Aihe: Bändit jotka tekivät vaikutuksen
1 2
Stradlin
27.11.2011 17:31:58
Queen oli ensimmäinen bändi, jonka levyjä aloin keräilemään ja joka innosti aloittamaan soittamisen. Ensimmäistä kertaa kiinnitin huomiota eri soittimiin ja varsinkin kitaraan. Olisinkohan jotain 12v ollut tuolloin.
 
Guns N' Rosesista tuli sitten pari vuotta myöhemmin silmissäni se suurin ja kaunein, täydellinen rockbändi. Piti etsiä bändistä kaikki mahdollinen tieto, opetella riffit ja tietysti kuunnella levyt puhki. Varmaan jonkun pari-kolme vuotta tuota totaalista fanitusta kesti. Sen jälkeen ei sitten olekaan enää selkeästi ollut yhtä ylitse muiden kovin pitkään, vaikka toki aina välillä jostain hetkeksi innostuu vähän enemmänkin.
 
Sitten on nämä Beatlesit, Rollarit, Eput, Juicet ja sen sellaiset perusnimet, joita on kuullut paljon jo ihan pienestä pitäen eikä sen kummemmin ole jaksanut niistä hämmästyä, vaikka toki mahtavia ovatkin. Toki noiden ennestäänkin tutumpien artistien musiikki on avautunut ihan eri tavalla sen jälkeen, kun aloin tuon Queenin myötä kuuntelemaan musiikkia jotenkin kokonaisvaltaisemmin.
"Doom antoi minulle lisä voimaa." - Kompressori
nirzin
27.11.2011 20:24:42
velipesonen: Hurriganes, Beatles, Doors, Wigwam, Pink Floyd, Yes, Sex Pistols, Led Zeppelin, Who, Damned, kaikki omat bändit, Mana Mana, Joy Division, Cure, Terveet Kädet, John Coltrane Quartet, Stooges, Jimi Hendrix Experience, Misteart (huom. kirjoitetaan Misteart).
 
Kiinnostava lista sikäli, että jos vastaavan itse tekisin, niin olisi aika monta samaa nimeä, mutta eri järjestyksessä. Vai onko tässä joko kronologia mukana? Jos, niin mikä?
velipesonen
27.11.2011 20:54:49
 
 
nirzin: Kiinnostava lista sikäli, että jos vastaavan itse tekisin, niin olisi aika monta samaa nimeä, mutta eri järjestyksessä. Vai onko tässä joko kronologia mukana? Jos, niin mikä?
 
Kyllä siinä on suunnilleen oikea järjestys.
"Only rock and roll was real, everything else was unreal" - John Lennon
nirzin
27.11.2011 20:59:28
velipesonen: Kyllä siinä on suunnilleen oikea järjestys.
 
Haluatko tahallasi olla ärsyttävä? Mikä "oikea järjestys"?
velipesonen
27.11.2011 21:23:57
 
 
nirzin: Haluatko tahallasi olla ärsyttävä? Mikä "oikea järjestys"?
 
Ensin mainittu ensiksi, siitä sitten järjestyksessä niin että viimeksi mainittu tulee ajallisesti viimeiseksi. Näin se muistaakseni meni. Saattaa sieltä jokin puuttua mutta ei nyt oteta niin vakavasti.
"Only rock and roll was real, everything else was unreal" - John Lennon
jazzmies
27.11.2011 21:48:22
Pelle Miljoona & 1980, Ratsia, Motörhead, Led Zeppelin, Deep Purple, Rush, Yes, Genesis, King Crimson, Metallica, Alice Cooper, Anthrax, Chick Corea Elektric Band, Igor Sravinsky, Steps Ahead, Miles Davis, John Coltrane, Frank Zappa, Joni Mitchell... (sitten pakka levisi käteen)
Ei se absoluuttinen totuus ole, mutta lähes järjestelmällisesti olen oikeassa asian kuin asian todellisesta jamasta. - jazzmies 2011 -
velipesonen
28.11.2011 09:08:30 (muokattu 28.11.2011 09:09:06)
 
 
velipesonen: Ensin mainittu ensiksi, siitä sitten järjestyksessä niin että viimeksi mainittu tulee ajallisesti viimeiseksi. Näin se muistaakseni meni. Saattaa sieltä jokin puuttua mutta ei nyt oteta niin vakavasti.
 
