Yleistä keskustelua musiikista ›

Mulla on semmoinen stereotyyppinen käsitys että erityisesti hevi-ihmiset ovat keskivertoa enemmän kiinnostuneita levynkansien visuaalisuudesta. Pitää olla mieluummin piirretty kansikuva ja bändillä pitää olla ehdottomasti joku logo, yleensä bändin nimilogo. Iron Maiden on oikea tyyppiesimerkki. Tätä logoa, jos bändi menee muuttelemaan, niin fanilta pääseepi melkein itku tai raivo. Tässäkin esimekrkkinä tulee mieleen fanien itku siitä kun Maidenin nimilogoa muutettiin, eli leikattiin kirjaimista vähän niitä "väkäsiä" pois. Itse en ollut moista edes huomannut;)
 
Tämä huomio ei ollut kehu eikä moite vaan pelkkä havainto. Onko kukaan muu pohtinut asiaa? Onko hevifanit keskivertoa kiinnostuneempia kansitaiteesta ja logoista yms.?
 
Itselle kansitaide on toissijaista, hyvä musiikki ratkaisee. Jos hyvässä levyssä on silmää miellyttävä kansi niin se on vain ylimääräistä bonusta.

Onko hevifanit keskivertoa kiinnostuneempia kansitaiteesta ja logoista yms.?
 
Kyllä, hevifanit ovat keskivertoa parempia ihmisiä. Eiku...
 
Ja asiaan liittyen levyjen kansitaide on itselleni hyvin tärkeä seikka. Digipakit ovat parhautta, ja jos jostain levystä sattuu olemaan useampi versio, ostan pahvisen ehdottomasti, maksakoot vaikka viisi euroa ekstraa, perhana :)
 
Hyvät kansitaiteet parhaimmillaan tukevat levyä kokonaisuutena, heikoimmillaankin ovat "vain" kivan näköisiä hyllyssä. Keep of Kalessinin Armadaa pitää taas vaihteeksi hehkuttaa: siinä on (itsessäänkin) erittäin tyylikäs ulkoasu, joka vielä tukee levyn teemaa, musiikkia ja sanoituksia ns. iha kybällä. Toisaalta taas SYLin musiikki on hyvää, mutta kansilehtiset vähän turhia - Cityssä ja The New Blackissa jopa ärsyttäviä. Ja Dimmu Borgirin Death Cult Armageddonin oman versioni kansi on niin ruma, että olen jopa harkinnut tulostavani siihen jotain muuta, yhhyh.
 
Jos levykaupassa palloilen huonon rahatilanteen vuoksi useamman levyn välillä, niin ostan todennäköisesti sen hienoimman :) Muutoin ei kansikuva vaikuta ostopäätökseeni.
 
Ja niitä levyjä pidetään kuin kukkia kämmenellä, eikä viskota ja kourita miten sattuu!
 
E: Niin joo, semmoista vielä, että muhkeasisältöinen kansilehtinen on aina plussaa. Kaikki sanat, rölötystä biisien taustoista, paljon kuvia, kiitokset, ihan kaikki. Eläimet ja kaikki. Lehtistä on mukava lueskella levyn kuuntelun yhteydessä.
 
Ja tietokoneella ei tule (kotona) hirveästi levyjä kuunneltua, koska siinä on niin paskat kajarit :D Mieluummin huudatan omassa huoneessa kunnon soittimesta. Täällä sivarissa onkin sitten läppäri ripattuine levyineen ainoa varteenotettava musiikinlähde...

Itselle kansitaide on toissijaista, hyvä musiikki ratkaisee. Jos hyvässä levyssä on silmää miellyttävä kansi niin se on vain ylimääräistä bonusta.
 
Näinhän se on. Toisaalta taas, kun katselee esim. jotain Poko-yhtiön levyn kansia, niin liekö kansitaiteella ollut mitään väliä? Jos kannessa on nakkikioski ja ossuuskaupan lastauslava, niin eihän levyltä odota mitään eteeristä, tajunnanräjäyttävää kuulautta.
 
