Yleistä keskustelua musiikista ›

Itse en suoranaisesti pitäisi paalutuskoneen ääntä musiikkina, vaikka se tunnetiloja aiheuttikin kun rakensivat tuohon viereen pari kerrostaloa männä vuonna. Mielestäni asioilla, kuten musiikin tekemisellä, tulisi olla joku tarkoitusperä, esim. muusikko tekisi puolen tunnin kappaleen jossa soisi vain monotoninen Em ilman vaihteluita. Kappaleen kuuntelu olisi ekalla kerralla suurinpiirtein odottelua koska alkaa tapahtumaan jotakin. Toiselle kerralle muusikko selittäisi vaikka "minun mielestäni Em on kauneinta ääntä mitä maa päällään kantaa". Olen varma että ajatusmaailma olisi toisella kuuntelukerralla keskittynyt siihen mikä siinä Em:ssa kiehtoo taitelijaa.
Esimerkki oli typerä, mutta te olette varmasti fiksuja ja ymmärrätte idean. Onhan maailma täynnä hienoja ääniä, laineiden liplatus tuulen humina koiran läähätys, ja otollisissa oloissa nämä kaikki ovat yhdessä paikassa ja tuottavat rytmikästä metakkaa, mutta ne ovat vain ääniä ilman tarkoitusta tuoda julki muuta kuin, että koiralla on kuuma ja ilmamassat liikkuvat ts. se ei tapahdu juuri meitä varten, me olemme vain havainnoimassa tilanteen ja mahdollisesti pidämme siitä.
 
Kauneus on katsojan silmässä joten kai musiikki on sitten kuulijan korvassa

Onhan maailma täynnä hienoja ääniä, laineiden liplatus tuulen humina koiran läähätys, ja otollisissa oloissa nämä kaikki ovat yhdessä paikassa ja tuottavat rytmikästä metakkaa, mutta ne ovat vain ääniä ilman tarkoitusta tuoda julki muuta kuin, että koiralla on kuuma ja ilmamassat liikkuvat ts. se ei tapahdu juuri meitä varten, me olemme vain havainnoimassa tilanteen ja mahdollisesti pidämme siitä.
 
Mutta muusikoiksi myönnetyt ihmiset ovat jo pitkään käyttäneet muualtakin, kuin "oikeista instrumenteista" lähteviä ääniä hyödykseen. On myös vaikeaa rajata "oikeita soittimia" ja hälyääntä tuottavia asioita ja soundi se on varmaan patarummussakin sateella. Kyse on siis siitä mitä nahkis multa tarkensi: ihminen määrittelee, mikä on musiikkia ja sitäkautta taidetta.

Olisiko sellaisessa lähestymistavassa mitään järkeä, että ihminen ei ole välttämättä lainkaan oleellinen tekijä musiikissa? No, ehkä korkeintaan aistijana, kuulijana, jonkinmoisena alkeellisen tulkitsijana ja tietysti prkle.. viime kädessä kriitikkona.
 
Tunnustettakoon, että olen parantumaton tuuleenhuutaja ja pilvienbongaaja. Eli näin julkisesti hoidontarpeessa olevaksi tunnustautuneena: musiikkia on luonnostaan kaikkialla.
 
Syksyisin kattoja repivät örinämyrskyt, keskikesän helteessä pihakoivuja havisuttava nippanappa kuultava tuulenvire, varikset ja harakat, tintit leivot ja laulurastaat, harmeja vailla taivaalla hissukseen kuljeskelevat pilvet, kännykkätukiasemien kantomatkan tuolta puolen pilkistävät tähdet ja lopuksi äänetön avaruus. - Mielestäni musiikki kilpistyy alkuperäisimmillään noissa elementeissä.
 
Näitä ei tarvitse äänittää eikä kaikkia voikaan, mutta niistä voi nauttia itse kukin ja omalla aikataulullaan.
 
