Aihe: Varoitus! Ruisrock ja Ankkarock
1 2 3
vjvesa
26.05.2003 19:09:25
Mulla ainakin on ruisrockin kahden päivän lippu yhtenä lippupalvelun lippuna. Ja perkele sanon minä. Muutenkin ruisrockin systeemit kusee, esim. leirintä on jossain perseessä festarialueeseen nähden. Mitenkähän tuon lipun kanssa sitten pitää menetellä? Pitää sitä kaksi päivää taskussa ja toivoa, ettei mene hukkaan?
Kamalista profiilista
Prowleri
26.05.2003 20:51:16 (muokattu 26.05.2003 20:56:44)
Ohoi, kansalaiset! Ruisrockiin ei voi soveltaa rannekekäytäntöä mm. ympäristön sanelemista syistä.
 
Maininta lippukäytännöstä www-sivuille on toimiva idea ja se pannaan heti mahdollisuuksien mukaan käytäntöön.

 
Jari hoi,
 
Kun on kyseessä koko päivän kestävä tapahtuma niin kyllä sitä toivoisi välillä olevan mahdollisuus käydä majoituspaikassakin. Vai mitä olet mieltä, nauttisitko seisoa kymmenen tuntia paahtavassa auringonpaisteessa keskellä festarikansaa, ainoana lohtuna hintavat tuopit ja kallis safka? Ja entäpä muualta suomesta tulevat ihmiset, monella kun on kavereita ja sukua kaupungissa sekä tiukka aikataulu töiden sun muiden takia, olisi ihan mukavaa että voisi skipata muutaman esiintyjän ja siinä välissä käydä tapaamassa kaupungissa porukkaa.
 
Jos alue on kyllin suuri, ja sieltä löytyy tilaa hengailuunkin vähän rauhallisemmalla paikalla, niin ei ihmisillä niin suurta hinkua ole lähteä koko Ruissaloa tonkimaan. Lisäksi voisin kuvitella että festarinjärjestäjät voisivat vaikkapa sijoittaa tusinan järjestysmiestä ohjaamaan yleisön kulkua portilta keskustan suuntaan.
Njän njän njän njää, njän njää, njännä nää njännjännjää. -Absoluuttinen Nollapiste: Harhailua Maastossa
Everlong
26.05.2003 21:45:29 (muokattu 26.05.2003 22:11:39)
:Jari Nikkola
 
Kerrohan onko tänä vuonna liikennejärjestelyjä Ruissalosta pois paranneltu? Vaikka onhan se jo perinteeksi muodostunut jokavuotinen kaaos ihan huvittavaa seurattavaa..;)
 
Viime vuonna vihainen ja väsynyt festarikansa kyrpiinty sen verran kuljetusten tehottomuuteen että poliisia tarvittiin raivaamaan busseille tilaa.
 
Itse pääsin tunnin odottelun jälkeen (väkivallan avulla)bussiin, kun tajusin mennä suoraan n.kilsan päähän sinne mistä bussit lähti, vaikka järkkärit sano koko ajan, että bussit tulee hakemaan festarialueen vierestä. Sitten kun täydet bussit viimein pääsi liikkeelle ja festarialueen läheisyyteen, niin tuhannet ihmiset oli täydessä epäjärjestyksessä kuka missäkin keskellä tietä ja innokkaimmat avasi väkisin bussin ovet yrittäessään tunkea sisään. Onneksi joka ovelle tuli vapaaehtoisesti pari tyyppiä potkimaan sisälle pyrkivät saman tien pihalle, kun bussikuski ei kyennyt muuta kun kiroilemaan ihan hiessä, kun sen bussia hakattiin ja potkittiin. Matkalla näky mm. kun taksin konepellillä istu pari häiskää, ja kuski istu avuttomana tyhjässä taksissa saarroksissa ovet lukossa.
 
Suuri osa jengistä käveli koko matkan (n.7km), vaikka bussiliput oli myyty etukäteen.
 
näin Ruisrockissa =)
Hater
27.05.2003 12:11:35
Kyl se aika tuskaa on. Istun mielummin mökillä jalat järvessä ja juon kepua. Siinä ei paljon pop-pumppuja kaipaa.
Baroquean
27.05.2003 12:21:50
Mulla ainakin on ruisrockin kahden päivän lippu yhtenä lippupalvelun lippuna. Ja perkele sanon minä. Muutenkin ruisrockin systeemit kusee, esim. leirintä on jossain perseessä festarialueeseen nähden. Mitenkähän tuon lipun kanssa sitten pitää menetellä? Pitää sitä kaksi päivää taskussa ja toivoa, ettei mene hukkaan?
 
