Yleistä keskustelua musiikista ›

Tutustumismielessä kokoelmalevyjä on tullut lainattua kirjastosta. Tietynlaisilta bändeiltä tai artisteilta olen kokoelmia ostellutkin. Ei kaikilla bändeillä levytkään ole mitään tarkkaan mietittyjä kokonaisuuksia.
 
Suurimmat suosikit tietty levyinä, suosin tällä hetkellä taas vinyyliä, vaihteeksi.

Ennemmin joltain pitkän discografian omaavalta ostaa vaikka pari "legendaarisinta" levyä kuin kokoelman.
 
Yhtenä esimerkkinä vaikka Guns N' Rosesin 'Greatest Hits', sen biisilistaa kun on katsonut, niin eipä se välttämättä innostaisi syvemmin bändiin edes tutustumaan. Ei ne hittibiisit todellakaan aina ole ne parhaat.
 
Alice Cooperin vuonna '74 ilmestynyt 'Greatest Hits' on kylläkin erittäin onnistunut paketti ja eksyy soittimeen edelleen, vaikka alkupään varsinaisetkin levyt löytyy.

Oikea levy ehdottomasti. Niissä oikeissa levyissä on vaan enemmän sitä kokonaisuuden tuntua.

Yleensä ekana tulee ostettua joku Greatest hitsi, ja sen jälkeen niitä "oikeita" albumeja, jos kokoelmalevyn meininki on korvaa miellyttänyt. Itseasiassa tosi moniin suosikkibändeihin on tullu tutustuttua kokoelman avulla.

Lieneekö jonkinlainen kapinahenki joka takaraivossani kytee, mutta Greatest Hitseille on mielestäni usein onnistuttu kokoamaan latteita ja ennestään puhkisoitettuja viisuja, jotka antavat yksipuolisen kuvan esittäjästä.

Mä tykkään kokoelmista ja niitä onkin paljon... myös kokoelman saamiseksi joltain artistilta täydelliseksi, vaatii kokoelmat kanssa...

Kokoelmissa on se hyvä puoli, että niitä saa usein melkein puoli-ilmaiseksi. Nyt tuli ostettua Lynyrd Skynyrdin joku collection alle kuuteen euroon. Ei paha hinta, kun biisejäkin on 17. Tiedä sitten miten hyvin ne yhtyeen tuotantoa kuvaa, mutta hyvältähän tuo kuulostaa.

Periaatteessa pyrin ostamaan "oikeita levyjä", ja ainakin sellaisten artistien kohdalla joita todella haluan oppia tuntemaan, ja joiden kanssa siis on jo ns. kuuntelusuhde aloitettu.
 
Ensimmäistä kertaa jos haluaisi jonkun tuotantoon alkaa perehtyä, joku Greatest hits -tyylinen pläjäys on hyvä juttu.

Mä tykkään kokoelmista ja niitä onkin paljon... myös kokoelman saamiseksi joltain artistilta täydelliseksi, vaatii kokoelmat kanssa...
 
Minäpä en laske kokoelmia yhtyeen tai artistin varsinaiseksi tuotannoksi ollenkaan. Eli jos on kaikki yhtyeen elinaikana julkaistut äänitteet, niin se on jo "täydellinen" kokoelma.

Minäpä en laske kokoelmia yhtyeen tai artistin varsinaiseksi tuotannoksi ollenkaan. Eli jos on kaikki yhtyeen elinaikana julkaistut äänitteet, niin se on jo "täydellinen" kokoelma.
 
Vaan jos niillä on biisejä joita ei muualla ole julkaistu?

Vaan jos niillä on biisejä joita ei muualla ole julkaistu?
 
Ai niinkuin John Lennonin levyttämättä jäänyt myöhemmin digitaalisesti remasteroitu biisi. - En voi juuri nyt vastata puhelimeen, mutta soita kohta uudestaan.
 
Yleensä julkaisematta jättämiseen on syy. Eli mulle ei vaikuta.

Yleensä julkaisematta jättämiseen on syy. Eli mulle ei vaikuta.
 
Nimenomaan. Kun lukee että "ennenjulkaisematonta materiaalia" niin pitää heti kysyä, että miksi sitä ei julkaistu silloin ennen?