- - -
 
Alkuperäiseen kysymykseen ei kyllä löydy ainakaan minulta mitään kattavaa ja järkevää vastausta. No, yksi vaihtoehto on ehkä yrittää tulkita omilla keinoillaan ja kykyjensä puitteissa noita mainitsemiani elementtejä.
 
Lopputulos voi olla hienostunutta melodiikkaa tai suoraa ränttätänttää. Kumpikin lähestymistapa on yhtä arvokas ja antaa toivon mukaan niin esittäjälle kuin kuulijallekin hienoja elämyksiä ja tuntemuksia siitä, että ollaan samassa veneessä ja osa jostain vähän isommasta. Tuo "vähän isompi" lienee jokaisen henkilökohtainen juttu, joten se siitä.
 
*Tuli kyllä niin häröjuttua, että hirvittää pistää liikkeelle mutta menköön..
 
Nyt jäbän ja Jamin välillä syntyy hirveä tappelus. Mä olen sun kanssa samaa mieltä, mutta Jamin mielestä edes konemusa ei ole musiikkia.

Miksi ei? Olin juuri aikeissa hommata tuota paalujen junttausta jollekkin nauhalle yhden uuden biisini taustalle. Sillähän saadaan kuuntelijalle tehokkaasti raskas, monotoninen, mutta silti voimakas tunnelma. Ihminen on jo pitkään nostanut valmiita asiota artefaktiksi. Esim Rautavaaran cantus arcticassa se linnunlaulu on ihan oikeaa ääntä luonnosta(ylen arkistosta).
 
Äänillä voi luoda tunnelmia, musiikin voi käsittää aivan hyvin Ossin kuvailemassa laajuudessakin, voimme asiasta aivan sovussa keskustella. Sitä vartenhan tämä keskustelupalsta on olemassa.
 
Joillakin näyttää olevan käsitys että eriävät mielipiteet johtavat tappelukseen. Varsinkin vähänkin väkevämpi ilmaus näyttää osasta porukkaa ilmiriidalta. Erilaista näkökantaa ei saisi esittää. Se on valitettavaa varsinkin kun tietää että nykynuorilta vaaditaan nimenomaan lobbaustaitoja. Toivottavasti oppivat keskustelemaan, väittelemään, tuomaan omat mielipiteet esiin synnyttämättä maailmansotaa.
 
En ymmärrä sitäkään taidetta missä Kiasman kattoon rautalangalla kiinnitetään joesta nostettu ruosteinen polkupyörä. Hintalappu on useita kymppitonneja. Tälläiselle tilataiteelle ei ole ymmärryksessäni taiteena tilaa. Aivan samoin jonkun työkoneen tuottama äänisaaste ei ole korvissani musiikkia. Olen sillälailla taiteenymmärtämyksessä rajoitteinen ihminen. hähähäh.

Eh..öhh..

Tämä on kyllä hassu aihe. Yksimielisyyteen ei varmasti päästä ikinä...

 
En ymmärrä sitäkään taidetta missä Kiasman kattoon rautalangalla kiinnitetään joesta nostettu ruosteinen polkupyörä. Hintalappu on useita kymppitonneja. Tälläiselle tilataiteelle ei ole ymmärryksessäni taiteena tilaa. Aivan samoin jonkun työkoneen tuottama äänisaaste ei ole korvissani musiikkia. Olen sillälailla taiteenymmärtämyksessä rajoitteinen ihminen. hähähäh.
 
Näin on siksi, että ilmeisesti ajattelet taiteen rajoittuvan vain esteettisen piiriin. Nykytaiteen funktio on monesti aivan toinen. Se pyrkii juuri provokatiivisuudessaan herättämään meidät ajattelemaan omia odotuksiamme taiteesta.

Mutta mikä ero on taiteella ja tekotaiteellisuudella?

En lähde määrittelemään musiikkiä, mutta joku joskus asetti yhdeksi ehdoksi, että sitä on voitava hyräillä.
 
