Yleistä keskustelua musiikista ›

Tämä kirja ei kylläkään ole elämänkerta, mutta haluan silti ilmaista kuolemattoman mielipiteeni:
 
Ian Christe: Pedon meteli (suom. Jone Nikula)
 
- En ole eläissäni lukenut yhtä surkeasti suomennettua teosta. Kiitos.

Nikki Sixx:in herskahupailut oli kyllä semmoinen pökäle, että oksat pois. Sieltä se pyllystä on lähtenyt liukumaan, painon ja käännöksen kautta kaverin hyllystä kätösiini, ja siitä sitten pupilleista noro kerrallaan tuonne aivoihin. Siellä se paska nyt lilluu, ja tässä vaiheessa hiukan kiinnostaisikin että kuka sen sieltä ottaa pois?

zodoff: Tämä kirja ei kylläkään ole elämänkerta, mutta haluan silti ilmaista kuolemattoman mielipiteeni:
 
Ian Christe: Pedon meteli (suom. Jone Nikula)
 
- En ole eläissäni lukenut yhtä surkeasti suomennettua teosta. Kiitos.
 
En ole eri mieltä. Joskin Lemmy-kirjan suomennos pääsee hyvin lähelle.

Kun tässä on jo venytelty rajoja niin venytellään vielä vähän lisää...
 
Hunter S.Thompson ja Helvetin Enkelit on ROCK isoilla kirjaimilla. Myöhemmin näistä enkeleistä on tullut jotain aivan muuta, kuten esimerkiksi kansainvälisiä huumekauppiaita mutta vielä 60-luvulla ne olivat rockin pimeää puolta, paskaisiin farkkuihin pukeutuvia pahoja poikia joiden kaveripiiriin kuului kaikki jotka olivat jotain. Joulupukiksi pukeutunut John Lennon sai jouluaattona helvetin enkeliltä turpaan kun sanoi jotain nenäkästä juuri väärällä hetkellä ja enkelit olivat niitä harvoja jotka olivat tervetulleita jopa Grateful Deadin happobileisiin joihin ei ulkopuolisilla ollut mitään asiaa.
 
Tuota kaikkea ei kuitenkaan löydy Thompsonin kirjasta sillä se on kirjoitettu juuri ennen hippiaikaa mikä on sikäli vahinko että hippien ja enkeleiden liitto oli monella tavalla hyvin mielenkiintoinen ilmiö. Perseelleen se liitto tietysti lopulta meni mutta yllättävän kauan se kesti.
 
Nykyiset Helvetin Enkelit pitävät matalaa profiilia koska tappelemisesta on tuottavalle bisnekselle vain haittaa mutta toisin oli vielä 60-luvun alkupuolella, sillon ajettiin johonkin pieneen kylään, vedettiin kunnon kännit, tapeltiin ja astuttiin kaikki kylän naiset, poistuttiin paikalta kun koko kylä oli pillun päreinä ja seuraavana viikonloppuna sama toistettiin jossain muualla.

http://en.wikipedia.org/wiki/Heavier_Than_Heaven
 
Tämä on kyllä todella kammottavaa henkilönpalvontaa ja hehkutusta. Jäi kesken, sillä en omista tarpeeksi paksuja fanboy-laseja.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Come_as_You_Are:_The_Story_of_Nirvana
 
Tämähän on tehty vielä Cobainin eläessä, joten ei anna kokonaisvaltaista kuvaa yhtyeestä. Sen sijaan Everett Truen Nirvana - Tositarina vaikuttaa mielenkiintoiselta ja pätevältä. True, jos kuka, onkin varsin sopiva mies kirjoittamaan aiheesta.

Niin Andy McCoyn molemmat kirjat ja Keith Richardsin (Jack Sparrown faijan) kirja on kans tullu luettua. Axl Rosen kirjan luin kanssa, jonka oli joku spede kirjottanut. Oli siis ihan paska kirja. Slashin kirjaa en ole vielä lukenut, joten se pitäisi kyllä hommata.

