Yleistä keskustelua musiikista ›

jazzmies: Jos intohimoa olisi, olisi teksteissä syvyyttä, näkemystä, analyysia, arvostusta jne.
 
Miten tämä syvyys, näkemys, analyysi ja arvostus sitten tulisi käytännössä näkyä näissä teksteissä? Jonain sisäpiirin nippelitietoina?
 
Musalehtiä tehdään varmaan kuitenkin pääosin sillä periaatteella, että niitä voi sujuvasti lukea ihan "tavalliset" musadiggarit. Tuskin tämä "musabisneksen mekanismien" tunteminen ja niihin viittaaminen jollakin virkamiesmäisellä auktoriteetilla palvelee yhtäkään tavallista lukijaa.

Bredius: Miten tämä syvyys, näkemys, analyysi ja arvostus sitten tulisi käytännössä näkyä näissä teksteissä? Jonain sisäpiirin nippelitietoina?
 
Musalehtiä tehdään varmaan kuitenkin pääosin sillä periaatteella, että niitä voi sujuvasti lukea ihan "tavalliset" musadiggarit. Tuskin tämä "musabisneksen mekanismien" tunteminen ja niihin viittaaminen jollakin virkamiesmäisellä auktoriteetilla palvelee yhtäkään tavallista lukijaa.
 
Ne näkyvät laatuna. Älä aliarvioi lukijoita.
 
Suomalaisten rytmimusiikkilehtien artikkelit ovat joko kronologisia elämäkertoja tai lehtiarvioita, tai sitten uusien artistien/bändien henkilökuvia. Uudistunut Rytmi toi piristystä mukaan, sillä lahjana tulleessa numerossa oli yllättäen artikkeleita 30 vuotta ilmestyneistä levyistä ja niiden vaikutuksesta musiikkikulttuuriin ja muuta asiaa myös. Olin ällistynyt.

maelstorm: Enemmän minua ahdistavat tuollaiset Mannat ja Anssi Kelat, jotka internetissä esittävät olevansa jotain muuta kuin omien tekeleidensä ensimmäisiä mainostajia ja markkinoijia. Ihmeellistä puolustussotaa.
 
Ymmärtäähän sen että vituttaa jos kriitikko kirjoittaa ikävästi, mutta sellaiseen vastaaminen on taiteilijalta aina huomattavasti typerämpi siirto kuin mitä mikään kriitikko voi koskaan tehdä. hävitty peli jo ennen ensimmäistä välimerkkiä.
 
En ole ihan varma mihin maelstorm tässä viittaa, mutta vastaan artistin vinkkelistä, kun nimenikin kerran mainittiin.
 
En muista koskaan rutisseeni julkisesti saamistani levyarvioista (muistini on tosin ennenkin palvellut minua väärin). En kuitenkaan lähtökohtaisesti ymmärrä miksi artisti ei saisi kommentoida häneen osuvaa kritiikkiä? Mitä varten oman näkökulman tarjoaminen tulkitaan automaattisesti herkkähipiäisyydeksi? Joskus kriitikoiden esittämät tulkinnat tai väitteet ovat täysin virheellisiä, miksei niitä saisi oikaista?
 
Minä koen oikeudekseni osallistua minusta käytävään keskusteluun. Se miten se tulkitaan on paljolti kiinni siitä millaisella sävyllä tähän keskusteluun lähtee. Olen oppinut tämän kantapään kautta tehtyäni neljä vuotta sitten pahan virheen.
 
Tämä liittyi 'Kesä Kalevi Sorsan kanssa' -romaanini saamaan kritiikkiin HS:n Lukupiiri-blogissa. Kirja sai muutamalta lukupiiriläiseltä aika tylyn tuomion, ja koska olin ottanut osaa keskusteluun jo aiemmin, niin päätin tarjota debattiin kirjailijan vinkkelin. En ollut saamastani kritiikistä mitenkään tuohtunut, pikemminkin huvittunut. Yritin kommentissani tavoitella sarkastista tyyliä, mutta epäonnistuin pahasti.
 
Tajusin vasta kommentin postattuani ja seuraavana päivänä sen uudelleen luettuani, että tekstini näytti ulkopuolisen silmään varmasti siltä kuin olisin suuttunut.
 
Lopputulos oli oikein kunnon soppa, joka huipentui siihen, että Ilta-Sanomat julkaisi aukeaman jutun otsikolla "Lukijat haukkuivat Anssi Kela raivostui!" (En muista oliko otsikon sanamuoto juuri tuo, ajatus oli kuitenkin tuonsuuntainen.)
 
Tuo oli minulle hyödyllinen opetus. Jos omaa tuotantoa kritisoidaan ja siihen haluaa kommentoida jotain, niin se on syytä tehdä silkkihansikkain, sanojaan harkiten. Koska lähtökohtana tosiaan on se, että niskaan kaadettu paska pitäisi ottaa vain hymyillen vastaan ja keskusteluun osallistuminen on automaattisesti suuttumista.
 
Mitä tulee kritiikin laatuun, niin artistina minusta on ihan ok, jos levyni haukutaan maan rakoon siksi, että kriitikko ei pidä siitä. Kyse on makuasioista, vaikka kyllähän se saattaa vihlaista sydämestä, jos huolella ja vaivalla tekemäni levy lytätään. Enemmän minua kuitenkin ärsyttävät sellaiset arvostelut, joissa kriitikko ei sano levystä oikeastaan yhtään mitään ja lätkäisee sille kolme tähteä. Tuollaisten arvostelujen näkeminen turhauttaa, varsinkin kun tuntuu siltä, että suurin osa levyarvioista osuu nykyisin tuohon kategoriaan.
 
