Yleistä keskustelua musiikista ›

Joskus nuorempana on tullut sairasfanitettua bändiä jos toistakin, onneksi siitäkin typeryyden kierteestä pääsi. Toisaalta, pidän yhä musamakuani Jeesusta tärkeämpänä.

Jonna Tervomaa sano joskus mielestäni aika fiksusti että pojat ei voi ikinä tykätä bändeistä samalla tavalla niinkuin tytöt. Siksi koenkin olevani hieman jäävi vastaamaan tämmösiin. Tosin myönnettäköön että KISSin keikalla viikko sitten ymmärsin kirkuvia teinejä hieman entistä enemmän.
 
Jonna sanoi totuudemukaisesti siinä haastattelussa etteivät pojat voi RAKASTUA bändiin kuin tytöt. Se on fakta. Sen kyllä voi todeta ihan tosielämässä naispuolisten kanssa keskustellessa tunnoista eri kokoonpanoja kohtaan.
 
"Pikku"pojilla on tietty se pätemisentarve, kateus ja kilpailumentaliteetti kapulana usein mielen rattaissa.

Aika teki tehtävänsä varmaankin. Nuori olen toki vieläkin mutta on fanitus ehkä hieman järkevämpää kuin muutama vuosi sitten.
 
Toisaalta haluaisin aina pitää sen teini-ikäisen uhmakkaan palon jotain bändiä/musiikkia yleensä kohtaan. Sitten itken jos "aikuistun" ja (hyvä) musiikki ei enää saa sitä jännää tunnetta.

Luulin että puhuttiin siitä kuinka pääsee irti armottomista faneista. Se on sitten vaikeempi juttu heti.

Fanitin muutama vuosi takaperin kauheasti Bodomia. Fanitus lähti kun kuuntelin parempaa musiikkia.

Pienenä poikana tuli kuunneltua Metallicaa laput silmillä, se oli käytännössä ainoa bändi mitä kuuntelin. Uskomaton fanitus taisi hävitä "ihan itsestään" kun kaveri soitatti joku kerta Sepulturaa, mistä tuli sitten lähdettyä rankemmille osastoille.
 
EDIT onhan siis Metallica edelleen jonkin sortin sydämen asia minkä kanssa tuli kasvettua. Sitä vaan tulee nykypäivänä kuunneltua paljon kaikkea muutakin.

Mielenkiintoista miten monet kuvailevat fanittaneensa vain sitä yhtä bändiä ja sulkeneensa silmät kaikelta muulta. Mulla se on mennyt pikemminkin päinvastoin. Mun armottoman fanitukseni kohteet toimivat ikään kuin suunnannäyttäjinä ja ovat johdattaneet minut ihan uusien juttujen pariin... Esimerkiksi niin, että ostelen levyjä, joilla suosikkini ovat vierailleet, tai alkuperäisversioita suosikkieni coveroimista biiseistä.
 
Toisaalta haluaisin aina pitää sen teini-ikäisen uhmakkaan palon jotain bändiä/musiikkia yleensä kohtaan. Sitten itken jos "aikuistun" ja (hyvä) musiikki ei enää saa sitä jännää tunnetta.
 
Mieluummin vanhus kuin aikuinen, eikö niin!

Luulin että puhuttiin siitä kuinka pääsee irti armottomista faneista. Se on sitten vaikeempi juttu heti.
 
Pöh. Mitä sä ittestäs luulet? Ei kellään m-nettiläisellä mitään oikeita faneja oo. Paitti ehkä baronilla... =P =P
 
EDIT pari hymiötä vielä lisää =) =)
=)
=)

3-4 vuotta sitten, kun aloitin kitaran soiton, mulla oli se sama Metallica-fanitus kuin ties kuinka monella on jossain vaiheessa ollut. Oikeastaan juuri Hetfieldin munakkaat riffit innostuvat tarttumaan skittaan. Ostin Metallica-CD:itä ja -DVD:itä enkä juuri muuta kuunnellutkaan. Isoveli huomasi ongelmani ja esitteli muita bändejä. Pian aukesivat Megadeth, Pantera yms. ja sitten progevaihe iski. Nykyisin kuuntelen vaikka mitä enkä fanita mitään bändiä ylitse muiden. Aika teki tehtävänsä.
 
PS: ensimmäinen viesti foorumille.

OFFFFFF//
 
hyvä minä. luin hätäseen tän aiheen otsikon. lopputulos:
 
Miten leikkaisit pääsi irti?
 
-______-
 
OFF//

3-4 vuotta sitten, kun aloitin kitaran soiton, mulla oli se sama Metallica-fanitus kuin ties kuinka monella on jossain vaiheessa ollut. Oikeastaan juuri Hetfieldin munakkaat riffit innostuvat tarttumaan skittaan. Ostin Metallica-CD:itä ja -DVD:itä enkä juuri muuta kuunnellutkaan. Isoveli huomasi ongelmani ja esitteli muita bändejä. Pian aukesivat Megadeth, Pantera yms. ja sitten progevaihe iski. Nykyisin kuuntelen vaikka mitä enkä fanita mitään bändiä ylitse muiden. Aika teki tehtävänsä.
 
