että edes the Beatles ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta noin musiikkina. Beatless -biisithän on semmoisia rallatuksia ja renkutuksia. Klassisen musiikin puolella kun ei kiinnitetä huomiota soundiin - eli sinfoniaorkesteri on se mille kirjoitetaan - muuta ei ole. Siinä maailmassa ei tunneta kriteerejä, joilla populaarimusiikkia arvioidaan. Ja tottahan onkin, että "musiikkitieteellisesti" arvioiden populaarimusiikki on samaa köyhää kelausta, tuttujen sointukulkujen ja melodialinjausten kierrätystä. Valtavirran populaarimusiikkia uudistetaan lähinnä kehittyvän teknologian mahdollistamilla uusilla soundeilla. (erikseen ovat sitten reuna-alueet, joissa tapahtuu edelleen innovaatioita) Toisaalta on niinkin, että klasaripuolella on menty metsään jo aikoja sitten teoriapuolen monimutkaisuutta arvostettaessa. |