Samaa mieltä olen noiden "täkyjen" suhteen. Joskus kappaleet ovat todella hyviä, mutta enpä viitsi koko levyä ostaa parin uuden kappaleen takia. Hyvänä esimerkkinä HIM:n And Love Said No. On vielä radio puhkisoittanut tuon kyseisen kappaleen minun korviini.
 
Toisaalta esim. Hellacoptersin Cream of the crap-kokoelmat ja vastaavat ovat aivan eri juttu.

Yleensä ekana tulee ostettua joku Greatest hitsi, ja sen jälkeen niitä "oikeita" albumeja, jos kokoelmalevyn meininki on korvaa miellyttänyt. Itseasiassa tosi moniin suosikkibändeihin on tullu tutustuttua kokoelman avulla.
 
Miäki teen tällee.

Nuorempana ja köyhempänä tuli ostettua enemmän kokoelmia, nykyään ehdottomasti albumikokonaisuuksia. Jos tykästyn johonkin bändiin/artistiin niin sitten tulee herkästi ostettua kerralla tuotannon laajuudesta riippuen kaikki keskeiset levyt tai jopa koko tuotanto. Kertaakaan ei ole tarvinnut katua. Pitää vain tehdä taustatyö tarpeeksi hyvin (ts. etsiä tietoa netistä yms.).
 
Kokoelma ajaa edelleen asiansa, jos tietää, että artistin tai bändin keskeinen tuotanto koostuu esim. vain muutamista hittisinkuista ja haluaa vain ne, ja ne löytyvät kaikki joltain kokoelmalta.

miksi sitä ei julkaistu silloin ennen?
 
Onhan tuohon ihan hyviäkin syitä: joku kappale saattaa toimia yksittäisen biisin tasolla hyvin, mutta jos se ei sovi albumikokonaisuuden draamankaareen, se voi (ja sen pitäisikin) jäädä pois pitkäsoittojulkaisusta.
 
Ja toisaalta bändeillähän on usein semmoista julkaistuakin materiaalia - sinkkujen b-puolia yms - jota ei ole millään albumilla.
 
Sellaiset kokoelmat ovat kyllä aika vastenmielisiä, joihin on laitettu esim. pari uutta biisiä siksi että vanhojen fanien olisi myös pakko ostaa levy, vaikka omistaisivatkin muut kipaleet jo entuudestaan. Ne Luumäet teki mielestäni "Rahat ja pois"-kokoelmansa julkaisussa tyylikkään vedon: julkaisivat uudet kappaleet erillisellä CD-EP:llä.

Pidän kokoelmista, mutta toisaalta jos pidän artistista tarpeeksi, ostan kyllä yleensä levyt.
 
Esim. Mike Oldfieldin Elements (4CD) on juuri sopiva minulle (vaikka Elements kokoelmasta tehty kokoelma Best of Elements melkein riittäisi), levyillä on paljon sellaista jollotusta, jota en välittäisi kuunnella, joten parhaat palat on ok. Muita "kokoelmabändejä" minulle on esim Queen, ZZ-Top, Thin Lizzy, Rem etc. Yhtäkaikki bändejä, joiden koko tuotanto ei jaksaisi levyn vaihdon vertaa kiinnostaa (vaikka onkin CD-karuselli), mutta joilla on loistavaa materiaalia kokoelman verran.

Nykyään on tullut ostettua aika paljon kokoelmia nimenomaan CD:nä. Lähinnä sellaisilta bändeiltä, jonka tuotantoa mulla on paljon vinyylinä. Ei jaksa ostaa samaa levyä joka jo on toisessa formaatissa ja nykyään ne kokoelmat on lähes kaikki niitä kasois-cd:tä, joten lähes kaikki tärkeät kappaleet mahtuvat kokoelmalle. Cd kun on helpompi ottaa mukaan reissuun.

Kokoelmia en tykkää kuunnella, mutta tutustun artisteihin usein niiden avulla. Tyypillinen tilanne on, että ostan ensin artistin kokoelman, sen jälkeen pikkuhiljaa koko tuotannon ja lopulta myyn kokoelman pois divariin.

Minäkään en laske kokoelmia varsinaisiin levytyksiin.
Esim. kysyttäessä vastaan, että omistan kaikki Megadethin levyt, vaikka en Capitol Punishmentia (kokoelmaa) omistakkaan.