Deep Shadow 21.05.2005 11:33:42 | |
---|
ei. olisi ollut OK, jos bändi olisi jatkanut piisin kunniakkaasti alusta loppuun sillä omalla tyylillään edes. mutta piti alkaa räppäämään ja huudattamaan yleisöä hirveästi. siis niitä 'joujoujoujoujou' huudatuksia. ne olisi saanut jättää pois. kyllähän se oli ok, kun se huudatti että 'keep on rockin' in the free world' Ok.. Ymmärsin siis osittain väärin. Oletin, että vastustit jo sitäkin, että vetivät omalla tyylillään. annetaan pojan tehdä mitä haluaa, mutta vielä kerran sen sanon, että minunmielestäni pitäisi kunnioittaa artisteja ja piisejä senverran, että ei esim. ala räppäämään tuollaista rokkiklassikkoa kuin ko. kappale. vetäisivät edes sitten sillä omalla tyylillään. Nämä on niin mielipiteeseen pohjautuvia juttuja ja rajan veto on kovin vaikeaa. Ja toisekseen, eikö sen voi ajatella myös kunnioituksena artistia kohtaan, että ottaa toisen artistin biisin omaan settilistaan? Vetää sitten millä tyylillä tahansa... Siis minun mielestäni nämä on vain sellaisia juttuja mistä ei kauheasti kannattaisi hernettä vetää nenään. Se teiniyleisö on varmasti ollut riemuissaan siitä huudatuksesta ja niillä on ollut hauskaa siellä keikalla. Ja uskaltaisin jopa väittää, että nuo kaksi biisiä ovat sellaisia, että teinitytötkin tietävät, että ne ovat vähän vanhempia biisejä, eri asia on sitten tietävätkö alkuperäisesittäjiä, mutta onhan meillä onneksi ihana internet ja google. Ja tässä tulee vielä sekin ongelma, jos tätä oikein tosissaan pohtisi, että kenellä sitten on oikeus koskea "rockin klassikoihin" vai onko kenelläkään? Esim. joku Jimi Hendrixin reggae-versio Stairway to heavenista? Onko se mestarin versio toisen bändin mestariteoksesta vai onko siinäkin raiskattu teos muuttamalla liiaksi tyyliä? Ja entä silloin, jos reggae-version vetäisikin Technicolour ja Jimi Pääkallo? Ainakin minun mielestä on ihan piristävää, että bändit vetää keikoilla covereitakin siellä oman setin seassa, vetävät sitten millä tyylillä tahansa. Tottakai siellä tulee paskojakin versioita väkisin sekaan, mutta onko se niin vakavaa, että kannattaisi jostain eettisestä vääryydestä alkaa puhumaan. Minun mielestä ei... "Televisio on kulttuurin vappunenä" -A.W. Yrjänä |
Leper Messiah 21.05.2005 11:43:49 | |
---|
Ok.. Ymmärsin siis osittain väärin. Oletin, että vastustit jo sitäkin, että vetivät omalla tyylillään.
Nämä on niin mielipiteeseen pohjautuvia juttuja ja rajan veto on kovin vaikeaa. Ja toisekseen, eikö sen voi ajatella myös kunnioituksena artistia kohtaan, että ottaa toisen artistin biisin omaan settilistaan? Vetää sitten millä tyylillä tahansa... Siis minun mielestäni nämä on vain sellaisia juttuja mistä ei kauheasti kannattaisi hernettä vetää nenään. Se teiniyleisö on varmasti ollut riemuissaan siitä huudatuksesta ja niillä on ollut hauskaa siellä keikalla. Ja uskaltaisin jopa väittää, että nuo kaksi biisiä ovat sellaisia, että teinitytötkin tietävät, että ne ovat vähän vanhempia biisejä, eri asia on sitten tietävätkö alkuperäisesittäjiä, mutta onhan meillä onneksi ihana internet ja google. Ja tässä tulee vielä sekin ongelma, jos tätä oikein tosissaan pohtisi, että kenellä sitten on oikeus koskea "rockin klassikoihin" vai onko kenelläkään? Esim. joku Jimi Hendrixin reggae-versio Stairway to heavenista? Onko se mestarin versio toisen bändin mestariteoksesta vai onko siinäkin raiskattu teos muuttamalla liiaksi tyyliä? Ja entä silloin, jos reggae-version vetäisikin Technicolour ja Jimi Pääkallo? Ainakin minun mielestä on ihan piristävää, että bändit vetää keikoilla covereitakin siellä oman setin seassa, vetävät sitten millä tyylillä tahansa. Tottakai siellä tulee paskojakin versioita väkisin sekaan, mutta onko se niin vakavaa, että kannattaisi jostain eettisestä vääryydestä alkaa puhumaan. Minun mielestä ei... no onhan se näin. ei pitäisi kirjoitella suutuksissaan öisin. No, en silti mene sen taakse piiloon, vaan myönnän älyäväni että olempas tyhmästi kirjoittanut, ja ajatellut. tosin en vieläkään varmasti sano, että oli hyvä, että ko. bändi ko. coverin soitti. ja olen edelleenkin sitä mieltä että se oli paska veto.
