Yleistä keskustelua musiikista ›

>Media-ala....huoh. Jo neljä vuotta sitten liikaa porukkaa koulutettu alalle ja tahti vaan kiihtyy.
 
Reino: "mitä meinaat lähtä opiskelemaan Liisa?"
 
Liisa: "Emmä tiiä...jotain media juttuja kai...emmätiiä...evvvk."
 
offtopik since 98.
 
Joo, mutta silti sieltäkin valmistuvista oikeasti pätevät ja työhalukkaat näyttävät työllistyvän. Eli sisään otetaan paljon ja kerma jää pinnalle kellumaan. Niinhän se aina menee, joka paikassa.
 
Parempi toisaalta noin, eipähän jää kukaan kyky rannalle ruikuttamaan, epäsopivat huomannevat koulutuksen kuluessa, että homma ei ole heille. Kokeilematta ei katsos tiedä ja on hienoa, että annetaan mahdollisuus kokeilla. Niin sen oman jutun vain löytää, ei hakuoppaita selaamalla.

Eikö tää ole vähän epäoikeudenmukainen kysymys? Vähän sama kuin kysyisi että mihin kaikki lasten urheiluseurojen junnut katoavat. Että mikseivät ne pelaa lätkää rapakon takana tai pukkaa kuulaa olympialaisissa. Kun ovat jotain tukiaisiakin varmaan saaneet.
 
Ei minusta. Silloin jos vain jotain pientä erikoisryhmää,esim vaikka taitoluistelujunnuja tuettaisiin 700 eurolla vuodessa/nuppi niin näin voisi kysyä, mutta varsinkin urheilussa tuet jakautuu todella paljon demokraattisemmassa suhteessa kuin ns. kulttuuriopetuksessa, puhumattakaan siitä että urheilussa julkisen tuen osuus on käsittääkseni huomattavasti pienempi kuin tämä 85%, jolla näitä elitistiharrastuksia tuetaan.

mitä sen jälkeen:
 
muilla aloilla menee ainakin niin, että jotka eivät valmistumisen jälkeen pääse alan töihin, jatkavat opintoja. Siis tulevaisuudessa AMK-pohjaltakin kohti musiikkimaisteritutkintoa ja edelleen ovet auki vaikkapa väittelemään - - sitten kyllä ovat vitsit vähissä, mutta voihan sitä uudelleenkouluttautua jollekin "oikealle" alalle.
 
suomalainen koulutuspolitiikka on muutenkin nykyään sillä linjalla, että ei kouluteta enää minkään tekijöitä vaan "huippuosaajia"
 
omalta päiväduunialaltani voin todeta, että oikeilla tekijöillä on kova kysyntä

(...) näitä elitistiharrastuksia tuetaan.
 
Elitistiharrastuksia?
 
Pete, Suomen musiikkiopistoissa opiskelee tällä hetkellä noin 60000 ihmistä (lähde: http://www.musiikkioppilaitokset.or … pl?cid=sml&mid=43&sid=20081 ). Tällä hetkellä siis - lisäksi valtava määrä ihmisiä on joskus opiskellut musaopistossa. Koko jutun pointti on nimenomaan siinä, että korkeammasta kulttuurista saataisiin jotain muuta kuin pienryhmätoimintaa: tarkoitus on tuoda hieno asia kaikelle kansalle, ja mahdollisimman monen lapsen ulottuville.
 
Urheilu ja kulttuuri pannaan aivan liian usein kunnallispolitiikassa tappelemaan vastakkain, kun toimintaedellytyksistä keskustellaan. Meidän ei pitäisi syyllistyä samaan, ei ainakaan musiikkitoimintaa vastaan!
 
Muutenkaan mä en lähtisi siitä, että joltain lapselta pitäisi ottaa jotain pois. Vaikka ne yhteiskunnan maksamat ja ylläpitämät areenat ja muut urheilupyhätöt tyyriiltä näyttävätkin.

