lindo 07.12.2007 12:25:28 | |
---|
En minä ainakaan, kun en tuommosta huhua ikinä kuullutkaan.
Näin se nyt kuitenkin oli. Sehän oli osa tuota "girl power" juttua että kaikki, tai ainakin biisit tehdään itse. Siitä varmaan tuo yhdellä otolla kuvatun videonkin idea lähti, että näyttäis muka siltä että on halvalla tehty. Asiaa kun tarkemmin ajattelee, niin kyseessä oli vähän niin kuin Popstars esi-aste. Tässä tapauksessa ei vaan kuvattu sitä kun laulajat valittiin, ja muokattiin tuohon muottiin. Ootteko muuten huomanneet että näissä "tuote" bändeissä yleensä jossain vaiheessa yksi jäsen lähtee lätkimään? Se on varmaan se vaihe kun suosio alkaa hiipumaan, ja viimeinen keino saada yhtye otsikoihin. Äkkiä tulee mieleen, Take That: Robbie Williams New Kids on da Block: Mark Wahlberg Molemmissa tapauksissa on ollut vain hyväksi noille ukoille tuo lähtö... Rok rok |
FastEddie 07.12.2007 12:47:08 | |
---|
Joo mutta mieti montako sataa ottoa siihen tarvittiin, tai kuinka kauan tuota treenattiin. Monen video-ammattilaisen olen kuullut sanovan, etta unelma olisi paasta tekemaan video, jossa ei ole leikkauksia ollenkaan. Vahan niita on kuitenkin nakynyt. Toinen taitaa olla ylistetty Massive Attackin video, jossa laulaja kavelee kadulla ja kolmas U2 hevos-ajelulla. Kasittaakseni yhtyeet edelleenkin treenaavat ennen studioon menoa ja silti tarvitaan monta ottoa ja paalekkais aanitysta. Sen lisaksi editoidaan niin maan perkeleesti. Lahjattomat harjoittelee; ma en, ma vedan livena. I don't remember, I don't recall, I don't know anything, anything at all. |
vanttera 07.12.2007 13:22:13 | |
---|
New Kids on da Block: Mark Wahlberg Molemmissa tapauksissa on ollut vain hyväksi noille ukoille tuo lähtö... Mark ei kyä ollu NKOTB:ssa, vaan Markin veli Donnie. NIH!
*h4liih* |
Bonesaw 07.12.2007 13:56:11 | |
---|
Joo'o |
ICE 07.12.2007 14:34:03 | |
---|
Spice Girlsillä oli muutama hyvä ralli 90-luvulla. Melanie Brown on kyl kuuminta hottia! *grrr* ;-) Kehä kolmosen ulkopuolella kilpaillaan siitä kenellä on vittumaisin työpaikka ja rumin eukko.
|
Stain 07.12.2007 16:47:46 | |
---|
mutta muutenhan se oli musiikillisesti melko kuollut vuosikymmen ja jää toivottavasti tämän ensimmäisen nostalgiapaluun jälkeen unholaan. Öö.. selvä. "Ajatuskaava oli se, että pakko tehdä maailman paras keikka, jos natsit tappaa meidät keikan jälkeen... "
- Kristiina, The Micragirls - |
MV 07.12.2007 18:06:06 | |
---|
Ainakin tytöt näyttävät kiinnostavan ihmisiä Lontoossa. The Liam that i know is a polite young man -Peggy Gallagher |
lindo 07.12.2007 22:14:20 | |
---|
Mark ei kyä ollu NKOTB:ssa, vaan Markin veli Donnie. NIH! Niipäs olikin, muistin väärin. Mark olikin se Marky Mark :D Rok rok |
Zed 07.12.2007 22:50:27 (muokattu 07.12.2007 22:52:26) | |
---|
Joo, kyllä noita nykykunnossaan roikaisisi paljon mieluummin mitä silloin '97. Kyllä naisten pitää olla naisellisia, eikä semmoisia lapsenpyöreitä ilmeettömiä palleroita. NAISIA! Jos on naisia linjoilla, lähetelkääpä minulle pikaviestejä, niin keskustellaan ja suunnitellaan tarkemmin. Har-har-har-har. Ville-Ville-PÖH! |
mr_b 08.12.2007 15:38:21 (muokattu 08.12.2007 15:39:36) | |
---|
Softer, worse, slower, weaker. |
arrgh 08.12.2007 16:03:01 | |
---|
