Yleistä keskustelua musiikista ›

Näin nuorena se "jossain siellä kaukana häämöttävä kuuluisuus" on erittäin inspiroiva lähde. Se luo myös hienoista painetta tähän hommaan, mikä ei ole huono asia. Luultavasti sitä kuuluisuutta ei tule, mutta soitan varmasti vielä papparaisenakin. Vaikka vain itselleni.

Eli soittaisitko musiikkia jos tietäisit ettet tulisi olemaan kuuluisa?
 
Edit: Ja sanotaan viellä että itse soittaisin, mutta en ehkä yhtä intohimoisesti kuin muuten.
 
Niin, minähän tiedän sen jo nyt. Siis että minusta ei tule ikinä kuuluisaa. Ratkaisevaa on se, että saa tehdä musiikkia niin hyvin kuin se olosuhteiden ja tekijöiden puutteet huomioon ottaen on mahdollista.

Minkä h-tin takia kukaan haluaa olla kuuluisa?
 
Paljon kivempaa on olla rakastettu tai kunnioitettu.

Naishakuisesti.

Eli soittaisitko musiikkia jos tietäisit ettet tulisi olemaan kuuluisa?
 
Heheh heheh.. Hähä...
Kyllä mä tiedän etten tule olemaan kuuluisa, kyllä sen tässä iässä jo tietää. Mutta kummasti tulee vaan kepukkaa kaivettua telineestä.
 
Minkä h-tin takia kukaan haluaa olla kuuluisa?
 
En kyllä tiedä.

JOO Virhe! Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!

joo kai...

Joskus kersana ehkä aloitin soiton kuuluisuuden takia, mutta tällä hetkellä kuuluisuus varmaan ahdistaisi pahasti. Ei siinä mitään jos bändi olisi yleisesti tunnettu/pidetty, mutta sen pidemmälle henkilökohtaisuuksiin ei tarttis mennä.

Minkä h-tin takia kukaan haluaa olla kuuluisa?
 
Paljon kivempaa on olla rakastettu tai kunnioitettu.
 

Jep, hyvin sanottu.

Kyllä kai aika moni haluaa että oma musa leviää mahdollisimman pitkälle, minäkin. Mutta että kuuluisaksi? Seiskajulkkikseksi? Tähdeksi? Varmaan moni haluaa sitäkin, keinolla millä hyvänsä. Ihan jees niille, mutta ei taida olla mun juttu tässä elämässä.

Ite pidän musiikista ja muutenkin ajatuksesta että luo jotaan hyvää korvaan kuultavaa,en usko että julkisuus on tärkein asia..

Jos ensimmäisenä muusikonuralla on kuuluisuus mielessä niin siinä on kyllä heti samantien kivennäiset perässä.
 
Henkilökohtaisesti tulisin mieluummin muistetuksi mukavana tyyppinä, joka eli hyvän elämän ja teki siinä samalla myös muutaman ikimuistoisen sävelmän (vaikka ne tunnettaisiinkin vain pienessä piirissä) sen sijaan että lööpit kirkuisivat oksentelevaa rappioitunutta sikarikasta rocktähteä.
 
Kas kun kaikki on aina jostain pois, taisi sanoa rocktähti Wirtanen jossain ohjelmassa. There's no such thing as a free lunch.
 
Kuuluisuudentavoittelijoille on sitten tuo Idols. Tervemenoa, eikös se ala taas ensi vuonna. Popstars taitaa olla tänä vuonna.

Haluan tulla kuulluksi.

Minusta on ihan perseestä ajatella, että bändin tarkoitus on mennä eteenpäin. Mitäs sitten, kun on myyty 100 tuhatta miljoonaa levyä, Ameriikka on valloitettu, ja kriitikotkin kehuvat maasta taivaisiin? Mites sitä sitten menee eteenpäin? Lopettaako silloin soittamisen, koska ei voi enää edistyä. Tiedän, kärjistetty esimerkki...
 
Itse en halua kuuluisuutta, teen musiikkia ihan van omaksi huvikseni koska se on hauskaa. Suomessa on helpompiakin tapoja tulla kuuluisaksi, kuten vaikka osallistuminen tosi-TV -ohjelmaan.
 
Hip hop.

Tottakai sitä jotain rispektiä haluaa siitä vaivasta että on jaksanut harjoitella vuosia (tai no, kohta kaksi vuotta ;). Vaikka hauskaa ajanvietettä ja todella loistava harrastus onkin.
 
