Yleistä keskustelua musiikista ›

60- ja 70-lukujen panorointipelleilyt rockmusassa (Hendrix, Beatles, Zepukka ym.). Soittimet suhaavat ympäri äänialuetta minkä kerkiävät. Rummut seikkailee ties missä kajarissa. Erityisen häiritsevää kuulokekuuntelussa...
 
Mä satun pitämään näistä valtavasti :)

Mä satun pitämään näistä valtavasti :)
 
Meinasin itse sanoa just samaa. Toimii iha hyvin tommoisessa vähän psykedeelisessä kamassa.
 
-80-luvun kaiutetut ja noisegatetut rummut (etenkin mäjähtävä virvelisoundi) sekä sähkörummut (fillit)

Siinä 60-luvulla pari vuotta ennen fuzzien läpilyöntiä kitarasoundi oli sellainen hieman kilisevä. Vaikea kuvailla mutta suurinpiirtein käsityksen saa kun kuvittelee yliohjauksen rajapinnalle käännetyn VOXin ja Rickenbackerin. Välissä kulkee vain piuha tai sitten joku nauhakaiku.

Nyttemmin paino siirtynyt taas enemmän itse musiikkiin.
 
Häh, missä vaiheessa?
 
heh, tästä tosiolevaisuuden relevanteimmat eri ilmenemismuodot kiteyttävästä lohkaisusta oli pakko antaa plussa! :D Mustaa huumoria tai silkkaa kyynisyyttä, mutta villakoiran ytimessä...

Mä satun pitämään näistä valtavasti :)
 
Njuu, kyllähän noi monissa kohdissa toimii, eteenkin Henkan kitaroiden vispatessa ympäri skobeja. Eniten mua monissa noissa vanhoissa nauhoituksissa hämää rumpujen vaihteleva pannailu. Esim. Henkan electric ladylandilla biisi saattaa lähteä yksinäisillä tykeillä rummuilla, kunnes ne väistävät biisin käynnistyessä muita instrumentteja toiseen laitaan ja todella pienelle... En nyt muista mikä biisi oli kyseessä. Lähinnä siis kuulokkeilla tuo hämää.. Tai silloin kun istuu toisen skoben vieressä :)

Mä satun pitämään näistä valtavasti :)
 
Mieleenpainuvin pannailuefekti oli Oldfieldin kappaleessa Crises semmoinen hidas kohta, että on niinkun joku viis-kuus panerointikohtaa oberheimilla, ja jokainen nuotti aina hyppää edellisestä kohdasta seuraavana oikealla olevaan kohtaan, kunnes oikeaan laitaan päädyttäessä taas hypätään vasempaan laitaan.
 
Stereon alkuaikoina tietysti oli hyvin tyypillistä, että paneroitiin puolet soittimesta toiseen kajariin ja puolet toiseen. Tällöin on ainakin helppo balanssia säätämällä kuunnella yksittäisiä soittimia.
 
Klasarissa ei ole tietenkään hurjia efektejä, mutta joskus sävellyksissä tulee hauskoja kohtia, missä eri puolelta orkesteria tulevat soittimet tulee sitten eri sijainneista mukavasti.

60- ja 70-lukujen panorointipelleilyt rockmusassa (Hendrix, Beatles, Zepukka ym.). Soittimet suhaavat ympäri äänialuetta minkä kerkiävät. Rummut seikkailee ties missä kajarissa. Erityisen häiritsevää kuulokekuuntelussa...
 
E: 80-luvun lopun ohuet ja kihisevät CD-levyjen masteroinnit.
 
on kyllä sääli ettei nykyään osata käyttää stereokuvaa niinkuin ennenvanhaan (eli silloin kun homma oli vielä uutta). tosin uudella raconteursin levyllä oli hieno kun rytmimuna oli pistetty härskisti vasempaan kaiuttimeen jossain kohtaa. mutta kai sen musiikin pitää sit nykyaikana tulla samanlaisena molemmista kaiuttimista ni voi kaverin kanssa kuunnella samaa iPodia kuuntelunautinnon häiriintymättä.

on kyllä sääli ettei nykyään osata käyttää stereokuvaa niinkuin ennenvanhaan (eli silloin kun homma oli vielä uutta). tosin uudella raconteursin levyllä oli hieno kun rytmimuna oli pistetty härskisti vasempaan kaiuttimeen jossain kohtaa. mutta kai sen musiikin pitää sit nykyaikana tulla samanlaisena molemmista kaiuttimista ni voi kaverin kanssa kuunnella samaa iPodia kuuntelunautinnon häiriintymättä.
 
Tuota en kyllä tosissaan meinannut. Lähinnä tarkoitin sitä, että monissa noissa vanhoissa lätyissä se huomio meinaa mennä noihin ylimääräisiin kikkailuihin biisin kustannuksella. Kivahan se on että kaikkea on kokeiltu - tänä päivänä artisteilla ja tuotantoväellä on ehkä tästä johtuen käsitys siitä mikä toimii ja mikä on loppupeleissä tarpeellista. Tasapainoisessa miksauksessa on puolensa, eikä se tarkoita sitä että kaikki soundit tulee keskeltä (tai melkein).

on kyllä sääli ettei nykyään osata käyttää stereokuvaa niinkuin ennenvanhaan (eli silloin kun homma oli vielä uutta). tosin uudella raconteursin levyllä oli hieno kun rytmimuna oli pistetty härskisti vasempaan kaiuttimeen jossain kohtaa. mutta kai sen musiikin pitää sit nykyaikana tulla samanlaisena molemmista kaiuttimista ni voi kaverin kanssa kuunnella samaa iPodia kuuntelunautinnon häiriintymättä.
 