Toisaalta uskon myöskin, että turhautuneita ovat kriitikotkin, joille ei makseta arvioistaan käytännössä mitään. Tämä näkyy väistämättä myös kritiikkien laadussa.
 
-Anssi-

jazzmies: Ne näkyvät laatuna. Älä aliarvioi lukijoita.
 
Heh, näkyvät laatuna joo. Voisitko nyt hiukan edes tarkentaa, että mitä tämä laatu käytännössä katsoen tarkoittaa tekstin sisällön kannalta? Tuo kuulostaa sellaisenaan aivan yhtä leväperäiseltä kuin tämä paljon parjattu rakastan/vihaan -vastaikkanasettelu, josta näitä musiikkitoimittajia syytetään.
 
Selvennykseksi vielä, että puolustuspuheistani huolimatta en ole itsekään ihan valmis hyppäämään luodin eteen kotimaisen musalehdistön puolesta enkä tarkoita, etteikö kirjoittamisen taso voisi olla yleisesti korkeampi.
 
Alkanut vaan huvittamaan tämä kyseisten medioiden jatkuva mollaaminen, etenkin tuohon NRGM-sivustoon liittyvä, kyllästymiseen saakka haukuttu "ylimielisten hipsterien egon boostaus". Jos olen ymmärtänyt oikein, niin kyseisen sivuston tarkoitus oli alunperinkin antaa ääni niille musiikkikirjoittajille, jotka eivät ole ns. ammattilaisia. Tämä ei tietenkään poista sitä seikkaa, että paskasti kirjoitettu ja perusteltu levyarvio on siitä huolimatta paska arvio.
 
Suomalaisten rytmimusiikkilehtien artikkelit ovat joko kronologisia elämäkertoja tai lehtiarvioita, tai sitten uusien artistien/bändien henkilökuvia. Uudistunut Rytmi toi piristystä mukaan, sillä lahjana tulleessa numerossa oli yllättäen artikkeleita 30 vuotta ilmestyneistä levyistä ja niiden vaikutuksesta musiikkikulttuuriin ja muuta asiaa myös. Olin ällistynyt.
 
Näistä suomalaisista rock-lehdistä tuo mainitsemasi Rytmi on nykyään aivan selkeästi profiloitunut ns. klassisen rockin lehdeksi, johon tuollaiset klassikkolevyhistoriikit siten kuuluvatkin. Kun taas esimerkiksi Rumba on selvästi uuden musiikin lehti, joten kaikki henkilökuvat ja bändiesittelyt ovat mielestäni aivan luonnollinen osa uutta musiikkia esittelevässä lehdessä. Kyse on siis lähinnä lehtiformaattien eroista.

El Duderino: En ole ihan varma mihin maelstorm tässä viittaa, mutta vastaan artistin vinkkelistä, kun nimenikin kerran mainittiin.
 
En kuitenkaan lähtökohtaisesti ymmärrä miksi artisti ei saisi kommentoida häneen osuvaa kritiikkiä? Mitä varten oman näkökulman tarjoaminen tulkitaan automaattisesti herkkähipiäisyydeksi? Joskus kriitikoiden esittämät tulkinnat tai väitteet ovat täysin virheellisiä, miksei niitä saisi oikaista?
 
Jos halutaan lähteä oikomaan muiden tuottamia kritiikkejä omista taidetekeleistään niin siihen on hyvä ja toimiva tie: lehtien palstatilaa voi ostaa ja julkaista omaan makuun mahdollisimman tyylipuhtaasti kivoja ja virheettömiä omien taidetekeleiden kritiikkejä.
 
Kriitikoiden tekemisen oikominen näyttää, tuntuu ja maistuu aina herkkähipiäiseltä tekopyhyydeltä eikä siinä nähdäkseni oikeasti voi muuta kuin hävitä. En muista koskaan lukeneeni tai kohdanneeni tapausta, jossa artisti olisi lähtenyt opastamaan kriitikkoa tai vastaavaa kentän toimijaa niin, että siitä olisi kukaan mitään hyötynyt. Sinullekin suosittelisin jopa niiden silkkihansikkaiden jättämistä pöytälaatikkoon, ja vastakritiikin kirjoittamisen sijaan ottamaan kitaran syliin ja tekemään aiheesta kappaleen tai sitten vaikka vaan lähtemään kävelylle.
 
-ei anssi-

Bredius: Heh, näkyvät laatuna joo. Voisitko nyt hiukan edes tarkentaa, että mitä tämä laatu käytännössä katsoen tarkoittaa tekstin sisällön kannalta?
 
Tiiviistin jo ensimmäiseen kirjoitukseen sen, kenen musiikkijournalismi minua miellyttää - Pirkko Kotirinta ja Harri Uusitorppa. Jotenkin vainen se laatu, asiantuntemus, intohimo ja "mistä rima ei ole matalin" -ote huokuu läpi - olkoon se levy- tai konserttikritiikki, henkilökuva tai tutkimuksellinen kirjoitus.

maelstorm: Kriitikoiden tekemisen oikominen näyttää, tuntuu ja maistuu aina herkkähipiäiseltä tekopyhyydeltä eikä siinä nähdäkseni oikeasti voi muuta kuin hävitä. En muista koskaan lukeneeni tai kohdanneeni tapausta, jossa artisti olisi lähtenyt opastamaan kriitikkoa tai vastaavaa kentän toimijaa niin, että siitä olisi kukaan mitään hyötynyt.
 