Mielenkiintoiseksi kansitaiteen tulevaisuuden tekee tämä iTuneration-sukupolvi, joka tilaa vain biisejä, ei kansitaidetta. Jotkut bändit ovat kai jo laittaneet omille kotisivuilleen ladattavia kansilehtisiä yms.
 
Jos mietitään esim. Sex Pistolsien Never Mind the Bollocks-levyä, niin kansitaidehan oli osa sen kapinallisuutta. Pelkästään kannet jo kerjäsivät ikävyyksiä, eli ne olivat viesti, sanoma. Jos iTunerationit tilaa kaiken näkymättömänä, jää viestit pois tältä osin. Toisaalta, eipähän kuluteta materiaa niin paljon. Jos sillä enää on väliä.

Ja niitä levyjä pidetään kuin kukkia kämmenellä, eikä viskota ja kourita miten sattuu!
 
Kerran oli 2 päivää eräs CD-levy lainassa yhdellä kaverillani ja tulos oli: Kannet paskana ja itse levy naarmuilla. En käsitä miten joku voi saada tuommoisen aikaan kahdessa päivässä, varsinkin kun se levy oli ollut itselläni kolme vuotta ja yhtäkään naarmua ei ollut ja kannetkin täysin ehjät. En ole sen koomin kyseiselle henkilölle levyjä lainaillut.

Kerran oli 2 päivää eräs CD-levy lainassa yhdellä kaverillani ja tulos oli: Kannet paskana ja itse levy naarmuilla. En käsitä miten joku voi saada tuommoisen aikaan kahdessa päivässä, varsinkin kun se levy oli ollut itselläni kolme vuotta ja yhtäkään naarmua ei ollut ja kannetkin täysin ehjät. En ole sen koomin kyseiselle henkilölle levyjä lainaillut.
 
Tämän takia en yleensä lainaile levyjäni ihan noin vain. Itselleni jokainen levy on arvokas, mutta toisille levy nyt on vain se musiikki sisällä, eikä kannet ole kummemmassa arvossa :) LP -levyjen kannet ehdottomasti ovat suosikkejani, tosin LP -levyjä minulla ei ole kuin parikymmentä, mutta kokoelma laajenee kokoajan. LEvyissä hienoa on nimenomaan se, että täydellisessä levyssä levyn kannet tukevat itse musiikkia, ja näin syntyy mahtava teos. Mp3 muodossa olevasta musiikista ja levyistä jää aina pois se visuaalinen puoli, ja se on minusta ainakin hieman harmi.

Noilla kansitaiteilla on tosiaan oma oleellinen merkityksensä. Muutamien levyjen kohdalla niiden arvostus kohoaa niin korkealle, että joutuu ostamaan saman lätyn CD:n ohella myös vinyylinä (mahtavalla musiikilla on toki myös osansa tässä hommassa, kuten myös ihmisen luontaisella keräilyvietillä).
 
Mastodonin levyjen kannet ovat esim. olleet kauttaaltaan sen verran komeaa jälkeä että pakkohan nuo on ollut hoitaa myös vinyylinä, vaikka toki tätä loistokasta hevanderia on hienoa kuulla myös vinyylin rahinan kera... Vaikkapa kahden viimeisimmän Masto-lätyn (Leviathan & Blood Mountain) kannet ovat suorastaan säälittävän näköisiä "piperryksiä" CD-muodossa, sillä niiden yksityiskohtaisuus suorastaan huutaa vähintään vinyylin kokoista pohjaa. Toki nuo vinyylit olisivat jääneet kauppaan, ellei kyseisten levyjen musiikkiin olisi jo olemassa vahva tunneside...

Mulla on semmoinen stereotyyppinen käsitys että erityisesti hevi-ihmiset ovat keskivertoa enemmän kiinnostuneita levynkansien visuaalisuudesta. Pitää olla mieluummin piirretty kansikuva ja bändillä pitää olla ehdottomasti joku logo, yleensä bändin nimilogo.
 
