Yleistä keskustelua musiikista ›

On kai muitakin vaihtoehtoja?
 
Niinhän sitä luulis.

Mä olen ketjun aloittajan kanssa vahvasti eri mieltä!

Tottakai joukosta erottuvat ne jotka ovat kritisoivinaan poliitikkoja tms vain katu-uskottavuutta kerätäkseen. Feikkaajat jäävät aina kiinni, olipa laji mikä tahansa. Teeskentely haisee.

Ne joilla on sanottavaa ja taito sanoa se musiikissaan, heitä vastaan minulla ei ole mitään. Parhaimmillaan musiikin ja politiikan yhdistelmä on tuottanut hienoja helmiä, esimerkkinä 70-l ns. taistolaislaulut, joissa on juuri poliittisen tematiikan ja musiikintekijöiden tiukan vasemmistolaisen vakaumuksen takia sellaista paloa, jota ei nykyään kuule enää juuri missään. Muitakin hienoja esimerkkejä on: Rage against the machinen eka levy - onko poliittinen vaiko ei?? Onko hyvä vaiko ei?? No, mielipidejuttuja. Meikä diggaa. Bob Dylanin tuotanto? Paljon politiikkaa, viiltävän terävää lyriikkaa.
Paljon vaivattomampaa on tehdä "ooh I love your ass. shake it baby shake it"-osaston sanoituksia kuin osuvaa poliittista lyriikkaa. Silti mielummin kannustaisin biisintekijöitä hakemaan jotain sisältöä tuotoksiinsa. Löytyypä se sisältö sitten rakkaudesta, kuolemasta, yhteiskunnasta tai uskonnosta.
__
 
Aamen ja plussaa mitä se sitten tarkoittaakin, saisit tikkarin mut en tiedä osoitetta : )
 
Taiteessa saa ja tulee ottaa kantaa, oli laji sitten kirjallisuus, musiikki tai vaikka elokuva.. Asiaa toki pitää olla vaikka paska myykin..

Tunnut olevan sitä mieltä, että "politiikan käsitteleminen lyriikassa" = "sanoa haastattelussa, että poliitikot ovat kapitalisti-imperialistin tahdottomia rakkikoiria ja siis perseestä."
 
Sinun tekstisi rivien välistä luin, että pidät vappupilleistä ja papupadoista. Tämähän tuokin keskusteluun lisäulottuvuutta, KEKSIÄ muille kirjoittajille mielipiteitä :D
 
Provosoida en yrittänyt (ei kuulu tapoihini), vaan kehittää järkevää keskustelua.
 
Oletko sattumalta myös sitä mieltä, että runoilijat eivät saa käsitellä politiikkaa? Kirjailijat? Valokuvaajat? Dokumentaristit? Näyttelijät?
 
Kuten jo alkuperäisessä kirjoituksessani totesin, muusikot eivät tietyistä syistä ole sopivia henkilöitä teksteissään puhumaan politiikasta, ja tätäkin hieman perustelin. Jokainen SAA käsitellä teoksissaan mitä vaan, eri asia on kuitenkin onko se uskottavaa/mielekästä.
 
EDIT: ja ei, lyriikan ei myöskään tarvitse olla shake your booty-osastoa. Vaihtoehtoja on kai muitakin. Olen vain sitä mieltä, että politiikka politiikkana, musiikki musiikkina. En itse väheksy lyriikan merkitystä, enkä myöskään pidä tyhjänpäiväisistä jaarittelulyriikoista. Pidän omakohtaisista, nokkelista, syvällisistäkin lyriikoista jotka kenties kertovat ihmisen omasta elämästä, kokemuksista, maailmankatsomuksesta tai tarkastelevat maailman menoa yleiseltä kantilta. Politiikka on paskimpia aiheita mitä biisille keksin. Tämä on vain oma, nöyrä mielipiteeni.

On kai muitakin vaihtoehtoja?
 