Olen tästä kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Puhuimme nähtävästi hiukan eri asiasta: minä tarkoitin keskusteluun osallistumista, en pyrkimystä tehdä kritiikkiä tyhjäksi. Eli jos kriitikko sanoo "mitä Anssi Kela mahtoi miettiä julkaistessaan tällaista paskaa?", niin mielestäni voi olla ihan kiinnostavaa kertoa artistin näkökulmasta mitä päässäni on tuolloin liikkunut. Lähtökohtanani ei kuitenkaan silloin olisi se, että "ei se ole paskaa!".
 
En siis oleta, että voisin selitellä teostani niin, että muuttuisikin huonon arvostelun antaneen kriitikon mielestä hyväksi. En kai ole koskaan sellaista yrittänytkään (edes siinä surullisenkuuluisassa Lukupiiri-keskustelussa).
 
Oikaisu voi kuitenkin olla paikallaan silloin, jos kritiikki sisältää räikeitä faktuaalisia virheitä (kuten muistaakseni oli asian laita edellä mainitussa NRGMin Manna-arvostelussa). Jos edelleen muistan oikein (en ehdi juuri nyt tsekata), niin Manna hoiti oikaisun tyylikkäästi: kertomalla vain miten asiat oikeasti olivat, sen kummemmin provosoitumatta. Mielestäni artistilla on oikeus osallistua peliin jos häntä vedetään julkisesti kölin ali väärin perustein.

Cathi777: Tässä on toki kyse muustakin journalimista kuin pelkistä levyarvioista.
 
Tämä on hyvä pointti. Mutta sitten taas toisaalta suurin osa bändeistä on nykyään Facebookissa, josta voi lukea alle minuutin viiveellä mitä kullekin pändille kullakin hetkellä kuuluu. Maailma on muuttunut tältä osin aika olennaisesti sitten 1900-luvun ja tämä tekee mielestäni sen, että nuo kritiikit kirjoitetaan mitä ilmeisimmin resurssipulasta johtuen enemmän tai vähemmän ns. juosten kusten sitäkin ikävämmäksi. Musiikistahan tässä pitäisi kai kuitenkin olla kyse, eh.
 
Bredius: ...parjattu rakastan/vihaan -vastaikkanasettelu... ...kyllästymiseen saakka haukuttu "ylimielisten hipsterien egon boostaus"...
 
Tarkennetaanpa vielä: tuon vastakkainasettelun esille ottamisen tarkoitus oli lähinnä korostaa sitä eroa mikä minun mielestäni pitäisi olla maallikon ja asiansa osaavan kriitikon mielipiteillä. Samoin en myöskään haukkunut NRGM:ää noilla sanoilla, kunhan kritisoin ko. mediassa vallitsevaa kirjoitustyyliä joka mitä ilmeisimmin pyrkii kaikin mahdollisin kirjallisin keinoin olemaan mahdollisimman hip, jou ja pinnallinen. Minulle on loppujenlopuksi aivan yhdentekevää, mitä tuollaisella tyylillä kirjoitetaan, koska en yksinkertaisesti pysty lukemaan sitä.
 
Mitä Anssi Kelaan ja Mannaan tulee, niin luulen että näissä draamoissa liikutaan enemmän sosiologian kuin musiikin kentällä. Musiikki kun on valitettavan suurelta osin vähän sellainen ryhmäytymisen ja oman sosiaalisen viitekehyksen määrittelyn väline. Mannan markkinoinkikoneisto yritti - ainakin noista artikkeleista päätellen - olla kaiketi liiankin mediaseksikäs, mikä on aivan ymmärrettävää kun otetaan huomioon että kyse on liiketoiminnasta. Mutta mikäpä ärsyttäisi suomalaista enemmän kuin kanssaihminen joka haluaa menestyä? Anssi Kela nyt on todennäköisesti aina ollut liian mainstreamia ollakseen laajalti arvostettu Muusikoiden.netissä? Viisinkertaista platinaa Nummela-levystä tuskin voi kuitenkaan laittaa puhtaasti hyvin sujuneen markkinointikampanjan piikkiin. Samoin miehen bassolinjat kuten Yhdes iltaan Avaimen debyytillä on edelleen aivan huisia settiä. Respectiä.

Valitettava(n suuri) osa kritiikeistä on aika ala-arvoisia, niissä ei puhuta musiikista mitään ja vaikka sen musiikinkin unohtaisi niin edes siitä populaariin olennaisesti kuuluvaan muodikkuutta ei kyetä käsittelemään kritiikin vaatimalla tasolla. Asioita ei osata sen omakohtaisen kokemuksen ohella suhteuttaa ja takastella ulkopuolelta arvioiden, vaan kirjoittelua leimaa sokeus omalle itselle ja sille mitä itse edustaa. Eli harmittavan monesta kritiikistä paistaa kirjoittajan halu edetä muodikkuuden ja hypen portailla, osoittaa omilla makuvalinnoillaan, että näppäimistön takana istuu muita ylevämpi kaveri, joka liikkuu oikeassa seurassa ja seuraa oikeita virtauksia.
 
Niin ja kritiikin epäkohtien esilletuominen ei tarkoita vaatimusta myötäsukaiseen kritiikkiin. Kyse on siitä, että perusteluista pitäisi löytyä sisältöä, etenkin silloin kun ammutaan kovilla - tyrmäys ei itsessään ole lainkaan rohkea akti, päinvastoin, usein se helpoin tapa kerjätä sitä mainetta. Rohkeaa on haastaa itsensä arvioivana kuuntelijana, niin avoimuutenssa kuin itsenäisyytensäkin osalta, ja lisäksi myös kirjoittajana siten, ettei julkaistavien tekstien kohdalla tyydy helppoon ja viihdyttävään kertakäyttöiseen hauskuuttamiseen.
 