Stereojekut on miusta kivoja, jos ne tehään simmoi hillityn tyylikkäästi. Tai sit keinopäällä :)

Esim. Henkan electric ladylandilla biisi saattaa lähteä yksinäisillä tykeillä rummuilla, kunnes ne väistävät biisin käynnistyessä muita instrumentteja toiseen laitaan ja todella pienelle... En nyt muista mikä biisi oli kyseessä. Lähinnä siis kuulokkeilla tuo hämää.. Tai silloin kun istuu toisen skoben vieressä :)
 
Niin biisi on Gypsy Eyes, rummut on ekana stereona ja sitten siirtyvät vasemmalle kun kitara tulee oikealle. Ei tuo kyllä mua ainakin ole häirinnyt.

Siinä 60-luvulla pari vuotta ennen fuzzien läpilyöntiä kitarasoundi oli sellainen hieman kilisevä. Vaikea kuvailla mutta suurinpiirtein käsityksen saa kun kuvittelee yliohjauksen rajapinnalle käännetyn VOXin ja Rickenbackerin. Välissä kulkee vain piuha tai sitten joku nauhakaiku.
 
Ja tämähän on aivan sitä parasta herkkua. 60-luvun The Who soimaan!

TvShopin iänikuinen bassoraita joka on jokaisen tuotteen taustamusiikkina. Vai mikä Twins se TvShop nykyään onkaan, häiritsee kuitenkin.

Nuo stereojututhan vain säväyttää ja on kivoja, jos kaiuttimilla kuunnellaan.
Mutta jos esim. rummut on vain toisella puolella, niin kuulokkeilla se kyllä alkaa rasittaa korvia... niin kauan on tosin hyvä kun molemmilta puolilta tulee edes jotain ääntä! Parasta on jos härskiä pannailua käytetään vain efektinä.

Se kuiva rumpusoundi 70(osin 60)-luvulta tyyliin Ccr,Skynyrd,Zeppelin ja mitä näitä on,ois pitäny standardisoida rockmusiikkiin

70-luvun Finnhits-bassosoundi. Kertokaa miten se on tehty? Siis otetaan mikä tahansa Tapani Kansan, Katri Helenan jne. 70-luvun (puolenvälin) jälkeen tehty hittibiisi. Kuulostaa mahtavalta.
 
80-luvun kosteat chorukset ja kökön kuuloiset digital delayt taas kuulostaa nykyään melkein taiteelta.
 
Jossain vaiheessa 80-luvulla (1985-86) oli kauhea suma harmonisaattorin kautta vedettyjä kitararaitoja, ilmeisesti silloin joku Eventiden harmonisattori tuli markkinoille?

Parasta on jos härskiä pannailua käytetään vain efektinä.
 
Tässä mun pointti just eikä melkein.

Se kuiva rumpusoundi 70(osin 60)-luvulta tyyliin Ccr,Skynyrd,Zeppelin ja mitä näitä on,ois pitäny standardisoida rockmusiikkiin
 
Black Sabbathin rumpusoundi 70-luvulla oli mainio, ei mitään ylimääräisiä kaikuja tms. Kuulostaa melkeinpä siltä, kun rumpuja soitettaisiin samassa huoneessa. Vireet olivat mukavia omaan korvaan.

70-luvun Finnhits-bassosoundi. Kertokaa miten se on tehty? Siis otetaan mikä tahansa Tapani Kansan, Katri Helenan jne. 70-luvun (puolenvälin) jälkeen tehty hittibiisi. Kuulostaa mahtavalta.

 
Oisko joku tietty basisti?

70- luvulla oli kova juttu laittaa pop-biisien taustalaulajat laulamaan: tsuupi duupi, uvatsuvadiii uvatsuvadi vadi. Jopa Sleepy Sleepers teki kyseisen jutun biisissä Mr Tampax.
 
Hyvä esimerkki on Rubettesin Sugar Baby Love, joka on suurin osa biisista pelkää laahaa laa la la laa laaa, ja vatsuvadia :D

70-luvun Finnhits-bassosoundi. Kertokaa miten se on tehty? Siis otetaan mikä tahansa Tapani Kansan, Katri Helenan jne. 70-luvun (puolenvälin) jälkeen tehty hittibiisi. Kuulostaa mahtavalta.
 
80-luvun kosteat chorukset ja kökön kuuloiset digital delayt taas kuulostaa nykyään melkein taiteelta.
 
Jossain vaiheessa 80-luvulla (1985-86) oli kauhea suma harmonisaattorin kautta vedettyjä kitararaitoja, ilmeisesti silloin joku Eventiden harmonisattori tuli markkinoille?
 
http://acta.uta.fi/teos.phtml?10811 Koppaappa tuosta sähköinen veriso. Kyseessä on Juha Korvenpään väitöskirja "Paavot kehiin", jossa käsitellään suomalaisen iskelmämusiikin kehitystä niin laitteiden,tekijöiden kun työskentelytapojen näkökulmasta.