Kuljetukset festarialueelle (tai itse asiassa aika kauas siitä) on kyllä ollut jo monivuotinen ongelma ja sitä ollaan joka kerta yritetty parantaa mahdollisuuksien mukaan. Tulevaisuudessa näyttää olevan tiedossa aika pitkiä kävelyreissuja busseilta festarialueelle, kun bussit jäävät alueesta aina vaan kauemmas. Nää liikennejärjestelyt on aina ollut se todellinen ongelma.
 
Tästä leirintäpuolesta voi sitten olla montaa mieltä. Itse olen Turusta, joten ei ole leiriytymiseen liittyviä ongelmia. En kyllä siltikään menisi väittämään leiriytymispaikkoja huonoiksi, koska ne ovat nyt niin lähellä festarialuetta kun mahdollista. Näitä leirintäalueitahan ei voida perustaa mihinkään maanviljelijöiden pelloille vaan ne ovat siellä missä ne ovat olleet jo vuosikymmeniä. Esim. perinteinen Ruissalon leirintäalue on oiva mesta leiriytyä. Alue on valvottu ja sieltä löytyy kaikki perustoiminnot. Sijainti ei tosin ole ihan festarialueen kupeessa, mutta jos leiriytyisin sinne niin tuskin tarvitsisikaan koko ajan rampata leirintäalueen ja festarialueen väliä. Sinnehän mennään kattomaan festareita ja voi niitten jälkeen sitten selvittää päänsä vaikka teltassa makoilemalla. =)
Arbeit macht frei.
Pantse
27.05.2003 15:19:33
Minä kyllä viime vuonna totuin siihen pitkään kävelymatkaan festarialueelta leirintäalueelle, joten se ei minua häiritse, jaksan kyllä kävellä sen 7 km. Mutta onko tosiaankin niin, ettei mitään juomia saa tuoda sisään alueelle? Edes pahvisessa mehupurkissa? Sillä jos näin on, saattaa jäädä koko reissu väliin. Festarialueen juomat on sen verran tyyriitä, ettei niitä ole varaa ostaa kuin pari päivän aikana.
I`m not an asshole, I`m just an ass.
Hater
27.05.2003 15:24:20
Minä kyllä viime vuonna totuin siihen pitkään kävelymatkaan festarialueelta leirintäalueelle, joten se ei minua häiritse, jaksan kyllä kävellä sen 7 km. Mutta onko tosiaankin niin, ettei mitään juomia saa tuoda sisään alueelle? Edes pahvisessa mehupurkissa? Sillä jos näin on, saattaa jäädä koko reissu väliin. Festarialueen juomat on sen verran tyyriitä, ettei niitä ole varaa ostaa kuin pari päivän aikana.
 
Ei saa viedä kuin salakuljettamalla.
Bored
28.05.2003 10:46:15
Kyllä ankkarockissa oli viime vuonna vartiointi leirintäalueella. Liput sinne piti soittaa ja varata etukätee muistaakseni. Ei tietenkää keritty, mutta onneks oli auto :) . Siellä oli telttoja 20 metrin välein,vaikka olis mahtanu 5 kertaa enemmän. Ja sisään ei päässy ku jollain rannekkeella ja tietysti aidan välistä x) Eli siis kyllä siellä jonkunnäkönen vartiointi oli. Näin viime vuonna. Edellisinä kertoina tämmöistä järjestelyä ei ole ollut.
Silvio Dante
28.05.2003 12:32:01
Tunnen velvollisuudekseni varoittaa teitä festarikansaa.
 
Se on hyvä asia se.
 
Kuten jotkut saattavat tietää, Vantaan Festivaalit Oy vastaa Ruisrockin ja Ankkarokin järjestämisestä.
Niille, jotka tahtovat pitää hauskaa musiikkifestareilla, suosittelen jotain muuta paikkaa, johtuen seuraavista seikoista:
- Edellä mainituilla festareilla ei ole ranneketta, eli yhdellä lipulla pääset kerran sisään festivaalialueelle. Et siis voi poistua ja tulla takaisin festarialueelle samalla lipulla. Eikö olekin typerää.