Omasta mielestäni itse artikkelit ovat usein parempia, suurin ongelma on kritiikeissä.

Bredius: Miten tämä syvyys, näkemys, analyysi ja arvostus sitten tulisi käytännössä näkyä näissä teksteissä? Jonain sisäpiirin nippelitietoina?
 
Siten, että kirjoitetaan musiikista/levystä eikä muusta oheiskuonasta. Siitä ois hyvä lähteä.

Johannes_t: Laadukkaan tekstin tuottaminen on, ainakin itselleni, aikaa vievä tapahtuma. Aika on rajallista, aika maksaa. Jos tilaajalla ei ole resursseja lunastaa aikaa, ei synny myöskään laadukasta tekstiä.
 
Miksi silloin luoda julkaistavaa tekstiä ensinkään?

Luin lehdestä rhcp-keikan arvostelun. Siinä sanottiin että bändi saapui suomeen ilman että olisivat lavalla alasti pelkästään sukka munassa mistä he ovat tulleet tunnetuksi :D ei ihan sanasta sanaan mut tolleen kuitenkin..

maelstorm: Jos halutaan lähteä oikomaan muiden tuottamia kritiikkejä omista taidetekeleistään niin siihen on hyvä ja toimiva tie: lehtien palstatilaa voi ostaa ja julkaista omaan makuun mahdollisimman tyylipuhtaasti kivoja ja virheettömiä omien taidetekeleiden kritiikkejä.
 
Kriitikoiden tekemisen oikominen näyttää, tuntuu ja maistuu aina herkkähipiäiseltä tekopyhyydeltä eikä siinä nähdäkseni oikeasti voi muuta kuin hävitä. En muista koskaan lukeneeni tai kohdanneeni tapausta, jossa artisti olisi lähtenyt opastamaan kriitikkoa tai vastaavaa kentän toimijaa niin, että siitä olisi kukaan mitään hyötynyt. Sinullekin suosittelisin jopa niiden silkkihansikkaiden jättämistä pöytälaatikkoon, ja vastakritiikin kirjoittamisen sijaan ottamaan kitaran syliin ja tekemään aiheesta kappaleen tai sitten vaikka vaan lähtemään kävelylle.
 
Tulipa tästä mieleen jonkun verkkolehden tekemä arvio juurikin Anssin Aukio-levystä, jossa kriitikko suurin piirtein kirjoitti että "Anssi Kelan uusi levy on sitä samaa mitä ennenkin, tavallisista ihmisistä kertovia ihan tavallisia tarinoita. Toimiihan konsepti mutta toivoisi, että artisti kokeilisi joskus jotain kunnianhimoisempaa."
 
En tiedä moniko levyä on kuunnellut, mutta levyhän on teemalevy, jonka käänteitä en viitsi tässä lähteä spoilailemaan. Sen sijaan kylläkin suosittelen kuuntelemista. Kritiikistä vain kuulsi läpi se, että mikäli arvostelija olisi kuunnellut levyn ajatuksella kokonaan eikä vain kolmea ensimmäistä biisiä (johon radiosinglekin lukeutuu), hänen kirjoittamansa arvostelu olisi ollut tyystin erilainen. Arvostelija kun peräänkuulutti uudenlaista lähestymistapaa levyllä, joka juurikin teki asioita eri tavalla.
 
Eikö tällaisessa tilanteessa artisti saisi hieman antaa palautetta kriitikolle että tuota köh, huomasitko tätä asiaa? Vai onko se kiellettyä? Olisiko jonkun muun pitänyt antaa tuo palaute? Kuka saa kritisoida kritiikkiä?
 
Nykyään kun ihmiset voivat kuunnella levyjä netistä, ei ongelma ehkä ole aivan yhtä paha, mutta ennen tuollaisella arviolla olisi todennäköisesti karkoteltu levynostajia paljonkin.
 
Noin muuten olen sitä mieltä että levyarvostelijoiden ammattitaitohan on olennainen juttu siinä mielessä, että tuntee arvioimansa genren. Progefanaatikko arvostelisi stonerlevyn "itseääntoistavana junnauksena" kun taas iskelmäasiantuntija tuskin löytäisi mitään musiikkia muistuttavaa noiselevyltä.

Juoppis: Tulipa tästä mieleen jonkun verkkolehden tekemä arvio juurikin Anssin Aukio-levystä, jossa kriitikko suurin piirtein kirjoitti että "Anssi Kelan uusi levy on sitä samaa mitä ennenkin, tavallisista ihmisistä kertovia ihan tavallisia tarinoita. Toimiihan konsepti mutta toivoisi, että artisti kokeilisi joskus jotain kunnianhimoisempaa."
 
En tiedä moniko levyä on kuunnellut, mutta levyhän on teemalevy, jonka käänteitä en viitsi tässä lähteä spoilailemaan. Sen sijaan kylläkin suosittelen kuuntelemista. Kritiikistä vain kuulsi läpi se, että mikäli arvostelija olisi kuunnellut levyn ajatuksella kokonaan eikä vain kolmea ensimmäistä biisiä (johon radiosinglekin lukeutuu), hänen kirjoittamansa arvostelu olisi ollut tyystin erilainen. Arvostelija kun peräänkuulutti uudenlaista lähestymistapaa levyllä, joka juurikin teki asioita eri tavalla.
 