Johnny Cashin omaelämäkerta oli kyllä hyvä kirja, suosittelen. Taisi muistaakseni olla jopa melko säällisesti suomennetukin, toisinkuin suomenkielinen rockkirjallisuus harmittavan usein on. Löytyyköhän nuille muuhun kirjallisuuteen nähden järkiään paskoille suomennoksille mitään järkevää selitystä tai syytä?

mafiakingkong: Axl Rosen kirjan luin kanssa, jonka oli joku spede kirjottanut. Oli siis ihan paska kirja. Slashin kirjaa en ole vielä lukenut, joten se pitäisi kyllä hommata.
 
Slashin kirja on kyllä loistava. Tuo Axl-kirjahan on Mick Wallin kirjoittama, eli ei aivan kenen tahansa speden. Huono puoli vaan, että vuoden 1991 jälkeisistä asioissa ei Wallilla tunnu olevan mitään järkevää sanottavaa. Aika keskinkertainen kirja, esim. Watch You Bleed on kyllä paljon parempi.

Bullitt: Johnny Cashin omaelämäkerta oli kyllä hyvä kirja, suosittelen. Taisi muistaakseni olla jopa melko säällisesti suomennetukin, toisinkuin suomenkielinen rockkirjallisuus harmittavan usein on. Löytyyköhän nuille muuhun kirjallisuuteen nähden järkiään paskoille suomennoksille mitään järkevää selitystä tai syytä?
 
Cashin elämänkerta miellytti humaanilla otteellaan ympäröivään maailmaan, Cashin henkilökohtaiseen menneisyyteen ja noin ylipäätään. Jerry Lee Lewis-kirja Helvetin Tulet on kans tsekkaamisen arvoinen.
 
Näitä suomentaa usein tyypit joille esim. musa-, huumausaine- ja erinäiset katuslangit
ovay vieraita, tästä syystä niitä umpikauheita suomennoksia syntyy. Tosin en voi ymmärtää miten Mika Järvinen onnistui kusemaan niin totaalisesti Jumalten Vasaran suomennoksen? Pyrkimys on ollut varmaan kääntää "rock-henkisesti" tms. mutta tulos on kamala.

Onhan noita tullut luettua, mutta kirkkaimpana mielessä on Andy McCoyn kirjanen sheriffi McCoy. Lyhyt ja ytimekäs. Rock'n'Roll!

Välillä on vähän haastavaa (ei toki missään nimessä mahdotonta )löytää elämänkertaa, joka olisi vähän mielenkiintoisemmalla tai raikkaammalla otteella toteutettu kun nuo perinteistä "nousu-tuho-itsensä löytäminen" -kaavaa kulkevat.
 
Toki ymmärrettävää, että elämänkaarta noudattelevat opukset ovat väistämättä rakenteeltaan keskenään samanmoisia, mutta kyllähän ne rokkitähtien tarinat noin niin kuin pääpiirteittään toisiaan liki poikkeuksetta muistuttavat.
 
Patti Smithin "Just Kids" (julkaistu muistaakseni viime vuonna) oli mielenkiintoinen. Kiinnostavaa ajankuvaa New Yorkin taiteilijameiningeistä. Kannattaa lukea.
 
Hiljattain sain vihdoin saatettua loppuun tuon paljon paasatun Keith Richardsin "Life" -kirjan. Yllätyin itse, kuinka kauan sen lukemisessa meni, vaikka olenkin kova Stones-diggari. Ei se ollut ihan niin hyvä kun odotin. Tuli käytyä läpi pienissä pätkissä.
 
Nyt luen juuri suomeksi ilmestynyttä Cliff Burtonista kertovaa To Live is To Die -elämänkertaa. Eipä kyllä ole kummoinen. Aivan liiallista hehkutusta, vähän huono rakenne ja varsin köpönen käännös.

