestäni ehkä onnistunein 2000-luvun levy, minkä tiedän. Kaoottista ja mielipuolista kaahausta, mutta kuitenkin hallitumpaa kuin yhtyeen myöhempi tuotanto (vaikka sekään ei huonoa ole). Huonoja biisejä ei taida tältäkään löytyä.
 
Yes - The Yes Album
Close to the Edge on toki myös loistava levy, mutta jostain syystä tämä vie voiton. Hienoa sävellystyötä ja uskomatonta kitarointia läpi levyn.
 
Pink Floyd - The Piper at the Gates of Dawn
Jos joku kysyisi minulta, mitä on psykedeelinen rock, antaisin tämän levyn kuunteluun. Alusta loppuun psykedeliaa parhaimmillaan!
 
Michael Jackson - Thriller
Popimman musiikin ehdottomia helmiä. Harmi, ettei Jacko päässyt myöhemmillä levyillä lähellekään tämän levyn tasoa.
 
Näiden lisäksi tekisi tietysti mieli mainita ne perinteiset Dark Side of the Moonit, Sgt. Pepperit ja Led Zeppeliinit, mutta eiköhän niitä ole jo perusteltu tarpeeksi.
 
Lisäksi Kingston Wallin kaksi ekaa levyä, King Crimsonin debyytti sekä Maidenin Seventh son of a Seventh Son kuuluvat aikalailla täydellisiin levyihin. Kunniamaininta myös Porcupine Treen puolituntiselle Nil Recurring EP:lle, jossa ei ole ainuttakaan heikkoa minuuttia.

Late_:n listasta allekirjoitan Queen II:n ja Thick as a Brickin täysin. Sitte ite lisään
 
Frank Zappa - You Are What You Is
Mahtava levy, ilman sen kummempaa kokonaisuutta tai jatkuvuutta. Yksinkertaisesti hienoja ja ennen kaikkea viihdyttäviä kappaleita koko levy täynnä alusta loppuun. Ei yksinkertaisesti pysty skippaamaan yhtäkään kappaletta.
 
Sparks - Indiscreet
Reteitä, melkein lapsenomaisia kappaleita levy pullollaan, kuten Sparksilta sopii odotaakin. Tätä on tullut kuunneltua paljon, eikä tässäkään pysty skippaamaan yhtäkään kappaletta.

Dingo - Kerjäläisten valtakunta
 
Tätä kuunnellessa ei tarvitse ihmetellä, miksi Dingosta tuli niin iso bändi kuin siitä tuli. Biisimateriaali on aivan häkellyttävän vahvaa ja käytännössä jokainen kappale on Dingo-klassikko. Autiotalon ja Nahkatakkisen tytön tietävät kaikki, mutta Valomerkki, Kirjoitan, Kulkuri ja kaunotar, Hämähäkkimies ja nimikkokappale on vähintäänkin samaa tasoa. Ehdoton Suomirockin klassikkolevy.

Late__:
 
Pink Floyd - The Piper at the Gates of Dawn
Jos joku kysyisi minulta, mitä on psykedeelinen rock, antaisin tämän levyn kuunteluun. Alusta loppuun psykedeliaa parhaimmillaan!
 
Tämä pääsi unohtumaan omasta listastani kokonaan. Pink Floydin vahvin lätty, jonka äärelle tulee palattua yhä uudelleen ja uudelleen.

Pari julkaisua, joista ainakin juurekkaamman musiikin ystävien tulisi kiinnostua:
 
Jolly Jumpers - Mobile Babylon
 
Tyrnävän veteraanibändi teki nelihenkisenä paluun pitkän tauon jälkeen vuonna 2006 ja loistavasti tekikin. Ihmeellinen, tumma yhdistelmä bluesia, folksävyjä, americanaa, marakassirumpuja ja rouheita kitaroita, jotka kietoutuvat toisiinsa ilmavasti ja kauniisti, mutta silti rujolla tavalla raa'asti. Intiaanimystiikkaa ja jopa mukaan sämplättyä itkuvirttä. ..Kaiken kruunaa Petri Hannuksen paikoin lähes Johnny Cashmaisiin mittoihin venyvä, syvä tulkinta. Tätä musiikkia kuunnellaan silloin, kun hiljaisuus vallitsee muualla.
 
