Yleistä keskustelua musiikista ›

Kerran tein sen perusvirheen, että laitoin kitaran standiin ja hinha jäi siihen sojottamaan. Ikään kuin odottamaan että siihen tulee joku jalka... no niinhän siinä kävi sitte ja skebu läjähti naamaleen lattialle. No ei sille onneks mitään käynyt ja tuumasin vaan että huh, onneks se oli toi strato. Ibanezit ja muut arvokkaammat (nin rahallisesti kuin tunnepuolella) ovatkin sitten koteloissaan.

No muista soittopeleistä ei ole niin väliä, mutta rippilahjaksi saatu Gibson Les Paul on kyllä niin rakas vehje mulle ettei mitään rajaa. Kerran on hihna pettänyt ja järkytyksen määrää ei voinut mitata. Onneksi ei käynyt mitenkään. Muut kitarat on vaihdettavissa olevia työkaluja kyllä.
 
Sama homma, paitsi että säästin pitkään ja hartaasti omaa Gibsonia varten ja järkytys olisi suuri jos onnistuisin jotenkin telomaan sen. En mielelläni anna toisten ihmisten soittaa sillä, koska jos he rikkoisivat sen niin olisi suunnattoman vaikea antaa heille anteeksi. Muuten en ole siitä niin nirso, istueltaan sitä saa soittaa melkein kuka vaan jonka tiedän osaavan käsitellä sitä nätisti :)
 
En myöskään soita sillä koskaan kännissä.

zzzzzzzz

Tosta -83 Squier stratosta en luovu, en koskaan!

Oma ibanez on nyt seurannut mukana maailmalla yli 10 vuotta ja se oli jo valmiiksi kolhuilla, eika ole niilta saastynyt minunkaan huostassani. Osa kolhuista ja merkeista on itseaiheutettuja, eli meilla on semmonen pikkasen kinky suhde. Nyt suunnilleen 15 vuotiaana se on semmoisessa kunnossa etta ei siita kukaan mitaan maksais, niin ei tarvitse edes miettia myymista. Mutta on se vaan ehka maailman paras kitara soittaa.
 
Toinen keppi on uusi, mutta enpa sitakaan ole osannut varoa erikoisemmin. Kolhuilta ja jaljilta se on viela saastynyt.
 
Ja niilla saa kylla soittaa kuka vaan, soittimiahan ne ovat kai. Omaan pieneen mieleeni ei ilmesty kuva mitenkaan mairiteltavan hyvasta kitaristista joka sanoo varovansa soittamista.
 
TODELLAKIN kitaralla soitetaan humalassa. Autolla ajoa on ehka syyta valttaa humalassa mutta ei sentaan kitaran soittoa.

En raaskisi vaihdossa laittaa.

Hakkaan niitä joka kerta.

Vihaan tätä ritsaa.

Joskus krapula-aamuina kiihotun sen näkemisestä.

Voi jestas, kivi vierähti sydämeltä. Vein tuon telecasterin oikein ammattilaisen nähtäville, ja mies tuumasi että taisit selvitä säikähdyksellä, sen verran kovaa tekoa nämä ovat. Bodyyn tullut ruhje oli siis vain esteettinen "virhe", kun ilmeisesti vain paksu lakka oli vaurioitunut. Ajattelin tuon lakata itse kuntoon. Minähän en tosiaan soittimien päälle tuossa tilanteessa mitään ymmärrä, tuntui vaan hurjalta kun lankku tipahti semmosen 180 cm maahan.
 
Paistaa päivä risukasaankin :)

Pidän akustisestani hyvää huolta ,en kolhi jne..
Sähkökitaroista en niin välitä kun en paljo soitakkaan.
Katkoin eile yhden kielen eikä tuntunut missään!1

Mä suhtaudun huonoon mutta parhaaseen Squierin stratooni helvetinmoisella rakkaudella. Voisin kuvitella että ehkä vähän samalla lailla voisin suhtautua lemmikkikoiraan, jos voisin koiraa pitää.
 
Että niinkuin kaverimeinikiä, mutta vähän enemmän rakkaudella. Se on selvästi tunnearvoltaan suurin kapistus meikäläisellä.
 
