Aihe: Tutkittu juttu: Musiikki ja persoonallisuus
1 2 3
Spiral
05.09.2008 21:39:27
 
Tämän kokoluokan tutkimusta on turhaa lähteä kumoamaan kommenteilla tyyliin "naapurin Penttikin kuuntelee heviä, mutta on se vaan silti aika kuspää jätkä".
 
Asiaa.
Oon niin kyllästynyt tuollaiseen argumentointiin.
Omegano
05.09.2008 22:04:05
Kyllä kai musiikkimaku pakosti jotain kertoo persoonasta, yleensä ihmisillä on joku syy kuunnella tietynlaista musiikkia. Eihän toki mitään "rockin kuuntelijat on pakosti tälläsiä ja tälläsiä" yleistyksiä voi tehdä, mutta varsinkin vähemmän suosittujen genrejen kuuntelijoilla nyt ainakin yleisessa esteettisessä maussa on helposti samankaltaisuuksia.(raaka black metal on kyllä kliseisin mahdollinen esimerkki, mutta sitä kuuntelevilla on kyllä yleensä ainakin jotain yhteistä vähintään taidemaussa)
 
Vähän samaan kategoriaan voisi mennä omituiset genreyhteydet ihmisten musiikkimausta. Esimerkiksi monet raskaasta ja "huono"soundisesta black metallista pitävät kuuntelevat myös herkkää ja yksinkertaista neofolkkia ja klassista. Esim. Arvo Pärt taitaa nautta black metallistien keskuudessa aika suurta arvostusta, kuten myös vaikka Tehni ja kai Nestkin. Ilmeisesti äärimmäisyydestä nauttiminen toimii molempiin suuntiin, tai ainakin omalla kohdalla on käynyt näin. Nykyään miltei kaikki kuuntelemani musa on joko todella kevyttä, tai todella raskasta ja varsinkin kaikemaailman siltä väliltä oleva "pophevi" aiheuttaa välittömän hylkimisreaktion.
t-termiitti
05.09.2008 23:44:46
 
Tuolta oli jätetty kaikki oikeet genret pois.
 
Ne on varmaan niputettu tuonne dance-genren alle. Mikä on todella outoa ja pöyristyttävää, sillä esim. chart pop, bollywood ja heavy metal ovat listattu kuitenkin omina "genreinään".
Pyöveli puhdisti kirveensä terän ja nauroi päälle.
CoB92
06.09.2008 01:31:19
 
Heavy metal löytyy mutta entäs muu metalli? Oikein asiantuntijat selvästi asialla. Näyttää että minulla on yhtäaikaa sekä hyvä että huono itsetunto kun kuuntelen klassista musiikkia ja metallia.
"Under the dying sun, everything is beautiful..."
Anonymous-jazz
06.09.2008 01:42:08
 
Se on jo todistettu että fuusiojazz on täydellisin musiikki jossa ei tehdä virheitä myöskään elämässä. http://www.youtube.com/watch?v=6wICknxKE44&feature=related
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
Joulupukkijormala
06.09.2008 14:43:48
Sinulle on annettu yhteensä 16 plussaa.
tsugaru
06.09.2008 14:47:09 (muokattu 06.09.2008 14:47:31)
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1582429
 
"Toki erojakin hevareiden ja klassisesta musiikista pitävien välillä löytyy. Klassisen musiikin ystävät ovat hevareihin verrattuna ujoja ja introverttejä, hevarit taas ovat tutkimuksen mukaan laiskoja ja kärsivät huonosta itsetunnosta."
Kuuletko, kuinka madot yskii, köh köh?
Borlag
06.09.2008 20:06:05
 
Väärä lähtökohta tässä tutkimuksessa. Eli kun tutkimuksessa näytetään olettavan että musiikkimausta voi päätellä jonkun persoonallisuuden. Eikös sen pitäisi olla toistepäin jos halutaan tarkkoja vastauksia? Eli siis persoonallisuus ohjailee musiikkimakua, eikä toistepäin.
sub zero
06.09.2008 20:19:13

Tutkimuksessa kai tutkittiin vain persoonallisuuspiirteiden ja musiikkimaun korrelaatioita (eli mitkä esiintyvät yhdessä), eikä muuta.
huile alimentaire et la nudité est la paix mondiale
Borlag
06.09.2008 20:21:07
 
Tutkimuksessa kai tutkittiin vain persoonallisuuspiirteiden ja musiikkimaun korrelaatioita (eli mitkä esiintyvät yhdessä), eikä muuta.
 
