Yleistä keskustelua musiikista ›

Blain:ja heidän sävelkorvaansa voi kehittää vain plastiikkakirurgian avulla.
 
Et kai yritä sanoa tällä, että absoluuttisen sävelkorvan saa jonkin leikkauksen avulla, koska näin asia ei kyllä taida olla..

Peku911: Et kai yritä sanoa tällä, että absoluuttisen sävelkorvan saa jonkin leikkauksen avulla, koska näin asia ei kyllä taida olla..
 
Kyllä se vaan näin on ja nyt plastiikkakirurgille kipin kapin!
 
www.absoluuttinenkorva.fi

Eero Laine: Olen tuon ensimmäisen kannalla, ainakin sen pitäisi olla minimikriteeri ettei koko käsite täysin vesittyisi. Äänien suhteiden tunnistaminen ei riitä.
 
Kyky tuottaa tietty ääni ilman ulkoista referenssiä tarkoittanee että laulaa esim. puhtaan A:n ilman apuja. Aika harva kykenee. Sehän on käänteisesti sama kuin tunnistaa yksittäinen ääni.

Pieni rumpalipoika: Mä en tiedä mitkä ne varmat merkit ovat, mutta se on selvää että kuka tahansa musiikillisesti peruskoulutettu ne merkit nähdessään huomaa.
 
Just.
 
On olemassa eri asteita osaamisessa, eli se että "laulaa jonkun kappaleen niinkuin se menee" voi olla joko oikein tai just sen verran väärin että siinä on ero. Oletusarvoisesti kuitenkin jos nyt ylipäätään kuulee äänet oikein, pitäis osua oikeisiin nuotteihin jos melodia on tuttu.
 
Sävelmuisti on kanssa mielenkiintoinen asia. Keskustelin tästä aikoinaan yhden lahjakkaan soittajakaverin kanssa, ja kokeiltiin esimerkiksi kuinka nopeasti ja kuinka tarkkaan kitaran saa 440Hz vireeseen täydestä epävireestä pelkällä korvalla (lopuksi tarkastettiin mittarilla). Jos ei ollut taustahälyä ja virittämisen alkoi laulamalla A-nuotin ulkomuistista (se meni molemmilla aina oikein, kunhan muisti jonkun biisin joka alkaa A:sta), se meni yhtä nopeasti kuin mittarillakin, muista kohdista lähtien piti haarukoida että pääsi oikeaan lopputulokseen.
 
Veikkaan ettei kummallakaan ole ainakaan absoluuttista sävelkorvaa.
 
Tuo korvakuulolta vedetty "mittarivire" ei muuten heilunut juurikaan mittarin näyttämästä. Petersoneja lukuunottamatta mä saan usein hienoviritellä kitaraa paljonkin vaikka neula on jo keskellä, Petersonilla mittari hakee suunnilleen kuten itsekin hakisi.

kivi: Just.
 
On olemassa eri asteita osaamisessa, eli se että "laulaa jonkun kappaleen niinkuin se menee" voi olla joko oikein tai just sen verran väärin että siinä on ero. Oletusarvoisesti kuitenkin jos nyt ylipäätään kuulee äänet oikein, pitäis osua oikeisiin nuotteihin jos melodia on tuttu.
 
Sävelmuisti on kanssa mielenkiintoinen asia. Keskustelin tästä aikoinaan yhden lahjakkaan soittajakaverin kanssa, ja kokeiltiin esimerkiksi kuinka nopeasti ja kuinka tarkkaan kitaran saa 440Hz vireeseen täydestä epävireestä pelkällä korvalla (lopuksi tarkastettiin mittarilla). Jos ei ollut taustahälyä ja virittämisen alkoi laulamalla A-nuotin ulkomuistista (se meni molemmilla aina oikein, kunhan muisti jonkun biisin joka alkaa A:sta), se meni yhtä nopeasti kuin mittarillakin, muista kohdista lähtien piti haarukoida että pääsi oikeaan lopputulokseen.
 
Veikkaan ettei kummallakaan ole ainakaan absoluuttista sävelkorvaa.
 
Tuo korvakuulolta vedetty "mittarivire" ei muuten heilunut juurikaan mittarin näyttämästä. Petersoneja lukuunottamatta mä saan usein hienoviritellä kitaraa paljonkin vaikka neula on jo keskellä, Petersonilla mittari hakee suunnilleen kuten itsekin hakisi.
 
