Yleistä keskustelua musiikista ›

Uskotko tosiaan yhden yhtenäisen vastakulttuurin syntymiseen? Nykyään kyllä tuntuu, että nuorisokulttuureitakin on niin paljon, ettei mitään selkeää massaa edes ole. Jos ei ole selkeää massaa, niin ei synny selkeää oppositiotakaan.
 
Niin, kyllähän tuo hajaantuminen on tapahtunut ihan selkeästi. Mutta kyllä tämä musiikkihistoria on tuntunut etenevät aaltoliikkein aijemminkin. Punk oli selvä vastaliike progelle ja sitten tuli taas 80-luvun muovihevit ja sitten taas grunge tämän vastaliikkeenä. Punk-liike taitaa olla suurin viimeksi nähty yhtenäisempi liikehdintä, kai.
 
Jotenkin vain tuntuu, että jotain on tapahduttava tälle kaupallisuuden tyrkyttämiselle, eihän se sinällään voi mennä läpi. Tosin markkinointi on niin ovelaa nykyään, että samat levy-yhtiöt kehittävät omat "katu-uskottavat" vastaliike bändinsäkin.
 
Ehkä tapahtuukin niin, että Popstarssit valtaavat maailman lopullisesti.
 
Se että tapahtuisi joku laajempimittaisempi suunnanmuutos, ei tarkoita sitä, että ihmiset jotenkin kääntyisivät kaikki pois omista kuppikunnistaan, kyllä tuollaista pienempää jakoa on varmaan aina ollut. Asioiden on kuitenkin muututtava ja jotenkin se tulee laajemmallakin tasolla tapahtumaan.

Odotelkaa te vallankumousta. Minä kuuntelen sillä aikaa tasokasta, uutta populaarimusiikkia. Eivätkö esimerkiksi kriitikoiden ja yleisön kilpaa suitsuttamat Radioheadin "OK Computer" (1997) tai Outkastin uusin (2003) ole yhtä lailla merkittäviä musiikillisia suunnannäyttäjiä? Eivätkä suinkaan ainoita lajissaan, edes post-'97 -"rappiovuosien" mittapuun mukaan. Kevyt musiikki menee koko ajan hurjaa vauhtia eteenpäin, ja tälläkin hetkellä tehdään paljon hienoa musiikkia, jota kuunnellaan vielä vuosikymmenien päästäkin. Elämme mielenkiintoisia aikoja!
 
Mitä tulee vuoteen 1991 merkittävien levyjen vuotena - puhdasta sattumaa! Seuraava samanlainen varmaan meni jo, ja meiltä menee vielä muutama vuosi huomata se =)

Jossain Blue Linesin arviossa aikanaan todettiin, että Blue Lines oli "ensimmäinen 90-luvulta kuulostanut levy". Väite jäi ilmeisesti elämään, sillä olen siihen monet kerrat törmännyt. Itse en osaa sanoa väitteen "todenperäisyydestä" sen enempää.
 
Niin, en tiedä. Mielestäni levy ei ole mitenkään ihmeellinen, seuraava lätty Protection oli paljon loisteliaampi. Ja mikähän siinä oli ihmeellisempää ja uudenmpaa kuin vaikkapa Beastie Boyssien Paul's Boutiquessa (1989)..
 
Mikä tuo 90-luvun soundi sitten olis ollu, niin paljon käänteitä
siinäkin tapahtui. Ainakin Prodigy Music for the Jilted Generation (1994) aiheutti jonkinlaisen virtauksen.
 
-
Ok Computer on tietysti loistava levy ja tuleehan noita muitakin, mutta mitään suurempaa virranvaihdosta ei tunnu tapahtuvan. Kyllä hyviäkin levyjä toki yhä julkaistaan ja osa jopa saavuttaa jonkinlaista suosiota.

Mmm... no jos nyt ei ajatella kaikkien omia henkilökohtaisia mieltymyksiä, vaan ihan populaarimusiikin kirjoitettua historiaa, jossa on selkeästi tietynlainen painotus.
 
kyllä monissa gallupeissa esim. U2:n The Joshua Tree (1987), R.E.M.in Automatic For The People (1992) tai Gunnareiden Appetite (1987) ovat arvostuksessa korkeammalla kuin 1991 materiaali.
 
en sano, ettei vuonna 1991 olisi tullut paljon hyvää musiikkia, mutta ei tuo nyt noin yksioikoista ole. arsen ja jazzmiehen kanssa samoilla linjoilla.

