Aihe: Muodin mukainen musiikkimaku
1 2 3 4 5
kondensaattori
16.07.2008 18:55:25
Tästä tuli kans mieleen se että miksi hevin kuuntelijat pukeutuu juuri "hevityylin"-mukaisesti, räp diggarit "räptyylin"-mukaisesti, punkpitäjät "punktyyliin", bassojytkeen ystävät "kaljalippiksiin ja rumiin autoihin" jne. Itseä tässä yksi päivä rupesi mietityttään kyseinen asia, enkä oikein selitystä keksinyt.
 
Tässähän on kyse just siitä että halutaan kertoa omasta paremmuudesta muille. Normaalia ihmiselle.
Sompi
16.07.2008 19:42:19
 
 
Nyt tulee paljo lainauksia, vaikka yritänkin lainata vain oleellisia:
 
onhan se tyhmää jos maku määräytyy muodin mukaan, tosin ei listoilla oleva musa kategorisesti paskaakaan voi olla (aika monet legendat oli aikoinaan listaykkösiä tai korkeella vähintään).
 
se mikä harmittaa eniten on, että aika harvalla varsinkaan ei-muusikoista, on semmoista seikkailuhenkeä ja sitkeyttä, mitä vaaditaan vanhempaan musaan tutustumisessa - tai johonkin kokeellisempaan uudempaan. samaa paskaa vain vuodesta toiseen kuunnellaan eikä silleen ole halua perehtyä musiikin historiaan ja yrittää selvittää, mistä jossain vanhassa tyylissä on kyse.
 
nykyistä marginaalimusaa, kuten suomistygeä ja tietokoneharrastelijoiden musaa on helpompi lähestyä, kun se on kuitenkin modernin eikä vanhan kuuloista.

 
Joo.
 
Itseä ärsyttää suunnattomasti nuo normityypit, mutta kuitenkin olen sitä mieltä, että molemmat ovat yhtä ok. Toiselle musa vaan on tärkeämpi kuin toiselle, eikä juuri musiikki ole Se Oikea ja Ainut vaihtoehto maailmassa. Ulkoiset vaikutteet (esim. muoti) vaikuttaa varmaan joka ihmiseen ainakin jollain tavalla, eikä siinä ole mitään pahaa. Ihminen vaan sattuu olemaan vaikutteille altis. Pääasia että on tyytyväinen.
 
Omasta mielestäni ihminen saa kuunnella minkälaista musiikkia tahansa, mutta jos aletaan sortamaan toisia musiikkimaun vuoksi(mitä massamusiikin kuuntelijat muuten tekevät melko usein) niin silloin on jo jotain vialla.
 
Tästä tuli kans mieleen se että miksi hevin kuuntelijat pukeutuu juuri "hevityylin"-mukaisesti, räp diggarit "räptyylin"-mukaisesti, punkpitäjät "punktyyliin", bassojytkeen ystävät "kaljalippiksiin ja rumiin autoihin" jne. Itseä tässä yksi päivä rupesi mietityttään kyseinen asia, enkä oikein selitystä keksinyt.
 
No ne haluavat näyttää kaikille mitä musiikkia kuuntelevat. Samalla he tietysti näyttävät katu-uskottavammilta muiden saman musiikin kuuntelijoiden silmissä.
 
Pertti on fiksu nuorimies. Eräänä päivänä Pertti kuitenkin kuuntelee hiukan Children of Bodom -yhtyettä. Yhtyeen aggressiivinen musiikki vetoaa Perttiin hyvin syvällisesti ja saa Pertin tuntemaan itsensä kovaksi ja vaaralliseksi jätkäksi. Pertti ajattelee, että tuo musa on niin hyvää että täytyy pukeutua niin että muut ihmiset tunnistavat että minä kuuntelen sitä. Silloin he varmasti ajattelevat, että olen niin kova ja vaarallinen jätkä kuin millainen olo minulla on kun sitä musaa kuuntelen. Niin Pertti nöyryyttää itseään tiedostomatta julkisesti hevivaatteissaan, mutta tuntee silti olonsa todella hyväksi ja kokee kuuluvansa johonkin.
 
Tällastahan se monesti on ihan oikeestikin.
 
Mikäs tässä harmittaa? Mä voisin sanoa että itselläni on suht avoin mieli musiikin suhteen, mutta en kyllä pätkääkään jaksa kiinnostua musiikin historiasta tai kuunnella jotain bändiä sen takia, että se nyt joskus oli tosi merkittävä sen ja sen genren pioneeri. Sekin on kuitenkin vain musiikkia.
 
