Yleistä keskustelua musiikista ›

Itse näkisin puolimaallikkona, että molempiin kuuluu olennaisesti improvisaatio, mutta vähän eri tavalla. Bluesiin kuuluu ehkä tiettyä soiton "vähyyttä" ja jazzissa rakennellaan vapaammin melodioita ja harmoniaa.
 
Eli kyse on eri fiiliksistä soitossa. Bluesia voi soittaa jazzahtavasti ja toisinpäin.
Ja kyllä bluesiin kuuluu mielestäni kitaravetoisuus ja jazziin vähän laajempi soitinkirjo.

Ja kyllä bluesiin kuuluu mielestäni kitaravetoisuus
 
Nyt on ihan pakko kysyä, että mihin faktoihin perustat tämän mielipiteesi? (no offense)

Kitarabluesiin kuuluu kitaravetoisuus ;-)

Kitarabluesiin kuuluu kitaravetoisuus ;-)
 
Hymm, ja Sonny Boy Williamsonin tuotantoon kuuluu huuliharppuvetoisuus.

Nyt on ihan pakko kysyä, että mihin faktoihin perustat tämän mielipiteesi? (no offense)
 
No, tämähän on vain oma näkemykseni ja mulle se bluesintuntu tulee ensimmäiseksi kitaran soinnista. Eikös ensimmäisiä bluesveisuja juuri jollain kielisoittimiin lukeutuvalla pelillä säestetty.

No, tämähän on vain oma näkemykseni ja mulle se bluesintuntu tulee ensimmäiseksi kitaran soinnista. Eikös ensimmäisiä bluesveisuja juuri jollain kielisoittimiin lukeutuvalla pelillä säestetty.
 
Íhan alkuunsa blues oli laulettua ja sittemmin alkoi tulla soittimia sinne puuvillapelloille. Mm. huuliharppu, banjo ja rytmiasiat.

Tuota "eroa" voi tarkastella monella tavalla.

Mulle blues on ollut aina jonkunlaista kansamusiikkia. Siinä tulee sellainen aito alkuperäinen juttu, vaikka se tietysti onkin kehittynyt aikojen saatossa.

Jazz on selkeästi urbaanimpaa musiikkia ja harmonioiltaan erilaista. Blues on usein enemmän "säilyttävää" musiikkia ja jazz taasen alussa hyvinkin radikaalia musiikkia.

Se usein unohdetaan että jazz koettiin hyvin paheelliseksi ja rankaksi musiikiksi. Se uudistui myös nopeasti ja oli iso osa mustien urbaania kulttuuria. Sitten tuli rock, joka oli seuraavan sukupolven kapinaa ja jazzista tuli "perinnettä." Myöhemmin rokista tuli konservatiivista perinnettä ja esim, rap tuli kuvioihin ja taas peheksuttiin.

Sinänsä mielenkiintoista, että rokista lähtien ns. "kapinallinen" musiikki on tullut koko ajan simppelimmäksi ja musiikillisesti "perinteisemmäksi".

Aikanaan Bachista Stravinskiin, Debussyyn ja vaikkapa Beboppiin asti kapinallinen musiikki oli oikeasti hyvinkin radikaalia puhtaan musiikillisesti katsoen. Viimeiset 40-50 vuotta se radikaalius ja peheksuttavuus on tullut paljon enemmän riippuvaiseksi esitystavasta, imagosta, soundimaailmasta yms.

No, tämähän on vain oma näkemykseni ja mulle se bluesintuntu tulee ensimmäiseksi kitaran soinnista.
 
Kitarahan on mitä mainioin instrumentti esittää bluesia mutta lähinnä omiin kuuntelukokemuksiini ja lukemaani kirjallisuuteen perustuen uskallan sanoa, että bluesin esittämiseen käytetyt instrumentit ovat olleet bluesin tallennetun historian valossa tarkasteltuna mitä moninaisimmat.
 
Laulettua musiikkiahan bluesin esimuodot olivat, kuten hörhö ansiokkaasti kertoo.

Sinänsä mielenkiintoista, että rokista lähtien ns. "kapinallinen" musiikki
Mielenkiintoista sinänsä, että rokki on varmaan ainut lähes itsetarkoituksenaan kapinoiva musiikkityyli, joka syntyi puhtaasti rahastukseksi. Valkoiset miehet alkoivat dollarinkiilto silmissään vetään bluesia suorana. Muualla näin ei käsittääkseni ole käynyt.

Valkoiset miehet alkoivat dollarinkiilto silmissään vetään bluesia suorana. Muualla näin ei käsittääkseni ole käynyt.
 
Pitkälti samasta ajattelumaailmasta on blues muusikoiden ura saanut alkunsa. Ei ole kiinnostanut viettää koko päivää poimimassa puuvillaa vaan on haluttu tienata rahat helpommalla tavalla -> soittamalla.

Mulle blues on ollut aina jonkunlaista kansamusiikkia.
 
Kyllä. Siksi bluesin syvin olemus näkyy sen nimessä. Eli fiilis. Eli tapa, jolla kerrotaan elämän asioista. Siksi mun mielestäni esimerkiksi Gary Moorella ei ole mitään tekemistä bluesin kanssa, kun taas vaikkapa Tricky on yksi tämän ajan bluesartisteja. Oikein lähellä vaikka Robert Johnsonia. P.J Harveyhan nyt on ihan silkka bluestapaus.
 
Musiikillisesti se on rytmiä ensisijaisesti.
 