Laskin sekunteja siihen hetkeen kun joku sanoo tämän. :)Onhan niitä muitakin vaihtoehtoja, tottahan toki, mutta siis tuohan oli vain esimerkki. Tai no, jos tätä valtavirran mussiikkia katsotaan niin rakkaus-tai vastaavia laulujahan ne suurimmaki osaksi tuuppaa olemaan.

Pidän omakohtaisista, nokkelista, syvällisistäkin lyriikoista jotka kenties kertovat ihmisen omasta elämästä, kokemuksista, maailmankatsomuksesta tai tarkastelevat maailman menoa yleiseltä kantilta.
 
Tämän allekirjoitan itsekin. Ei politiikka silti ole minun mielestäni laulunaihe. Kyllä siitäkin pystyy kirjoittamaan nokkelia ja syvällisiä tekstejä.

Täytyi kyllä miettiä pitkään että sain mieleeni ensimmäistäkään biisiä, joka ensisijaisesti käsittelee politiikkaa. No tulihan niitä sitten lopulta melkoinen kasa mieleen.
 
Itse en kyllä ymmärrä, että mikseikö maksava artisti voisi vailla huonoa omatuntoa sisällyttää kappaleihinsa myös yhteiskunnallista ja jopa poliittista kannanottoa tai kuvausta. Aloittajan esittämillä perusteilla voisi tämän kieltää samantien esimerkiksi kirjailijoilta ja muilta taiteilijoilta.
 
On totta, että itsellenikin tulee hieman epämukava olo lukiessa eräiden teinipopparien haastatteluja, joihin on mahdutettu mukaan angstista yhteiskuntakritiikkiä. "kaikki poliitikot ja rikkaat ajavat niinq omaa asiaansa. ei mua niinq jaksa kiinnostaa niiden tekemiset kun ne kaikki niinq vaan ajaa omaa asiaansa..ni sen takia mua ei kiinnosta."
 
Kuuntelin tuossa juuri pitkästä aikaa floydin The Wall levyn ja esimerkiksi siinä on runsaasti epäsuoraa yhteiskuntakritiikkiä melkoisen nerokkaassa muodossa. Seuraavalla levyllähän Waters hyökkäsi paljon suoremmin nimenomaan Thatcherin hallintoa ja falklandin saarten tapahtumia vastaan. On totta että nuo suorat viittaukset ns. päivän politiikkaan ovat usein vähän kökköjä, mutta mikäs minä olen ketään tuomitsemaan.
 
Lisäksi on varmaan pakko todeta, että monet nuorisoliikkeet ja muut ovat vahvasti sidoksissa musiikkiin. Voi olla että kommenttini on tyhmä, mutta epäilen että esimerkiksi mr. Miljoona ja muutama muu näyttelivät aikoinaan melkoista osaa tiettyjen ryhmittymien muodostumisessa ja ajatusmaailman kehittymisessä. Tänä päivänä hieman samantapaisessa roolissa ovat kapteeni ä-ni ja muut.

Kuten jo alkuperäisessä kirjoituksessani totesin, muusikot eivät tietyistä syistä ole sopivia henkilöitä teksteissään puhumaan politiikasta, ja tätäkin hieman perustelin.
 
Ethän perustellut. Koko topicin perustana toimii se, että toit esille henkilökohtaisen mielipiteesi siitä, kuinka poliittisten teemojen käsittely musiikissa kuulostaa kornilta, ja että muusikot ovat epäpäteviä käsittelemään teoksissaan polittiikkaa. Kummallekaan en oikein havaitse missään minkään sortin perusteluja.
 
Olen vain sitä mieltä, että politiikka politiikkana, musiikki musiikkina.
 
Mitä tarkoittaa "politiikka politiikkana"? Pitäisikö valtakunnan tasolla tapahtuvan yhteisistä asioista päättämisen olla jotain suljettujen ovien takana, taiteen, journalistiikan jne. kritiikin ulkopuolella, tapahtuvaa salatiedettä vai?
 
