NHR 16.12.2004 01:41:55 | |
---|
Paljon hyviä biisejä ovat ehtineet vuosien mittaan tekemään, vaikkakin ainakin minun suurimmat suosikkini painottuvat sinne uran alkupuolelle; Ojasta noustaan, Sateet tulevat, Tenukeppi, Sain satiaiset... sanoitukset ovat usein aika oivaltaviakin, eikä se huumorikaan nyt ihan pelkkää alapäälinjaa kuitenkaan ole. Sävellyksinä taitavat tosiaan olla aika aliarvostettuja. http://www.lapinlahdenlinnut.fi Tuolta löytyy mm. kaikkien biisien sanat ja sieltä romukopasta joitakin live-ämpeekolmosiakin. Pekka ja Justiina on muuten kans yks loistobiisi. TV-sarjoistakin pidin aikanaan kovasti. Kun pistää silmät kiinni ja irvistää, on helpompi soittaa sooloja. - KTR |
Antsa 15.05.2006 17:37:24 | |
---|
Lapinlahden Linnut alkuperäisimmässä mahdollisessa muodossaan tekevät syksyllä pienen, mutta tehokkaan kiertueen. The Original Lapinlahden Linnut Tour juhlistaa syksyn kolmea DVD:tä, joihin on koottu sarjat Seitsemän Kuolemansyntiä, Maailman Kahdeksan Ihmettä ja Kuudestilaukeava sekä paljon vanhaa, ennennäkemätöntä kuvaa. Luvassa on myös uunituoreita tv-sketsejä ja lauluja. The Original Lapinlahden Linnut ovat Timo Eränkö, Pekka Hedkrok, Matti Jaaranen, Mikko Kivinen, Hannu Lemola, Tapio Liinoja, Puka Oinonen ja Markku Toikka. to 14.09.06 HELSINKI TAVASTIA KLUBI la 16.09.06 ESPOO TAPIOLA GARDEN to 21.09.06 JYVÄSKYLÄ GIGGLING MARLIN pe 22.09.06 OULU FOXIA la 23.09.06 LAPUA QMAA pe 29.09.06 KOUVOLA VAAKUNA la 30.09.06 TURKU CARIBIA pe 06.10.06 LAPPEENRANTA LAPPEE pe 13.10.06 VANTAA TULISUUDELMA pe 20.10.06 KURIKKA PITKÄ-JUSSI HOTELLI la 21.10.06 RAUMA RAUMANLINNA http://www.dexviihde.fi/suomi/artistit/lapinlahden_linnut/index.php Täyteläistä. We were some where near Barstow on the edge of the dessert when the drugs began to take hold... |
leka 15.05.2006 17:39:25 | |
---|
Olivat tuossa perjantaina Vanhan nurkalla kuvaamassa materiaalia tuohon DVD:lle. JAZZ OUT WITH YOUR ASS OUT! |
jäykkis 15.05.2006 17:50:40 | |
---|
Henkilökohtaisesti tykkään ankarasti L-linnuista. Niitä ei jaksa kuunnella kohtuuttomasti, mutta sopivin väliajoin tulee kuuneltua aikatavalla. Hyvä että lähtevät rudille. Toivottavasti sopii niin että ehtii kokemaan. Laittoman lähteen tunnistaa halvasta hinnasta. -Antti Kotilainen- / Tietokoneella musiikin kuuntelu on extraa. Kannattaa harkita tavallisen cd-soittimen hankkimista. -Tommi KyyrÄ- |
PekkaM 15.05.2006 18:12:31 (muokattu 15.05.2006 19:02:51) | |
---|
Köyhän Taivas on viimeinen, joka hyllystä löytyy ja sitä aikaisemmista on kaikki. Lukioaikoina tuli kovasti kuunneltua, mutta kyllä nuo edelleen kuuntelua kestävät, kunhan pahimmat "huumoriraidat" ja muut tekotaiteilut hyppii yli. Hedkrok on kyllä tehnyt hienoja kappaleita. edit: "Öisten katujen levoton harhailija" on myös rautainen kappale Haluan ostaa CD:n Ambeon - Fate of a Dreamer. Katso ilmoitukseni jäsenkuvauksesta. |
Basismi 16.05.2006 14:13:06 | |
---|
Mielenkiintoinen juttuhan on myös se seikka, että käsittääkseni Wigwamin kitaristi Rekku Reckhardtkin kiersi Lintujen mukana jonkin aikaa. Pekka Pohjola ainakin on soittanut jopa kahdella levyllä, vihreä gorilla ja lauluja nuppilasta. Onko joku nähnyt Pekan lintujen kanssa keikalla? Pohjola joined this theater/comedy/musicgroup as a "regular assistant" for a short period, playing on these two albums, and playing also live gigs at least during one summer. He appears on the 10th Anniversary Concert film, which was produced by the group (and not released, only once broadcasted on television). Songs are distinctive, composed by the group´s keyboardist Pekka Hedkrok. Lyrics - full of satire, parody and so on - are written by the members of the band. --Pekka Nissilä Viistous helpottaa soittamista! |
