Aihe: Rippikoulu musiikillisena kokemuksena
1 2
mpekkanen
07.11.2023 14:52:55
Mä kävin rippikoulun seurakuntatalon päiväryhmässä. Silloin tuntui, että leiri oli lähinnä loosereille ja itseä vitutti muutenkin kaikki kirkon tyypit. Oli siis päivänselvä juttu, etten mennyt leirille ollenkaan.
Itse koulusta en muista muuta kuin että tauolla oltiin koko ryhmän kanssa tupakalla ja silloin oli hauskaa. Itse ns opetuksesta ei kukaan tykännyt.
Kissatäti
07.11.2023 15:24:57
Minun ei varmasti tarvitsisi kommentoida tähän mitään. Virsiä hoilattiin antaumuksella. Olin hurahtavaa tyyppiä. Äitini oli vanhoillislestadiolainen, isäni ihan tavis iskelmiä ja jazzia kuunteleva maailmanmatkaaja. Mutta äiti tuli uskoon ollessani alle kouluikäinen. Onneksi hän ei kuitenkaan puuttunut musiikkiin mitä kotona soitettiin isän kanssa.
 
No mutta äiti laittoi minut uskovien leirille ja siellä ei ollut mitään nuotio / kitara systeemeitä missä olisi yhdessä laulettu jotain hieman kevyempää. Virsiä vain.
 
Niin siitä hurahduksesta. Tulin uskoon leirillä. Sitä kestikin sitten kotona melkein kuukauden sitä uskomista. Äiti tietysti oli pahoillaan kun houkutuin taas kuuntelemaan Duran Durania ja muuta kevyttä.
miscage
18.11.2023 09:07:10
Meillä soi rippileirillä Petri Nygårdin Vitun Suomirokkia-sinkku, ja Cypress Hillin Skull & Bones levy. Mulla oli kyllä mukana myös Impaled Nazarenen Latex Cult, mutta taisin olla about ainoa joka sitä kuunteli.
Epämuusikko
18.11.2023 10:03:52
Meillä soi seurakunnan punainen kirja ja välillä Exit. Mielummin olisin kuunnellut virsiä, mutta whatevs.
LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN!
Sertzo-setä
18.11.2023 11:38:56
Kauheaa virsineen ja muutakin kiusallista aivopesua koulun ohessa.
Rippipappini oli niin raitis "Jumalan mies", mutta ryhtyi myöhemmin kunnallispoliitikoksi (SDP) ja viinaan kuoli. Eipä ole ateistina häntä ikävä. :/
shuffle
18.11.2023 12:52:17
Riparilla laulettiin Juice Leskistä pari biisiä, ja faija haukkui papin. Edesmenneen faijan näkemyksen mukaan kevyt musiikki ei kuulunut kirkon yhteyteen. Tämä vuonna 1984 muistaakseni.
Shuffle it all by the Izzy Stradlin and the Ju Ju Hounds
Kefiiri
20.11.2023 20:23:17 (muokattu 20.11.2023 20:25:53)
Riparilla rajuinta musaa oli Pro Fide, ja olihan sillä jokin verrattain jytäkkä pala jota toivottiin joka ilta kun lopuksi saatiin kuunnella levyltä jokin toivebiisi. Se, että Anssi Kelan isä on soittanut Pro Fidessä, lisää Kela-arvostustani vaikka en tuosta yhtyeestä tämän enempää tiedäkään.
En ole musiikin asiantuntija.
StJerky
21.11.2023 21:15:00
Kefiiri: Riparilla rajuinta musaa oli Pro Fide, ja olihan sillä jokin verrattain jytäkkä pala jota toivottiin joka ilta kun lopuksi saatiin kuunnella levyltä jokin toivebiisi. Se, että Anssi Kelan isä on soittanut Pro Fidessä, lisää Kela-arvostustani vaikka en tuosta yhtyeestä tämän enempää tiedäkään.
 
Se kävi meidän koululla soittamassa. Onhan siinä ollut myös Kuustonen ja Marzi Nymanin isä.
Kefiiri
21.11.2023 22:03:30
StJerky: Se kävi meidän koululla soittamassa. Onhan siinä ollut myös Kuustonen ja Marzi Nymanin isä.
 
