Yleistä keskustelua musiikista ›

Sitä välillä vaan omiaan improvisoidessa/fiilistellessä tulee löydetyksi jotain minimalistisen hienoja ideoita tai sointukulkuja. Onhan ne upeita. Tosin tuppaavat unohtumaan aika usein nämä kulut sitten...
 
Jonkun klasaribiisin hiominen sellaiseksi, että pystyy keskittymään täysillä tunteisiin sen tekniikan tarkkailemisen sijaan on kanssa sellainen hetki, että voipi tulla hieno olo.

En tiedä, mutta muut itkee, ja minä nauran, jos soitan ??!

Yleensä lähinnä itkettää..

Jonkun klasaribiisin hiominen sellaiseksi, että pystyy keskittymään täysillä tunteisiin sen tekniikan tarkkailemisen sijaan on kanssa sellainen hetki, että voipi tulla hieno olo.
 
Sanoppa muuta, kieltämättä siitä saa irti vaikka kuinka paljon. Parhaita hetkiä musisoidessa kun yleisön edessä päässyt hurmioon eikä se lopu vielä pitkään aikaan, kieltämättä en sähkiksellä ole vielä tätä kokenut.
 
Ja tosiaan, yhdistelmä Yksin + Ilta/yö + Akustinen + Näppäily + Nainen + Paskajuttu = Liikutus via oma soitto. En ollutkaan ainoa!

Mulle ne kaikista liikuttavimmat musiikilliset hetket sijoittuvat useimmiten siihen sävellysvaiheeseen, kun on pitkään yrittänyt hioa biisiä tai sovitusta, joka ei ihan yllä sille tasolle, mille on tähdännyt. Jos sitten yht'äkkiä mieleen juolahtaa kuin tyhjästä idea, joka saa kaikki palaset loksahtamaan paikoilleen paremmin ja yllättävämmin, kuin osasi toivoa tai kuvitella, on siinä itkuntirahdus joskus lähellä. Se itsensä ylittämisen tunne on mahtava. Toki esiintyessäkin voi kokea valtavaa liikutusta, mutta se lavallaolon tietty hirvittävyys voi tuon olon vahvistamsen lisäksi myös kumota sen.
 
Oikeastaan mun mielestä oman soiton suorastaan pitää liikuttaa itseä, mikäli mielii ketään muutakaan liikuttaa. Tietysti, eri ihmiset tekevät musiikkia eri syistä. Mulle liikutus on tärkeä osa suurempaa yhtälöä.

Mulle ne kaikista liikuttavimmat musiikilliset hetket sijoittuvat useimmiten siihen sävellysvaiheeseen, kun on pitkään yrittänyt hioa biisiä tai sovitusta, joka ei ihan yllä sille tasolle, mille on tähdännyt. Jos sitten yht'äkkiä mieleen juolahtaa kuin tyhjästä idea, joka saa kaikki palaset loksahtamaan paikoilleen paremmin ja yllättävämmin, kuin osasi toivoa tai kuvitella, on siinä itkuntirahdus joskus lähellä. Se itsensä ylittämisen tunne on mahtava.
Ihan sama homma täällä.. tuo tunne korvaa kaiken sen hampaiden kiristelyn ja tuskailun mitä joutuu kestämään kun työ ei vain millään meinaa löytää muotoaan. Se on jännää miten työ alkaa tavallaan itse johdattaa eteenpäin ja tuntuu että kappale löytää oman muotonsa kuin itsestään..
Mahtavaa kun pitkän puurtamisen jälkeen itsekin voi yllättyneenä kuunnella ja ihmetellä että mistähän hitosta nuokin ideat ovat oikein tulleet. :)

Ihan sama homma täällä.. tuo tunne korvaa kaiken sen hampaiden kiristelyn ja tuskailun mitä joutuu kestämään kun työ ei vain millään meinaa löytää muotoaan. Se on jännää miten työ alkaa tavallaan itse johdattaa eteenpäin ja tuntuu että kappale löytää oman muotonsa kuin itsestään..
Mahtavaa kun pitkän puurtamisen jälkeen itsekin voi yllättyneenä kuunnella ja ihmetellä että mistähän hitosta nuokin ideat ovat oikein tulleet. :)
 
Tämän voin allekirjoittaa itsekin. Kun tajuaa että se on tässä, näin tän kappaleen pitää mennä ja hemmetti että se kuulostaa hyvältä :)

Jos se ei liikuta itseään, miten voi kuvitella että joku muu vois digata siitä.