Alela Diane - Pirate's Gospel
 
Nuori amerikkalainen folklaulajatar, joka vuoden 2007 debyytillään laulaa kauniita laulujaan lähes pelkän akustisen kitaran säestyksellä. Välillä mukaan eksyy myös banjoa, kauniita stemmoja, vihellystä ym. sävyttämään pienieleisen kaunista musiikkia. Itsessäni levy sai ainakin aikaan aivan erityisen herätyksen, jonka jälkeen olen etsinyt paljon samanhenkisiä artisteja.
 
Plain Ride - House on the Hill
 
Janne Westerlundin (mm. Circle, Sweetheart) luotsaaman bändin kolmas levy, jossa akustiset kitarat soivat uskomattoman kauniissa balanssissa sähköisten istrumenttien ja rumpujen kanssa. Bluesia, Folkia ja Krautrockia, sekä jossain määrin 22-Pistepirkon P-K:n mieleen tuovaa laulua. Yksi niistä levyistä, jotka paranevat joka kuuntelukerralla, vaikka sisäänpääseminen ei ollut aivan yhtä helppoa, kuin esimerkiksi kahden aiemmin esitellyn levyn kohdalla. Suositeltavaa.

sub zero: Viiden tähden levy, mutta silti harmittaa kaks vikaa raitaa sekä Blue Condition.
Blue Condition ja Take It Back vielä uppoaa mutta Mother's Lament on lähinnä vitsi ja sellaseks se kait tarkotettiinkin. Ja jäähän ilman noitaki vielä 8 loistavaa biisiä jäljelle.

Gavin DeGraw - Chariot
 
Erittäin sielukas levy. Musiikillisestihan tämä on aikalailla samanlaista radioystävällistä kamaa, kuin mikä tahansa vuonna 2003 julkaistu hittilevy. Mutta se mikä erottaa tämän muista, on tuo sielukkuus mikä levyltä löytyy. Se käy harvinaisen selväksi jo levyn avaavassa Follow Throughissa ja etenkin sitä seuraavassa nimikappaleessa. Tämmöistä raakuutta ja aitoutta on nykypäivänä vaikea löytää kaupallisesta musiikista, se kun tuppaa olemaan aika pinnallista ja laskelmoitua.

Etsin täältä tämänkaltaista ketjua, eikä muita löytynyt, joten ei varmaan iso rikos sitä nostella.
 
Itse jonkinasteisena musanörttinä arvostan huolellisesti tehtyjä levykokonaisuuksia, etenkin kun enemmän löytyy niitä lättyjä joissa on ne kolme-neljä "hittibiisiä" ja loput aika turhaa väkisin väännettyä tavaraa. No, ymmärrän artistejakin, sillä hekin tietävät ettei mitään helmiä kannata nykypäivänä sinne levyn ysiraidaksi laittaa, koska harva valtaväestöstä niitä kokonaisia albumeita kuuntelee.
 
Listaan tähän jokusen villin kortin, jota en nähnyt aiemmin ketjussa mainittavan. Kiusallaan mukana myös ei-niin arvostettuja artisteja muusikoiden keskuudessa. Ylitaiteellisuuskaan ei aina ole se juttu. Monista täällä mainituista myös samaa mieltä, siksi oma listani on outo ja lyhyt.
 