No jopas. Tiesin että Marzin isä on ollut jonkin sortin pappismies mutta että vielä Pro Fidessäkin.
En ole musiikin asiantuntija.
Epämuusikko
21.11.2023 22:50:27 (muokattu 21.11.2023 22:50:54)
Marzin isä oli osana myös sointumerkeillä varustetun virsikirjan toimikuntaa. Ite sain siitä alkujaan jonkun varhaisen kopion lahjaksi. En kuitenkaan häneltä tai Marzilta.
LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN!
Kefiiri
21.11.2023 22:53:36 (muokattu 21.11.2023 22:54:10)
Joskus olen nähnyt virsikirjan jossa oli melodiatkin nuotitettuna, voi olla tavallinenkin juttu mutta en ole usein nähnyt. Semmoinen pienehkö lämiskä kumminkin, ei mikään toivelaulukirja. Onko semmoisia olemassa?
En ole musiikin asiantuntija.
ituvirtanen
21.11.2023 22:58:38
 
 
Kefiiri: Joskus olen nähnyt virsikirjan jossa oli melodiatkin nuotitettuna, voi olla tavallinenkin juttu mutta en ole usein nähnyt. Semmoinen pienehkö lämiskä kumminkin, ei mikään toivelaulukirja. Onko semmoisia olemassa?
 
Kulkee nimellä koraalivirsikirja.
Kefiiri
21.11.2023 23:01:55
ituvirtanen: Kulkee nimellä koraalivirsikirja.
 
Niin justiin, meinasin kysyä että onko sen nimi koraalikirja mutta en kehdannut myöntää tietämättömyyttäni jos koraalikirja olisikin ollut jotain ihan muuta :D
En ole musiikin asiantuntija.
Danko
22.11.2023 02:22:16
 
 
StJerky: Onhan siinä ollut myös Kuustonen ja Marzi Nymanin isä.
 
Samaten Mara Balls:n isä.
"Taivaassa perspillut meitä kaikkia odottavat." -Epämuusikko
Kefiiri
22.11.2023 07:23:01 (muokattu 22.11.2023 07:23:11)
Pro Fiden porukka on näemmä pitkälti vastuussa nykyhetken musatilanteesta!
 
Katsoin oikein Wikipediasta sen koraaliasian. Kyseessä siis on aina laulettu virsi, täysin instrumentaalista koraalia ei voi olla, vaikka alkusoitossa melodia kuultaisiinkin. (Nerokas ratkaisu sinänsä, en ole ennen hokannut tuotakaan). Ei sitä melodiaa ihan joka virren alkuun taideta kirkossa soittaa? Miten ne yleensä aloitetaan? En muista että kanttori huutaisi parvelta "yy kaa koo nee", jotenkin muuten ne käynnistyvät.
En ole musiikin asiantuntija.
vanha_pieru
22.11.2023 21:13:25
Läheltä piti. Ne alkaa niin, että kanttori huutaa parvelta "let me see your fucking hands, yy kaa koo nee".
Mortte
23.11.2023 07:19:28
Kefiiri: Pro Fiden porukka on näemmä pitkälti vastuussa nykyhetken musatilanteesta!
 
Niin, Profidea mekin mentiin ennen riparia katsomaan Kajaanin ammattikoululle. Muistan, että ainakin joku "herkkä" biisi setin keskellä henkilökohtaisine Jeesus-tilityksineen vähä tökki. Tais bändi käydä ennen tota kans Otanmäen urheilutalolla.
 
Tabula Rasan Jukka Leppilampi on kans laulanut yhdellä Pro Fiden-levyllä, hänen poikansahan on näyttelija Mikko, joten bändin lonkerot ulottuu muuhunkin kuin nykymusaan...
Don't you know that I'm losing hold
shuffle
23.11.2023 17:02:13
Näin yhden Mikko Kuustosen ensimmäisistä soolokeikoista parin metrin etäisyydeltä. Vuosi oli 1988 ja paikka ammattikoulun liikuntasalin aula Joensuussa. Meitä oli yleisönä se parikymmentä, luokallinen. Kävin sen jälkeen myös lukion. Hienosti Mikko veti, muistan sen keikan yhä aika elävästi. Marzi on asunut kymmenisen vuotta naapurissani. Tullut kadulla vastaan usein ja nähnyt pyykkituvassa. En tiedä asuuko enää, en tunne henkilökohtaisesti häntä.
Shuffle it all by the Izzy Stradlin and the Ju Ju Hounds
Epämuusikko
23.11.2023 17:24:29
Marzi on kaiken muun ohella helvetin hyvä sovittaja ja pianisti.
LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)