Vastasit myös aika tehokkaasti MattiAuer -nimimerkin kysymykseen jättämällä vastaamatta itse kysymykseen. Toistan sen: Oletko sattumalta myös sitä mieltä, että runoilijat eivät saa käsitellä politiikkaa? Kirjailijat? Valokuvaajat? Dokumentaristit? Näyttelijät?
Ja jos ilmaisu "eivät SAA käsitellä" oli väärä, niin kerrohan silti näkemyksesi siitä, onko runoilijoilla, kirjailijoilla, valokuvaajilla...tämä vaadittu pätevyys, mitä muusikoilla (jostain epäselväksi jääneestä syystä) ei ole, käsitellä politiikkaa.

Tässä on kyse uskottavuudesta. Joillain sitä on ja joillain ei.

Mitä tarkoittaa "politiikka politiikkana"? Pitäisikö valtakunnan tasolla tapahtuvan yhteisistä asioista päättämisen olla jotain suljettujen ovien takana, taiteen, journalistiikan jne. kritiikin ulkopuolella, tapahtuvaa salatiedettä vai?
 
Niin - politiikan toimialueena on julkisuus yleensä, ja musiikki kuuluu sen pariin. Tässä kentässä rajoite on sensuurin veli.

Kuten jo alkuperäisessä kirjoituksessani totesin, muusikot eivät tietyistä syistä ole sopivia henkilöitä teksteissään puhumaan politiikasta, ja tätäkin hieman perustelin. Jokainen SAA käsitellä teoksissaan mitä vaan, eri asia on kuitenkin onko se uskottavaa/mielekästä.
 
Voisitko ystävällisesti perustella mitä ovat nämä "tietyt syyt", jotka tekevät muuskoista epäsopivia puhumaan teksteissään politiikasta??? Ketkä sitten ovat niitä "sopivia" ja miksi? Pitääkö olla esim. akateeminen koulutus tai omaa poliittista työkokemusta?

Politiikka koskettaa kaikkia yhteiskunnan jäseniä, tahtoipa sitä tai ei. Jokaisella on oma mielipiteensä (toivottavasti), eikä minusta muusikko ole yhtään sen vähempiarvoinen tuomaan ajatuksiaan esille työssään kuin kukaan muukaan. Jos eduskunnassammekin on sitä varsinaista politiikkaa tekemässä mm. hormoneilla itsensä kuutamolle tykittänyt oikeistolainen kehonrakentaja sekä lukuisa joukko muitakin poliittisen vakuuttavuuden kannalta vähintäänkin kyseenalaisen taustan omaavia ihmisiä, niin kyllä minusta muusikotkin saavat sanansa sanoa. Se kuunnellaanko heitä riippuu ihan siitä kuinka hyvin asia sanotaan, mikä on muodon ja sisällön suhde. Eli tiivistettynä: kuinka hyvin taiteilija työssään onnistuu. Ihan tismalleen samat haasteet on voitettavana kuin muussakin taiteessa. Se että politiikka taiteellisen innoituksen lähteenä ja aiheena on ehkä hieman haastavampi kuin jotkut muut teemat ei tee muusikoista yhtään epäsopivampia tarttumaan haasteeseen jos itseilmaisun tarve on ja jos sanottavaakin löytyy.
 
EDIT: ja ei, lyriikan ei myöskään tarvitse olla shake your booty-osastoa. Vaihtoehtoja on kai muitakin. Olen vain sitä mieltä, että politiikka politiikkana, musiikki musiikkina. En itse väheksy lyriikan merkitystä, enkä myöskään pidä tyhjänpäiväisistä jaarittelulyriikoista. Pidän omakohtaisista, nokkelista, syvällisistäkin lyriikoista jotka kenties kertovat ihmisen omasta elämästä, kokemuksista, maailmankatsomuksesta tai tarkastelevat maailman menoa yleiseltä kantilta. Politiikka on paskimpia aiheita mitä biisille keksin. Tämä on vain oma, nöyrä mielipiteeni.
 
Ok. Asiat asioina. Mun nöyrä mieliteeni taas on se että mitä taiteeseen tulee niin lopputulos ratkaisee, ei lähtökohta.

