GiovanniDiRondo: Tällaiset asiat, kappaleen toimiva rakenne, näytelmän rakenne, kultainen leikkaus tai väriharmonia juontavat juurensa siitä, miten ihmisaivot käsittelevät havaintoja. Tässä on esittely, sitten tulee teema, vastateema, toistoa, sen jälkeen käänne, toistoa, loppu.
Se nyt vaan menee näin. Jos ei tulisi toistoa, ei käänteellä olisi tehoa, jos toistoa olisi lopussa liikaa, se olisi pitkästyttävää. Havainto on kiinnostava jonkin aikaa, sitten se menettää merkityksensä, ja tarvitaan uusi havainto.
Luo jännite, kasvata, palaa edelliseen, lisää jännitettä, pura, palaa, kasvata. Sellaista on dramaturgia, sommittelu.
Mielenkiintoista. Päteeköhän tää myös levytasolla? Ainakin voi kuvitella tuollaisenkin kaaren omaavan levyn jollainlailla toimivan. Vai onko tämä nyt sitä kuuluisaa pattern recognition overdrivea? |
Arkka: Mielenkiintoista. Päteeköhän tää myös levytasolla? Ainakin voi kuvitella tuollaisenkin kaaren omaavan levyn jollainlailla toimivan. Vai onko tämä nyt sitä kuuluisaa pattern recognition overdrivea? Pidemmässä teoksessa korostuu tempojen merkitys. Yleensähän yksittäinen biisi menee samassa tempossa alusta loppuun, mutta albumissa voisi samassa tempossa jyystäminen kuulostaa yksitoikkoiselta. Sinfoniassa pitkän sävelteoksen rakenne ilmenee puhtaimmillaan. Tyypilllinen sinfonia sisältää nopean osan, hitaamman osan ja lopussa nopean finaalin. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sinfonia#Sinfonia_klassismin_kaudella Rockin puolella onnistuneimpana rakenteeltaan sinfonisena albumina pidän Pink Floydin "Animals"ia. Olen käynynnä Piutissa, Lousissa, Retulaatsissa, Miiamissa |
Arkka
GiovanniDiRondo
Jii