|
Stain 08.12.2007 17:40:54 | |
---|
"Ajatuskaava oli se, että pakko tehdä maailman paras keikka, jos natsit tappaa meidät keikan jälkeen... "
- Kristiina, The Micragirls - |
carnation 08.12.2007 18:01:24 | |
---|
Ja The Verven Bittersweet Symphony. Eihän tuo ole mikään yhden oton video... "Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua." |
lindo 08.12.2007 20:51:43 | |
---|
Minusta Wannabessa on leikkaus kohdassa 2:30 kun tuo verho tulee tuosta aika epäilyttävästi ja perspektiivi heilahtaa http://www.youtube.com/watch?v=2ubnUeGMcrk Hmm. Katselin ja epäilin itse just tuota samaa kohtaa. Nykyään ja silloin jo pystyttiin tekemään kuitenkin kaikkea trikkiä ... Rok rok |
Stain 08.12.2007 21:31:12 | |
---|
Eihän tuo ole mikään yhden oton video... Niin siis jos tarkoitetaan sitä että ei käytetä leikkauksia? Mutta käsittääkseni se video on kuvattu yhdellä otolla, eli että Ashcroft on kävellyt sen kadunpätkän kerran ja sillä selvä. Voin tietysti olla väärässäkin. "Ajatuskaava oli se, että pakko tehdä maailman paras keikka, jos natsit tappaa meidät keikan jälkeen... "
- Kristiina, The Micragirls - |
Kimmo72 08.12.2007 23:40:47 (muokattu 08.12.2007 23:42:55) | |
---|
Onko kukaan muuten kiinnittänyt huomiota ko. biisin videoon; se on yksi otto, ilman ainoatakaan leikkausta. Respect! Siin on kaks (2) leikkausta ko. videossa. Tuli joskus joku Making of -ohjelma jostain. Ja kyllä ne leikkaukset siinä huomaakin, ainakin jos tietää missä ne on. Nii ja se Pekhamin muija oli ennen ihan hot nykyään not. Mel C on/oli meikän suosikki :) Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
"She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..."
-Kevin Moore |
mr_b 09.12.2007 02:08:05 | |
---|
Siin on kaks (2) leikkausta ko. videossa. Tuli joskus joku Making of -ohjelma jostain. Ja kyllä ne leikkaukset siinä huomaakin, ainakin jos tietää missä ne on. Hmm, 0:57? Pitäisköhän keksiä jotain parempaa tekemistä lauantai-illoiksi :-) Softer, worse, slower, weaker. |
Sir Härö 09.12.2007 07:39:43 (muokattu 09.12.2007 07:43:53) | |
---|
Justiinsa niin. Se Victoria näyttää nyt vähän "sukupuolettomalta". Kyllähän sen naiseksi toki tunnistaa, mutta jotenki se on semmonen mitäänsanomaton tikku. Maailman laihin linkkuveitsi. Edit. Muistan sillon spaissarien kulta-aikana...tai vitut mä oikeesti mitään muista.. Mutta ala-asteella meidän luokalla oli poika joka kuunteli spice girlsiä. Häntä muistaakseni sorsittiin erittäin pahasti tapahtuneen johdosta. Mukava poika. |
Faraway 09.12.2007 12:45:35 | |
---|
On se vaan hyvä että spicet saivat riidat sovittua ja tekivät comebackin. Toisaalta taasen, eihän tästä mitään "The Comebackia" tule, eivät maustetytöt saa koskaan tehtyä mitään "Wannabe Kakkosta" Ja Beckham on laiha kun mikäkin... Ginger Spice oli aina oma suosikkini. Skidi naapurista: "Saanko ampua sua täl haulikol päähä" -"Ei kiitos, tällä kertaa" |
FastEddie 10.12.2007 10:13:12 | |
---|
Siin on kaks (2) leikkausta ko. videossa. Ja kyllä ne leikkaukset siinä huomaakin, ainakin jos tietää missä ne on. Taas on vilunki rehellistä huiputtanut. Mulla siis on lasisilmä ja huono muisti. Kiitos oikaisuista. I don't remember, I don't recall, I don't know anything, anything at all. |