Eikö tällaisessa tilanteessa artisti saisi hieman antaa palautetta kriitikolle että tuota köh, huomasitko tätä asiaa? Vai onko se kiellettyä? Olisiko jonkun muun pitänyt antaa tuo palaute? Kuka saa kritisoida kritiikkiä?
 
Nykyään kun ihmiset voivat kuunnella levyjä netistä, ei ongelma ehkä ole aivan yhtä paha, mutta ennen tuollaisella arviolla olisi todennäköisesti karkoteltu levynostajia paljonkin.
 
Noin muuten olen sitä mieltä että levyarvostelijoiden ammattitaitohan on olennainen juttu siinä mielessä, että tuntee arvioimansa genren. Progefanaatikko arvostelisi stonerlevyn "itseääntoistavana junnauksena" kun taas iskelmäasiantuntija tuskin löytäisi mitään musiikkia muistuttavaa noiselevyltä.
 
En muuta kantaani vaan olen päinvastaista mieltä - artisti opastamassa kriitikkoa on aina mautonta ja osallistumista peliin jonka on jo valmiiksi hävinnyt. Mielestäni ei ole olemassa mitään "oikeaa tapaa" artistin puolustella tekemisiään niin kuin Anssi Kela esittää osaavansa tehdä, kunhan kaivaa esiin silkkihansikkaat ja aimo annoksen taitavaa sanan kääntelyä ja harkintaa.
 
Ei. Artisti opastamassa kriitikkoja on mautonta ja väärin. Ja on nähdäkseni yhdentekevää minkälaisin uusiokäsittein ja määrein tätä egotistista toimintaansa perustelee. Armeijan operaatiossa aiheutunut kollateraalinen vahinko on silti siviilien surmaamista väkivaltakoneistolla, vaikka sille on puettu uusi neutraali termi päälle tosiasiallisen toiminnan luonnetta peittelemään. Samoin on artistin egotistinen kriitikon opastaminen tylsämielisen mautonta ja perustelematonta, vaikka kuinka sille yritetään luoda silkkihansikkaista, harkinnasta ja uusista sanankäänteistä jotakin uutta rihmankiertämää tosiasiallisen toiminnan luonnetta peittelemään.
 
Tämä on mielipiteeni eikä se käänny. Rock ja/tai popkulttuuri ja sen ympärillä vellovat huhut ja legendat ovat aina olleet sekoitus lapsenomaista huhupuhetta, legendaa ja hömppää. Tässä yritetään kääntää tätä laivaa nyt niin, että rockista tuotetun kirjoittelun pitää yht'äkkiä muuttua oikeellisuuden tasoltaan matematiikkaa muistuttavaksi luonnontieteeksi silloin, kun kritiikki ei ole miellyttänyt artistia tai artistin ympärillä pörräävää bottomfeeder-armeijaa. Paskanmarjat. Rokkiin ja siitä tuotettuun kirjoitteluun on aina mahtunut virhettä, feelua, myyttiä ja legendaa, ja minun puolestani näin saisi olla jatkossakin.
 
Mannan levystäkin tuotetusta kirjoituksesta minun mielestäni Mannan sekä niiden, joilla oli jo ennen lukemiselämyksensä loppua oma lehmä liian syvällä ojassa, olisi pitänyt hyväksyä kirjoitus sellaisenaan pelkästään jo siksi, että kirjoitus julkaistiin hypetyskauden ulkopuolella ja kommenttiosionkin perusteella oli palvellut levyn myyntiä. Minullekin kritiikistä tuli myös hyvin selvä ennakkokäsitys siitä, millä tavalla Mannan levy soi vaikka en kai ole kuullut kappalettakaan.
 
Ainoana poikkeuksena tähän omaan kantaani annan sen, että artisti voi puolestani lyhyesti oikoa pois kiusalliset, henkilökohtaisella tasolla loukkaavat moukkamaisuudet. Sellaisten kanssa ei minun maailmassani tarvitse elää muusikon/artistinkaan.
 
kaikissa muissa tapauksissa suut ja näppäimistöt saavat puolestani pysyä hiiren hiljaa silloin, kun muut mainostavat artistin taidetekeleitä ilman maksua. eihän artisteiltakaan vaadita sitä, että avoimesti tiedottavat tekemisistään aivan kaiken, vaikka osa eritoten musiikin kentällä toimivasta jengistä on niin rakastunut julkisuudessa paistatteluuun, että antaisivat kyllä jakoon kaikeen jos vain joku pyytäisi. kuitenkaan tämä ei ole vallitseva tila, luojalle kiitos siitä, joten oikaisut ja muu vastaava näppäimistöjen ja muiden leukojen lonksuttelu saa puolestani visusti pysyä osana kunnallispolitiikkaa tai muuta vastaavaa kirjoittelua jossa sillä on ihan oikea funktiokin olla läsnä, vaan pysykööt poissa mun musiikkijournalismistani.

reaper666: Luin lehdestä rhcp-keikan arvostelun. Siinä sanottiin että bändi saapui suomeen ilman että olisivat lavalla alasti pelkästään sukka munassa mistä he ovat tulleet tunnetuksi :D ei ihan sanasta sanaan mut tolleen kuitenkin..
 