PS: ensimmäinen viesti foorumille.
 
Itselläni 2-3 vuotta soitettu ja kauhea Metallica-fanitus päällä. Vielä puoli vuotta sitten en koskenut pitkällä tikullakaan Metallican musiikkiin. Eli minulla päinvastoin kuin sinulla ^^ On nääs ainakin tuo Megadeth auennut jo vuosia sitten.
 
On se ihmeellistä...
 
Aiheeseen: En tiedä koska en ole vielä päässyt irti armottomasta fanituksesta. Muita bändejä tulee ja menee, mutta muutama tietty on säilynyt jo ainakin 5 vuotta, niitä en kerro ihan itsesuojeluvaiston takia... No ehkä nekin joskus hiipuu, niin tulen tänne kertomaan miten pääsin irti :)

Kuuntelin Doorsia jossain millenniumin vaihteessa pari vuotta päivittäin ja Jim Morrison oli jumalani, kunnes yhtenä päivänä loppui kuin veitsellä leikaten. Totaalikyllästyminen. (Nyt olen hiljattain alkanut kuunnella taas ja ns. "muusikon" korvilla. Vittu Doors rulettaa.)

Jooo...
 
Itellä oli neloselta aina ysille asti vain yksi bändi: Guns 'N Roses.
 
Sitte myöhemmin tuli L.A Guns ja Velvet revolver :)
 
Nykyään pahin fanitus stam1naa kohtaan, mutta entisistä en oo vieläkään päässyt eroon.

Rahat loppu. Onneksi visa avaa tulevaisuuden.

Itselläni viimeinen varsinainen fanituksen kohde on ollut Shakira, jota kuulin ensimmäisen kerran Kolumbiassa '98. Shakira on hieno artisti, hänen silloinen uutuuslevynsä Donde están los ladrones on yllättävän kypsä rock/pop -levy parikymppisen naisen tekemäksi.
 
Laundry Servicen aikaan 2001 fanitus oli koetuksella, mutta onneksi vuoden 2005 fijacion oral -levyt olivat taas jo ihan kelvollisia kolmen tähden levyjä.
 
Shakirafani olen edelleen, mutta harvoinpa sitä enää tulee hänen levyjään kuunneltua. Eipä häneltä uutta musiikkiakaan kovin paljon ole viime aikoina tullut. Hänen parhain levynsä on edelleen vuoden 1999 MTV unplugged. Varsinkin DVD on hienoa kuunneltavaa ja katseltavaa.

Se on suorastaan kauhistuttavaa, miten jotkut ihmiset hurahtaa johonkin artistiin/bändiin ihan totaalisesti ja pitää sitä jeesusta ja omaa äitiään tärkeämpänä juttuna.
 
Minua kyllä kauhistuttaa enemmän ihmiset jotka ovat hurahtaneet Jeesukseen tuolla tavalla. Mieluummin musiikkia kuin tuollaisia hataria astraali-olentoja. En nyt yritä provota tai loukata, mutta kykenen henkilökohtaisesti ymmärtämään paremmin esim. "Mr. Lordi" Putaansuun Kiss-kokoelmia ja -fanitusta kuin jeesustelua.

Minua kyllä kauhistuttaa enemmän ihmiset jotka ovat hurahtaneet Jeesukseen tuolla tavalla. Mieluummin musiikkia kuin tuollaisia hataria astraali-olentoja. En nyt yritä provota tai loukata, mutta kykenen henkilökohtaisesti ymmärtämään paremmin esim. "Mr. Lordi" Putaansuun Kiss-kokoelmia ja -fanitusta kuin jeesustelua.
 
Can I have 'em both?

Mun armottoman fanitukseni kohteet toimivat ikään kuin suunnannäyttäjinä ja ovat johdattaneet minut ihan uusien juttujen pariin... Esimerkiksi niin, että ostelen levyjä, joilla suosikkini ovat vierailleet, tai alkuperäisversioita suosikkieni coveroimista biiseistä.
 
Sama. Meni vähä sillei että eka oli Beatles. --> Rollarit ja Who --> Zeppelin ja näiden myötä 50-luvun blues ja rokki ja sit myöhemmin avautu koko kasarimeininkikin :) Onneksi.

Pojilla on siinä mielessä helpompaa, että ne fanittaa useammin semmosia bändejä, joista kehtaa myöhemminkin puhua.
 
Itse en ole koskaan lakannut tykkäämästä bändeistä joita fanitin nuorena/lapsena. Abba, Sielun Veljet, Dave Lindholm... Edelleen kovia. Ja tosiaan, monenkaan kohdalla kyse ei ollut eroottisesti virittyneestä fanittamisesta, vaan musiikkiin ja teksteihin liittyvästä. Mutta en tosin saanutkaan mitään hysteerisiä kirkumiskohtauksia.

Manic street preachers tuntui pari vuotta sitten viimeisissä teiniangsteissa elämää suuremmalta. Hyvähän se on vieläkin, terveisin nimim. "Qstockiin olis kiva päästä"