Teroitetaan sitten ja ollaan tarkkoja:
 
1973 Glitter Band, 1975 Hurriganes, 1977 Beatles, 1983 Jimi Hendrix Experience, 1983 Doors, 1984 Wigwam, 1984 Pink Floyd, 1985 Yes, 1986 Sex Pistols, 1986 Led Zeppelin, 1986 Velvet Underground, 1987 Who, 1987 Damned, 1987 kaikki omat bändit, 1988 Joy Division, 1989 Cure, 1990 Mana Mana, 1992 John Coltrane Quartet, 1995 Modern Jazz Quartet, 1996 Rolling Stones, 1999 Stooges.
 
Nykyisin suosikkibändini on The Beatles. Kaikki omat bändini ovat aina olleet suosikkejani. Ja koska tässä kysyttiin juuri bändejä, en luettele sooloesiintyjiä tms.
"Only rock and roll was real, everything else was unreal" - John Lennon
Ahokkis
28.11.2011 14:08:37
Pink Floyd ja Black Sabbath, nää vaikutti minuun aikalailla kyllä.
"Siis Se ei ole pakollista mutta nopeutta ennen tulee puhtaus... muuten soitosta tulee täysin huonoa... Etkä ikinä pysty soittaa niinku minä laiho ja ynkkä." -Ushimir
Joosef
29.11.2011 19:35:07
Monet noista aiemmin luetelluista ovat tehneet meikäläiseenkin suuren vaikutuksen. Mainitsen tässä n. 40 vuoden rokin kuunteluhistoriastani pari erityisen mieleen jäänyttä konserttia ja niiden esittäjää.
1) Nico (Christa Päffgen). Hän esiintyi -70-luvun loppupuolella ainakin Vanhalla YO-talolla (Vanhan sloganina oli siihen aikaan "Vanha soi ja haisee", heh), olisko käynyt toisen kerran myös Tavastialla? Tuo ikihippi, tumma salaperäinen nainen, maailmankansalainen. Lauloi puhtaalla, syvällä ja melko matalalla äänellä vähän monotonisia kappaleitaan, joita säesti uruillaan. Bändit ympärillä vaihtuivat, sovitukset olivat yleensä vahvoja ja epätavanomaisia. Eräs pitkäaikainen yhteistyökumppani oli Velvet Undergroundin ajoilta John Cale. Tuo nainen oli gootti ennnen kuin koko ilmiötä oli edes keksitty! Erittäin vaikuttava oli esim. tulkinta Doorsin The End -kappaleesta, mutta sävelsi itse paljon omaa tuotantoaan. Vanhalla säestäjänä oli tavanomaista rokkaavampi kokoonpano, joka soitti varsin samalla tavalla kuin levyllä "Drama of Exile". Muuten musiikki keikkuuu jossain rockin, taidelaulun ja undergroundin välimaastossa. Nico kuoli 1988 polkupyräonnetomuudessa Ibizalla. Tsekatkaapa Youtubesta, jos ette ole tähän synkkään, mutta keihtovaan velhoon aiemmin tutustuneet!
2) SBB, Silesian blues band, Tavastialla joskus -70-luvun lopulla. Progen ja syntikoiden kulta-aikana tämä puolalainen Niemenin aikalaisbändi vieraili Suomessakin. Ei haitannut (?) vaikka kitaristi oli kolmimiehisestä kokoonpanosta poissa ilmeisesti sairastumisen takia. Kosketinsoittaja Josef Skrzek (joo tarkistin kirjoitusasun!) loihti uruistaan ja syntikoistaan uskomattomat äänimaisemat Tavalle ja voimallinen rumpali rytmitti settiä. Levyistä ainakin SBB 3 on tiukka, LP löytyy hyllystäni. Slaavilainen kannsallismentaliteetti soi tämän proge-jazz-blues-ym. rokin (jatkakaa!) läpi. Wonderful. Näitäkin biisejä tuntuu Youtubesta löytyvän. Yhtyeen myöhemmistä vaiheista ei Joosef-sedällä ole tietoa.
Booombox
29.11.2011 19:54:09 (muokattu 29.11.2011 19:55:22)
1) Leevi and the Leavings
Joskus ala-asteella teki suuren vaikutuksen. Kaverin nauhottamaa kasettia kuuntelin ihan tajuttoman paljon. Vieläkin kun kuuntelee niitä biisejä on hetken lapsi oman saaren rannalla matkamankka kainalossa. Sanotuksien hienoutta en tuolloin tajunnut, vasta jälkeenpäin.
 