Hyvä että journalisti elää ajan hermolla, eihän noista sukka-munissa-keikoista ole kohta kuin 30 vuotta...

maelstorm: En muuta kantaani vaan olen päinvastaista mieltä - artisti opastamassa kriitikkoa on aina mautonta ja osallistumista peliin jonka on jo valmiiksi hävinnyt. Mielestäni ei ole olemassa mitään "oikeaa tapaa" artistin puolustella tekemisiään niin kuin Anssi Kela esittää osaavansa tehdä, kunhan kaivaa esiin silkkihansikkaat ja aimo annoksen taitavaa sanan kääntelyä ja harkintaa.
 
Ymmärrän kantasi, mutta olen kanssasi osin eri mieltä. Ja tämähän lie toki sallittua.
 
Ei. Artisti opastamassa kriitikkoja on mautonta ja väärin. Ja on nähdäkseni yhdentekevää minkälaisin uusiokäsittein ja määrein tätä egotistista toimintaansa perustelee. Armeijan operaatiossa aiheutunut kollateraalinen vahinko on silti siviilien surmaamista väkivaltakoneistolla, vaikka sille on puettu uusi neutraali termi päälle tosiasiallisen toiminnan luonnetta peittelemään. Samoin on artistin egotistinen kriitikon opastaminen tylsämielisen mautonta ja perustelematonta, vaikka kuinka sille yritetään luoda silkkihansikkaista, harkinnasta ja uusista sanankäänteistä jotakin uutta rihmankiertämää tosiasiallisen toiminnan luonnetta peittelemään.
 
Tämä on mielipiteeni eikä se käänny. Rock ja/tai popkulttuuri ja sen ympärillä vellovat huhut ja legendat ovat aina olleet sekoitus lapsenomaista huhupuhetta, legendaa ja hömppää. Tässä yritetään kääntää tätä laivaa nyt niin, että rockista tuotetun kirjoittelun pitää yht'äkkiä muuttua oikeellisuuden tasoltaan matematiikkaa muistuttavaksi luonnontieteeksi silloin, kun kritiikki ei ole miellyttänyt artistia tai artistin ympärillä pörräävää bottomfeeder-armeijaa. Paskanmarjat. Rokkiin ja siitä tuotettuun kirjoitteluun on aina mahtunut virhettä, feelua, myyttiä ja legendaa, ja minun puolestani näin saisi olla jatkossakin.
 
Mielenkiintoinen analogia, mutta mielestäni edelleenkin hyökkäät vääriä perusteita vastaan. Olettaen, että kriitikko syyttää artistia jostain, mikä ei pidä paikkaansa - väitätkö että artistilla tosiaan ei ole tilaa puolustautua epäasiallista ja valheellista kritiikkiä kohtaan?
 
Huomaa, että tässä nyt puhutaan epäasiallisuudesta ja virheellisyydestä. Jos kirjoitan arvosteluun, että "minusta tämä kappale on huono, koska se kuulostaa loppuunkaluttujen blueskaavojen toistolta kliseisillä sanoituksilla" on kyseessä mielipide. Sille ei toki voi mitään, jos kappale ei arvostelijaa miellytä ja sellaiseen ei oikein voi vastata muuten kuin toteamalla että "no, sinulle tämä ei ilmeisesti toimi, harmi niin". Mutta mikäli arvostelija erikseen väittää, että vaikkapa "levy olisi kipeästi kaivannut sähkökitaraa" vaikka puolet biiseistä soitetaan fuzzitetulla telellä, on kyseessä perusteeton vaade.
 
Mannan levystäkin tuotetusta kirjoituksesta minun mielestäni Mannan sekä niiden, joilla oli jo ennen lukemiselämyksensä loppua oma lehmä liian syvällä ojassa, olisi pitänyt hyväksyä kirjoitus sellaisenaan pelkästään jo siksi, että kirjoitus julkaistiin hypetyskauden ulkopuolella ja kommenttiosionkin perusteella oli palvellut levyn myyntiä. Minullekin kritiikistä tuli myös hyvin selvä ennakkokäsitys siitä, millä tavalla Mannan levy soi vaikka en kai ole kuullut kappalettakaan.
 
Mannan levyarviossahan selkeästi kyseessä oli kehnosti kirjoitettu teksti, kun siinä kirjoitettiin "laitetaan nätti tyttö laulamaan ja haetaan lisäpontta jenkkilästä" ja sen jälkeen siirryttiin käsittelemään Mannaa. Tottakai lukija yhdistää nämä kaksi asiaa toisiinsa. Erottelun olisi voinut hoitaa vaikkapa lauseella "mutta se musiikinhistoriasta, siirrytään nyt käsittelemään Mannan levyä".
 
Ainoana poikkeuksena tähän omaan kantaani annan sen, että artisti voi puolestani lyhyesti oikoa pois kiusalliset, henkilökohtaisella tasolla loukkaavat moukkamaisuudet. Sellaisten kanssa ei minun maailmassani tarvitse elää muusikon/artistinkaan.
 
Tätähän minäkin tässä yritän sanoa. Pitäisi keskittyä siihen MUSIIKKIjournalismiin, ei välttämättä ARTISTIjournalismiin. Jos tekisit itse levyn, joka olisi vaikkapa mielestäsi raikas tuulahdus Soft Cellin ja New Orderin suuntaan, mutta et onnistuisi siinä aivan täysin, niin lukisitko arviosta mieluummin:
 
a) Levy ei toimi, junnaavat bassot hakevat 80-lukulaisia sävyjä mutta kompastuvat kuultuihin kliseisiin.
 
vaiko
 
b) maelstorm selvästi yrittää olla uusi 80-luvusta ammentava hypercool mestarismies, mutta pelkällä apinoinnilla hän tekee itsestään silkan pellen ja hänen merkityksensä musiikin kentälle on olematon, kuka hän muka luulee olevansa?
 