Nick Cave & The Bad Seeds: No More Shall We Part
 
En diggaa jeesusta tai taivaan isää, ja nämä kaverit mainitaan levyn sanoituksissa aika monesti. Taisi olla valaistumisen aikaa herra Cavelle. En yleensä piittaa radikaalin rauhallisesta, pianokeskeisestä musiikista, ja tämän kaltaisia kappaleita levyltä löytyy yli puolet. Mutta jos melodioiden ja sanoitusten taso on myös luokkaa jumalan ja jeesuksen bileet, kaikki nuo asiat ovat yksi ja sama. Ainoita levyjä joka tulee lähes aina kuunneltua alusta loppuun. Aivan uskomattoman kaunista materiaalia. Yritin keksiä tähän levyn parhaita kappaleita, mutta kyllä ne ovat kaikki mestariteoksia. Hauskaa on, ettei tämä levy ole Cave-piirien ulkopuolella kovin tunnettu.
 
Maija Vilkkumaa: Ei (Ja muutkin albumit ensimmäisestä neljänteen)
 
Kaikki tietävät Maijan hitit, mutta hänellä oli uransa alkuvuosina myös levykokonaisuudet hallussa. Täytebiisejä ei löydy, ja ainakin itsellä on ikävä aikaa kun "hittimusiikki" oli suomessa tätä tasoa. "Ei" ei ole lähellekään levyn paras biisi. Singleistä "Mun elämä" on aivan mahtava, ja "Kristiina" ei tainnut olla single lainkaan. Huikeaa materiaalia silloin, kun taiteellisempaa ja rokimpaa musaa ei jaksa kuunnella.
 
Arttu Wiskari: Sirpaleet
 
Joku nyt varmaan jo miettii, että tuolla kaverilla ei nyt kaikki ole ihan kotona, kun Wiskarin levyn tälle listalle nostaa. Kaikkea ylikaupallisuutta, Warneria ja Nelosta kiukutellen vastaan olevanakin on pakko todeta, että Janne Rintala on kohtalaisen nero kaveri. Eihän nämä kappaleet ehkä mitään taideteoksia ole, mutta tämänkin levyn jokainen kappale on melodisesti sitä tasoa, että suurin osa nykypäivän suomenkielisistä radiosingleistä on melkoisen paljon kurjempaa tavaraa. Ja kun tällaista kevytkenkäisempää poppiakin pitää kuitenkin olla olemassa, mieluusti sitten vaikka tätä.
 
Rammstein: Rammstein & Zeit
 
Kyllä oli hienoa saada pitkän tauon jälkeen kuunneltavaksi yhtyeen parhaimmat levykokonaisuudet koskaan. Myös todella omalaatuinen yhtye pystyy uudistumaan hyvällä maulla.
 
Lordi: Lordiversity
 
Pakko mainita tämä ihan vain siksi, että en ymmärrä miten on mahdollista että 7 albumin kokonaisuudessa on enemmän laatutavaraa, kuin täytebiisejä. Vaikka niitäkin joukossa jokunen on. Muutenkin Lordin tuotanto on aina ollut mieleeni.
 
Suomi aika vahvasti edustettuna, mutta olen oikeasti sitä mieltä että etenkin melodioiden suhteen suomessa tehdään loistavaa musiikkia etenkin Rock/Metal-genreissä. Monilla muilla hyvillä suomalaisbändeillä, kuten HIM:llä, Nightwishillä jne. On vain aika paljonkin sitä täytetavaraa levyillä läpi uran, jälkimmäisellä uudempaan mentäessä ja ensin mainitulla etenkin kahdella viimeisellä albumilla. Apulanta on myös yksi bändi jonka olisi kannattanut säästellä levyraitoja myöhemmin singlenä julkaistaviksi aiemmilta levyiltä.
 
Kaikenlaista tulee kuunneltua Celine Dionista Linkin Parkiin ja Dingosta Samuli Putroon ja Maustetyttöihin, nämä nyt vaan tuli mieleen.
 
Ja sen Caven levyn takia tämä piti päästä kirjoittamaan. Kuunnelkaa se.

Vaikkei välttämättä oma suosikki, niin Radioheadin OK Computer on yksi parhaiten arvosteltu levy ikinä