Mielenkiintoista musiikin ymmärtämisessä ja sen herättämissä tunnetiloissa on se, että sitä kuullessaan ei mielestäni ajattele aivan samoin kuin muuten. Tarkoitan, että ajatellessaanhan ihminen käyttää symboleja, kieltä, mutta esimerkiksi kaunis instrumentaalimusiikki on "sanoin kuvaamatonta". Sitä kuullessaan menee vain mukana ajattelematta sitä samalla tavalla käsitteellisesti kuin muita maailman asioita. Tämän johdosta musiikki on mielestäni se asia, jolla pääsee lähimmäksi ihmisen sisintä.

En keksinyt tämän filosofisempaa kysymystä tällä kertaa, joten jos nyt vaikka tätä pohtisi. Minkä te miellätte musiikiksi? Mitä eroa on äänellä ja musiikilla? Voiko melu siis olla musiikkia? Onko kaikki "musiikki" musiikkia? Entä onko musiikki taidetta? Mikä on musiikin tarkoitus?
 
Jos nyt vaikka rupateltais näistä, kerrankin järkevä keskustelu?
 
Zappa määritteli sen mielestäni hyvin ja siis jotenkin näin: Musiikkia on se minkä joku tekee musiikiksi. Jos laitan mikrofonin kaulaani vasten ja juon appelsiinimehua ja siis vaikkapa äänitän sen voin sanoa että tässä on minun taideteokseni. Hyväksy tai hylkää, taidetta se on, koska minä haluan sen olevan taidetta. Laitan ikäänkuin raamit siihen ympärille. Zapan mukaan kukaan ei voi kiistää etteikö se olisi taidetta tai musiikkia, toki sen voi haukkua sanomalla että se on huonoa taidetta ja huonoa musiikkia mutta kritiikki ei muuta sitä vähemmän taiteeksi tai vähemmän musiikiksi.
 
Eli taidetta on kaikki minkä joku määrittelee taiteeksi. Taiteen tekee tämä tahtotila, tai kehystäminen. Ilman sitä paalujuntan ääni on vain meteliä, mutta jos joku organisoisi konsertin paalujuntalle ja ylpeänä esittelisi sävellyksenään sitä jumpsutusta, ei minun auttaisi kuin hyväksyä se taiteeksi ja musiikiksi. Todennäköisesti se olisi mielestäni erittäin huonoa musiikkia mutta musiikkia yhtä kaikki.
 
Toisaalta päivän poppia voidaan säveltää, sanoittaa ja sovittaa ilman ainoatakaan ajatusta taiteesta. Ja jos tekijä itse ei ajattele että uusi teos on taidetta, ei kuulijoidenkaan mielestäni ole järkevää ajatella sitä taiteena, vaan kulutushyödykkeenä. Nämä teokset pitäisi sitten arvottaakin aivan eri mittareilla kuin taiteena esiinpannut teokset.

Zappa määritteli sen mielestäni hyvin ja siis jotenkin näin:

 
Tähän ei minulla ole paljon lisättävää. Tätä olen juuri pyrkinyt tuomaan esille täälläkin muutamaan otteeseen.
 
Asiaa sivuavaa pohdiskelua:
 
Ikävä juttu, että taide on saanut sellaisen sädekehän ympärilleen, joka itse asiassa useimmiten painaa päätä kuin orjantappurakruunu. Monet "kulttuuripersoonat" vain vahvistavat tätä jakoa johonkin taiteeseen ja sitten siihen muuhun vähäpätöisempään - sanotaanko vaikka populäärimusiikkiin. Jukka Tiensuu käytti tuossa viikonloppuna pianokonserttonsa kantaesitystä edeltävässä haastattelussa omasta musiikistaan nimitystä länsimainen taidemusiikki. Kaikki kunnia Tiensuun musiikille ja sen tekijälle, mutta miksi nostaa oma musiikki jalustalle? (nim. "olen laulanut Tiensuun mikrointervalleja sisältävää taidemusiikkia, joka käsittelee symmetriaa ja pienen ja suuren terssin välistä jännitettä etc." :)

Mutta mikä ero on taiteella ja tekotaiteellisuudella?
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=1&t=8510&o=0

http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=9&t=12613
 
Tuossa yksi hieman aiheeseen liittyvä ketju.
 