Näin käsitinkin aluksi mutta tämä pätkä taas vihjaa että lähtökohta olisi nurinkurinen juuri tuolla tavalla kuin laitoin edellisessä viestissä.
 
"Prof North said the research could have many uses in marketing, adding: "If you know a person's music preference you can tell what kind of person they are, who to sell to.
sub zero
06.09.2008 20:43:59 (muokattu 06.09.2008 20:44:37)
Näin käsitinkin aluksi mutta tämä pätkä taas vihjaa että lähtökohta olisi nurinkurinen juuri tuolla tavalla kuin laitoin edellisessä viestissä.
 
"Prof North said the research could have many uses in marketing, adding: "If you know a person's music preference you can tell what kind of person they are, who to sell to.

ei tuo lainaus ota kantaa siihen, mikä aiheuttaa minkäkin. kyse on vain siitä, että jos tutkimus on löytänyt, että tyylin X kuuntelijoilla on usein luonteenpiirre Z niin sitten tyyliä X edustavan musiikin mainostamisessa voidaan ottaa tämä huomioon, että kohderyhmällä on usein luonteenpiirre Z.
 
musiikin mainostaminen (ja muunkin) on kyllä yks tyhmimpiä asioita mitä on
huile alimentaire et la nudité est la paix mondiale
jarkkkk
07.09.2008 01:44:37
entä jos kuuntelee jtn jazzheavypopklassinenproge häsmäkkää?
|42| miten ajetaan grungeparta? -haulikolla.
Atomic Cafe
07.09.2008 04:03:22 (muokattu 07.09.2008 04:11:58)
Jos tutkimukseen osallistui 36 000 ihmistä niin ei siihen kovin kevysesti voi suhtautua vaikka oleellisinta ei ole haastateltujen määrä vaan kysymysten asettelu ja tulkinta.
 
Minusta tässä haisee aika pahasti ennakkoasenteet ja kliseet:
 
Blues: Hyvä itsetunto, luova, sosiaalinen, lempeä ja levollinen
 
Jazz: Hyvä itsetunto, luova, sosiaalinen ja levollinen
 
Klassinen musiikki: Korkea itsetunto, luova, sisäänpäin kääntynyt, levollinen
 
Rap: Hyvä itsetunto, sosiaalinen
 
Ooppera: Hyvä itsetunto, lempeä, luova
 
Country: Ahkera, sosiaalinen
 
Reggae: Hyvä itsetunto, luova, ei ahkera, sosiaalinen, lempeä, levollinen
 
Dance: Luova, sosiaalinen, ei lempeä
 
Indie: Huono itsetunto, luova, ei ahkera, ei lempeä
 
Bollywood: Luova, sosiaalinen
 
Rock / heavy metal:Huono itsetunto, luova, ei ahkera, ei sosiaalinen, lempeä, levollinen
 
Listapop: Hyvä itsetunto, ei luova, ahkera, sosiaalinen, lempeä, levoton
 
Soul: Hyvä itsetunto, luova, sosiaalinen, lempeä, levollinen
tsugaru
07.09.2008 07:45:03 (muokattu 07.09.2008 12:58:14)
Tunnen klassisen musiikin kuuntelijoita, jotka ovat todellisia kusiaivoja. Pitää näet kuunnella sitä klassista.
 
Rajoittuneisuus musiikkimaun suhteen, ts. sitoutuneisuus tiettyyn genreen - ja miten se liittyy persoonallisuuteen - sen tutkimus ohittaa.
Kuuletko, kuinka madot yskii, köh köh?
akuankkakomppi
07.09.2008 08:51:32
Jos tutkimukseen osallistui 36 000 ihmistä niin ei siihen kovin kevysesti voi suhtautua vaikka oleellisinta ei ole haastateltujen määrä vaan kysymysten asettelu ja tulkinta.
 
Täyttä huuhaata koko "tutkimus", ainakin kunnes toisin todistetaan. Perusteluja.
 
Käsitykseni mukaan kyselyyn on vastannut tai "lomakkeen täyttänyt" tuo n. 36K ihmistä.
 
Tilastotieteessä puhutaan käsitteestä "random sample", mitä tuo massa ei edusta, ei mitenkään.
 