Jos se ei liikuta itseään, miten voi kuvitella että joku muu vois digata siitä.
 
Ja eikös iso osa siitä, kun jotakuta sanotaan "fiilissoittajaksi", perustu siihen että soittaja liikuttuu omasta soitostaan? Tai biisistään?
 
Ei ole harvinaista, että laulajalla tai soittajalla tulee tippa linssiin kesken tunnerikkaan biisin.

Ja eikös iso osa siitä, kun jotakuta sanotaan "fiilissoittajaksi", perustu siihen että soittaja liikuttuu omasta soitostaan? Tai biisistään?
 
Ei ole harvinaista, että laulajalla tai soittajalla tulee tippa linssiin kesken tunnerikkaan biisin.
 
Mieleen tulee elävästi kuva Michael Jacksonista, joka jossain Music Television tilaisuudessa alkoi itkemään omasta biisistään liikuttuneena. Lavalla vielä lapsia. Jarvis Cocker hyökkäsi lavalle ja näytti persettä. Hyvä Jarvis!

tietenkinhän oma soitto liikuttaa,no riippuu miten hyvää sävellys taidoissa on

vain silloin kun soitan erityisen paskasti.

Soittoni liikuttaa muita ihmisiä kauemmas.

Soittoni liikuttaa muita ihmisiä kauemmas.
 
Soittoni liikuttaa käsiäni, tai toisinpäin. Soittoni liikuttaa myös ilmaa.

Mieleen tulee elävästi kuva Michael Jacksonista, joka jossain Music Television tilaisuudessa alkoi itkemään omasta biisistään liikuttuneena.
 
Mä jotenkin muistelen nähneeni joskus jonku kasarikeikkavideon Mikaelista jossa se veti suht pitkän esityksen bändin ollessa hiljaa, siis semmoista että se itki vähän, lauloi pari ääntä, taas itki vähän, kokoajan silleen polvillaan. Olin aika vaikuttunut ku näin tämän, mutta sitten näin myöhemmin videon, jossa se teki joskus 2003 täysin saman näytöksen. En ihan enää usko sen olleen kovin sponttaania.. Vaan ei se väärin oo, kova showmies vähintäänkin.
 
Edit: Ja aiheeseen, liikuttumiset on koettu lähinnä himassa, välillä säveltäessä ja välillä vaan soittaessa, keikalle näitä on vaikeampi saada. Vielä ei ole onnistanut :p

Joskus aattelen niin kauheita asioita et lopetan soiton mut jos ei oo kyseessä tekniikka harjoitukset ja soitan fiiliksel niin ei yleensä tuu mitä kohtauksii. Mutta oikeasti joskus on pakko lopettaa ja miettii asioita.

Joskus aattelen niin kauheita asioita et lopetan soiton mut jos ei oo kyseessä tekniikka harjoitukset ja soitan fiiliksel niin ei yleensä tuu mitä kohtauksii. Mutta oikeasti joskus on pakko lopettaa ja miettii asioita.
 
Jos vaikka blues ja zääts valtais maan, niinkö?
 
Ei vaan, itse en koskaan pahemmin ole liikuttunut omasta soitostani. Ankaraa vitutusta kyllä ilmenee lähes koko ajan. Muutenkin jo sen verran vaikeet kuviot, ettei oikeen kerkiä itkeskeleen soiton aikana.

Joskus ihan oikeesti itkettää kun kuulee omaa soittoa, mutta sitten taas hammasta purraan ja treenaamaan.
 
Varsin sama, mutta joskus on sellaisiakin hetkiä kuin "soitinksmä ton ihan aikuisten oikeesti?"

No en ehkä pelkästä omasta soitosta niinkään mutta bändin kaa reeneissä tulee joskus kylmiäväreitä kun joku kohta biisistä jostain syystä kuulostaa vaan ihan jumalaiselta.
 
Kyllä tällaista on joskus koettu. Etenkin joskus kun on oikein fiilis päällä ja tukka ja vatsa heiluu. Useimmiten sen fiiliksen kyllä aiheuttaa pikemminkin oma laulu kuin soitto (pyydän anteeksi narsisimini). Keikalla tällaisen fiiliksen saa päälle, kun on hienoinen jännitys ja vieras yleisö.