Ollakseen kiinnostava artisti pop-muusikko, runoilija, näyttelijä, elokuvantekijä etc. kirjoittaa siitä, miten kokee ympäröivän maailman. Jos ko. henkilö kokee maailmassa kiinnostavaksi edessään olevan pepun, hyvä. Jos hän haluaa reflektoida siten, miten esimerkiksi valtion harjoittama politiikka vaikuttaa hänen omaan elämäänsä, hyvä. Vaikka hän haluaisi käsitellä tekstissään vaikkapa maailmanpolitiikkaa, se voi olla kiinnostavaa, jos hän tekee sen kiinnostavasti. Ilmaisulla ei ole rajoja, on vain enemmän tai vähemmän kiinnostavia ilmaisuja.

Lainaus aloitusviestistä:
Mielestäni musiikki ja politiikka tulisi pitää erillään toisistaan.
 
Tämä höpinä menee nyt minun puoleltani yleiselle tasolle, eikä enää ole osoitettu pelkästään ketjun aloittajalle, vaan ihan keskustelun avaukseksi kaikille.

Minun mielestäni minkä tahansa taiteellisen ilmaisun lähtökohtien rajoittaminen ylhäältä päin em. kaltaisilla ennalta annetuilla ehdoilla edustaa karkeasti yleistettynä joko
a) holhousta/taiteilijan suojelua ("ei se onnistu kuitenkaan") tai
b) todellista pelkoa siitä mitä vaikkapa nyt musiikin ja politiikan yhdistelmällä voidaan saada aikaan.
Entisen neuvostoliiton toiminta käyköön vaihtoehdon b) esimerkistä. Lukekaa Mihail Bulgakovin loistava "Saatana saapuu Moskovaan". Sen uudemmissa suomennoksissa on kursiivilla painettuna CCCP:n sensuroimat osuudet. Kirjasta saa hyvän kuvan siitä vainoharhaisuuden tasosta, jolla tuolloin on liikuttu.
 
Toisaalta taas tiukat rajoitukset voivat toimia taidetta ruokkivana asiana, koska taiteilijat joutuvat pinnistämään ja muotoilemaan asiansa siten että ulkoisesti kaikki on rajoitusten mukaista, mutta rivien välistä löytyy se todellinen ydin. (Tähän kävisi minusta hauskaksi esimerkiksi vaikka Eduard Uspenskin lastenkirja "Takuumiehet".)
Lopputulos voi olla mielenkiintoisempi kuin täydellisessä ilmaisun vapaudessa aikaansaatu teos.
 
Sama ilmiö on rockin historiassa: mielenkiintoisin (imo) musiikki on syntynyt silloin kun rock on ollut vielä kapinallista muutenkin kuin markkinointimielessä. Eli silloin kun ollut rajoituksia joita vastaan on käyty. Nykyään kun kaikki on jo nähty ja rajat rikottu moneen kertaan pitäisi varmaan silpoa ihmisiä elävältä lavalla tms. päästäkseen samalle kapinallisuuden/yhteiskunnan vastaisuuden tasolle. Joskus muinoin riitti jo pelkästään sähkökitaran "barbaarinen soundi" samaan.

Parhaimmillaan musiikin ja politiikan yhdistelmä on tuottanut hienoja helmiä, esimerkkinä 70-l ns. taistolaislaulut, joissa on juuri poliittisen tematiikan ja musiikintekijöiden tiukan vasemmistolaisen vakaumuksen takia sellaista paloa, jota ei nykyään kuule enää juuri missään.
 
Se vähäkin uskottavuus, mitä noissa 70-luvulla huutamalla "lauletuissa" eepoksissa on mahdollisesti ollut, häviää sitä mukaa kun Melasniemi-Halkolat yms. latistuvat osan vuodesta Espanjassa asuviksi "vasemmistolaisiksi."
 
Itse en ole poliittisesti orientoitunut joten asia ei kiinnosta myöskään musiikin kylkiäisenä.