Jos tässä nyt tarkoitettiin sitä, että musiikillisesti korkeatasoiset levyt eivät enää saavuta suuren yleisön tietoisuutta samalla tavoin kuin 10-30 vuotta sitten, niin olen täysin samaa mieltä. Luulisin tämän ilmiön johtuvan siitä, että suuret levy-yhtiöt (siis ne joilla on varaa markkinoida suurelle yleisölle) haluavat mielummin tienata paljon rahaa kuin tuottaa hyvää musiikkia: Ennemmin tehdään varmaa voittoa uudella idols-levyllä, kuin otetaan riski jonkun vähemmän tunnetun bändin/artistin kanssa...

Punk oli selvä vastaliike progelle
 
Meinasin alkaa valistamaan, mutta tällä hetkellä ei taida ajatus kulkea kyllin sujuvasti. Toki punkin kanssa samoihin aikoihin alkoi kiinnostus progea kohtaan pikkuhiljaa hiipua, mutta se oli niiden suuruudenhullujen pitkätukkien oma vika! Mutta siis tuo proge/punk -vastakkainasettelu on loppujenlopuksi aika keinotekoinen.
 
Suositeltavaa lukemista:
 
Legs McNeil & Gillian McCain: Please Kill Me - Punkin sensuroimaton esihistoria

Meinasin alkaa valistamaan, mutta tällä hetkellä ei taida ajatus kulkea kyllin sujuvasti. Toki punkin kanssa samoihin aikoihin alkoi kiinnostus progea kohtaan pikkuhiljaa hiipua, mutta se oli niiden suuruudenhullujen pitkätukkien oma vika! Mutta siis tuo proge/punk -vastakkainasettelu on loppujenlopuksi aika keinotekoinen.
 
Sillä ei tavallaan ole historian kannalta merkitystä, mitkä syyt vaikuttivat punkin syntymiseen tai piilivät liikkeen pohjalla, ei sitä tässä haeta ollenkaan. Tuollaiset aaltolinjat ovat paljon hankalampi juttu sinällään. Mutta musiikissa on silti nähtävissä sellaista liikettä.
 
Toki homma on huomattavasti monitahoisempi oikeasti, mutta se on vähän niinkuin sivuseikka.

Nyt tosin ei tuo aikaisemmin mainittu 10v välein tapahtuva murros näytä olevan tullakseen, sen verran erilainen on musiikkimaailma(teollisuus) nykyään, yksinkertaisesti ei kukaan uusi ja erilainen pääse edes mitään yrittämään, levy-yhtiöiltä ei oiken tukea heru kun popstarsseissa on varmat rahat.
 
Ehkä vielä ei vain ole tarpeeksi perspektiiviä.
 
Kyllä esim. vuosituhannen vaihteen nu metal -villitys oli aikamoinen ilmiö. Laveasti ajateltuna siihen voidaan liittää kaikki Kornit, Slipknotit, Limp Bizkitit, Papa Roachit, Disturbedit, Linkin Parkit ja jopa Crazy Townit sun muut.
 
Sen vaikutus ei ollut Euroopassa ihan yhtä suuri kuin Yhdysvalloissa, mutta mainitut bändit myivät yhteensä kymmeniä miljoonia levyjä ja loivat kokonaan uuden musiikin lajityypin.
 
Hieman nu metalin jälkeen - ja varmaankin osittain nu metalin vastavoimaksi - tullutta "rock'n'roll revival" -ilmiötäkään ei voi pitää ihan merkityksettömänä, sen verran radikaalisti Strokes, White Stripes, Hives sun muut The-alkuiset monikkobändit ovat muuttaneet 2000-luvun rock-estetiikkaa.

Ei sitä tälläkään vuosituhannella ihan mitään musiikillista pula-aikaa ole eletty. Tässä vähän klassikkoja, myyntimenestyksiä ja muita merkkipaaluja vuodelta 2000:
 
2000:
 
Radiohead: Kid A
Primal Scream: Xtrmntr
Eminem: The Marshall Mathers
PJ Harvey: Stories From The City, Stories From The Sea
Madonna: Music
The Dandy Warhols: Thirteen Tales From Urban Bohemia
Limp Bizkit: Chocolate Starfish & The Hotdog Flavored Water
Air: The Virgin Suicides
Hellacopters: High Visibility
Queens Of The Stone Age: Rated R
 
Seuraavana vuonna ilmestyivät sitten mm. Strokesin Is This It, Radioheadin Amnesiac, Mercury Revin All Is Dream, Airin 10 000 Hz Legend, White Stripesin White Blood Cells, System Of A Downin Toxicity ja At The Drive-Inin Relationship Of Command. Kaikki enemmän tai vähemmän klassikkoja.
 