 
Typeräähän se on mutta minkäs teet. Tietenkin jos asia nyppii, kannattaa jättää k.o. festivaalit väliin. Joku sinne tod.näk. kumminkin menee.
 
- Juomapolitiikka: Festivaali alueelle ei saa ottaa minkäänlaisia omia juomia. Jos jää kiinni salakuljetuksesta, voi lentää alueelta pihalle. Ja, kun ranneketta ei ole niin "kiitos, olipa hauskat festarit !"
 
Ankkarockissa ja ruisrockissa voi mennä terasseille tai vetää kunnon pohjat (mielellään niin että sammuu heti kun pääsee festareille sisään) Vaihtoehtoisesti tietenkin voi ottaa omat, pillerit, pulverit, liimat tai muut päänsekoitusaineet mukaan, mikä ei ole kuitenkaan suositeltavaa. Kai noilla festivaaleilla saa olla selvin päin jos niin haluaa?

Itse en rahojani näihin paikkoihin tuhlaa.
 
Ok.
 
EDIT: Vielä pieni lisäys: Ruisrockin sivuilla ei edes viitsitä mainita, ettei yhdellä lipulla pääse kuin kerran sisään. Aika syvältä, on vähän kusettamisen makua tossa järjestäjien meiningissä.
 
The Great Rock'n'Roll Swindle!!!
Just when I thought I was out, they pull me back in!
Dobermann
28.05.2003 17:02:34
Voi olla että näin on, mutta siellä on jotain minkä vuoksi sinne on mentävä, nimittäin herra nimeltään Ronnie James DIO!!! Vielä kun olisi man in black...
It ain't whut ya wear...It's whut ya are, stupid!!
Bonham
28.05.2003 18:21:06
Tässä keskustelussa tulee selvästi esille eri ikäisten ihmisten suhtautuminen esim festarien anniskelupolittiikkaan. Itse olen käynyt Ruisrockissa vuodesta 1979 lähtien joka vuosi. Nykyään saa vaan olla onnellinen, että alueella ylipäätänsä myydään viinaksia. Ennen ei ollut myyntiä, eikä omia saanut viedä.
 
Nykyään homma on pitkälti mennyt siihen, että ostetaan kallis lippu, vedetään päät täyteen eikä oikeastaan nähdä yhtään bändiä. Näin käy myös minulle. Eikä siinä mitään, kunhan säästyy suuremmilta kolhuilta. Kallistahan tuo tuommonen on, mutta festarit ovat oiva tapa kuitenkin viettää Suomen kesää, kohtuuden rajoissa.
Opinons are like assholes, everybody's got one. (Harry Gallahan)
Baroquean
29.05.2003 10:13:56
Tässä keskustelussa tulee selvästi esille eri ikäisten ihmisten suhtautuminen esim festarien anniskelupolittiikkaan. Itse olen käynyt Ruisrockissa vuodesta 1979 lähtien joka vuosi. Nykyään saa vaan olla onnellinen, että alueella ylipäätänsä myydään viinaksia. Ennen ei ollut myyntiä, eikä omia saanut viedä.
 
Nykyään homma on pitkälti mennyt siihen, että ostetaan kallis lippu, vedetään päät täyteen eikä oikeastaan nähdä yhtään bändiä. Näin käy myös minulle. Eikä siinä mitään, kunhan säästyy suuremmilta kolhuilta. Kallistahan tuo tuommonen on, mutta festarit ovat oiva tapa kuitenkin viettää Suomen kesää, kohtuuden rajoissa.

