Mikä ihme meitä oikein vaivaa? Ei voi kenenkään elämä mennä pilalle jostain poppihumppakappaleesta, . Kyse onkin siitä että kun ei enään tarvitse taistella leipänsä ja elämänsä eteen, alkaa se turha ruikutus turhasta. Sata vuotta sitten pienviljelijän ei edes olisi tullut mieleen kitistä musiikista. Oli muutakin tekemistä. |
Voisiko siinä olla syytä että me, jotka kellareissamme väännämme biisiä biisin jälkeen, kaukaisena ja lähes toivottomana tavoitteenamme "päästä joskus johonkin", olemme kateellisia ja vihaisia niille, jotka pääsevät radioon ja telkkuun lähinnä "muotoseikkojen" perusteella ja joille tehdään biisitkin valmiiksi ja opetetaan kädestäpitäen laulut ja joiden ei tarvitse s*tana istua kämpillä joka elämän päivä hinkkaamassa niitä samoja biisejä uudelleen ja uudelleen että oppisi soittamaan oikein, saati sitten että saisi sen kuulostamaan hyvältä, tai edes miltään! edit: En minä ole näin aggressiivinen oikeasti eikä minulla ole mitään meidän bändiä tai biisejä tai treenejä vastaan. Anteeksi taas. Ihminen on vain värisokea pallokala elämän tiskialtaassa. |
Niin siis kuten olemme usein erään ystäväni kanssa todenneet: Elämä on liian helppoa, joten siitä pitää tehdä väkisin vaikeeta Kyllä. Juuri näin se menee. Hei! Tehdäänkö sellainen ällö positiivisuuskampanja, jonka tunnuslause voisi olla: "Negatiivillisuus on hanurista!" ;=) Säröä beibi! |
Kyllä. Juuri näin se menee. Hei! Tehdäänkö sellainen ällö positiivisuuskampanja, jonka tunnuslause voisi olla: "Negatiivillisuus on hanurista!" ;=) Ikaalisista tulee kiukkuista väkeä niskaan:) Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) |