Niinpä bluesilla ja jazzilla ei alunperin ole mitään eroa, Erot ovat kehkeytyneet, kun niitä ovat musiikkifilatelistit kehitelleet.
 
Toisaalta, jotta suomipoikakin voisi hyvin omintunnoin soittaa jazzia ja puolestaan sitä eteenpäin kehitellä, on tietysti hyvä, että jutut kehittyvät nimenomaan musiikkityyleinä. Erillään vaikkapa rasismiteemoista, mitkä ovat niitä alkuperäisiä fiiliksiä. Eli toisin sanoen on ihan ookoo, että blues -fiilis erotetaan jazzista ainakin siten, että siihen ei tartte välttämättä pyrkiä.
 
Mutta kyllä blues on silti fiilis, joka voi sitten tulla ulos erilaisina musiikillisina konstellaatioina. Näköispainos ei ole bluesia.

Eli tapa, jolla kerrotaan elämän asioista.

Usein me muusikoina unohdamme sen että bluesiin liittyy usein niitä tarinoita, kokemuksia yms. Perinnettä jolla siirrettiin juttuja sukupolvelta toiselle. Se millä instrumentilla ja millä tavoin tämä tehdään "oikeaoppisesti" ei oikeastaan ole se juttu.

Näköispainos ei ole bluesia.

Ei, eikä jatsia.

Usein me muusikoina unohdamme sen että bluesiin liittyy usein niitä tarinoita, kokemuksia yms. Perinnettä jolla siirrettiin juttuja sukupolvelta toiselle. Se millä instrumentilla ja millä tavoin tämä tehdään "oikeaoppisesti" ei oikeastaan ole se juttu.
 
Eikös tämä ole muussakin kansanmusiikissa tyypillistä?
 
Blueshan on vain afroamerikkalaista kansanmusiikkia.

Mage: Pitkälti samasta ajattelumaailmasta on blues muusikoiden ura saanut alkunsa. Ei ole kiinnostanut viettää koko päivää poimimassa puuvillaa vaan on haluttu tienata rahat helpommalla tavalla -> soittamalla.
 
Tossa mielessä, kyllä. Helpomman ja kenties leveämmänkin leivän perässä on monesti menty. Onhan siellä sitten yllättävänkin paljon sokeita tai muuten vammautuneita, jotka eivät ole oikeaan työhön kyenneet. Paul Oliverin "Bluesin Tarinassa" on kiinnostavia juttuja näiden heppujen elämästä. Mustan bluesmuusikon taival ei ole useinkaan ollut helppo. Muutenkin tuota Oliverin kirjaa voi suositella kaikille, jotka haluavat tutkailla bluesin vaiheita ja syntyä vähänkin pintaa syvemmältä.

Muutenkin tuota Oliverin kirjaa voi suositella kaikille, jotka haluavat tutkailla bluesin vaiheita ja syntyä vähänkin pintaa syvemmältä.
 
Lainasin joskus 10v sitten kirjastosta ja luin sen läpi pitäisi varmaan lainata uudestaan.

Se on niin anti-jazz tai -bluus ruveta miettiin, mikä mitäkin on. Iso osa jazzstandardeista on jonkin sortin bluusseja.
 
Kuten jo edellä onkin ollu puhetta, kummankin taustalla ovat negrospirituaalit, orjatyölaulut, sotilasmusiikki, puhallinmusiikki...
 
Tästä samasta puusta versoaa myös rokettirolli, ja hevi... Nykyään vaan alkaa aika-ajoin olla vaikeuksia löytää yhteisiä juttuja.
 
Mitään musiikkia ei voi rajata soittimiin, tai no joo hanurijatsia on paha soittaa bassolla. Mutta siis jatsi, bluusi yms. ei synny nuoteista, eikä soittimista vaan soittajista.

Jazz pelaa palloa ja Blues hutkii kiekkoa?

Vaikea on bluesia mihinkään kaavoihin pistää. Jos katsoo kuinka bebop-jätkät (Esim Charlie Parker: Blues for Alice tai Monk: Misterioso) käsittelivät bluesin sointurakennetta tai vanhan polven blueslaulajakitaristit (Muddy Waters, Leadbelly) tahtirakennetta, niin paljoa ei ole jäljellä ja kuitenkin ihan selvästi bluesia.

jazz on nuotin vierestä ja epätahtiin soitettua bluesia;)

Mitä samaa jazzilla ja bluesilla on? Todella eri asioista on kyse. Blues viittaa musiikintyyliin, jota voi soittaa hyvin erilaisilla kokoonpanoilla (akustinen meininki, chigago-osasto, rock-bändi, vanha jazz-orkesteri) mutta se on kuitenkin muodoltaan aina hyvin samantyyppistä. Niin samantyyppistä että harvaa levyä on tehty, jossa kaikki kappaleet olisivat selvästi bluesia.
 
Jazz taas on nimi musiikin traditiolle, jonka eri osa-alueet (vaikkapa klassinen jazz ja free jazz) erovat toisistaan niin paljon ettei niillä ole kyllä hirveästi yhteistä. Soittimet ja improvisaatio ehkä, mutta soittimetkin voi olla eri ja joskus improvisaatiokin jää kyllä aika vähiin.
 
Blues näyttäisi viittaavan siis muodoltaan samanlaiseen musiikkiin jota voi soittaa eri kokoonpanolla, ja jazz taas viittaa musiikilliseen traditioon, jonka eri alueilla ei ole hirveästi yhteistä. Nämä kaksi hyvin erilaista asiaa ovat kuitenkin olleet vuorovaikutuksessa keskenään ja vaikuttaneet toisiinsa.