Elitistiharrastuksia?
Koko jutun pointti on nimenomaan siinä, että korkeammasta kulttuurista saataisiin jotain muuta kuin pienryhmätoimintaa: tarkoitus on tuoda hieno asia kaikelle kansalle, ja mahdollisimman monen lapsen ulottuville.
 
eikä unohdeta sitä, että musiikkioppilaitoksissa voi opiskella myös ei-korkeampikulturellista musiikkia, kuten poppia, rokkia, kansanmusiikkia ja jazzia. mukaanlukien työväenopistojen kurssit.
 
jospa jätettäisiin tuo sana "elitismi" jo alunalkaenkin pois kaikenlaisesta kulttuurikeskustelusta. sille ei ole nyky-yhteiskunnassa enää mitään perusteltavaa käyttöä, kun taide on kaiken kansan ulottuvilla.

entä sen jälkeen. oon yläasteelta asti leijunut unelmissa että saisin musiikilla elätettyä itseni. en ole musiikkia opiskellut kouluissa, lähinnä itse oppinut ja opettajilla yksityisesti käynyt.
 
kävin lukion, kävin urheiluopistolla kurssin ja päädyin lähihoitajaksi. ja hoitoalan duunia teen nyt. miksi näin, en osaa itsekkään sanoa.
 
mutta jollain tavalla pitää saada leivän päälle voita ja kitaroihin uusia kieliä. en tiedä pääsenkö ikinä tilaan jossa voin musiikilla elättää itseni, mutta sinne on pyrkimys. sitä varten treenaan ja soitan bändissä. sitä varten luen musiikkialaa koskevia lehtiä, opetuskirjoja ja lehtiä. sitä varten kuuntelen musiikkia. no ei sentään, sitä varten teen noita kaikkia koska musiikki on mun intohimo. en tiedä miten käy jos joku päivä saan elättää itseni sillä. ei sillä ole väliä, en vain voi olla onnellinen ellen jollain tavalla ole tekemisissä musiikin kanssa.
 
lähihoitaja ammattina takaa mulle sen että voin satsata intohimooni, voin ostaa soittovehkeitä lisää, voin käydä keikoilla, voin ostaa uutta musiikkia. silti joka päivä päässä takoo ajatus, voi kumpa voisin tehdä tätä elääkseni. ehkä joskus.
 
suosittelen musiikkialan lisäksi toista "oikeaa"ammattia jolla saa leipää jotta ei kuole nälkään yrittäessä musiikin saralla eteenpäin.
 
btw: hoitoalalla tuntu olevan iham hemmetin paljon muusikon alkuja/entisiä ammattimuusikoita.

eikä unohdeta sitä, että musiikkioppilaitoksissa voi opiskella myös ei-korkeampikulturellista musiikkia, kuten poppia, rokkia, kansanmusiikkia ja jazzia. mukaanlukien työväenopistojen kurssit.
 
Mutta aika vinoutunut tuo jakauma minusta siltikin on, eikä paikallisen kansalaisopiston jossain vesitoluokan nurkassa pidettyä muutamaa hassua bändikurssia voi mitenkään verrata tasoltaan tai laajuudeltaan musiikkiopistotason koulutukseen. Vai väitätkö todellakin että ns. kevyestä musiikista innostuneella nuorella on yhtäläiset mahdollisuudet saada korkeatasoista musiikin opetusta yhteiskunnan maksaman kuin jostain klassisesta musiikista kiinnostuneella? Kyllä minusta suomalaisen kevyemmänkin musiikin koulutukseen olisi syytä panostaa jos suomalaista musiikkiosaamista tosissaan haluttaisiin viedä maailmalle laajemmalla rintamallakin kuin vain muutaman naurettavan kapellimestarin ja oopperalaulajan voimin.
 
jospa jätettäisiin tuo sana "elitismi" jo alunakaenkin pois kaikenlaisesta kulttuurikeskustelusta. sille ei ole nyky-yhteiskunnassa enää mitään perusteltavaa käyttöä, kun taide on kaiken kansan ulottuvilla.
 
Jospa ottettaisiin ne laput pois silmiltä ja katsottaisiin asiaa vähän isommassa mittakaavassa. Vaikka teillä ehkä siellä Helsingissä olisikin kulttuuria joka nurkalla tarjolla samaa ei välttämättä voi sanoa koko maasta. Eipä taida jollain lappilaisellä yksinhuoltajan penskallla olla aivan samoja mahdollisuuksia kuttuurinautintoihin kuin jollain helsinkiläisnuorella.