Lord of the strings 16.05.2006 15:17:36 | |
---|
Vihreä Gorilla -levy on täyttä kultaa. "Who are you? How did you get in?" "Well I'm the locksmith and I'm the locksmith" |
PekkaM 16.05.2006 15:33:05 | |
---|
Jep on omasta mielestäni selkeä ykkönen. Elämä Janottaa, Tähdet Kertovat ja Lauluja Nuppilasta on myös hyviä. Lapinlahden Linnut ja Vihreä Gorilla sisältävät turhan paljon huumori- ja sekoilukappaleita. Haluan ostaa CD:n Ambeon - Fate of a Dreamer. Katso ilmoitukseni jäsenkuvauksesta. |
-Mickill- 16.05.2006 20:04:23 (muokattu 16.05.2006 20:07:41) | |
---|
Lapparit on parhautta! Tonne Lappeenrannan keikalle raahaudun aivan varmasti. Talvella tuli Linnut livenä nähtyä samassa paikassa, tosin sillä uudella kokoonpanolla. Hyvin sedät heilui silloin ainakin, saa nähä minkälainen show tulee olemaan kun on klassinen kokoonpano kehissä. Tosin Hiski tietysti puuttuu..:( Kannattaa muuten tutustua noihin uudempiinkin Lintujen levyihin, esim. toiseksi uusin Kolmas Jalka Haudassa sisältää hitosti hienoja biisejä. Vejetään nyt omat top-5 Lapinlahden Linnut levyt tähän vielä: Tähdet Kertovat Lauluja Nuppilasta Elämä Janottaa Köyhän Taivas Tyttö Huutaa Hii! There's nothing left to say but fuck you anyway. |
gulfstream650 17.05.2006 15:00:59 | |
---|
Original Lappareita kannattaa todella mennä katsomaan. Mukana tietysti kaikki tv:stä tutut suosikkihemmot ja tanakka Hande Lemolan rummutus. Oinosen Pukan skitta soi myös äärimmäisen rouheasti. Livebändinä Linnut on hemmetin hyvä. Ja biiseistä vielä: Aino kirjoittaa on hieno teos kertseineen, uusista Kolmas jalka haudassakin rulettaa kivasti. Riimit ovat ASIAA. On vuoden kulttuuriteko, että vanhat sketsit julkaistaan DVD:nä ja telkkaristakin tulee uutta Linnut-huumoria. Toimii! Svengaa kuin kauris. |
-Mickill- 19.08.2006 17:56:53 | |
---|
GRRR! Nyt kun on toi Seitsämän Kuolemansyntiä DVD julkaistu niin onko kukaan tota vielä noutanut? Itsellä olisi tarkoitus tuo ensi viikolla käydä ostamassa. Kuten myös kaikki muutkin tulevat DVD:t tulee varmasti ostettua, rupee toi vhs olee jo sen verran kulunut nimittäin.. Original-Lapinlahden Linnut on muuten tehneet uuden biisin "Keski-ikä on syvältä" joka kuulemma radioissa on jo pyörinyt mutta itse en sitä vielä ole kuullut joten tosta biisistä olisi ainakin kuulla mielipiteitä, jos joku sen täällä on jo kuullut? Ja huhut kertovat että ensi keväänä olisi näiltä Originaaleilta Linnuilta tulossa jopa uusi levy! Ja kohtahan nuo keikatkin alkavat : http://www.dexviihde.fi/suomi/artistit/lapinlahden_linnut/index.php Eli Lappareiden tahtiin mennään taas muutama kuukausi! There's nothing left to say but fuck you anyway. |
Jani The Rock 19.08.2006 18:22:18 | |
---|
GRRR! Nyt kun on toi Seitsämän Kuolemansyntiä DVD julkaistu niin onko kukaan tota vielä noutanut? Itsellä olisi tarkoitus tuo ensi viikolla käydä ostamassa. Kyllähän toi tulee ostettavaksi jahka jossain vastaan kävelee. Ja Linnut soi yhäti ja edelleen... Tällä hetkellä erityisen läheisiä tunteita koen "Työtön, hullu ja eläkeläinen" -biisiä kohtaan. Ugala bugala, diipadappaa! Murhaliiga tulee, jee - ja TAPPAA! |
Tapani L 19.08.2006 20:40:53 | |
---|
TapaniKuuntele minua! Ei välttämättä hullu mutta kriittisesti omituinen. -Twinkle |
Jari Nikkola 19.08.2006 20:48:12 (muokattu 19.08.2006 20:49:09) | |
---|