Vielä tuosta taiteesta: Otan itseni löyhäksi esimerkiksi. Päässä pyörii jos minkälaista ideaa, mutta enpä vain ole toteuttanut näitä täysin henkilökohtaisia visioitani. Niiden toteuttaminen huolella vaatisi yllättävän paljon vaivaa ja rohkeutta.
 
No..! Kehystäminen - esille paneminen - itsensä likoon paneminen - se on yksi taiteen merkeistä. Uskokaa tai älkää, se fillarin ripustaminen Kiasman katolle vaatii aika paljon. Ilman kirkasta visiota tuskin kukaan kehtaisi esittää ideaa virkamiehille tai päättäville ihmisille. Ilman tätä sisäistä pakkoa tuskin kukaan lähtisi sukeltamaan tuota ruosteista polkupyörää Töölönlahdelta. Siitä vaan kaikki taidetta tekemään.

vastaukseni löytyy kun klikkaat tota nimeä...

Äänillä voi luoda tunnelmia, musiikin voi käsittää aivan hyvin Ossin kuvailemassa laajuudessakin, voimme asiasta aivan sovussa keskustella. Sitä vartenhan tämä keskustelupalsta on olemassa.
 
Joillakin näyttää olevan käsitys että eriävät mielipiteet johtavat tappelukseen. Varsinkin vähänkin väkevämpi ilmaus näyttää osasta porukkaa ilmiriidalta. Erilaista näkökantaa ei saisi esittää. Se on valitettavaa varsinkin kun tietää että nykynuorilta vaaditaan nimenomaan lobbaustaitoja. Toivottavasti oppivat keskustelemaan, väittelemään, tuomaan omat mielipiteet esiin synnyttämättä maailmansotaa.
 
En ymmärrä sitäkään taidetta missä Kiasman kattoon rautalangalla kiinnitetään joesta nostettu ruosteinen polkupyörä. Hintalappu on useita kymppitonneja. Tälläiselle tilataiteelle ei ole ymmärryksessäni taiteena tilaa. Aivan samoin jonkun työkoneen tuottama äänisaaste ei ole korvissani musiikkia. Olen sillälailla taiteenymmärtämyksessä rajoitteinen ihminen. hähähäh.
 
Asiosta on kieltämättä erittäin terveellistä keskustella välillä ja se on sitäpaitsi kohtuu mukavaa(lukuunottamatta eilistä juovuspäistä politiikkaa kun meni vähän överiks).
 
Oli taide mitä tahansa, yleensä taiteilijalla on käsitys siitä, mitä on tekemässä. Eli joku ajatus lähes aina löytyy, vaikkakin tässä taannoin sain muuan herrasmieheltä kommentin musiikki/tanssiteoksestamme Kuopion torilla: "ei tuo ole taidetta, tuo on sairautta". No, teen myös paljon klassisten tyylien taidetta.
 
Kuuntelen itse vähän konservatiivimman musiikin lisäksi paljon uutta musiikkia ja avantgardea. Myönnetään, että nämä tyylisuunnat syntyivät pelkän provokaation takia, mutta nekin pelkät shokeeraamisbiisit olivat taiteena erittäin onnistunutta. Mm. Stravinskyn säveltämän baletin kevätuhri ensi-illassa heti alkusoiton aikana yleisössä syntyi kauhea mellakka ja hätäännys(paitsi Deboussi huusi: "olkaa hiljaa, sillä haluan kuunnella tuota ihanaa musiikkia"). Mielestäni musiikki oli vähintään onnistunutta, sillä harvempi vanhemmanpolven säveltäjä oli saanut mitään noin vahvaa reaktiota yhdelläkään kappaleellaan. Tässä avarrettiin yleisön tajuntaa uusille tuulille ja oli siten kulttuuriteko. Uudet tyylit syntyy aina vanhan vastaliikkeenä ja kykenevät ilmaisemaan uusia asioita. Näin on ollut läpi klassisten taiteiden historian.
 