Kyllä minusta suomalaisen kevyemmänkin musiikin koulutukseen olisi syytä panostaa jos suomalaista musiikkiosaamista tosissaan haluttaisiin viedä maailmalle laajemmalla rintamallakin kuin vain muutaman naurettavan kapellimestarin ja oopperalaulajan voimin.
 
Tuosta naurettavuudesta voidaan olla toistakin mieltä. Ihme ettei soittajalta löydy tuon enempää arvostusta todellisia huippuosaajia kohtaan.
 
Popimman musiikin koulutuksessa on muutama hankaluus:
 
-ihan ekana se mistä tämä ketju lähti liikkeelle: ylikoulutuksen vaara. Etteivät ihmiset sitten pääsekään niihin unelmaduuneihinsa.
-vaikka soittavien listapoppimuusikoiden tulee hallita soittimensa, on menestymisen avaimet sittenkin usein ihan muualla: henkilöiden karismassa, tuottamisessa, kontakteissa...
-monessa musalajissa genrejen uusiutuminen ja muuttuminen on niin nopeaa, että kaikenkattavan, toimivan koulutusohjelman luominen olisi vaikeaa ellei jopa mahdotonta.
 
Jospa ottettaisiin ne laput pois silmiltä ja katsottaisiin asiaa vähän isommassa mittakaavassa. Vaikka teillä ehkä siellä Helsingissä olisikin kulttuuria joka nurkalla tarjolla samaa ei välttämättä voi sanoa koko maasta.
 
Tämähän toimii juuri päinvastoin kuin ehkä luulet! Ei kannata tuijottaa vain sitä oopperataloa tai musiikkitalohanketta (joiden ainoa oikea paikka on kylläkin Helsingissä, sori vaan).
 
Nimittäin: pikkupaikkakunnat ovat pullollaan kaupunginorkestereita, kuntien kamariorkestereita jne, jotka tarjoavat elävää musiikkia paikallisesti. Ja tämä on hyvin pitkälti musiikkiopistotoiminnan ansiota: saadaan niitä pitkän linjan harrastajia, ja myös opettajia, soittamaan noihin. Nämä luovat juuri sitä kulttuuritarjontaa peräkyliin, mitä peräänkuulutat. Tämäkö pitäisi sitten ottaa pois?

Popimman musiikin koulutuksessa on muutama hankaluus:
 
-ihan ekana se mistä tämä ketju lähti liikkeelle: ylikoulutuksen vaara. Etteivät ihmiset sitten pääsekään niihin unelmaduuneihinsa.
-vaikka soittavien listapoppimuusikoiden tulee hallita soittimensa, on menestymisen avaimet sittenkin usein ihan muualla: henkilöiden karismassa, tuottamisessa, kontakteissa...
-monessa musalajissa genrejen uusiutuminen ja muuttuminen on niin nopeaa, että kaikenkattavan, toimivan koulutusohjelman luominen olisi vaikeaa ellei jopa mahdotonta.
 
Kysymys ei kai ollutkaan "listapopkoulusta", vaan nykyisen musiikkiopistojärjestelmän järjestämisestä? Mahdollisuudet opiskella bändisoittimia ja erilaisia musiikkityylejä ovat kai edelleen aika rajallisia. Musiikkiopistoissa keskitytään myös ehkä liikaa musiikin teoriaan ja tutkintoihin. Nykyisellä järjestelmällä pystytään kyllä seulomaan kykyjä jo nuorella iällä, mutta toisaalta se tuntuu tappavan monien kiinnostuksen soittamiseen kokonaan. Offtopikiksihan tämä menee..

Vaikka teillä ehkä siellä Helsingissä olisikin kulttuuria joka nurkalla tarjolla samaa ei välttämättä voi sanoa koko maasta. Eipä taida jollain lappilaisellä yksinhuoltajan penskallla olla aivan samoja mahdollisuuksia kuttuurinautintoihin kuin jollain helsinkiläisnuorella.
 
Minun matalapalkkainen yksinhuoltajaäitini kiristi laman alla vyötä ja kustansi minulle kahden naisen elämisen ohella musiikkiopiston perusasteen. Asiaa auttoi myös se, että noina hyvinä aikoina oli mahdollista saada Helpotusta lukukausimaksuihin, jos sattui olemaan köyhä tai yksinhuoltaja / molempia.
 