Ihan vain reunahuomautuksena; vuonna 2001 Jenkeissä eniten myyty (ja Suomessa vuoden eniten myyty ulkomainen) levy oli Linkin Parkin Hybrid Theory, joka jätti taakseen mm. Britney Spearsin ja 'NSyncin albumit.

Radiohead: Kid A
Primal Scream: Xtrmntr
RHCP: Californication
Eminem: The Marshall Mathers
PJ Harvey: Stories From The City, Stories From The Sea
Madonna: Music
The Dandy Warhols: Thirteen Tales From Urban Bohemia
Limp Bizkit: Chocolate Starfish & The Hotdog Flavored Water
Foo Fighters: The Colour And The Shape
Air: The Virgin Suicides
Hellacopters: High Visibility
Queens Of The Stone Age: Rated R
 
Juuri niinkuin edellisellä sivulla mainittiin. Nämä on vaan niin henkilökohtaisia juttuja. Mikään noista levyistä ei sano minulle mitään, paitsi tuo Hellacopters.

Luvut pitävät paikkansa rehellisen rock'n rollin kannalta, tarkoitatko kenties Chuck Berry/Little Richard - The Beatles/The Rolling Stones - The Clash/The Ramones - Nirvana - ?? Entä ne luvut siellä välissä ja ennen. Voisipa sanoa pikemminkin 1898-2005!
 
Tähdellinen tarkennus.

Totta tuo puoli.
 
Ja kun katsoo jotain Rumban kriitikkopollejakin, niin arvostusta tuntuvat nauttivan lähinnä sellaiset vuoden levyt, joita suuri yleisö ei tunne laisinkaan. Toista se oli vuonna 1991 - suuri yleisö tunsi ja rakasti gunnareita ja metallicaa, eikä se tahrannut bändien taiteellisuusarvoa juuri millään lailla.
 
Todella paljon on kyllä joku kumma juttu musiikkiteollisuudessa muuttunut.
 
Oliko sitten vuonna 1991 Rumban kriitikkopollien kärjessä Gunnarit ja Metallica? Ei muistaakseni. Ja mitä sillä on sitten väliä? Kriitikoiden maku ei ole juuri koskaan ollut yhtä ns "suuren yleisön" maun kanssa, eikä sille mitään voi eikä tarvitsekaan voida. Ainakaan Suomessa - esim. Englannissa jonkun konservatiivipuolueen pampun on ok tykätä The Smithsistä ja muutenkin keskiverto musiikkimaku on aikalailla toisenlainen kuin Suomessa.
 
Tänä vuonna Rumban kriitikkopollin suosiossa olivat mm. sellaiset tuntemattomat bändit kuin Franz Ferdinand, And The Lefthanded, Brian Wilson ja Soul Tattoo.

Tänä vuonna Rumban kriitikkopollin suosiossa olivat mm. sellaiset tuntemattomat bändit kuin Franz Ferdinand, And The Lefthanded, Brian Wilson ja Soul Tattoo.
 
Brian Wilson, tuo tuntematon songwriter.. ;) Ihan tarttuvia biisejä, mutta käykö mies ihan varmasti kaikilla sylintereillä?

Kiinnostava aihe!
 
Kyllä esim. vuosituhannen vaihteen nu metal -villitys oli aikamoinen ilmiö.
 
Jannen tekemä vuoden 2000 lista oli hyvä vertailukohta. Nu metal oli (vai on?) oma juttunsa, ja listalla ollut Eminem on varmasti toinen. Vuonna 1991 mä olin 21-vuotias, aktiivinen musaharrastaja. Kerron seuraavassa mun näkökulmaani siihen aikaan - älkää suuttuko mielipiteistäni, jos satutte tykkäämään kyseisistä bändeistä.
 
Nirvana oli pienten piirien bändi, joka oli tulossa Lepakkoon keikalle - siihen asti kunnes MTV rupesi rummuttamaan että "kohta meillä on täällä semmoinen kiva Nirvana-villitys sitten. Päivän muotisana on grunge!". Aktiivipunkkariminä sanoi tässä vaiheessa tietysti että plääh.
 