Mun puolestani saavat sotkea melkeen mitä vaan kunhan musiikki toimii. Loppujen lopuksi olen niin hölmö etten kuuntele yleensä sanotuksia lainkaan.
Ja sen verran kun kuuntelee niin kyllä joskus alkaa vituttaa nää iankaikkisen baby baby rock'n'roll jee jee sanotukset. Laulaisivat mielummin vaikka jotain pseudokieltä

Se vähäkin uskottavuus, mitä noissa 70-luvulla huutamalla "lauletuissa" eepoksissa on mahdollisesti ollut, häviää sitä mukaa kun Melasniemi-Halkolat yms. latistuvat osan vuodesta Espanjassa asuviksi "vasemmistolaisiksi."
 
Hoho. Näin on!
 
Ei tietysti saisi naureskella kun toiset ovat silloin 70-luvulla olleet vakavissaan, mutta kiistämättä tuota musaa voisi joskus kuunnella hupimielessä... oikein tosi vellomista!
 
Poliittiset asiat kiinnostavat mua jossain määrin, ja laulettu lyriikka on yksi mahdollinen tapa ilmaista jotain siinä missä muutkin. Aika usein juttu vain kääntyy populismin puolelle.
 
Ja mua jotenkin oudoksuttaisi huudella väkijoukossa mukana esim. keikkaa katsoessani, vaikka periaattessa olisinkin samaa mieltä sen kanssa mitä lauletaan. Semmoinen poliittinen yhteishenkinen hurmos ei ole mun juttuni... ennemmin tutustuu asioihin kiihkottomasti.

Laulaisivat mielummin vaikka jotain pseudokieltä
 
Tässä on Mike Oldfieldin "Sheba" Albumilta QE2
 
Sa-na gha-e e-goo ga-ka e-ge ga-ka wroo
E-ge ga-ka wroo-goo goo goo
Sa-na gha-e e-goo ga-ka e-ge a-ka wroo
E-ge ga-ka wroo-goo ga-ga
Sa-ga oo-goo we ga-noo sa-e-ga
Oo-goo wa-ga ga-ka we sa-noo se-ya
Wa-ga oo-goo we ga-noo sa-e-ga
Oo-ga ga-ga wa-ka we sa-noo se-va
Na ga-ka oo-goo we ga-noo da-ya
Ga wa-ga ga oo-goo we wa na de-ya
Gha-e
 
Sa-na sha-e e-goo gam-ma e-ge gan-na wroo
E-ge gan-na wroo
Wroo-goo sa-na sha-e e-goo gam-ma e-ge gan-na wroo
We-ge gan-na wroo
Gan-na sa-na ghoo noo we ga-na sha-we-ga
Wroo noo na-na wa-ga
We sa-nu sa-va
 
etc.
etc.

Sanat ovat aina poliittisia. On vain kaksi vaihtoehtoa: sanat laulussa ovat joko porvarilliset tai vallankumoukselliset. Kaikki sanoitukset voidaan jakaa näihin kahteen ryhmään.

Harvat poliittisiksi luokiteltavat tekstit, jotka jotenkin liittyvät todelliseen elämään tuntuvat olevan blackmetallin kirkon ja kristittyjen vastaiset tekstit, ja niistäkin suurin osa on naurettavia.
 
Puhtaasti poliittisista bändeistä paljastuu yleensä heti, ettei artisteilla ole mitään kuvaa todellisesta maailmasta. Todennäköisesti kyse onkin pitkälti pelkästä rahastuksesta ja halvasta populismistä. Kaikki voivat sanoa, että asiat ovat yhteiskunnassa huonosti. Harvempi yrittää sanoa miksi ja vielä harvempi yrittää asian eteen mitään tehdä. Oikeasti tiedostaville bändeille ei ole varmaan edes tilausta. Paljo helpompi haukkua Bushia ja kapitalismia.
 