Kyllä täytyy sanoa, että ole onnellinen omasta taidostasi, niin nimittäin normi korvalla ei ainakaan minun Bossin Tu-80 vireestä löydä mitään vikaa enää kun keskelle sillä laittaa.. Mutta jos todellakin laitat täysin epävireessä olevan kitaran korvalla kohdilleen niin kyllä olet todella lahjakas korvaltasi... Yleensä pyrin itse hakemaan G:n ihan muistin voimalla, kun tätä olen joskus kokeillut, mutta kyllä en koskaan ole saanut täydelliseen vireeseen millään..

Kailis: Kyllä se vaan näin on ja nyt plastiikkakirurgille kipin kapin!
 
www.absoluuttinenkorva.fi
 
Voisin vaikka kunnianloukkaussyytteen tosta sun allekirjoituksesta nostaa.. Mutta anna olla se vaan. En loukkaantunut.. Ainakaan kovin pahasti.. Ei vaan.. No hard feelings..

Peku911: Kyllä täytyy sanoa, että ole onnellinen omasta taidostasi, niin nimittäin normi korvalla ei ainakaan minun Bossin Tu-80 vireestä löydä mitään vikaa enää kun keskelle sillä laittaa.. Mutta jos todellakin laitat täysin epävireessä olevan kitaran korvalla kohdilleen niin kyllä olet todella lahjakas korvaltasi... Yleensä pyrin itse hakemaan G:n ihan muistin voimalla, kun tätä olen joskus kokeillut, mutta kyllä en koskaan ole saanut täydelliseen vireeseen millään..
 
Paremmin asiaa tietämättä veikkaisin, että teillä on jo kilometrejä eri määrä mittarissa, mitä tulee äänten arpomiseen. Toinen ainakin on tehnyt jo jonkin mittaisen uran musiikin parissa lähtien tuottamisesta, ja studiotouhuista yleensäkin. Siinä joutuu pakostakin kuuntelemaan jatkuvasti, että kaikki kuulostaa oikealta. Ja juuri siinä tulee ero niihin, jotka virittävät vain mittarilla (karrigointi).
 
Virittimellä jatkuvasti virittämällä tulee semmoinen ongelma eteen, ettei siihen varsinaiseen vireeseen kiinnitä niin paljon huomiota. Sitä vain "luottaa" mittariin, kun se kuitenkin saa vireen lähelle (jos ei tarkasti) haluttua tulosta. Parhaiten mä olen huomannut tämän omalla kohdalla siten, että kun joskus aloin laiskana jälleen käyttämään mittaria korvan sijaan, oli hetken päästä huomattavasti vaikeampi virittää soitin kohdilleen korvalla. Tai sai sen kohdilleen, ei siinä mitään, mutta nopeudessa huomasi suuriakin eroja. Tästä mä olen omalla kohdallani päätellyt, että äänten kuuleminen on täysin muistivaraista touhua, ja jos sitä ei harrasta jatkuvasti, se taito pääsee rapistumaan. Sen takia kovin usein tuleekin nykyisin treeneissä ja kotosalla viritettyä pelkästään korvalla soittimia. Olen huomannut, että kovin usein käytän avointa E-duuria ja perään G:tä, josita kuuntelen, onko kitara vireessä. Sieltä kovin nopeasti oppii erottamaan, jos jokin kieli ei kuulosta oikealta. Keikalla mä taas en moiseen yleensä lähde, koska siellä koitan pitää ylimääräiset äänet vähäisinä ja muutenkin kaiken hälyn keskellä ei kuule niin tarkasti. Muutenkin tulee yleensä viriteltyä kitaraa ilman ääntä, niin mittari on ainoa tapa saada selville, mitä siellä suunnilleen tapahtuu.
 
Yksi semmoinen käytännön esimerkki tästä virityksestä tuli vastaan jokunen vuosi sitten Savoyssa Tommy Emmanuelin keikalla. Biisien välissä maestro viritti kitaraansa räkkivirittimensä kanssa, ja kokeili sitä sitten. Pienen naurahduksen jälkeen hän sitten totesi, että mittari näyttäisi, että kitara on kohdallaan, mutta korva sanoo toista......ja korvan mukaan se loppupeleissä viritettiin.

oiva tumpeloinen: Paremmin asiaa tietämättä veikkaisin, että teillä on jo kilometrejä eri määrä mittarissa, mitä tulee äänten arpomiseen.
---
Olen huomannut, että kovin usein käytän avointa E-duuria ja perään G:tä, josita kuuntelen, onko kitara vireessä.
---
Pienen naurahduksen jälkeen hän sitten totesi, että mittari näyttäisi, että kitara on kohdallaan, mutta korva sanoo toista......ja korvan mukaan se loppupeleissä viritettiin.
 