2) Metallica, Chidren of Bodom, In Flames, Sentenced
Ylä-asteella hevi iski lujaa. Aloin käymään keikoilla ja ostamaan levyjä. Ostin myös kitaran, perustimme bändin ja rekisteröidyin muusikoiden.nettiin.
 
3) The Doors
Metallivaihe tyssäsi kuin seinään joskus ysiluokalla. The Doors sekotti pään täysin. Alkoholinkäyttö lisääntyi ja röökin poltto alkoi. Sekoilin yhden kesän oikeen kunnolla. Aloin kirjoittaa myös sanotuksia.
 
4) Bob Dylan
Rakastuin Dylaniin täysin. En tainnut muutamaan kuukauteen muuta kuunnella. Samalla myös tutustuin muihinkin koviin nimiin, kuten Leonard Cohen ja Tom Waits.
 
5) Radiohead
Moderni rock alkoi kiinnostaa lukion viimisenä vuonna. Radiohead teki synkistelyllään erittäin suuren vaikutuksen. Tätäkin kuuntelin kyllästymiseen asti.
 
6) The Gaslight Anthem
Viime kesänä löysin bändin. Kärjistetysti mitään muuta en sitten kesällä ja oikeastaan tässä syksylläkään ole kuunnellut. Omiin biiseihin ja sanotuksiin tuli uusia sävyjä ja vaikutteita.
 
Seuraavaa käänteen tekevää bändiä odotellessa.. The Smiths on alkanut uppoamaan viime viikkoina aika hyvin.
yesterday I woke up sucking a lemon
Metalkallo
17.04.2021 14:31:38
Icon of sin - road rage https://www.youtube.com/watch?v=DQx_dijfMnQ
 
Bändi jossa tuo heppu jolla bruce dickinsonin ääni. Hyvä biisi!
Vähemmän on enemmän ja enemmän on vähemmän.
Muovinen
27.04.2021 15:17:17
 
 
Mulle musiikki pläjähti elämään yhtä aikaa grungen ja punkin kanssa, joten ensimmäiset listaykköset olivat Offspring ja Nirvana, joiden perään heti raskaammasta sarjasta Metallica. Tämä oli aika lyhyt jakso teiniaikoina ja näistä enää Nirvana eksyy soittoon edelleen. Grungen jälkimainingeissa löytyi sitten bändit kuten Helmet, Incubus, Deftones ja Tool, joista kuitenkin viimeisin oli pitkään se tärkein bändi. Massive Attack ja Portishead avasivat portteja uusiin maailmoihin heti vuosituhannen vaihteen jälkeen. Sigur Ros vei post rock tunnelmiin ja Radiohead aivan omiin sfääreihin. Queens of the Stone Age toi stonerin levylautaselle. Mark Lanegan ja Nick Cave sai mut kuuntelemaan lyriikoita. Nyt on sitten jazz- ja elektrovaihe ja sieltä voisi mainita The Comet Is Coming yhtyeen.
joku muu sikko
27.04.2021 17:04:49
Sex Pistols, Hurriganes, Rush, Thin Lizzy
Juu mast tsamp övei from skvirröls baik ant staat living diu. -Sjömanni-
Gary Enfield
28.04.2021 17:37:49
Muovinen: ...Nyt on sitten jazz- ja elektrovaihe ja sieltä voisi mainita The Comet Is Coming yhtyeen.
 
Tämä oli itselle kanssa varmaan viime vuoden ilahduttavin löytö. Suomessakin ovat käyneet vaan ei tullut nähtyä.
McLeach
28.04.2021 20:43:22
Bon Jovi, Red Hot Chili Peppers, Ramones, Clash, Lou Reed, John Mayer, Morrissey, Mark Knopfler, Guns N Roses, Ghost.
 
Semmosta. Hämmentävää itsellekin, mitkä sieltä ponnahtaa muiden ohitse kun alkaa tosissaan miettimään.
Vessajono
28.04.2021 20:52:24
CMX, YUP, Metallica, Pink Floyd ja Rush lienevät päällimmäisiä syitä siihen että soitan sillä tavalla kuin soitan (tai ylipäätään _soitan_) ja teen sellasia biisejä kuin teen. Eivät tuossa tärkeysjärjestyksessä, mutta tuossa kronologisessa järjestyksessä.
I survived 19.2.2021
-Spade-
01.05.2021 08:49:28
Metallica, Guns N' Roses, CMX, YUP ja Sentenced ovat varmaan tehneet sen suurimman vaikutuksen. Ja omaa soittamista ajatellen Hetfield, Slash, Miika Tenkula ja Esa Holopainen.
Ohan se varma.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)