Kohtapa MTV:llä pyöri myös Pearl Jam, joka myös esiteltiin meille vähän niinkuin (mukamas) vaihtoehtojuttuna. Yhtäkkiä räkäisempi rokki oli muuttunut nahjusteluksi, ja vähäveriseksi tylsyydeksi.
 
Kuten olikin jo todettu, monet muut vuoden 1991 levyistä tulivat isoilta nimiltä, jotka olivat jo aikaisemmin tehneet ne vaikutuksiltaan suurimmat juttunsa. Metallica tosin siirtyi yleisössään uuteen ulottuvuuteen: siitä tuli mustan levynsä myötä koko perheen MTV-soittolistatavaraa.
 
Musakenttähän oli aika pirstoutunut jo tuolloin, joten valinnanvaraa oli ihmisille, joita valtavirtamusa ei kiinnostanut: esimerkiksi mut löysi noihin aikoihin erilaisten Ramopunk-bändien keikoilta - tuo toiminta oli varsin vireää Suomessa niihin aikoihin. Jotkut kaverit innostuivat teknokuvioista paljon: tuohan ei ollut yhtään mun juttuni, mutta se oli kuitenkin aktiivinen underground-skene, joten tavallaan olisi luullut että sieltä olisi tullut jotain laajemminkin tunnustettua klassikkoainesta.
 
Perspektiiviä tosiaan tarvitsee: mä olisin mieluummin nähnyt, että vuonna 1991 sähkökitararokki olisi voinut lähteä vähän reippaampaan suuntaan kuin mihin se lähti. Ehkä retrorokkitouhu, Hellacopters ja muut, ovat saaneet pientä lisämomenttia siitä että ne ovat toimineet ikäänkuin vastareaktiona noiden aikojen muotimusalle? Mene ja tiedä.

Chemohan pisti asiaa.

Justiinsa katoin niin mun levylistassa ei ole yhtään 1991 julkaistua levyä. Vaikka eipä se mitään tarkoitakkaan. Se on vaan jääny välistä. En kuitenkaan kiellä etteikö olisi ollut klassikkovuosi. Vanhassa vara parempi, tai ainakin piisit. Tämän hetken tajuaa kuitenkin vasta noin 5 vuoden päästä.

Nirvana oli pienten piirien bändi, joka oli tulossa Lepakkoon keikalle - siihen asti kunnes MTV rupesi rummuttamaan että "kohta meillä on täällä semmoinen kiva Nirvana-villitys sitten. Päivän muotisana on grunge!". Aktiivipunkkariminä sanoi tässä vaiheessa tietysti että plääh.
 
Kohtapa MTV:llä pyöri myös Pearl Jam, joka myös esiteltiin meille vähän niinkuin (mukamas) vaihtoehtojuttuna. Yhtäkkiä räkäisempi rokki oli muuttunut nahjusteluksi, ja vähäveriseksi tylsyydeksi.
 
Jos vuosi 1991 jostakin muistetaan, niin siitä, että Cobain ja muut keksivät punkin uudestaan amerikassa jo ainakin neljännen kerran. Tällä kertaa pääsi käymään niin, että siitä tuli ostavien ihmisten muoti. Varsin pian se kuitenkin sekoitettiin -70-luvun AOR-heavyyn ja syntyi ns. postgrunge. Muistanpa hyvinkin kuulleeni Pearl Jamin ekan levyn ja pitäneeni sitä tylsänä ja mielikuvituksettomana. Mutta kas vain - siitä tulikin sitten suosittu ja arvostettu. Itse asiassa taisin arvostella lehdessä kolmen uuden tulokkaan esikoislevyt samassa numerossa enkä pitänyt niistä yhdestäkään. Nuo levyt olivat Pear Jam, Suurlähettiläät ja Mikko Kuustonen.
 
Jotain vaikutusta tuolla ehkä kuitenkin oli - USAssa pikkupojat olivat Nirvana-faneja ja kuten fiksu ihminen tekee, kuuntelivat sitä mitä heidän suosikkinsa kuuntelivat. Siitä sitten siksi kaikenlaisia Strokeseja, Libertinesejä, Yeah Yeah Yeahseja jne. uutta amerikkalaista rockia vaihtelevin tuloksin.