noh, taitaa olla asia loppuunkäsitelty? maailmassa on ihan vitusti hyvää musiikkia. jos kuuntelisin kaikkea "hyvää" tulisi ylikuormitus. kuuntelen ainoastaan parasta musiikkia. - julmettu Punttisika #3 Runkku Monsteri #4 |
mrk 21.05.2005 11:44:38 (muokattu 21.05.2005 11:45:35) | |
---|
ei esim. ala räppäämään tuollaista rokkiklassikkoa kuin ko. kappale Niilo voisi itsekin digata, onhan hän tunnustautunut rap-faniksi hiljattain ja ties vaikka herra itsekin yrittäisi : "Anyway, I guess my mission now is to boldly go where no hippie has ever gone before." http://www.boston.com/ae/music/arti … eals_fondness_for_rap_at_la_awards/ Ja eihän tuota biisiä enää voi kovin pahasti raiskata, johan sitä on vetänyt kaikenmaailman bonjovit ja g3:tkin. "What would we be without wishful thinking" |
Bluesmies 21.05.2005 11:46:29 | |
---|
Techicolourin kitaristi on anaalista. Uusi musiikkinäyte profiilissa. |
motleyratt 21.05.2005 11:53:56 | |
---|
höh, tuli vaan mieleen vaikken Petri Nygårdia kuuntele, niin eikös siinä ollut että "heitän tyrävyön teinit hiuksista vittuun" täs tapaukses Technicolourin.. Hell bent for leatherman |
sikanaama 21.05.2005 12:10:30 | |
---|
Mä pidän siitä että asiat tehdään ennalta arvaamattomasti väärin. Its only Rock´n´Roll, that's why I hate it. |
elbowski 21.05.2005 12:54:41 | |
---|
Ankkarockissa Bloodhound Gang raiskasi aika rajusti Outkastin Hey Ya!:n. Bind my idle hands, they only claw at me
Drown in emptiness, my soul is left to bleed
IMIK #25
Se en ollut minä, se oli pastilli?
Bella Italia #2 |
sormunen 21.05.2005 13:36:50 | |
---|
Älä huoli, Technicolour kuulostaa aina järkyttävältä, teinityttöjen bändiltä. Sittenhän niillä on asiat hyvin hanskassa. Popin historia kun todistaa, että nimenomaan teinitytöillä on hyvä musiikkimaku. |
...And Justice For All 21.05.2005 13:40:34 | |
---|
Sittenhän niillä on asiat hyvin hanskassa. Popin historia kun todistaa, että nimenomaan teinitytöillä on hyvä musiikkimaku. Tai sitten ei. Kaikki palvomaan Antti Tuiskua, Negativea, Uniklubia! Kaikki pask... siis Tosi Hyviä Ja Loistavia Bändejä! Copyright ...And Justice For All.
All Rights Reserved. |
Artist 21.05.2005 14:39:39 | |
---|
Tai sitten ei. Kaikki palvomaan Antti Tuiskua, Negativea, Uniklubia! Kaikki pask... siis Tosi Hyviä Ja Loistavia Bändejä! Tai sitten Metallicaa, Iron Maidenia, Led Zeppeliniä yms. joita kaikkia on teinitytötkin diggailleet. Aivan varmasti. I'm a never ever gonna be a nothin' but a reggae rocker!
*Bella Italia #10* |
Teijo K. 21.05.2005 14:56:06 | |
---|
Tai sitten Metallicaa, Iron Maidenia, Led Zeppeliniä yms. joita kaikkia on teinitytötkin diggailleet. Aivan varmasti. Beatlesia, Rolling Stonesia... |
Aerodactev 21.05.2005 15:44:04 (muokattu 21.05.2005 15:46:01) | |
---|
Ja eihän tuota biisiä enää voi kovin pahasti raiskata, johan sitä on vetänyt kaikenmaailman bonjovit ja g3:tkin. Lisäksi kyseinen biisi voisi olla vaikka Technicolourin oma biisi, koska siinä ei mitään järisyttävän suuria jippoja ole sävellyspuolella. Rautalangasta: eli biisi olisi monen mielestä paska, jos se olisi TC:n oma.