RATMi on varmaan nykypäivänä yksi tunnetuimmista poliittisista bändeistä. Bändi kyllä käsittääkseni on paljon mukana erillaisissa mielenosoituksissa etc. että joko he todella näkivät vaivaa imagonsa eteen, tai välittävät oikeasti, harmi vain että historiankirjat jäi lukematta. Miten kukaan voi ottaa vakavasti bändiä joka on leimautunut kommunistiseksi ja saarnaa sananvapauden puolesta? Entäs onkohan pojat tietoisia, että kommunismissä heidän urheiluautot ja beverlyhillssin kämpät ei kuulu heille vaan meille? Samoin biisien oikeudet ja soittovälineet siirtyisivät ns. "kansalle" eli puolueen johdolle.
 
Toinen iso nimi on Manic Street Preachers. Ensin lauletaan fasistien ampumisesta ja sitten kaveerataan Castron kanssa??
 
Ne joilla on sanottavaa ja taito sanoa se musiikissaan, heitä vastaan minulla ei ole mitään. Parhaimmillaan musiikin ja politiikan yhdistelmä on tuottanut hienoja helmiä, esimerkkinä 70-l ns. taistolaislaulut, joissa on juuri poliittisen tematiikan ja musiikintekijöiden tiukan vasemmistolaisen vakaumuksen takia sellaista paloa, jota ei nykyään kuule enää juuri missään.
 
Taistolaislaulut ovat paras esimerkki. Niiden säälittävän musiikillisen sisällön alittaa vain tekstien naurettavuus. Itseasiassa ostin KOMukka-teatterin Porvari Nukkuu Huonosti-levyn serkulle viime vuonna joululahjaksi. Sille ollaan pariin kertaan naureskeltu. Pelottavaa on jos joku oikeasti vielä tänäkin päivänä ottaa nuo tosissaan.
 
Pianhan muuten pitäisi ilmestyä tämä "Taistolaisuuden mustat vuodet" tai joku vastaava-kirja, missä muutama entinen taistolainen kertoo, kuinka sairasta meininki silloin oli. Järkyttävästi meillä on maan johtavilla paikoilla ihmisiä jotka ovat nuorempana tosissaan laulelleet Pikkupikku pioneeristä.

Nyt tulee pitkää tarinaa, jottei jää mitään epäselvyyksiä.
 
Sinun tekstisi rivien välistä luin, että pidät vappupilleistä ja papupadoista. Tämähän tuokin keskusteluun lisäulottuvuutta, KEKSIÄ muille kirjoittajille mielipiteitä :D
 
Kärjistykseni johtui siitä, ettet tarjonnut muita esimerkkejä tästä tuohtumuksesi aiheesta kuin tämän kuvitteellisen (ainakin toivon näin) haastattelupätkän, jossa rokkari on typerä. Loput yleistävistä toteamuksistasi vaikuttivat olevan mielipiteitäsi, joilla ei oikein voi perustella toisiaan.
 
Pahoittelen, jos ymmärsin väärin. Ja koska itsekin tykkään keskustella asioista, avaan alkuperäisen tekstisi ja kerron, mitä siitä ajattelen.
 
Pääväittämäsihän kuului näin:
 
Mielestäni musiikki ja politiikka tulisi pitää erillään toisistaan.
 
Miksi?
 
Syy: yhdistelmä on niin auttamattoman korni,
 
Tämä "syy" ei ole perustelu - ja kaipaa aika vahvaa perustelua itsekin.
 
ja vielä surkuhupaisampaa on se, että useisiin ihmisiin "aatteellisuus" todella uppoaa lyriikoissa kuultuna ja musiikkiin käärittynä, vaikka muuten politiikka ei kiinnostaisi paskan vertaa.
 
Keihin ihmisiin? Teini-ikäisiin, kuvitteellisiin stereotyyppi-P.O.D. -faneihin vai joihinkin ihan todellisiin aikuisiin ihmisiin? Ehkä tällaista tapahtuu, itse en tällaisia ihmisiä tietääkseni tunne. Eikä tällä ole mielestäni juuri tekemistä pääväittämäsi kanssa.
 
Toinen syy: muusikot ovat epäsopivia (HUOM!: esim. kappaleissaan, ei yksityishenkilöinä) arvostelemaan poliitikkoja tai poliittisia tapahtumia.
 