Hyviä pointteja. Mä olen huomannut että varsinkin autotunella säätäminen on ihan tuskaa (ja ei, tää ei oo taas niitä "autotune on pahasta") vaan lähinnä siksi että laulaminen ei oo 12-sävelistä vaan jotain ihan muuta, ja varsinkin jos mennään johonkin muuhun nuottiin kuin tasaoktaaviin siitä mitä basso soittaa (kuten lienee pakko, ellei kyseessä ole Kraftwerkin tuotanto), sen laulun pitää muodostaa perussävelen kanssa puhdas intervalli tavalla johon piano ei pysty. Ajatelkaa vaikka tangolaulajia, jotka vetää koko ajan neljännesaskeleen alavireessä. Loppupeleissä oon yleensä aina sitä mieltä että vire on vain yksi tapa ajatella harmoniaa, ei välttämättä edes se suositeltavampi.
:-)
 
Kitaralla E, G, Am ja ehkä joskus myös C on aika anteeksiantavia sointuja jotka soi hyvin tavallisen otelaudan puitteissa. Jos haluaa vaikkapa F:n, D:n, H:n tai A-duurin soivan puhtaasti, pitää yläkielet virittää aavistuksen ylös ja alakielet aavistuksen alas (sen sijaan sellaiset kitaristin perussoinnut kuin Fmaj7 ja Dsus4 soi ihan kivasti vakivireelläkin, ja niitä käytetäänkin just antamaan muuten tylsiksi jääville "oikeille" soinnuille rikkautta). Jos soittaa aina vain mittarivireellä, tähän kyllä tottuu eikä odotakaan kaikelta soitolta samaa soinnillista rikkautta, mutta ainakin äänitellessä kannattais kyllä kokeilla virittää kitara soitettavan materiaalin mukaan mittarin sijasta. Voi olla yllätys miten rikkaalta sellainen kuulostaa, jos ei ole tottunut esimerkiksi pelaamaan avovireillä, joissa tuo on jokapäiväistä kauraa.
 
Yksi iso ongelma on synien ja tracker-tyyppisen musan mukana tullut ajattelu jossa soinnut ovat tuosta vain transponoitavissa niiden keskinäisten intervallien muuttumatta vähääkään. Se, että nykymusassa käytetään musatyypistä riippumatta paljon kvinttisointuja jotka on oikeastaan intervalleja eikä sointuja, on edesauttanut tätä, ettei oo oikeastaan tarvettakaan kuulla kappaleen sointujen sisälle kätkeytyvää melodialinjaa. Jos ei sitä ole tarvetta kuulla, miksi sitä pitäisi ajatella?
 
Edelleen olen ihan varma ettei mulla oo likimainkaan absoluuttista sävelkorvaa. Olen aina hirmuisen hämmästynyt, kun joku saa yli neljä nuottia sisältävän soinnun kuulostamaan vireiseltä, mutta jazz- tai klasaripohjalta lähteville tyypeille se lienee ihan oletusarvo.
 
Mulla ei oo mitään musiikin teorian opetusta takana, vain oma kiinnostus ja käytännön kilometrit, mutta tää on musta mielenkiintoinen asia jota sietäisi puida enemmänkin.

Peku911: Täytyy sanoa, että tämä ei liity mitenkään asiaan, koska minäkin tunnen tämän "vääryyden"(jos on vähänkin kauenpana aidosta) ja tietääkseni ainakaan minulla ei ole mitään absoluuttista sävelkorvaa.. Minä esimerkiksi suorastaan inhoan, jos joku tunnettu biisi soinnutetaan uudestaan, koska silloin se ei kuulostaa "aidolta" versiolta..
 
Kyllähän sen eron voi huomata sointujen muuttamisesta, koska varsinkin eri avosoinnuilla on oma soundinsa. Mutta huomaatko, jos esimerkiksi joku soittaa lempisoolosi puolisävelaskelta korkeammalta kuin normaalisti? Ilman sointuja siis. Jos et, silloin puhumme mielestäni eri asiasta.

Kailis: Kyky tuottaa tietty ääni ilman ulkoista referenssiä tarkoittanee että laulaa esim. puhtaan A:n ilman apuja. Aika harva kykenee. Sehän on käänteisesti sama kuin tunnistaa yksittäinen ääni.
 
Siis se, että tunnistaa ei taida välttämättä tarkoittaa, että osaa kontrolloida ääntään niin hyvin. Näin olen ainakin käsittänyt.
 
Mutta pointti tuossa määritelmässä on nimenomaan se absoluuttisuus. Siksi se on aika kapea.

Mutta pointti tuossa määritelmässä on nimenomaan se absoluuttisuus.
 
Joo. Siksi puhuttaneen absoluuttisesta sävelkorvasta.

Absoluuttinen sävelkorva.
Relatiivinen sävelkorva.
Pitkäkestoinen sävelmuisti.
 
3 eri asiaa.