Ja kun penska osoitti erityistä lahjakkuutta ja treenasi ahkerasti, niin sillehän annettiin vielä sivuaineekin tunnit maksutta ( ->itselläni kun aikanaan ehti koulun orkesterin kautta kontrabassokin pari vuotta kiinnostamaan).
 
Notta eipäs heittäydytä avuttomiksi.
 

 
_____________________________________
 
Aiheeseen:
 
Minä tiedän, ettei "muusikko" ammattinimikkeenä merkitse mitään. Silti hakeudun opiskelemaan musiikkia.. mutta arvatkaapa miksi!
 
A) En osaa mitään muuta tarpeeksi millekään muulle alalle hakeutuakseni.
 
B) Mikään muu ei kertakaikkiaan kiinnosta.
 
C) Ilmaiset laulu-/soittotunnit kolmen - neljän vuoden ajan on AINA JEES!
 
D) Kolmen - neljän vuoden (2. asteen) opiskelujen jälkeen on helpompaa päästä oravanpyörän seuraavalle askelmalle, eli kolmeksi - neljäksi vuodeksi ammattikorkeaan nauttimaan ilmaista musiikinopetusta. Ja siinä laitoksessa vietettävien kolmen - neljän vuoden päästä voikin ehkä jo päästä akateemiseen kouluun, jossa saa nykylakien mukaan porskuttaa vaikka kuinka monta vuotta. Sen jälkeen voi hakeutua vaikka ulkomaille, ellei ole siihen mennessä "tärpännyt" -> tai hankkia rikkaan miehen ja lapsia.
 
For the record: Kaikki vastaukseni ovat oikein. Kaksi viimeisintä lienevät tärkeimmät.. Yksityiset laulutunnit kun ovat infernaalisen kalliita.

Tuosta syrjäseutuaspektista voin sanoa sen verran, että allekirjoittaneen kotikunnassa musiikkiopisto-opetus sisälsi tasan tarkkaan sen pyhän kolminaisuuden, eli viulu-, poikkihuilu- ja piano-opetuksen. Olin outo lapsi ja halusin jo kolmasluokkalaisena opiskelemaan kitaransoittoa musiikkiopistoon, mutta sepä ei ollutkaan mahdollista. Lähin paikka, jossa moinen olisi onnistunut, oli sadan kilometrin päässä ja se on aika kallista ja rankkaa hommaa käydä pari kertaa viikossa 200 kilometrin lenkki saadakseen opetusta.
 
Joten itseopiskeluksi meni. Tuo kyllä vähän korpeaa, mutta eipä sitä tuossa iässä asuinpaikkaansa saa valita ja ammatin nyt tuntuu löytävän siltikin, mutta ei minua olisi haitannut, jos olisin saanut esim. teorian ja tekniikan suhteen vankemman peruspohjan kouluiässä.
 
Sama päti myös kuvataideopetukseen.
 
Onneksi paikallinen kansalaisopisto järjesti bändi- ja bändisoitinkerhoja talvisin, opettajat olivat lähikaupungeista tulleita nuoria ja innokkaita soittajia ja musiikinopiskelijoita, joilta sain todella paljon soittooni ja jonkinlaista näkemystä teoriaankin. Hyviä monisteita ainakin, joita olen nyt vanhempana pläräillyt ja nyt jotakin jopa tajunnutkin :)

Juuri tämän takia jätin hakematta konsaan, vaikka mutsi ja kitaramaikka olivatkin sinne tunkemassa. Soittotaito ei maksa mun vuokraa.

Voin sanoa että keskimäärin uskoisin olevan niin, että jokaisessa pop/jazz ammattioppilaitoksessa on 30 tyypissä alle 10 tyyppiä jotka oikeasti osaa, ja haluaa, ja käyttää aikaa harjoitteluun, ja soittaa bändeissä ja elää sitä musiikkia.
 
Vähän samanlainen kuva minullakin on muutamassa kaupungissa hommaa aika läheltä seuranneena. En nyt sanoisi että suhdeluku on noin rankka, mutta kyllä tuossa totuutta on mukana. Luulisi, että kaikki musiikkia opiskelemaan hakeutuvat ymmärtäisivät, että kehittyäkseen ja töitä saadakseen pitää tehdä ankarasti hommia; varsinkin kun tilanne alalla on sellainen kuin on. Mutta ei, kummasti noita rötväilijöitä tuntuu löytyvän. Ehkä joillakin on sellainen käsitys, että kun on päässyt kouluun sisälle, niin tieto ja osaaminen imeytyy heihin mitään tekemättä, ikään kuin jonkinlaisen osmoosin välityksellä. Itse ei välitetä ottaa mistään selvää, eikä mitään tehtäisi vapaaehtoisesti.
 