Kyllä kai Lappareiden teokset ovat parhaimmillaan sekä että. "Lipputangon nuppi" tietenkin on oma juttunsa ja "Tero ja minä". Mutta kumpaan kategoriaan (vakava/ei-vakava) esimerkiksi "Hellä Ulla" kuuluu? Entä "Sateet tulevat", siinähän linnuilta tippuu suoranaista katutason filosofiaa, "sateet tulevat ajallaan, vain ihminen polkee paikallaan". Jotta meininki ei kuitenkaan liikaa vakavoidu, voitaisiin kaikki vetää "Tenukeppi" yhteislauluna täällä. |
Jani The Rock 19.08.2006 20:49:41 | |
---|
Ugala bugala, diipadappaa! Murhaliiga tulee, jee - ja TAPPAA! |
Jani The Rock 19.08.2006 20:52:07 | |
---|
Jotta meininki ei kuitenkaan liikaa vakavoidu, voitaisiin kaikki vetää "Tenukeppi" yhteislauluna täällä. Toihan tuli Levyraadissa sillon joskus. Siinä videossa muistaakseni ryypiskellään kolehtihaavista ja muuta vastaavaa. Mummo oli pahana, kun telkkarissa näytettiin sellasta jumalanpilkkaa. Se suuttu ihan oikeesti, vaikka itte oli pahempi kiroamaan kuin itse pääperkele. Ei auttanu mun selitykset, että se oli huumoria ja että Lapparit on loistava bändi. Ugala bugala, diipadappaa! Murhaliiga tulee, jee - ja TAPPAA! |
texjazz 19.08.2006 22:08:20 | |
---|
Kyllä kai Lappareiden teokset ovat parhaimmillaan sekä että. "Lipputangon nuppi" tietenkin on oma juttunsa ja "Tero ja minä". Mutta kumpaan kategoriaan (vakava/ei-vakava) esimerkiksi "Hellä Ulla" kuuluu? Entä "Sateet tulevat", siinähän linnuilta tippuu suoranaista katutason filosofiaa, "sateet tulevat ajallaan, vain ihminen polkee paikallaan". Jotta meininki ei kuitenkaan liikaa vakavoidu, voitaisiin kaikki vetää "Tenukeppi" yhteislauluna täällä. "Sateet tulevat" on melankolisen kaunis ja herkkä biisi. Huumorissakin on aina kääntöpuolensa, tummempi alue, mukana. Surullisilla talonmiehillä on melankolia. Ja kohta on syksy. |
Prophet 19.08.2006 22:32:35 | |
---|
Olisi korkea aika näyttää uusintana Lintujen tv-sarjat Lapinlahden Linnut Show ja Lapinlahden Linnut. Ne taisivat olla alunperin MTV3:n sarjoja. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa ilmestyisi joku Ultimate Edition DVD-box, joka sisältäisi myös nämä sarjat. Muistatteko sketsejä noista sarjoista? Oliko "Etsi köyhä ja tapa" -sketsi jommassakummassa? |
Veikko 19.08.2006 22:40:03 | |
---|
Olisi korkea aika näyttää uusintana Lintujen tv-sarjat Lapinlahden Linnut Show ja Lapinlahden Linnut. Ne taisivat olla alunperin MTV3:n sarjoja. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa ilmestyisi joku Ultimate Edition DVD-box, joka sisältäisi myös nämä sarjat. Muistatteko sketsejä noista sarjoista? Oliko "Etsi köyhä ja tapa" -sketsi jommassakummassa? Dvd-boksit on tulossa. Seitsemän kuolemansyntiä lienee jo kaupoissakin. "Herra on minun paimeneni - Mister is my cowboy!" -Jukka Emil Vanaja |
texjazz 19.08.2006 22:44:07 | |
---|
Olisi korkea aika näyttää uusintana Lintujen tv-sarjat Lapinlahden Linnut Show ja Lapinlahden Linnut. Ne taisivat olla alunperin MTV3:n sarjoja. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa ilmestyisi joku Ultimate Edition DVD-box, joka sisältäisi myös nämä sarjat. Muistatteko sketsejä noista sarjoista? Oliko "Etsi köyhä ja tapa" -sketsi jommassakummassa? Tuli kesällä käytyä Uuden Valamon luostarissa. Lappareiden munkkilaulut tulivat heti mieleen venäläisen munkkikvartetin laulaessa kirkossa. (OT: Jossa muuten joku keski-ikäinen nainen osoitti olevansa tilannetajun mestari. Pitäen kännykkäänsä auki munkkien laulaessa hän kailotti: "Arvaa missä olen nyt? Pistäpä paremmaksi." Kännykkä toimi mikrofonina...) Surullisilla talonmiehillä on melankolia. Ja kohta on syksy. |