Lukijana a)n hyötyarvo olisi minulle suurempi mutta b) kenties myisi lehtiä enemmän. Tai keräisi klikkauksia. Mitä näitä nyt on.

Juoppis: Ymmärrän kantasi, mutta olen kanssasi osin eri mieltä. Ja tämähän lie toki sallittua.
 
Mielenkiintoinen analogia, mutta mielestäni edelleenkin hyökkäät vääriä perusteita vastaan. Olettaen, että kriitikko syyttää artistia jostain, mikä ei pidä paikkaansa - väitätkö että artistilla tosiaan ei ole tilaa puolustautua epäasiallista ja valheellista kritiikkiä kohtaan?
 
Artisteilla on, kuin kaikilla muillakin ihmisillä, kaikki maailman oikeus ja tila, mennä ja tehdä niin monta maalia omiin ja pukeutua pellen hattuun, kuin haluaa. En kiellä sitä tai ole esittämässä sääntöjä, jonka mukaan niin ei saisi tehdä, vaan esitän, jyrkästi, että tämä no mautonta egoismia, aina.
 
Ja kyllä. tämä pätee mielestäni jopa silloin, jos toimittajan tomppeli on mennyt kirjoittamaan telecastereista vaikka artisti on käyttänyt stratocasteria äänittäessään. Tällaisten virheiden oikominen on pelkkää kriitikon/toimittajan auktoriteetin kyseenalaistamista ja nälvimistä, jolla ei ole paikkaa eikä sijaa rock-journalismissa.
 
Juoppis, kirjoitit lisäksi näin:
Mannan levyarviossahan selkeästi kyseessä oli kehnosti kirjoitettu teksti, kun siinä kirjoitettiin "laitetaan nätti tyttö laulamaan ja haetaan lisäpontta jenkkilästä" ja sen jälkeen siirryttiin käsittelemään Mannaa.
 
Käytit lainausmerkkejä. Mielestäni Mannan arviossa, vaikka oltiinkin vähän tylyllä ilmeellä liikenteessä, ei aivan noin liiskattu. Ja lisäksi, kyllä rock-journalismiin kuuluu liiskaaminen ja lyttäys, ja myös henkilöön meneminen, tavallaan. Jos ei kestä sitä, miksi ryhtyä artistiksi. Jos haluaa että kirjoittelu on vain sellaista omaan makuun sopivaa ja kivaa, voi ostaa palstatilaa ja julkaista oman sielunsa tarpeen kaltaista kirjoittelua itsestään.
 
Tulin mukaan tähän viestiketjuun lyhyellä kirjoituksella, jonka toisessa kappaleessa jo ilmaisin, että ymmärrän kyllä että se tarve ja polte "vastata kriitikolle" syntyy herkästi kun omaa taidetekelettä liiskataan tai siitä luodaan virheellisiä kuvia. mutta en peräänny, vieläkään. tämä tulisi aina jättää tekemättä. jokainen oikaisu.
 
Artisti luo tavaraa, ja journalistit ja muut tomppelit sitten kirjoittelevat siitä jotakin jos kirjoittelevat. Tämä kirjoittelu ei kuitenkaan ole, eikä sen missään tapauksessa tulisikaan olla, mikään "kaksisuuntainen tie", koska ei tässä olla mistään yhteisestä asiasta kinastelemassa. ei tämä ole mitään politiikkaa tai vastaavaa, vaikka artisti omassa egoismissaan toki on luontaisessa asemassa kokea oman tuotoksensa joksikin koko maailman yhteiseksi ihanaksi asiaksi, ja osallistumisen siitä käytävään keskusteluun maailman politiikkaan rinnastettavaksi tärkeäksi asiaksi, jossa asioiden oikeellisuus sun muu näyttelee jotakin tärkeää roolia.
 
valot päälle. tämä on rokkenrollia, pop-kulttuuria, nuorisokulttuuria. eikä mitään politiikkaa tai oikeudenkäyntiä.

maelstorm:
 
Ja kyllä. tämä pätee mielestäni jopa silloin, jos toimittajan tomppeli on mennyt kirjoittamaan telecastereista vaikka artisti on käyttänyt stratocasteria äänittäessään. Tällaisten virheiden oikominen on pelkkää kriitikon/toimittajan auktoriteetin kyseenalaistamista ja nälvimistä, jolla ei ole paikkaa eikä sijaa rock-journalismissa.
 
Väännän ihan hieman rautalankaa vielä. Mikäli arviossa on SELKEÄTÄ asiavirhettä, on mielestäni syytä laittaa asiallinen korjaus. Voihan olla, että arvostelija ei ole jotakin asiaa tiennyt.
 
Artisti luo tavaraa, ja journalistit ja muut tomppelit sitten kirjoittelevat siitä jotakin jos kirjoittelevat. Tämä kirjoittelu ei kuitenkaan ole, eikä sen missään tapauksessa tulisikaan olla, mikään "kaksisuuntainen tie", koska ei tässä olla mistään yhteisestä asiasta kinastelemassa. ei tämä ole mitään politiikkaa tai vastaavaa, vaikka artisti omassa egoismissaan toki on luontaisessa asemassa kokea oman tuotoksensa joksikin koko maailman yhteiseksi ihanaksi asiaksi, ja osallistumisen siitä käytävään keskusteluun maailman politiikkaan rinnastettavaksi tärkeäksi asiaksi, jossa asioiden oikeellisuus sun muu näyttelee jotakin tärkeää roolia.
 
valot päälle. tämä on rokkenrollia, pop-kulttuuria, nuorisokulttuuria. eikä mitään politiikkaa tai oikeudenkäyntiä.
 