Omasta mielestäni aivan tavallisen musiikinkuuntelijan ei tarvitsekaan tietää niistä legendoista mitään, mutta jos aikoo muusikoksi niin olisi hyvä tietää nämä Beatlesit, Led Zeppelinit yms. Kun suurin osa nuorista hevareista ja hiphoppareista ei ole koskaan kuullutkaan niistä.
Waldemar O Toy
16.07.2008 20:10:18
No mutta ajan kuluessahan kaikki muuttuu sekä kehittyy, kuten myös ihmisten suhtautuminen asioihin ja se kuinka asiat nähdään. Ei ne neonvärit ole enää cooleja juuri kenenkään mielestä jne. Jos olet hevimies, joka aina pitää sitä samaa rotsia ja perseeseen yltävää tukkaansa auki, et välttämättä ole muuttunut. Kuitenkin uskallan väittää, että tällaiset tapaukset ovat vähissä.
 
Ja juuri samat asiat tapahtuu musamaun kanssa. Sekin muuttuu maailman mukana.
 
Samahan se on kun katselee vaikka pari vuotta vanhoja valokuvia. Eipä näytä enää niin coolilta kuin silloin tuntui. Ja ne 2000-vuoden uutuuslevyt ei välttämättä enää niinkään sykähdytä.
 
Tai mistäs minä 23-vuotias ihmisenalku tiedän tuleeko tämä muutos jatkumaan vai kuuluuko tämä vain myöhäiseen puberteettiini..
 
Vakavissani kuitenkin kuvittelen, että kaikki muuttuu ja muoti sekä musa siinä peesissä. Ei ole uutistenlukijoillakaan enää sellaisia Saloroja kuin 80-luvulla ja ne yleensä kai on ihan aikuisia. Ja sitäpaitsi, uutistenlukijoita. Ne tietää.
Meet the ZEA. http://www.myspace.com/zea451
päänahka
16.07.2008 20:22:20
Omasta mielestäni aivan tavallisen musiikinkuuntelijan ei tarvitsekaan tietää niistä legendoista mitään, mutta jos aikoo muusikoksi niin olisi hyvä tietää nämä Beatlesit, Led Zeppelinit yms. Kun suurin osa nuorista hevareista ja hiphoppareista ei ole koskaan kuullutkaan niistä.
 
Sitä mä vaan, että miksi pitäisi? Kaikki on kuitenkin vain suurta jatkumoa, ja mun mielestä on ihan sama, mistä välistä sitä janaa (tai puuta, verkkoa, mitä lie) poimii ne itselle isoimmat jutut. On mullakin Zeppeliniä ja Beatlesia hyllyssä, mutta kuitenkin mulle isommat bändit on niitä jotka on noiden jälkeen tulleet. Ja pitäisikö mun myös tutustua niihin artisteihin, jotka on noiden isoimpia vaikuttajia, ja niin edelleen?
Up and down, that's how energy stays alive.
Horatius-87
16.07.2008 21:23:16
Niin no sanompa oman mielipiteeni asiasta, vaikka se tuskin edes mihinkään taas liittyy..
Eli itsellä ainakin menee hieman toisinpäin ja olen havainnut sitä hieman muillakin. Elikkä juurikin tätä mainostettua musiikkia on "nolompi" kuunnella kuin esimerkiksi jotain rähjästä epämääräistä "jeetuhotaansysteemi" -punkviritystä. Katu-uskottavuus menee kato ;) Ja sitten juuri jos on joku "muotipändi", joka on oikeasti hyvää niin on vähän hankala sanoa että tämähän on oikeasti hyvää.
 
No itselle aina vittuilaan musiikkimausta, joten ei se ole enää niin tarkkaa mitä kuuntelee. Sama se mitä kuuntelee kun aina on jonkun mielestä perseestä. (ja sehän se vasta kivaa onkin ärsyttää muita jollain :)
While my guitar gently sweeps.
Rattata
16.07.2008 21:41:39
Tässähän on kyse just siitä että halutaan kertoa omasta paremmuudesta muille. Normaalia ihmiselle.
 
En tiedä oliko tuo vitsi, mutta onhan musaan aina kuulunut johonkin joukkoon/yhteisöön kuuluminen, joka heijastuu sitten pukeutumisena joidenkin kohdalla. Eikä siinä mun mielestä ole mitään ihmeellistä. Varsinkin punk-piireissä tuo on aina ollut erittäin isossa roolissa, enkä mä näkisi syytä miksei myös muiden genreiden kohdalla.
kondensaattori
16.07.2008 21:44:49
En tiedä oliko tuo vitsi, mutta onhan musaan aina kuulunut johonkin joukkoon/yhteisöön kuuluminen, joka heijastuu sitten pukeutumisena joidenkin kohdalla. Eikä siinä mun mielestä ole mitään ihmeellistä. Varsinkin punk-piireissä tuo on aina ollut erittäin isossa roolissa, enkä mä näkisi syytä miksei myös muiden genreiden kohdalla.
 
