Jäänyt edelleen vähän mietityttämään tämä, kun tuo Janis Joplin tuntuu tulleen jotenkin tyhjästä ...vai onko se niin, että esim. tuo "I Need a Man to Love" (1968) on lähes suoraan Big Mama Thorntonin kaltaisten blues-laulajien karhean laulutyylin soveltamista rockimpaan materiaaliin. Onko tuo koko hyppäys Joplinin vastuulla vai onko siinä välissä joku linkki...
Ehkä se ei ole niin suuri hyppäys sitten kuitenkaan lopulta, musiikki vaan muuttui muutenkin, mikä korostaa tätä vaikutelmaa..? Ja Plantin laulutyyli oli ilmeisesti kehittynyt jo silloin, kun Joplinin (tai siis BB&HC:n) "Cheap Thrills" tuli ulos. Hän kai niin ikään lauloi karkeaäänisten blues ja R&B-laulajien esimerkin mukaan ja päätyi vähän samankuuloiseen lopputulokseen.
Noita mustia R&B -laulajia kuunnellessa tulee tietysti helposti mieleen, että Plant vetää usein koko biisin "säröllä" siinä, missä mustilla blues-laulajilla on paljon puhdastakin ääntä siellä. Toisaalta sitten kun ajattelee esim Big Mama Throntonin "Hound Dogia" vuodelta 1952, niin tässähän on "fuzz" päällä alusta asti
https://www.youtube.com/watch?v=yoHDrzw-RPg ...Ja samaa voidaan kai sanoa aika pitkälle monista Little Richardin kappaleista.
Ei tule kyllä nyt mieleen mitään blues- tai soul-kappaletta, missä heti alussa olisi yhtä epätoivoinen äänenväri käytössä kuin Joplinilla "Ball and Chainin" alkaessa, mutta saattaisi joku semmoinenkin löytyä.
Tässä ketjussa on tullut jotain ehdotuksia, mutta ei ole tullut niistä oikein vaikutelmaa, että tuohon mustien laulajien ja toisaalta Joplinin sekä Plantin väliin kiilaisi ketään valkoista laulajaa linkiksi.
Sä luulit että oot yksin, että kukaan ei välitä susta, ja että maailma on sua vastaan, mutta sitten sä tapasit mut