Alkuun näihin uusin suuntauksiin on vain vaikea suhtautua mielemme konservatiivisuuden vuoksi, mutta niin oli vaikkapa barokin ja klassismin kanssa. Ei Kiasman kuvataide ja John Cagen musiikki ole mitenkään elitististä tekotaidetta. Nämä etsivät taiteelleen vain uusia parametrejä, jotka ovat usein vallan yksinkertaisia. Jotkut vain yrittää löytää näistä jotain ylimaallista ja jotkut eivät edes halua käsittää. Jos teokseni vaikuttaa kehenkään millään tavoin(ihan vaikka ärtyneisyytenä), olen otettu ja jos kokija ajattelee samoin kuin minä, olen hämmentyneen liikuttunut. Näihin uusiin tuulin ei vain äkkiseltään haluta/osata suhtautua mielemme monimutkaisuuden ja ennenkaikkea opittujen mallien vuoksi. Esimerkiksi uusien harmonisten rakenteiden kokeilu on tehtävä yllättävän varoen ihan itsensäkin kannalta. Niin vahvasti olemme oppineet sen, minkä vaikutuksen mikäkin kadenssi ja asteikko luo ja nämä ovat ainoastaan harmonisia mielestämme.
 
Se paalutuskone kuulostaa sellaisenaan tylsältä, mutta kun siitä tekee kompin taustalle, niin ai että on vahva elementti.
 
Sehän on sitten jokaisen itsensä päätettävissä, mitä haluaa kokea ja mitä ei.

Vielä tuosta taiteesta: Otan itseni löyhäksi esimerkiksi. Päässä pyörii jos minkälaista ideaa, mutta enpä vain ole toteuttanut näitä täysin henkilökohtaisia visioitani. Niiden toteuttaminen huolella vaatisi yllättävän paljon vaivaa ja rohkeutta.
 
No..! Kehystäminen - esille paneminen - itsensä likoon paneminen - se on yksi taiteen merkeistä. Uskokaa tai älkää, se fillarin ripustaminen Kiasman katolle vaatii aika paljon. Ilman kirkasta visiota tuskin kukaan kehtaisi esittää ideaa virkamiehille tai päättäville ihmisille. Ilman tätä sisäistä pakkoa tuskin kukaan lähtisi sukeltamaan tuota ruosteista polkupyörää Töölönlahdelta. Siitä vaan kaikki taidetta tekemään.
 
Harvinaisen totta. Oikeastaan sääntö.

Hmm. Edellisten pohdintojen mukaan taide ei niinkään vaatisi taitoa kuin sisäistä paloa ja vimmaa. Luonnollisesti ne kuuluvat taiteeseen ja antavat lopulta sille sen syvimmän merkityksen, mutta mikäli taiteilija ei ole jollain tavalla alansa eliittiä myös taidossa, niin vaikeaa häntä on niin kovin paljon arvostaa.
 
Antiikin aikana taiteilija tarkoitti henkilöä, joka esimerkiksi teki ruukkuja tai maalasi. Häntä kunnioitettiin alansa taitajana, ei niinkään minään luovuuden huipentumana - sellaista ei silloin ymmärretty. Nykyisin voi sylkäistä kadulle (nyt kärjistetään) ja väittää sen olevan taidetta. Niin ei kuitenkaan mielestäni ole. Taide vaatii luovuutta ja taitoa. Pelkkä luovuus ja hätkähdyttävyys ei riitä. Taito saada aikaan jotain kaunista pelkästään kauneuden vuoksi, missä näkyy oma luova kädenjälki - sitä se taide on.

hörhö: Ei Kiasman kuvataide ja John Cagen musiikki ole mitenkään elitististä tekotaidetta. Nämä etsivät taiteelleen vain uusia parametrejä, jotka ovat usein vallan yksinkertaisia. Jotkut vain yrittää löytää näistä jotain ylimaallista ja jotkut eivät edes halua käsittää.
 