Hahah, voi olla juu ihan totta :) Mä petyin ainakin hitosti kun Metallica luopui vanhasta logostaan, musta se on edelleen niin ajaton ja nerokas.
 
Mutta toisaalta hevilevyissä panostetaan useammin kansiin (ja rockissa osittain myös) enemmän. Esim. Nykyrap kansissa on liian monesti joku tuima isonenäinen kaveri ja kultainen teksti, tai sitten jazz levyissä pulloposkinen tuubansoittaja. Hyhhyh sanon mä, kun vertaa vaikka tähän Mastodonin - Leviathan LP:n kanteen. Se on jo ihan kehystettävän arvoinen taideteos sinänsä.. ainiin, ja bonuksena tulee pirun tiukka levykin!
 
E: Niin joo, semmoista vielä, että muhkeasisältöinen kansilehtinen on aina plussaa. Kaikki sanat, rölötystä biisien taustoista, paljon kuvia, kiitokset, ihan kaikki. Eläimet ja kaikki. Lehtistä on mukava lueskella levyn kuuntelun yhteydessä.
 
Haha, repesin :D "Eläimet" ??!!1
 
Jos iTunerationit tilaa kaiken näkymättömänä, jää viestit pois tältä osin.
 
Hyvä pointti, mutta mä uskon, että sanoma tavoittaa ne ihmiset jotka sen kuuluukin tavoittaa tästä huolimatta. Tiedän mitä tarkoitat, mutta jos se sanoma on tärkein, niin kyllä ne levyt kansineen päivineen oikeille ihmisille päätyy. Taas menee suppeaksi esimerkit, mutta itse varmasti ainakin jatkan levyjen keräilemistä vaikka MP3-ilmiö tuplaisi itsensä ja levyt olisi enemmänkin "special" kuin normi. Tästäkin huolimatta kannatan moderneja formaatteja isolla mittakaavalla joka tavalla, mutta se onkin jo toinen juttu se..

Mulla on semmoinen stereotyyppinen käsitys että erityisesti hevi-ihmiset ovat keskivertoa enemmän kiinnostuneita levynkansien visuaalisuudesta.
 
Minusta taas tuntuu että hevi-ihmisillä on keskivertoa tyylitajuttomampi maku, koska hevilevyissä on miusta kaikkein rumimpia kansia mitä on.
 
Semmoset "taidehomostelu" musan kuuntelijat eli hämyt taitaa olla eniten visuaalisten kansien perään.
 
:D laitan tommosen etten saa bannia kun olin niin julma.

Täytyy mainita tässä uusista cd- levyjen kansista nämä tämmöiset pahvikirjamaiset kannet, jotka ovat ainakin David Gilmourin On an Islandissa ja Lännen - Jukan levyssä. Ne ovat todella hienot ja ne voivat jopa vaikuttaakin ostopäätöksen tekemiseen.
 
Ja Gilmourin levyn kansista sen verran, että On an Islandin kannet jos mitkä kuvaavat levyn sisältöä täydellisesti. Sinistä, utuista, haahuilevaa.

Haha, repesin :D "Eläimet" ??!!1
 
En voi ottaa krediittiä tuosta itselle, pöllin nimittäin hävyttömästi MrQ:n allekirjoituksesta... Hetken mielijohteesta piti laittaa.
 
Jatkakaa.
 
E: ...nämä tämmöiset pahvikirjamaiset kannet...
 
AKA digipak
 
Pääsimpäs pätemään :)

AKA digipak
 
Pääsimpäs pätemään :)
 
Juu mutta ei sellainen perusdigipak vaan hienompi.

Juu mutta ei sellainen perusdigipak vaan hienompi.
 
Ahaa joo, sorry... Itse olen vain tottunut sanomaan kaikkia pahvikantisia digipakeiksi, oli niissä sitten kaksi tai kahdeksan välilehteä. Nyt kun ajattelen, niin mistä hitosta moinen nimitys edes tulee? "Digi"-liitteen assosioin mielessäni digitaalisuuteen, kuten digikamera tai digiboksi, mutta mitä tekemistä sillä on pahvin kanssa?

