Aihe: CMX livenä tänään 20.25
1 2
Maisteri
04.02.2003 15:50:13

Niin, ei CMX koskaan ole ollut mikään huippulivebändi. Tarpeeksi toimiva kuitenkin. Eniten minua ihmetyttää kitaristien työskentely. Jotenkin luulisi kahden kitaran luovan täyteläisempää äänimaisemaa sinne Yrjänän kahdeksasosajumputuksen ylle. Ja ihmeen epätarkasti Halmkrona välillä vetää niitä yksinkertaisia juttujaan. Ehkä sitten mieluummin spartalaisen karusti...
 
Toinen on Yrjänän laulu. Se on aika epätarkkaa ja tuntuu kuin mies ei aina tietäisi, millä tekniikalla vetäisi - huutaako vai karjua vai laulaa kiinteämmin vai...Toisaalta laulu kuitenkin toimii omalla tavallaan ja karisma kantaa. Taustalauluja kaipaisin enemmän. Kyllä ne siellä välillä tuntuvat muutkin laulavan, mutta aika taustalle jätetään tai sitten huutavat samaa melodiaa.

 
Nimenomaan tarpeeksi toimiva. Onhan kyseessä ehkä harvimmin keikkaileva "iso" rockbändi Suomessa.. Ainakin omien sanojensa mukaan. Toisaalta, eihän toki sen piikkiin voi laittaa ajoittaista rävellystä, ovathan jo 10 vuotta olleet "pinnalla".
 
Jotenkin pienen kuulonen oli äänimeisema tv:n välityksellä, mutta tv-kajarien äänentoisto nyt on mitä on.
 
Tuolla keikalla häiritsivät juuri nuo kännisen halmkronan kohellukset ja yrjänän ajoittainen epävire. Muuten paketti ihan jees. Ja hyvä rumpali, kuten peippo, pitää aina paketin kasassa.
 
Innolla odotan jo, kuinka maanmainio liveyhtye YUP suoriutuu RMJ-vedostaan. Tulee ulos 9.3. Veikkaisin, että tulen näkemään kiistatta parhaan RMJ 2002-televisioinnin.
hene
04.02.2003 19:08:22

Innolla odotan jo, kuinka maanmainio liveyhtye YUP suoriutuu RMJ-vedostaan. Tulee ulos 9.3. Veikkaisin, että tulen näkemään kiistatta parhaan RMJ 2002-televisioinnin.

 
Miten mulla on sellanen käsitys että YUP:n keikka näytettiin muutama viikko sitten? Toivottavasti olen erehtynyt..
Fortune
04.02.2003 19:11:35

Miten mulla on sellanen käsitys että YUP:n keikka näytettiin muutama viikko sitten? Toivottavasti olen erehtynyt..

 
Se oli YÖ ;)
"I know everything there is to know about monkeys
since I have seen every Tarzan movie ever made!" -Ren Hoëk
Possu.
hene
04.02.2003 19:26:08

Se oli YÖ ;)

 
Hyvin mahdollista. Tarkistin tuolta YUP:n sivuilta ja sielläkin sanottiin että se tulee 9.3. Ehdin jo säikähtää että jäi YUPn keikka näkemättä...
KMT
04.02.2003 21:45:47
 
 
Mä odotan sitä kun tulee Agents
Bassopalsta puuttuu muuten OK
Maisteri
05.02.2003 09:02:20
Mä odotan sitä kun tulee Agents
 
Tuokin voi olla ihan toimiva. Koskapa tulee?
KMT
05.02.2003 10:17:28
 
 

Tuokin voi olla ihan toimiva. Koskapa tulee?

 
Tais olla maaliskuussa joskus...
Bassopalsta puuttuu muuten OK
tenkainen
05.02.2003 11:00:14
 
 
Tonttoroi! Ponkkolaala piu! Tiruliru löts!

Oonpa aika körny

 
Joku muukin on lukenut Tilsaa?
"tupakka suussa ja kahvikuppi toisessa..."
Juzzu
05.02.2003 11:29:49
Joku muukin on lukenut Tilsaa?
 
Lukenut? Nah, kyllä se on muutakin, kuin lukemista, se on kokonaisvaltainen kokemus, trippi! :o)
Tonttoroi! Ponkkolaala piu! Tiruliru löts!
ppsa
05.02.2003 13:43:20
Mä meen ainakin seuraavalle keikalle eturiviin huutamaan BAIKONUR!!
 
mitähän matti meikäläiset siihen...
Zarmo
05.02.2003 14:34:22
 
 
Kyllä CMX:n paras piisi on ehdottomasti 'Matti', mutta sitä lienee turha toivoa livenä!

 
Olenpa tuon kuullut livenä ja hauskaa oli.
Maisteri
05.02.2003 16:14:09
Mä meen ainakin seuraavalle keikalle eturiviin huutamaan BAIKONUR!!
 
mitähän matti meikäläiset siihen...

 
Jos sen vetäisivät, olisi kyllä aika...no sanotaan vaikka että jännää.
Maisteri
05.02.2003 16:15:06

Olenpa tuon kuullut livenä ja hauskaa oli.

 
Vielä hauskempaa on soittaa sitä livenä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)