Hyvä kirjoitus sulta hörhö, kuten yleensäkin. Plussaa ansaitsisit.
 
Muutaman kerran olen Kiasmassa käynyt ja kyllä ainakin tällaiseltä taiteeseen - ja varsinkin nykytaiteeseen - vain hyvin pinnallisesti perehtyneeltä ihmiseltä suurin osa teoksista menee yli hilseen, ottamatta mitenkään kantaa taiteen laatuun sinänsä. Liekö se sitten osittain teosten tarkoituskin, kuten tässä muutamat ovat esittäneet. Jokatapauksessa Kiasman antamat elämykset ovat tuntunut meikeläisestä melkoisen vaatimattomalta. Jos teosten tarkoitus on herättää ajatuksia niin ne keinot, joita monissa on käytetty, ovat minusta niin hämäriä, ettei tekijän ja teosten tarkoitus selviä ainakaan mulle millään.
 
Ainakin Kaivanto, Warhol ja Palsa ovat jääneet mieleen sen sijaan positiivisina kokemuksina.

Hmm. Edellisten pohdintojen mukaan taide ei niinkään vaatisi taitoa kuin sisäistä paloa ja vimmaa. Taide vaatii luovuutta ja taitoa. Pelkkä luovuus ja hätkähdyttävyys ei riitä. Taito saada aikaan jotain kaunista pelkästään kauneuden vuoksi, missä näkyy oma luova kädenjälki - sitä se taide on.
 
Tässähän törmätään termin "taide" määrittelyeroihin. Tavallaan on helppo määritellä konkreettisia asioita. Määritellään mikä on puu ja mikä on ei puu. Tai polkupyörä ja ei polkupyörä. Taide abstraktina käsitteenä onkin sitten jo vaikeampi asia.
 
Määrittelet siis taiteeksi sen mikä on kaunista ja missä näkyy luova kädenjälki. Mitä jos jokin teos olisi minusta erittäin kaunis ja sinusta erittäin ruma? Teos siis olisi sekä taidetta, että ei taidetta. Tämä ristiriita on mielestäni ylittämätön ongelma taiteenmäärittelyssäsi.
 
Tuossa taiteen määrittelyssä jossa lähtökohdaksi otetaan tekijän tahto ei näihin ristiriitoihin törmätä. Kun tekijä on määritellyt teoksen taiteeksi (jos ajatellaan edelleen samaa teosta joka on minun mielestäni kaunis ja sinun mielestäsi ruma) meille kokijoina jää teoksen arvottaminen. Sinusta se on huonoa taidetta ja minusta hyvää. Silti se on molemmissa tapuksissa taidetta, ja ei nouse käsitteellistä ristiriitaa.
 
Siis käsitteiden määritteleminen on ensiarvoisen tärkeää jos aikoo järkevästi kommunikoida yhtään mistään. Ja ne käsitteet pitäisi olla mahdollisimman selkeitä, eli missään tapauksessa ei saisi tulla tapausta että jokin asia on sekä on että ei ole. Muuten koko keskustelu muuttuu juupas eipäs väittelyksi.

Jotenkin tuntuu siltä, että monet pitävät taiteena vain sellaista, joka on tehty täysin tekijän ehdoilla ottamatta mitenkään yleisöä huomioon. Muu onkin sitten "viihdettä" vailla taiteellisia arvoja ja sen takia arvotonta. En oikein ymmärrä.