Eipäs nyt kärjistetä liikaa. Muut keskustelevat siitä, pitäisikö asiattomuuksia suitsia, ei siitä onko artisti egoisti tai saako hänen tuotoksestaan olla pitämättä. Luonnollisesti kriitikko saa olla pitämättä lopputuotteesta. Eri asia on se, että onko hänen kirjoittamansa kritiikki maaliinosuva tai edes hyvä. Näistäkään ei mielestäni tarvitse sen kummemmin tehdä muuta kuin nakata niskojaan.
 
Sen sijaan vyön alle menevä täysin äänitteeseen liittymätön hyökkäys artistia kohtaan voisi mielestäni olla sellainen kritiikki, jonka yleinen tarpeellisuus on arveluttava. Levy on itsenäinen olemassaoleva tuote ilman kritiikkiäkin, mutta kritiikkiä ei olisi ilman levyä. Näin ollen voidaan mielestäni perustellusti vaatia, että kritiikki arvioisi itse levyä eikä artistia.
 
e: mainitsen vielä jo muinaisen Oskari Onnisen kritiikin Scandinavian Music Group -yhtyeen levystä Manner. Lainaan tässä:
 
"Samoin nerokkaasti nimetty Mustarastas laulaa Ooh la laa olisi kitarasooloineen mitä tyylitajuisin raukea folkpop-biisi, ellei sen teksteissä sekoiltaisi mihinkään liittymättömillä Shakespearen synnyin- ja kuolinpäivillä ja rastaiden puun kautta kulkemisella."
 
Shakespearestahan kerrotaan, että hän sekä syntyi että kuoli 23.4. jolloin kyseessä olisi toki tapa kertoa laulussa, mikä päivä on. Ihan yhdellä lauseella. Oskari taas arviossaan kertoi että tekstissä sekoillaan mitenkään mihinkään liittymättömillä asioilla. Onko se, ettei arvostelija itse kykene ymmärtämään asioiden välisiä yhteyksiä validi peruste väittää, että artisti itsessään ei olisi harkinnut asiaa laulua tehdessään?
 
Just a thought.

Juoppis: Väännän ihan hieman rautalankaa vielä. Mikäli arviossa on SELKEÄTÄ asiavirhettä, on mielestäni syytä laittaa asiallinen korjaus. Voihan olla, että arvostelija ei ole jotakin asiaa tiennyt.
 
En peräänny kannastani, mutta näen myös sinun/Anssi Kelan kirjoittelussa paljon perusteltuakin järjen valoa. Oman kantani olen esittänyt ja ehkä jo jankkaamiseen asti tuonut esille ja perustellut sen, minkä voin. Meidän kai täytyy tyytyä siihen että olemme eri mieltä.
 
Kärjistävän ja äärimmäisen sävyn halusin yrittää tuoda mukaan ja säilyttää siksi, että mielestäni ei ole löydettävissä mitään tyydyttävää välitilan mallia tässä asiassa, ja nimenomaan tällaista sovittelevan välitilamallin esitystä vastaan halusin kapinoida. siis sellaista, jossa toimittajat ja kriitikot skarppaavat ja alkavat julkaista pelkästään artistien ehdoilla saneltuja "faktaluetteloita" ja sellaista sitten kutsuttaisiin musiikkijournalismiksi.
 
Pieni fantasia, hömppä, roska ja lika kuuluu ainakin kevyttä musiikkia käsittelevään journalismiin enkä suostu puoltamaan sen sterilisaatiota, vaikka välillä sitten roiskuisikin rapatessa huonoakin osastoa mukaan.
 
Että se niinkun olis nou tai gou. Tavallaan ei saa oikeastaan kirjoittaa vastaan, mutta sitten kuitenkin saa jos jotkut reunaehdot täyttyvät. Minun nähdäkseni ei ole mitään tällaisia reunaehtoja ja täts it, jääköön osaltani tähän. :-)

Varsinaisesti aiheeseen ei liity, mutta kuka muu on nähnyt dokumenttielokuvan Heckler? Ihan mielenkiintoinen ja tuli tässä tämän päivän naputtelujen lomassa vahvasti mieleeni.
 
http://www.imdb.com/title/tt0903849/
 
Punainen lanka tässä oli siis se, että Jamie Kennedy sai elokuvastaan murskakritiikit eikä kestänyt sitä, ja lähti sitten tekemään vastineeksi kriitikoilleen dokumenttielokuvaa.
 
Dokumenttielokuva paisui yksipuolisen näkökulman rajoittamaksi tutkimukseksi kriitikoista ja ns.hecklereistä(hecklerillä tarkoitetaan henkilöä, joka esim. stand up-esityksen aikana huutaa esiintyjän vitseihin takaisin yleensä alatyylisiä vastineita, tai esimerkiksi elämöi vastaavalla tavalla musiikkiesityksen välispiikkien aikana)
 
Dokumentissa käydään usean eri luovan haaran artisteja läpi haastatellen, ja heidän kokemuksiaan ja aatteitaan hecklereistä ja kriitikoista läpikäyden.
 
Lopulta dokumentin esitys on täysin yksipuolinen hyökkäys näitä ihmisiä kohtaan ja jonkinlainen kollektiivinen esitys loukatun taiteilijasielun kriitikko/heckler-ahdingosta. Sellaisenaan varsin mielenkiintoinen kyllä.