Aihe: Keikkaympäristön ristiriidat 1 2 | |
---|---|
![]() 18.09.2008 09:32:13 (muokattu 18.09.2008 09:32:55) | |
Jatkokysymyksiä siis seuraa: 1) Miksi nousu saa musiikin maistumaan paremmalta ? Vai saako ? 2) Miksi krapulassa musiikki kuulostaa yleensä paremmalta ? Vai kuulostaako ? Sanoisin että kaikki normaalista tajunnantilasta poikkeavat olosuhteet vaikuttavat myös taiteen kokemiseen. Ihminen on suurimman osan elämästään suht selvä(okei, suurin osa meistä on), joten tämä on meille se oletusmoodi johon peilaamme kaikkea ja josta poikkeava tuntuu pakosti joltain. Niinkin yksinkertainen asia kuin valon puute voi tehdä tutusta maisemasta ihan erinäköisen ja tuntuisen, siinä naapurimetsässä kävely iltahämärässä on ihan eri kokemus kuin keskipäivällä. Se että aivokemia on epätavallisessa tilassa laittaa usein suhtautumaan ympäristöön normaalia uteliaammalla tavalla ja jos on vaikka kännissä(tai pilvessä jne.) kuuntelemassa musiikkia, niin se epänormaali olotila antaa ikäänkuin uuden näkökulman siihen musaan. Tai ehkä se pikemminkin poistaa ennakkoluuloja, sillä iso osa siitä mitä ihminen luulee neutraaleiksi aistihavainnoksi on oikeasti jo vanhojen tietojen pohjalta tehtyjä ennakkopäätöksiä. Tämä liittyy mielestäni esim. siihen miksi aivopesu on niin toimivaa, ne mihinkään perustumattomat ennakkoluulot voivat tuntua hyvinkin henkilökohtaisilta ja omilta mielipiteiltä. Esimerkiksi monien alkoholia juovienkin mielestä kannabiksen käyttö on enemmän väärin koska se on huume, vaikka tämä mielipide on tieteelliseltä kannalta katsottuna täysin naurettava. Tuskin keskiajalla eläneiden kirkonmiestenkään oli kovin helppo hyväksyä sitä ettei maailma pyörikään maapallon ympäri, vastaavia esimerkkejä on aika lukematon määrä ihmiskunnan historiassa. Myös musiikissa osa siitä kokemuksesta tulee niistä omista ennakkoluuloista. Uskoisin että sillä kuinka paljon ja minkälaista musiikkia kuuntelee on jonkunlainen korrelaatio siihen kuinka neutraalisti kuulee musiikin. Se että ymmärtää musiikkia, tai että tekee sitä itse saa myös kuulemaan sen huomattavasti objektiivisemmin. Esimerkkinä päinvastaisesta voin mainita vaikka sen, miten joskus yläasteella Dimmu Borgir kuulosti mielestäni ihan käsittämättömältä örinämätöltä. En varmaan edes huomannut että siinä on synaa sun muuta kun aivot heittää viestiä tyyliin "hyi, ihan järjetöntä... ÖRRRÖÖRÖRÖÖ TATATATA" Veikkaisin että epänormaalissa tajunnantilassa elimistö toimii vähemmän autopilotilla, joten kokemuksistamme suurempi osa on oikeita aistihavaintoja kuin arkisessa olotilassa. Tällöin myös musiikin kuulee helposti niin että ne omat ennakkoluulot vaikuttavat siihen kokonaisuuteen vähemmän, joten kännissä tai muiden vaikutusten alaisena tulee helpommin niitä "ai en tiennytkään että pidin tälläisestäkin musiikista" väläyksiä. Usein pään selvittyä se uudenlaisesta musiikista pitäminenkin ikävä kyllä katoaa, tosin jos se kokemus on tarpeeksi voimakas niin usein siitä "valaistumisesta" jää jälki myös selvään olotilaan, jolloin tämä musiikki kuulostaa hyvältä myös ilman "tajunnanlaajentajia". En nyt kuitenkaan yritä sanoa että kaikki musa kuulostaa oikeasti hyvältä, mutta ennakkoluulot estävät sen, mielestäni voi ihan hyvin ymmärtää jotain musiikkia suht objektiivisesti ja silti olla pitämättä siitä, nämä ennakkoluulot vaan kaventavat sitä musiikin kenttää "josta oikeasti pidämme". Toinen ja ehkä tärkein vaikuttava asia on se, että alkoholilla ja monilla muillakin päihteillä on euforisoiva vaikutus, joten kaikki on kivempaa niiden vaikutuksen alaisena. Krapulassa musiikin paremmalta kuulostamisen pistäisin kyllä sen poikkevan tilan aiheuttaman herkkyyden piikkiin. Epänormaalissa tilassa ainakin minä myös helpommin "ymmärrän" jonkun musiikin pointin ja samaistun siihen helpommin kuin kotona kuunnellessa. Esimerkiksi vahvasti luonnon ispiroima musiikki aiheuttaa helposti voimakkaampia fiiliksiä jos sitä kuuntelee keskellä metsää ja dark ambient on vaikuttavampaa pimeässä ym. Ja nousuhumalassa kaikki "rokkaava" kuulostaa luonnollisesti paljon normaalia paremmalta. Toivottavasti tässä mutuilussa oli edes jonkinlaista vastauksentynkää noihin kysymyksiin... | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)