Mun mielestä kuuluu samaan kategoriaan.
 
Eli Michael Azerradin our band could be your life.
 
Tämä on monista 80-luvun punk/yms bändeistä. Monille vieläkin tärkeitä. Kirja sisältää "elämänkertoja" bändeistä kuten black flag, big black, husker du, butthole surfers, minute men jne.
 
Melkein kaikki tän kirjan bändit on ollut aika kestosuosikkeja pitkään ennenkun kuulin edes tästä kirjasta. Vähän olin kikseissä kun sain tän aikoinaan (3 vuotta sitten) käsiini.
 
Off topic mutta eikö muuten punk in finland foorumi oo aika paska?? Ihan pokkana ottivat mun skenen ja omiivat sitä. Eli eivät päästä mua sinne.

Ei elämänkerta, mutta jos rock'n'rollin alkuvaiheet kiinnostaa niin Colin Escottin ja Martin Hawkinsin "Good Rockin' Tonight: Sun Records and the Birth of Rock 'n' Roll" on lukemisen arvoinen. Yhden merkittävimmän levy-yhtiön historiikki.

Hanatarashi:
Off topic mutta eikö muuten punk in finland foorumi oo aika paska?? Ihan pokkana ottivat mun skenen ja omiivat sitä. Eli eivät päästä mua sinne.
 
Johtuu siitä että floodasit huumeissapäissäs tajunnanvirtaa paikkoihin johon sitä ei tarvis suoltaa. Oma moka.

stickyfinger: Patti Smithin "Just Kids" (julkaistu muistaakseni viime vuonna) oli mielenkiintoinen. Kiinnostavaa ajankuvaa New Yorkin taiteilijameiningeistä. Kannattaa lukea.
 
Tykkäsin minäkin.
 
Jos New Yorkin taiteiilijameininki kiinnostaa, suosittelen lämpimästi myös Legs McNeilin ja Gillian McCainin teosta Please Kill Me - Punkin sensuroimaton esihistoria.

Sarko: Johtuu siitä että floodasit huumeissapäissäs tajunnanvirtaa paikkoihin johon sitä ei tarvis suoltaa. Oma moka.
 
Sori. mun bääd. mun moka.
 
Mutta mites tämä lähimmäisrakkaus?
 
Mitä tapahtui tälle "kaikki mukaan vaan" meiningille??
 
ramones, rehtorit, ne luumäet toodumb to die..
 
ja en muuten sitten käytä huumeita ja nyt kuuluu just harsoinen teräs

Sarko: Johtuu siitä että floodasit huumeissapäissäs tajunnanvirtaa paikkoihin johon sitä ei tarvis suoltaa. Oma moka.
 
Ja nyt Fu Manchun In Search Off... josta sä et tajuu paskaakaan
 
Mee vittuun

stickyfinger: Patti Smithin "Just Kids" (julkaistu muistaakseni viime vuonna) oli mielenkiintoinen. Kiinnostavaa ajankuvaa New Yorkin taiteilijameiningeistä. Kannattaa lukea.
 
Mä odotin enemmän juttua musiikin tekemisestä, mutta kirja keskittyy Pattin ja valokuvaaja Robert Mapplethorpen suhteeseen. Taiteilijameiningistä kiinnostuneille opus kyllä sopii, ja avaa hyvin Smithin mielenmaisemaa.

Näinkin tällaista unta viimeyönä. :-)
Noh, sattuuhan sitä paremmissakin piireissä.

Miks mun mielestä Joe Strummer pitäis herättää kuolleista ja riku(kaikilla on varaa tällaseen elämään) ranatala on antikristus??
 
Mun mielestä pitäis tehdä Suomalainen gore leffa jossa lopussa Joe Strummer, Aleksis Kivi, ja Bill Hicks tappaa riku rantalan sirpillä ja vasaralla. Sitä ennen on tietenkin kohtaus jossa taistellaan riku rantala klooni armeijaa vastaan.