Tuo washburn tuossa on ihan okei jätkä, mutta suhde ei ole sen syvempi, ainakaan vielä. Mutta väleissä ollaan.
 
Yahaman akustinen on uusin tuttavuus, sen kanssa olen kyllä hengaillut aika paljon. Siihenkin alkaa muodostumaan aika läheinen suhde. Ei voi mitään.
 
Pian sitä pitää alkaa miettimään että mihin sitä naista tarvitsee.
Turha sanoa että seksi, jokainen osaa runkata!

Joka aamu herätessäni vedän laukun sängyn alta ja tervehdin kitaraa.

Pidän soittimistani. En tule koskaan myymään niitä pois. Niitä on varmaan hamassa tulevaisuudessa helvetinmoinen läjä.
 
En hiplaa, nyplää, putsaile tai pahemmin edes huoltoja tee kuin pakon edessä. Soitan vaan.

Sillon kun multa pöllittiin n. puoli vuotta hallusani ollut Ibanez BTB, jonka täältä torilta ostin, niin vitutti vähäsen. Mutta jos olisi pöllitty tuo Yamahan ritsa, joka on ensimmäinen bassoni, niin olisin kääntänyt joka kiven löytääkseni varkaan. Ja kun (paino sanalle _kun_) olisin löytänyt kyseisen henkilön, olisi hän joutunut kärsimään kovasti.
 
Toinen tunnearvokas soitin on äiskän wanha Landola. Rahallista arvoa sillä tuskin juuri on. Maksanu joskus 70-luvulla 60 markkaa, mutta jos se menis rikki, niin pääsis itku...
 
En ole mitenkään neuroottinen noiden soittimien suhteen. Jos joskus vähän kolahtaa, niin en tee siitä numeroa. Pyrin kuitenkin olemaan varovainen.
 
Kyllä noilla parilla soittimella on aikas iso tunnearvo. En myy, en vaihda, en luovu :)

Muutama vuosi sitten myin vanhan selloni, kun ostin silloisen soitonopettajan kehotuksesta paremman. Vaikka olin iloinen entistä ehommasta soittopelistä, oli yllättävän tiukka paikka lopulta luopua vanhasta. Kuulostaa varmaan hullulta, mutta oli melkein kuin perheenjäsen olisi pitänyt antaa pois..
 
Voi meitä sellistejä. Itselläni on ollut entisen soitonopettajani joku suvun sello lainassa suurinpiirtein 4 vuotta. Tänään sain kuulla, että se pitäisi vihdoin palauttaa. Kauan on ollut jo sello ostoslistalla, mutta ei ole vain tullut käytyä testailemassa ja vertailemassa erilaisia vempeleitä.. Kyllä hieman haikea olo on, kun sen pois joutuu antamaan, vaikkei se oma ikinä ollutkaan.

Ilmankos niillä rokkareilla on varaa pistää kitarat säleiksi keikan jälkeen. =).
 
Minä olen kyllä sitä mieltä, että ehjän, moitteettomasti toimivan kitaran tahallisesta hajottamisesta pitäisi joutua vankilaan. On sen verran suuri rikos se.
 
Mutta, vähän aiheestakin: olen vasta kiintymässä Warlockiini, ja entiseen Squieriin oli ehtinyt jo tykästyä. Onneksi se Squier ei kauaksi mennyt, se on nyt siskolla. Ja ne naarmut kitarassa ei kauheesti haittaa, ajan patinaa.

Hakkaan niitä joka kerta.
 
Joo, sadistinen on minunkin suhde soittimeeni. Hakkaan kepeillä...kahdella kädellä!

Ei epäilystäkään. Kitara on mulle veli, paras kaveri, perhe, ystävä, Se on Kaikki Hyvä Ja Olennainen.
Mun uskollinen kumppani, vuodet palvellut ilman vastalauseita ei mitään toivoakaan luopua siitä.
 
Suhde soittopeliin taisi tulla siinä.

Joka aamu herätessäni vedän laukun sängyn alta ja tervehdin kitaraa.
 
Hoho, tälle repesin.