Tämäkin on mielipide. En ole samaa mieltä, perusteluja ovat muut jo esittäneet.
 
Hädän hetkellä useimmiten piiloudutaan: "tämä on vain taidetta, hei, älkää olko tosikkoja!"
 
Kuka viimeksi teki näin - ja missä?

Poliitikkojen arvostelu biiseissä on siis helppo tie,
 
Mikä tahansa itsestäänselvyyksien ja tyhjäpäisten yleisten stereotypioiden latelu on helppoa. Mielenkiintoisen ja relevantin taiteen tekeminen haastavaa. Aivan sama, mitä tehdään.
 
ja tätä tietä kulkee helvetin moni artisti.
 
Kuten esimerkiksi:
...
?
 
Vedotaan yhteen maailman suurimmista resursseista: ihmisten tyytymättömyys. Siitä kelpaa ammentaa, se ei ehdy (se synnytti tämänkin threadin).
 
On todellakin säälittävää, jos tätä tehdään tietoisesti. Tai säälittäväähän se on tiedostamattomanakin. Viittaatko yleisesti angstipunkkiin, Pelle Miljoonaan, YUP:hen, CMX:ään vai johonkin muuhun, kehen?

Jos ei muuta keksi, niin kappaleissa voi narista yhteiskunnan epäkohdista ja arkipäivän huolistaan sekaisin, tarjoamatta mitään parannusehdotuksia tai ylipäätään esittämättä asiaa niin selkeästi, että kukaan oikeastaan osaisi kyseenalaistaakaan.
 
Näinhän sitä voi tehdä. Entä sitten? Aivan yhtä tyhjän kanssa on laulaa mistä vain, jos ei ole mitään sanottavaa. Vedota vaikkapa ihmisten yksinäisyyteen ja rakkaudennälkään, vaikkei ihmisyydestä oikeasti ole mitään sanottavaa.

Kuten jo alkuperäisessä kirjoituksessani totesin, muusikot eivät tietyistä syistä ole sopivia henkilöitä teksteissään puhumaan politiikasta, ja tätäkin hieman perustelin.
 
Et muuten perustellut sanallakaan.
 
Pidän ... lyriikoista jotka kenties kertovat ihmisen ... maailmankatsomuksesta tai tarkastelevat maailman menoa yleiseltä kantilta.
 
Tässä ollaan hyvin äkkiä yhteiskunnallisten, poliittisten kannanottojen äärellä. Ja sitäpaitsi "henkilökohtainen on poliittista", vai kuinkas se meni?
 
Politiikka on paskimpia aiheita mitä biisille keksin. Tämä on vain oma, nöyrä mielipiteeni.
 
Ei siinä mitään, jos olet sitä mieltä. Mutta kun sanot sen perusteella, että "mielestäsi musiikki ja politiikka tulisi pitää erillään toisistaan", minusta sanot siinä yleisemmin:
"musiikkia, joka ei minua kiinnosta ja / tai joka käsittelee mielestäni paskoja aiheita, ei pitäisi tehdä."
 
Ymmäränet suuremmin selittämättäkin, että tämä kuulostaa hiukan oudolta?
 
Mutta ei siinä mitään, saat pitää mielipiteesi minusta nähden. Itse pidän kaikista koskettavista, nokkelista ja mielenkiintoisista ratkaisuista taiteenlajista ja aihevalinnoista riippumatta.
 
Hyviä keikkakelejä kaikille.

Järkyttävästi meillä on maan johtavilla paikoilla ihmisiä jotka ovat nuorempana tosissaan laulelleet Pikkupikku pioneeristä.
 
Totta. Voi vain kuvitella, mitä heidän vaikuttimensa ovat nykyään.
 
Mä en viitsi listata nimiä, mutta jos niistä on kiinnostunut niin kannattaa seurata Aarno Laitisen kolumneja Iltalehdestä. Jos ei halua julkisesti maksaa rahaa kaikenmaailman pikkumissien ja mattinykäsien jutuista, voi noita lukea ilmaiseksi netistä lehden mielipideosastolta.