 
Näinhän se on. Tiedän myös yhden viisikymppisen näkökulman (sattuu olamaan setäni), joka oli Ruissalon leirintä- ja festarialueen vaksina jo Ruisrockin ensimmäisillä kerroilla. On kuulemma festarijuhlijoissa huomattavissa ihan selviä rauhoittumisen merkkejä. Ihan viimevuosina se ei ole tosin käynyt paikanpäällä, mutta jos kuulemma vertaa 70-luvun alkupuolta 80- ja 90-lukuun niin meno on rauhoittunut merkittävästi. 70-luvulla festarit olivat kuulemma todellista riehumista ja porukat käytti kamaakin aika runsaasti.
Arbeit macht frei.
L.Ruoska
30.05.2003 17:17:40
 
 
Rauma on kyllä kingi, siellä myydään niitä isoja narulllisia muovikanistereita mitkä on vitun rumia kun kaulassa roikkuu mutta niissä sai kyllä ihan tarpeeks väkijuomaa tuotua sisään.
"Se on rautaa kun joskus ottaa turpiin".
rude
01.06.2003 13:36:06
 
 
Ei, Ilosaarirock sen olla pitää! Tänne kaikki! :)
 
ainakaan tänä vuonna ei kyllä ollut mitään kovin kiinnostavaa siellä eli matkaan ruisrockiin. siellä on hanoit ja turbonegrot ja muut.
niin toivon mukaan tuo lippukäytäntö muuttuu...on muuten vähän paska homma-mihin karkaan kun yö alkaa soittaa?!!? korvat kärsii senlaisesta paskasta. vaadin korvauksia.
"Olen se mikä olen kun olen se mikä muut ovat..."
JulGubbe
03.06.2003 01:54:23
Unohtakaa säälittävät korvikkeet ja tulkaa provinssiin.
Tässä muutamia hyviä syitä
 
1) hyvä meininki
2) Idioottien amatööri-riidanhaastaja-bodari-teinien osuus ilahduttavan pieni, vaikka ei ole edes ikärajaa.
3) Voit tavata Pukin!
4) Paska ohjelma, joten ei haittaa vaikka missaisikin pändit
5) Seinäjokeen on kiva hukkua
6) Typerät helsinkiläisteinit ei uskalla matkustaa niin kauas pohjoiseen
 
Koska kolikolla on kääntöpuolensa seuraavaksi provinssin paskoja puolia
1) Kallis lippu, paskat pändit
2) Voit tavata pukin
3) Joskus vähän turhankin hyvä meininki
4) Pohjanmaalla on paljon riidanhaastaja-bodarilapualaispainijanapinvetäjä homoja jotka sais ampua
5) Vittu maalazet on dorkii
6) Aika kuluu liian nopeasti
7) Rahat tulee ryypättyä
8) Provinssirock loppuu aikanaan
Kyllä pukki tietää!
Absoluto
03.06.2003 09:25:05
Kyllä Pukki tietää. Tosiaan provinssissa kesämiesten osuus on aika liian suuri, känniset kaatuilemassa kun prosvinssissa on kuulemma niin siistii. Musiikilla ei niin väliä kunhan saa muiden hyvän meiningin pilata.
"my mommy is better than your mom and your dad too"
Stain
03.06.2003 14:42:08
Paljonkos ikäraja on ruisrockissa?
Koulu on harjoitusta tulevaisuutta varten. Harjoitus tekee täydellisen. Kukaan ei ole täydellinen joten miksi vaivautua harjoittelemaan?
JulGubbe
03.06.2003 23:21:24
Kyllä Pukki tietää. Tosiaan provinssissa kesämiesten osuus on aika liian suuri, känniset kaatuilemassa kun prosvinssissa on kuulemma niin siistii. Musiikilla ei niin väliä kunhan saa muiden hyvän meiningin pilata.
 
Eiku tarkotin, että amatöörien osuus on _pieni_ verrattuna varmasti johonkin ankkarokkiin, jossa on pelkkiä pahaisia teinejä, jotka ei osaa juoda oksentamatta tai tappelematta.
Kyllä pukki tietää!
Pantse
03.06.2003 23:24:46
Paljonkos ikäraja on ruisrockissa?
 
Mun käsittääkseni ei ole ikärajaa, anniskelualueelle 18 vuotta. Viime vuonna festarialueella näkyi porukkaa teineistä keski-ikäisiin saakka, joten asia on todennäköisesti niin.
I`m not an asshole, I`m just an ass.
Bonham
03.06.2003 23:47:55
Mä luulisin, että eivät katso hyvällä, jos ihan natiaisia alkaa paikalle valumaan... Luulisin, että sellainen moraalinen ikäraja on joku 15 v. Mutta tosiaan, ei mitään K-18 juttua ylipäätänsä.
Opinons are like assholes, everybody's got one. (Harry Gallahan)
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)