Eihän siinä mitään vitsiä ole, itse olet samaa mieltä mun kanssa. Kerrotaan kuuluvnasa johonkin joukkoon. Sitä van ihmiset tuppaa ajattelemaan että se oma joukko on parempi kuin muiden.
Rattata
16.07.2008 22:15:24
Eihän siinä mitään vitsiä ole, itse olet samaa mieltä mun kanssa. Kerrotaan kuuluvnasa johonkin joukkoon. Sitä van ihmiset tuppaa ajattelemaan että se oma joukko on parempi kuin muiden.
 
Ai sä ajattelet sen noin. Varmasti joidenkin kohdalla pitää paikkansa mutta aikamoista yleistämistä.
kondensaattori
16.07.2008 22:19:41
Ai sä ajattelet sen noin. Varmasti joidenkin kohdalla pitää paikkansa mutta aikamoista yleistämistä.
 
KYllä mä ajattelen noin. Viimeaikoina vitutusta on aiheuttanut oma omahyväisyys. Epäilen että kaikki ihmiset ovat omahyväisiä ja pitävät itseään parempina, vaikka eivät sitä sanokaan.
 
Miksi olla hoppari? Siksi että hopparit ovat parempia kuin hevarit.
Exhausted
16.07.2008 22:48:08
 
 
Kaikille musiikki vaan ei tosiaan ole niin tärkeä asia. Joillekin riittää että on se hittiradioasema auki, mistä tulee jotain taustamusiikkia, ja on oikeastaan parempi, että tulee usein samoja biisejä, että kuulee tuttua musiikkia. (Itselle elokuvat ovat ehkä vähän vastaava taiteenmuoto - ei sitä jaksa syventyä puolalaisiin taide-elokuviin, vaan mielummin haluaa jotain kevyttä ja takuuvarmaa viihdettä. )
 
Muodin mukana meneminen voi olla ehkä jonkinlainen kärjistetty näkemys, vaikka oikeasti sama artisti saattaa vain purra tiettyyn kohderyhmään voimakkaasti, eikä sillä ole mitään tekemistä minkään muodin kanssa, vaan pelkästään sen kanssa, että mikä kuulostaa omaan korvaan hyvältä - ja tästähän musiikista nauttimisessa on pohjimmiltaan kyse.
sub zero
16.07.2008 22:56:37
Mikäs tässä harmittaa? Mä voisin sanoa että itselläni on suht avoin mieli musiikin suhteen, mutta en kyllä pätkääkään jaksa kiinnostua musiikin historiasta tai kuunnella jotain bändiä sen takia, että se nyt joskus oli tosi merkittävä sen ja sen genren pioneeri. Sekin on kuitenkin vain musiikkia.
 
Siinä musiikissa on semmoista ainesta, mitä ei uudemmasta löydä ja olisi kiva, jos useammat löytäisi sen ja tuntisi sen saman ilon sydämessään minkä minäkin. Nyt tuommoisesta ei voi edes puhua kenenkään kanssa. Ja kyllä muusikon yleissivistykseen kuuluu historiapuoli. Musiikissakin pätee vähän semmonen, että ymmärtää paremmin nykyisyyttä jos on se historia hanskassa. Ja soiton opettelun kannalta ainakin mulle historiallisemmat jutut on ollut hyvä pohja mistä lähteä liikkeelle.
huile alimentaire et la nudité est la paix mondiale
t-termiitti
16.07.2008 23:30:47
 
 
suurin osa ihmisistä kuuntelee vain sellaista musiikkia mikä on muotia ja mitä muutkin kuuntelevat.
 
Tämä on varmaan aina tosi - suurin osa ihmisistä kuuntelee musiikkia, jota suurin osa muistakin ihmisistä kuuntelee. Ja sen on pakko olla edelleen muotia, koska muoti määräytyy tietyn enemmistön tottumuksista. Jos suurin osa ihmisistä EI kuuntelisi musiikkia, joka on muotia ja jota kaikki muutkin kuuntelevat, olisivat maailman kirjat ja logiikan lait menneet aika perssiieelleen.
 