Oliko sitten vuonna 1991 Rumban kriitikkopollien kärjessä Gunnarit ja Metallica? Ei muistaakseni. Ja mitä sillä on sitten väliä? Kriitikoiden maku ei ole juuri koskaan ollut yhtä ns "suuren yleisön" maun kanssa, eikä sille mitään voi eikä tarvitsekaan voida. Ainakaan Suomessa - esim. Englannissa jonkun konservatiivipuolueen pampun on ok tykätä The Smithsistä ja muutenkin keskiverto musiikkimaku on aikalailla toisenlainen kuin Suomessa.
 
Juu, olet oikeassa. Tai oikeastaan en tiedä, koska en ole itse katsonut vuoden 1991 tai 1992 Rumbien väliin, josko siellä kriitikkopollia olisi ollut. Mutta en usko, että bloodsugasexmagikit tai blackalbumit olisivat kriitikkojen keskuudessa tuolloinkaan mitään paskaa olleet. Sen sijaan hehkutusta olen kuullut lähinnä mielin määrin.
 
Jonkun täällä mainitsemat Radioheadin Ok Computer (1997) ja Outkastin Speakerboxxx/The Love Below (2003) voisivat ehkäpä täyttää myyntimenestyksen + kriitikkosuosion kriteerit, vanhaan malliin. Mutta sitten jotkut näistä Janne F:n mainitsemista levyistä eivät kyllä välttämättä ole mitenkään suurien massojen tietoisuudessa (esim. joku QOTSA:n Rated R). En yhtään epäile, etteivätkö ne levyt olisi vieneet musiikillista kehitystä eteenpäin, mutta en mitään älytöntä koko perheen suosikkia näkisi QOTSA:ssakaan. Ehkä Songs for the deaf on enempi myyntimenestys, kuitenkin.
 
Nykyisin vaan tuntuu, että nuo huippulevyt ovatkin sitten lähinnä yksittäisiä tapauksia ajassaan. Mitään suurempia liikkeitä/hypejä ei näytä oikein kunnolla tulevan. Ja jos brittipop olikin kova juttu 90-luvun puolivälissä Euroopassa, niin ei se sitä Amerikoissa ollut. Luulen, että nämä skeittipunk-bändit tyyliin Sum41 tai Blink182 ovat taasen olleet USA:ssa huomattavan kova juttu, kun Euroopassa mitään kunnon hypeä liikkeen ympärille on tuskin koskaan tullut.

Täähän on hyvä aihe. Hyviä kirjoituksia.
 
Luulen, että nämä skeittipunk-bändit tyyliin Sum41 tai Blink182 ovat taasen olleet USA:ssa huomattavan kova juttu, kun Euroopassa mitään kunnon hypeä liikkeen ympärille on tuskin koskaan tullut.
 
Sama juttu päti Creediin jälkeläisineen. Valtavat myyntimenestykset ja hillittömän kokoisia areenoita täynnä päivästä toiseen ison meren takana. Euroopassa taas ei olisi voinut ketään vähempää kiinnostaa.
 
Blue linesin merkityksestä voi olla mieltä jos jotakin mutta henkilökohtaisesti ainakin 'Unfinished Sympathy' on tehnyt minuun valtavan vaikutuksen. Vieläkin menee iho kananlihalla kun telkussa petanque-pallot pyörivät kätösessä... :o)

Hieman nu metalin jälkeen - ja varmaankin osittain nu metalin vastavoimaksi - tullutta "rock'n'roll revival" -ilmiötäkään ei voi pitää ihan merkityksettömänä, sen verran radikaalisti Strokes, White Stripes, Hives sun muut The-alkuiset monikkobändit ovat muuttaneet 2000-luvun rock-estetiikkaa.
 
Ja kun popestetiikan puolelle mennään, niin minä ainakin näen Justin Timberlaken Justifiedilla olleen hyvinkin suurta merkitystä kehityksen ja uuden estetiikan etenemiselle. Tai noh, ylipäätään tälle The Neptunes -tuottajakaksikolle täytyy varmaan antaa propsit innovatiivisuudesta (tehneet pääosin myös Timberlaken levyn)! Paljon hyviä biisejä on tältä sektorilta tullut... sekä yleisö- että kriitikkosuosikkeja. Miekii pidän :)
 
- Pharrell Williams: Frontin'
- Kelis: Caught out there (I hate you so much right now)
- Britney Spears: Boys
- Justin Timberlake: Señorita, Like I love you, Rock your body jne.
- Snoop Dogg feat. Pharrell: Drop it like it's hot
 
Onhan noita vaikka mitä, mutten nimiä muista nyt yhtäkkiä eteenpäin. Loistavia biisejä kuitenkin jokainen.