Eipä silti, on niitä "hengailijoita" kaikilla muillakin aloilla. Luulisin, että syinä on mm. se, että
 
a) koulutuspaikkoja on useilla aloilla yksinkertaisesti aivan liikaa, jolloin sisäänotto tapahtuu suurinpiirtein "lämpökameraotannalla" (jos elonmerkkejä on havaittavissa, pääsee sisään) ja se, että
 
b) kouluissa ei vaadita tarpeeksi. Kuulin tässä muutama viikko sitten erään konsertin, jossa oli solistina muuan instrumentalisti, joka oli parin viikon sisään valmistumassa AMK:sta soitonopettajaksi. Soiton perusteella sitä ei olisi arvannut: tuli nimittäin mieleen lähinnä jokin 2/3-kurssitutkinto. Enkä valitettavasti liioittele yhtään. Tämä on toki yksittäinen poikkeus, mutta ei tällaisia minusta pitäisi olla yhtäkään. Mitenkähän ko. artisti kuvittelee työllistyvänsä?
 
Puhun tässä nimenomaan ammattitason koulutuksesta. Harrastaa saa kuka vain, ja se on jopa suositeltavaa. Mutta niin fasistiselta kuin tämä saattaa kuulostaakin, niin ei kaikista vain ole ammattimuusikoiksi, pääjohtajiksi tai trendikkäiksi mediaguruiksi. Eikä kaikkien tarvi sellaisia ollakaan. Ongelma on vain siinä, että nykyisellä koulutus- ja sisäänottopolitiikalla valikoituu moniin kouluihin sellaista ainesta, jolla ei realistisesti ottaen ole edellytyksiä kyseisille aloille. Niinpä koulu rämmitään läpi rimaa hipoen, jotta voidaankin sitten paperit perstaskussa ihmetellä, kun niitä hyväpalkkaisia hommia ei sitten löytynytkään. Kaikki tämä vain sen takia, että oppilaitokset saisivat rahaa taskuunsa. Perkele! Eli minusta on niin, että:
 
- Harrastustasolla pitäisi tarjota mahdollisimman hyvät edellytykset harrastaa musiikkia - muissakin soittimissa kuin pianossa, viulussa ja huilussa.
 
- Ammattitason paikkoja pitäisi vähentää reilusti, sisäänottokriteerit pitäisi panna tiukemmiksi ja laiskimpia oppilaita pitäisi välillä vähän potkia p*rseelle. Työnteon realiteetteja pitäisi myös iskostaa paremmin oppilaisiin jo koulutusvaiheessa. Fuusiojazzia on hauska soittaa ja soittotekniikka on syytä hallita, mutta Paratiisi ja Heili Karjalasta ne ruoan tuovat pöytään, noin karrikoidusti sanoen.
 
- Edellinen pätee moniin muihinkin aloihin.
 
- Lopuksi todettakoon, että tälle nykyiselle korkeakouluihannoinnille pitäisi panna stoppi. 70 % ikäluokasta korkeakouluihin?! Haloo!? Kuka ne perusduunit tulevaisuudessa tekee, kun kaikki on vaan joitain -nomeja tai media-sitä-ja-tätä? No, kylläpä hyvä kirves- tai putkimies nyt jo tienaa ainakin tuplasti sen mitä minunkinlaiseni yliopistokoulutettu kermaperse toimistossaan, keskiverto ammattimuusikonretkusta nyt puhumattakaan.
 
P.S. Ja ennen kuin joku ehtii, niin myönnettäköön, että koulutus ei ole musiikin alalla mikään autuaaksi tekevä asia, vaan leipänsä voi tienata soittamalla ottamatta ainuttakaan soittotuntia. Usein itseoppineet, kouluja käymättömät vanhan (ja nuoremmankin) polven soittajat ovat parempia muusikoita kuin AMK-koulutetut virkaveljensä. Tokihan kokemus on näissä(kin) hommissa paras opettaja, mutta kyllä koulutuksessa, oppilasaineksessa tai jossakin on jotain vikaa, jos ei korkeakoulutetulla muusikolla taitu Tähti ja Meripoika tai Tutti Frutti asianmukaisesti.
 