Kuten tuolla ekalla sivulla kirjoitin, noin ison massan vastauksista saa sopivasti tilasto-ohjelmia pyörittelemällä melkein mitä vaan. Sen verran omakohtaisiakin kokemuksia SPSS:stä on.
 
Tuolla jo mainittiinkin, että "tutkimuksen" perusväittämä itsessään olisi väärin aseteltu. Tästä olen samaa mieltä, Voi olla, että aineistoa huolellisesti analysoimalla ja tekemällä huolella jälkityön (=kvalitatiiviset analyysit) tuosta "tutkimuksesta" on jotain todellista hyötyä.
Call me a relic, call me what you will. Say I'm oldfashioned say I'm over the hill. Today's music ain't got the same soul, I like that old time rock'n'roll" -Bob Seger
Spiral
07.09.2008 09:13:15
 
Tilastotieteessä puhutaan käsitteestä "random sample", mitä tuo massa ei edusta, ei mitenkään.
 
Miksi ei?
Ei kai tuolla edes kovin tarkasti kuvattu, miten tuo sample oli saatu.
 
Kuten tuolla ekalla sivulla kirjoitin, noin ison massan vastauksista saa sopivasti tilasto-ohjelmia pyörittelemällä melkein mitä vaan. Sen verran omakohtaisiakin kokemuksia SPSS:stä on.
 
Tuosta artikkelista nyt oikein tiedä, kun ei ollut mitään lukuja. Ei kai tuota nyt voi suoralta kädeltä leimata tilastotieteelliseksi pyörittelyksi, jos ei tiedä mitä on tehty.
 
Tuolla jo mainittiinkin, että "tutkimuksen" perusväittämä itsessään olisi väärin aseteltu.
 
Miten?
akuankkakomppi
07.09.2008 12:24:42 (muokattu 07.09.2008 12:25:51)
Ei kai tuolla edes kovin tarkasti kuvattu, miten tuo sample oli saatu.
 
BBC:n artikkelista lainattua:
 
Prof North ... is still looking for participants to take part in a short online questionnaire.
 
Tuon lauseen perusteella tämä ei toteudu:
 
"Paras metodi on puhdas satunnaisotanta, jossa havainnot ovat riippumattomia ja satunnaisia (random)." ((1))
 
vaan käypi tälleesti:
 
"Otantametodia, jonka tuottamat tilastolliset päätelmät systemaattisesti ali- tai yli-arvioivat populaation joitakin ominaisuuksia, sanotaan harhaiseksi (biased)." ((2))
 
Varsinainen kysely löytyy tuolta: http://peopleintomusic.com/
 
Tämä professiri North muuten teki väikkärinsä siitä, miten kaupoissa soitettava musiikki vaikuttaa ostokäyttäytymiseen.
 
(( 1,2: http://www.pori.tut.fi/~frank/tilasto/Datan%20kuvaaminen.pdf ))
Call me a relic, call me what you will. Say I'm oldfashioned say I'm over the hill. Today's music ain't got the same soul, I like that old time rock'n'roll" -Bob Seger
Epämuusikko
07.09.2008 12:53:54 (muokattu 07.09.2008 18:01:03)
Hyvä. Lisää stereotypioitahan tässä kaivattiinkin.
 
Genret olivat myös oudosti edustettuina. Esimerkiksi jazzista oli suunnilleen kaikki mahdolliset alalajit, mutta kaikki metalli oli laitettu "Heavy metal/Hard rock" nimikkeen alle.
:D:D:D:D:D
R.I.P Oksanen
Spiral
07.09.2008 13:06:29
 
"Paras metodi on puhdas satunnaisotanta, jossa havainnot ovat riippumattomia ja satunnaisia (random)." ((1))
 
Oho, tämähän uutinen!
 
No ei, vakavasti, aika harvassa tuo toteutuu. Mutta totta, nettikyselyt ovat aina ongelmaisia.
farthead666
07.09.2008 17:55:39
Muistaakseni osallistuin tuohon tutkimukseen (ts. täytin kaavakkeen netissä). Tarkemmin en kysymyksiä muista, mutta kaavaketta täyttäessäni ihmettelin joitain kysymyksiä.
Genret olivat myös oudosti edustettuina. Esimerkiksi jazzista oli suunnilleen kaikki mahdolliset alalajit, mutta kaikki metalli oli laitettu "Heavy metal/Hard rock" nimikkeen alle.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)