Long = progressive = good
|
sormunen 21.05.2005 15:47:18 | |
---|
Tai sitten ei. Kaikki palvomaan Antti Tuiskua, Negativea, Uniklubia! Kaikki pask... siis Tosi Hyviä Ja Loistavia Bändejä! Mainitsepa yksi (1) popin historiaan jäänyt orkka tai artisti, mikä ei ole ollut teinityttöjen suosiossa? Mieti samalla, ketkä sitä silloin dissasivat. |
Hohhoijaa 21.05.2005 15:55:45 (muokattu 21.05.2005 15:58:16) | |
---|
Tai sitten ei. Tai sitten KYLLÄ. Kaikki palvomaan Antti Tuiskua, Negativea, Uniklubia! Kaikki pask... siis Tosi Hyviä Ja Loistavia Bändejä! Katsopa pidemmälle menneisyyteen. Mainitsepa yksi (1) popin historiaan jäänyt orkka tai artisti, mikä ei ole ollut teinityttöjen suosiossa? Mieti samalla, ketkä sitä silloin dissasivat. Nimenomaan. Vaikkapa Led Zeppelin, uutena bändinä ollessaan tuon ajan true-rockareiden inhokki. |
Leper Messiah 21.05.2005 17:43:08 | |
---|
Nimenomaan. Vaikkapa Led Zeppelin, uutena bändinä ollessaan tuon ajan true-rockareiden inhokki. siihen aikaan uudesta rokista ei pidetty, koska se oli liian raskasta. nykyään uudesta rokista ei pidetä, koska se on liian kevyttä. näinkö? siis aikansa tr00rokkareiden näkökannalta?? maailmassa on ihan vitusti hyvää musiikkia. jos kuuntelisin kaikkea "hyvää" tulisi ylikuormitus. kuuntelen ainoastaan parasta musiikkia. - julmettu Punttisika #3 Runkku Monsteri #4 |
Tupuna 21.05.2005 17:51:21 | |
---|
off-topic: En juurikaan arvosta Jimi Pääkallon tuotantoja. Kerran helsinkiläisessä ravintolassa kavereitteni kanssa virvokkeita nauttiessani viereisestä pöydästä tuli kaksi hemmoa virkkamaan, että "tiedättekö te tytöt sen Cliché-yhtyeen? Meidän pöydässä istuukin muuten yhtyeen rumpali, Dingo." Kyseenalaista kunniaa. Tupla-hoho. ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT! |
Leper Messiah 21.05.2005 17:53:15 | |
---|
off-topic: En juurikaan arvosta Jimi Pääkallon tuotantoja. Kerran helsinkiläisessä ravintolassa kavereitteni kanssa virvokkeita nauttiessani viereisestä pöydästä tuli kaksi hemmoa virkkamaan, että "tiedättekö te tytöt sen Cliché-yhtyeen? Meidän pöydässä istuukin muuten yhtyeen rumpali, Dingo." Kyseenalaista kunniaa. Tupla-hoho. soittaa muuten sama runpali tuossa teknikloridissakin maailmassa on ihan vitusti hyvää musiikkia. jos kuuntelisin kaikkea "hyvää" tulisi ylikuormitus. kuuntelen ainoastaan parasta musiikkia. - julmettu Punttisika #3 Runkku Monsteri #4 |
Jani The Rock 21.05.2005 17:58:44 | |
---|
Kerran helsinkiläisessä ravintolassa kavereitteni kanssa virvokkeita nauttiessani viereisestä pöydästä tuli kaksi hemmoa virkkamaan, että "tiedättekö te tytöt sen Cliché-yhtyeen? Meidän pöydässä istuukin muuten yhtyeen rumpali, Dingo." Olsit kysyny että jumalauta, onko Dingo tehnyt kambäkin rumpalina? Älä lähesty minua, lakeija, haitari olalla. Bella Italia #1 |
Jormaz 21.05.2005 18:03:07 | |
---|
Kerran helsinkiläisessä ravintolassa kavereitteni kanssa virvokkeita nauttiessani viereisestä pöydästä tuli joku Jani Valpio-niminen tyyppi pummimaan savukkeita. Se on kuulemma julkkis. Samassa ravintolassa näin erään kodinkone-orkesterin laulajan jolla ei ollut pakaroita. In Goth We Trust! The 666 Club #4
Mactep - Love Metalia Neuvostoliitosta |
sormunen 21.05.2005 20:05:48 | |
---|
siihen aikaan uudesta rokista ei pidetty, koska se oli liian raskasta... Eihän se nyt mitään "raskasta" ollut vaan purkkaa. Niinkuin nykyisinkin niin suosittu hevi. Aikaa myöten vaan näistä "teinityttöjen bändeistä" niinkun nyt vaikka Led Zeppelin. Deep Purple, Beatles, CCR ja Rolling Stones on sitten tullut kestävä kivijalka. |