No huh huh. Tulipa avauduttua.

Juuri tämän takia jätin hakematta konsaan, vaikka mutsi ja kitaramaikka olivatkin sinne tunkemassa. Soittotaito ei maksa mun vuokraa.
 
Niin...no mutta jotkut eivät pysty ajattelemaankaan muita aloja päivittäiseen työntekoon. Hulluksi tulisin jo viikossa jos pitäis joka päivä 8-16 vaikka istuu tietokoneen vieressä. Ja kyllä soittotaito on ainakin mun vuokran maksanut... ihan kivastikin vielä...

Tuo parhaimman aineksen karsiminen on vain aika hankalaa, kun joistakin se paras saadaan irti vasta koulutuksen aikana ja kypsyttämällä, jotkut ovat valmiita heti koulutuksen alussa. Mistä sitä tietää.
 
Nykysysteemissä on siis hyvää ainakin se, että keneltäkään ei oteta sitä mahdollisuutta kypsyä muusikoksi pois.
 
Toki on sitten vähän kumma tilanne, kun on 30000 "melkein pätevää" musakoulutuksen läpikäynyttä pelimannia työkkärin listoilla päätään kynsimässä.
 
No, voihan ne aina työntää putkimiesopintoihin, niille on kuulemma töitä.

Niin...no mutta jotkut eivät pysty ajattelemaankaan muita aloja päivittäiseen työntekoon. Hulluksi tulisin jo viikossa jos pitäis joka päivä 8-16 vaikka istuu tietokoneen vieressä. Ja kyllä soittotaito on ainakin mun vuokran maksanut... ihan kivastikin vielä...
 
Sitä on kuulepas monta monituista työtä olemassa, joissa ei tarvitse jumittaa koneen ääressä.

Kyllä musiikkiin ja kulttuuriin panostaminen on mun mielestä yhteiskunnan elinehto, tuli siitä ammatti tai ei. Yleensäkin henkisiin arvoihin panostaminen on mun mielestä aina ollut erittäin tärkeää ja mennään kyllä metsään jos jokaista panostusta ja sen tuottoa ryhdytään mittatikulla laskemaan.

Kyllä niitä insinöörejä ja sen henkisiä tässä maassa ihan tarpeeksi koulutetaan muutenkin...voivat ihan rauhassa katsoa Maikkaria ja hankkia rivitalon. Samoin taloudessa ja bisneksessä on sitä tuloksellisuutta ihan tarpeeksi niille jotka siitä sitten niin helvetisti diggaa.

Niin, ja jos todella haluaa musiikkihommiin, niin kyllä sitä duunia löytyy, jos asenne vaan on oikea.

Niin, ja jos todella haluaa musiikkihommiin, niin kyllä sitä duunia löytyy, jos asenne vaan on oikea.
 
Valmistuin vuonna 2000 pop/jazzmusiikinopettajaksi ja ei vienyt kuin kolme vuotta, niin täystyöllisyys oli taattu: vakinainen opettaja + 40 keikkaa vuodessa. Ei ole ikävä "oikeisiin ammatteihin", sillä ne syövät niin paljon miestä ettei musiikkihommissa oikein päästä klitorista pidemmälle.
 
Terveisin orastavasta burnoutista kärsivä.

Valmistuin vuonna 1998 niinikään "pedagogiksi", tosin silloin ei ollut AMKia joten tutkintonimikkeet olivat epäseksikkäästi "kitaransoiton opettaja" ja "teorian ja säveltapailun opettaja". Näillä eväillä olen elättänyt itseni vuodesta 1993 saakka ja opetusalan täystyöllisyys alkoi samasta hetkestä kun valmistuin. Itse asiassa kaikista opetusalan työsuhteistani ainoastaan yhteen olen hakenut, kaikkiin muihin on pyydetty!!
 