Kyllä sitä jonkinmoinen kuuluisuus olisi tarkoitus olla joskus hamassa tulevaisuudessa. Mutta vaikka tietäisin 100% varmasti, että en koskaan myisi yhtään levyä, jatkaisin 105:n prosentin varmuudella kitaran soittamista.

Mä en tiiä, meneekö tää mun teksti jo ihan ohi aiheesta, mutta seuraavanlaisia ajatuksia mulle heräs tämän threadin otsikosta. Julkisuushomma on mun mielestä todella monipiippuinen juttu. Bändissähän tässä soitellaan, ja tavoitteita luonnollisesti on, ja kyllä ne tavoitteet tuppaavat usein olemaan jollain tavoin julkisuuteen liittyviä. Tarkoitan siis, että kyllähän bänditouhussa lähes poikkeuksetta pyritään siihen, että mahdollisimman moni kuulee yhtyeen esittämää musiikkia. Ja se että ihmiset tulevat tietoisiksi jonkun bändin olemassaolosta vaatii taas sitä julkisuutta. Ja näinhän sitä tulee tietysti omankin bändin kanssa toimittua eli haetaan levy-yhtiötä ja toivotaan radiosoittoa musiikillemme. Tämä kaikki ei kuitenkaan ole missään nimessä minkäänlainen itseisarvo musiikin tekemiselle. Henkilökohtaisesti en oikein tiedä, onko bändissä soittaminen se omin juttu. Hmm... Toivon kyllä yli kaiken, että pääsisin tulevaisuudessa työskentelemään musiikin parissa. En vaan oikein näe itseäni soittajana bändissä. Mieluummin työskentelisin takaa-alalla esimerkiksi säveltäjän tai tuottajan hommissa. Kyllä mä tietyntyyppisestä julkisuudesta silti tykkäisin: Sellaisesta, josta olisin tavallaan vain itse tietoinen. Olisi hienoa, jos joku esimerkiksi kehuisi projektia, jossa olisi ollut mukana.
 
Musiikkia on vaan aivan pakko tehdä. Millä ehdoin, kenelle ja miksi, se on arvoitus, joka ei varmaan koskaan selviä.
 
Ei hitto, mähän oon ihan solmussa ajatusteni kanssa :-) Tekstistä tuli aika sekava, mutta toivottavasti siinä on edes jokin pointti.

Älkääs nyt. Sami Yli-Sirniökin pääsi monen vuoden ahertamisen jäkeen unelmaduunipaikkaansa; Kreatorin toiseksi kitaristiksi.

Mulla on tavoitteena, että jos pääsis edes soittaan mieleiseeni bändiin ja ehkä joskus keikkojakin heittämään. Että tommoset tavoitteet tällä hetkellä.

Olisi hemmetin hienoa ansaita elantonsa säveltämällä ja soittamalla musiikkia ja duunailemalla taideteoksia, mutta siinä on se pieni jippo, että ilman julkisuutta, eli nimeä, tämä ei oikein nykypäivänä onnistu.
Kaksi vaihtoehtoa, joko teet helvetisti töitä sen eteen että saat ylipäätänsä tehdä töitä tai sitten hommaat itsellesi famea ja pääset vähän vähemmällä..
näin realistisesti ajateltuna siis..
 
mutta joo, soitan, koska se on mukavaa.

soitan ihan vittuillessani ettei musta koskaan tulis kuuluisaa.
 
kuka vittu muka soittaa vaan sen takia, että tulis kuuluisaks? aika helvetin säälittävää. meijän miehet sylkee sellasten nössöjen päälle.

Soitan tyytyväisyyshakuisesti, eli pyrin olemaan itse tyytyväinen biiseihini/soittooni (joka voi joskus olla melkoisenkin hankalaa, tiedätte kyllä). Tavoitteena on saada levy tai pari tehtyä, siinä kaikki. Jos on kuuluisuutta tullakseen, niin siinäpähän tulee sitten, mutta en oikein tiedä miten se olisi nykyisellä musiikkityylilläni mahdollista, ainakaan laajassa mittakaavassa.
 
Olisi hemmetin hienoa ansaita elantonsa säveltämällä ja soittamalla musiikkia ja duunailemalla taideteoksia, mutta siinä on se pieni jippo, että ilman julkisuutta, eli nimeä, tämä ei oikein nykypäivänä onnistu.
Kaksi vaihtoehtoa, joko teet helvetisti töitä sen eteen että saat ylipäätänsä tehdä töitä tai sitten hommaat itsellesi famea ja pääset vähän vähemmällä..
 
Erittäin totta, mutta eikö voisi ajatella niin, että tekee koko ajan helvetisti töitä toteuttaakseen omaa visiotaan ja nimi tulee sen myötä?