Kannet/kansivihko luo sen ainoan (mahdollisen musavideon lisäksi) visuaalisen 'maailman' levylle, joka on tärkeää ja jopa aliarvostettua(?).
Wintersunin Wintersun, Blind Staren Symphony of Delusions ja Emperorin kaikki levyt tästä hyvänä esimerkkinä.
 
EDIT: Ja tietty tämä Finntrollin uusimman kansi, mahtavuutta!

CD-levyjen kohdalla ei ole juuri mitään merkitystä. Jos levy on hyvä, niin en ikinä jättäisi ostamatta ruman kannen takia. Onhan se tietenkin mukava pläräillä hienoja kansia ja lukea tekstejä, on se plussa ja kyllä mä sitäkin harrastan.
 
Ja on bändejä jotka pitävät kiinni siitä omasta kansityylistään, ja se on musta hienoa vaikka ei kovin hienoja kansia olisikaan. Hyvänä esimerkkinä Belle & Sebastian. En ikinä halua niiden vaihtavan tyyliä, vaikka osa kansista melko rumia onkin.

Ja on bändejä jotka pitävät kiinni siitä omasta kansityylistään, ja se on musta hienoa vaikka ei kovin hienoja kansia olisikaan. Hyvänä esimerkkinä Belle & Sebastian. En ikinä halua niiden vaihtavan tyyliä, vaikka osa kansista melko rumia onkin.
 
Joo, Belle And Sebastianilla on miellyttävä ja melkolailla yhdenmukainen tyyli tuossa kansitaiteessa, oli kyse sitten kokopitkistä tai ep-levyistä. Myös värit ja sävyt ovat näissä kuvissa usein kohdillaan. Vähän luulen, että Stuart Murdoch (tai kuka ne kannet milloinkin vääntää) on saanut lieviä vaikutteita The Smithsien kansista, noissa on nimittäin hyvin paljon yhtäläisyyksiä (vrt. If You're Feeling Sinister ja Louder Than Bombs). Lähiaikoina olen huomannut samaa tyyliä käytettävän myös kotimaisen Lemonatorin kansissa (At The Presence Of Great Beauty, The Waltz).

Ja asiaan liittyen levyjen kansitaide on itselleni hyvin tärkeä seikka. Digipakit ovat parhautta, ja jos jostain levystä sattuu olemaan useampi versio, ostan pahvisen ehdottomasti, maksakoot vaikka viisi euroa ekstraa, perhana :)
 
Jos dikipak tarkoittaa sellaista raivostuttavaa pahvipaskaa, mihin mm. AC/DC:n ja Symphony X:n levyt on nykyään pakattu, niin ostan normaalin levyn, maksakoon sitten vaikka viisi euroa ekstraa.

...raivostuttavaa pahvipaskaa, mihin mm. AC/DC:n ja Symphony X:n levyt on nykyään pakattu...
 
Luulen että tuo pahvipaska on vinyl replica, ei digipak.
 
80-luvulla tuli paljonkin ennalta tuntemattomia levyjä ostettua alelaarista ihan vaan kannen perusteella. Suurin osa meni hutiksi, mutta välillä sattui loistolöytöjäkin.

Luulen että tuo pahvipaska on vinyl replica, ei digipak.
 
Nää ei ole enää hienoja nää vinyl replicat. Ne ei näytä levyhyllyssä miltään kun ovat niin kapeita.

Nää ei ole enää hienoja nää vinyl replicat. Ne ei näytä levyhyllyssä miltään kun ovat niin kapeita.
 
No ei ne LP-levyjen kannetkaan kauhean paksuja normikoossa ole...

No ei ne LP-levyjen kannetkaan kauhean paksuja normikoossa ole...
 
Mut ehkä tän asian korvaa hyvänkokoinen kansikuva. Eniten mua ärsyttää noissa vinyl replikoissa se, että kulmat menee helposti pilalle tornihyllyssä, ja jos vaikka sattuu joku vahinko levyn kanssa, kantta ei voi vaihtaa.