Komppaan voimakkaasti näitä viimeisiä kirjoituksia - jos oikeasti haluaa alalle, tekee koulussa oikeasti hommia edistyäkseen ja tekee hommia hyvällä asenteella saa ihan varmasti töitä. Sama pätee taatusti kaikkiin aloihin. On totta että ammattikoulutuksessa on populaa jotka eivät pistä kaikkeaan peliin, mutta "elämä on" etc. On todella vaikeaa ellei mahdotonta sanoa pääsykoevaiheessa pyrkijästä varmuudella, onko hän tulevaisuuden huipputekijä vai ei. Sisäänotossa pyritään seulomaan edellytykset kehittyä alan ammattitason toimijaksi. Muuhun pääsykokeella ei pystytä eikä tulla pystymään tulevaisuudessakaan.
 
Koulutuspaikkoja tullaan juustohöyläämään lähitulevaisuudessa niin toisen asteen (musa-amis) osalta kuin ammattikorkeakoulustakin. Sen myötä on vaikeampaa päästä alan koulutukseen. Tulevaisuus näyttää mihin se johtaa ... parempaan vai huonompaan?

On totta että ammattikoulutuksessa on populaa jotka eivät pistä kaikkeaan peliin, mutta "elämä on" etc. On todella vaikeaa ellei mahdotonta sanoa pääsykoevaiheessa pyrkijästä varmuudella, onko hän tulevaisuuden huipputekijä vai ei. Sisäänotossa pyritään seulomaan edellytykset kehittyä alan ammattitason toimijaksi. Muuhun pääsykokeella ei pystytä eikä tulla pystymään tulevaisuudessakaan.
 
Noinhan pääsykokeet parhaimmillaan toimivat. Rajanveto siinä, kenellä on edellytykset tulla ammattitason muusikoksi, on varmasti vaikeaa, enkä kadehdi raadin tehtävää. Tässä on varmasti koulukohtaisia eroja. Tietyissä kouluissa - ja tietyissä instrumenteissa - on hyvää populaa pyrkimässä pilvin pimein, ja raadin on päätettävä, ketkä muutama kaikista hyvistä ehdokkaista otetaan sisälle muiden jäädessä sillä kertaa rannalle. Tietyissä kouluissa taas on valittava tasaisen heikkotasoisista hakijoista sisään vähiten heikot. Tiedän sellaisenkin tapauksen, jossa kohtalaisen huono soittaja on otettu sisälle AMK:hon vain sen takia, että hän sattui sillä kertaa olemaan ainoa hakija kyseiseen instrumenttiin. En tiedä, ketä tällainen palvelee. Koulu kyllä saa rahaa, mutta oppilas tuhlaa pahimmassa tapauksessa usean vuoden elämästään, ja opettajat saavat kivireen kiskottavakseen. On toki myönnettävä sekin, että oppilasaineksen lisäksi eri kouluilla on eroja myös opetuksen tasossa.
 
Koulutuspaikkoja tullaan juustohöyläämään lähitulevaisuudessa niin toisen asteen (musa-amis) osalta kuin ammattikorkeakoulustakin. Sen myötä on vaikeampaa päästä alan koulutukseen. Tulevaisuus näyttää mihin se johtaa ... parempaan vai huonompaan?
 
No, ainakin kevyellä puolella soittotilaisuuksien määrä tuntuu laskeneen, joten sen puolesta suuntaus näyttäisi oikealta. Itsestäni kuitenkin tuntuu siltä, että tuota toisen asteen koulutusta ei hirveästi kannattaisi höylätä, koska se toimii hyvänä seulana varsinaisiin ammatillisiin opintoihin. Toisen asteen aikana opiskelijoille voi selvitä, haluavatko he sittenkään tehdä tuota hommaa, ja sikäli mikäli opiskelija aikoo jatkaa saman talon AMK-puolella, saavat opettajatkin pääsykokeita silmälläpitäen jo etukäteen näkemystä siitä, onko kaverissa ainesta vai ei. Sikäli laaja toisen asteen koulutus palvellee tarkoitustaan. Useissa tapauksissa toinen aste toimiikin nähdäkseni eräänlaisena "kymppiluokkana", jonka aikana opiskelijat ikään kuin hakevat itseään ja vähän miettivät uravalintojaan. AMK-puolen pitäisikin sitten olla jo ihan eri juttu.
 
EDIT: Sanajärjestystä paikkailtu yhdessä lauseessa