--
 
Ok. Tuo on siis enemmistö, koska jonkun ryhmän täytyy olla enemmistö. Tuolla enemmistöllä on kilpaileva vähemmistö, joka kritisoi enemmistöä, koska haluasi oman musiikkinsa olevan muotia. On myös vähemmistö, joka haluaa erottua enemmistöstä ja kritisoi enemmistön määräämää muotia... no, erottuakseen siitä. On myös vähemmistö, joka löytää seuraavan muodin ja luovat sen. On myös muita ryhmiä, joihin kuulutaan tiedostoan se tai tiedostamatta sitä. On selvää, että aina joskus vähemmistöstä tulee enemmistö ja päinvastoin.
 
Mihin ryhmään sinä kuulut? Selkeästi johonkin ryhmään, joka kritisoi enemmistöä.

Miksi kritisoit sitä? Et varmaankaan siksi, että aidosti nauttisit itse kuuntelemastasi musiikista - sillä jos niin olisi, ei olisi mitään syytä haukkua valtavirran makua.
 
Joten, lopulta, eroatko tuosta enemmistöstä mitenkään? Jos eroat, niin miten?
 
---
 
Suurin osa ihmisistä on sellaisia kuin suurin osa ihmisistä on.
Pyöveli puhdisti kirveensä terän ja nauroi päälle.
Keppis
16.07.2008 23:51:07

Omasta mielestäni aivan tavallisen musiikinkuuntelijan ei tarvitsekaan tietää niistä legendoista mitään, mutta jos aikoo muusikoksi niin olisi hyvä tietää nämä Beatlesit, Led Zeppelinit yms. Kun suurin osa nuorista hevareista ja hiphoppareista ei ole koskaan kuullutkaan niistä.

 
Osaan nimetä Beatlesilta ja Zeppeliniltä yhteensä ehkä 5 biisiä. Jostain syystä en tunne itseäni lainkaan sen vähempiarvoiseksi musiikin harrastajaksi kuin ketään muutakaan.
Wolfgang
17.07.2008 00:57:54
Itteäni "vituttaa" enemmän päinvastainen ilmiö:
 
Jos musiikki on muodikasta niin sitä ei sitten voi millään kuunnella. Ainoat hyvät bändit ovat ne, jotka ovat julkaisseet korkeintaan yhden omakustanteen, jonka omistaa korkeintaan kolme ihmistä ja joka on nauhoitettu rumpalin kylpyhuoneessa kerralla, improvisaationa.
 
Eli siis suosittu musiikki on automaattisesti huonoa. Stei truu!1!!
soulmates never die.
Lord of the strings
17.07.2008 01:20:29
No eikös se hevi ole vähänniinkun nyt "muodissa". En tiedä voiko musiikissa puhua muodista. Kai se vastine on sitten mainstream.
"Who are you? How did you get in?" "Well I'm the locksmith and I'm the locksmith" || kalamies#53 >)))>
jannu
17.07.2008 02:18:44
Välimaastossa on kivaa. Täältä voi nauraa ylimielisesti sekä äänitapettiradiota että niitä kuppasia indie-ep:itä kuunteleville spedeille. Ja tietty klasarisakille ja puritaanijatsille, hyi helvetti.
"Just tell me fucking why everything becomes an issue!"
pipo
17.07.2008 03:27:19
Välimaastossa on kivaa. Täältä voi nauraa ylimielisesti sekä äänitapettiradiota että niitä kuppasia indie-ep:itä kuunteleville spedeille. Ja tietty klasarisakille ja puritaanijatsille, hyi helvetti.
 
Jostain syystä repesin. Ota lussa
Marshallga
17.07.2008 03:53:34 (muokattu 17.07.2008 03:55:00)
"Support music, not rumors."
 
.
"Support music, not rumors." - Charles Michael "Chuck" Schuldiner
mokkasiini
17.07.2008 06:35:24
Usein nämä henkilöt eivät edes pidä kuuntelemastaan musiikista, mutta katu-uskottavuuden takia kuuntelevat sitä, mikä on suosittua.
 
Joo, oli tää kyl aika paha ongelma ehkä viimeks yläasteella. Ei kai kukaan nyt tosissaan kuuntele musiikkia siks, et olis suosittu tai jotain? Ja jos vielä teinivuosien jälkeenkin joku pystyy oikeasti arvostamaan toista vaan siks, et se tykkää jostain tietystä musiikista, niin kuka nyt sellaselta ihmiseltä ees haluais arvostusta? Toki jos haluut päästä johonkin tiettyihin musiikkipiireihin niin sen tyylisuunnan musiikin kuuntelu varmasti tuo mukanaan lisää keskustelunaiheita. Mut mainstreamin luukuttaminen vaan siks, et kaveritki kuuntelee.. Ei haloo.
Planetist
17.07.2008 10:24:50
"Support music, not rumors."
 
.

 
Rumours on ihan hyvä levy.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)