Yleistä keskustelua musiikista ›

kyllä minä ainakin menen paljon ennemmin yksin, kuin väkisin raahaan jonkun mukaani huokailemaan ja seisomaan kädet puuskassa... eli jos hyvä keikka on tiedossa, en välttämättä edes kysy ketään mukaan. joskus saakin kavereilta kuulla, että miksi yksin menin, kun olisi ollut seuraakin.
 
vaan en muutenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pysty tekemään mitään yksin.

vaan en muutenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pysty tekemään mitään yksin.
 
Vähintään yhtä ihmeellistä mun mielestä on, että jokuset naama pitkänä ihmettelee jos joku vaikka tosiaan puuhaileekin ihan omin nokkineen jotain.. Vaikka nyt sitten käy kuuntelemassa sitä mielibändiään. Mutta meitähän on moneen lähtöön, niinkus kuuluu ollakin.
 
Terv. "Yksilöurheilija"

Voin mennä. Useimmiten joku tuttu löytyy jonka kanssa voi vaihtaa kokemuksia.

Mun mielestä kiinnostavampi threadi olis "voitko käydä keikoilla katsomatta bändejä ollenkaan?"
 
No, asiaan. Toki voin käydä yksin, ei sen kummempaa. Showtimea odotellessa voi tehdä ympäristöstään sosiologisia havaintoja tai käydä vaikkapa pissalla.

Tottakai. Yksin on usein ihan mukava käydä keikalla, riippuen tosin keikasta.
Ennen tuli käytyä useammin yksin, mutta nykyisin asun kaupungissa jossa on jotakuinkin yksi keikkamesta/baari, joten sieltä ne samat tutut naamat löytyvät ryyppäämässä viimeistään keikan jälkeen.

Silloin kun kukaan muu ei ole lähdössä ja tiedossa on jokin itselleni todella kova nimi, menen yksin tsiigaamaan. Ja hyvin on tullu viihdyttyä, mm. Candlemassin keikalla olin eturivissä ja käyttäydyin aivan samaan tapaan kuin olisi olleet kaikki kaverit siinä vierellä - vaan ei ollut.
 
Pääsääntöisesti on kuitenkin mukavinta lähteä hyvien kavereiden kanssa tsekkailemaan.

Harvemmin yksin mutta jos on joku artisti jonka oikeasti haluan nähdä niin sitten ei edes matka Oulusta Helsinkiin ole mikään este (Mark Knopfler 2005), ja yksin.

Heh, tuli mieleen että olin jopa vuoden 2005 Sauna Open-Airissa yksin. Matkustin Helsingistä Tampereelle jne. Kävihän se aika pitkäksi kun Mokoman ja Slayerin välillä ei ollut kuin tylsiä akteja, mutta en tahtonut Slayeria missatakaan.

Voin mennä. Useimmiten joku tuttu löytyy jonka kanssa voi vaihtaa kokemuksia.
 
Samoin. Harrastan myös täsmä-keikoillakäyntiä, eli lähden yksin kotoa autolla juuri bändin aloitushetkeksi, katson bändin ja juon kupin kahvia, ja sitten ajelen kotiin heti encoren päättyessä.
 
Festareillekin lähden yleensä yksin. Tai jos lähden seurassa, erotaan heti portista sisään tultua ja sovitaan aika jolloin tavataan taas ja lähdetään kotiin - itse festareiden aikana ei kauheasti tule oltua muiden seurassa.
 
Mä kyllä viihdyn muiden seurassa, mutta sosiaalisuudella on rajansa, ja esimerkiksi ulkomaanmatkoilla mun on pakko päästä vähintään muutaman päivän välein yksin seikkailemaan, muuten ei oo kivaa. Siitä on kyllä joskus tullut riitoja, kun matkatoverit eivät ole olleet valmiita siihen että perille päästyä totean: "No niin, tässä on München, pärjäilkää. Nähdään sitten perjantaina."
 
Jopa puolisoni on ymmärtänyt ettei minusta ole sellaiseen sosiaalisuuteen, että mennään koko ajan yhdessä. Vaikka varsinkin ulkomaanmatkoilla noista katoamisistani riitaa joskus tuleekin.

Voin. Mutta en käy.

Usein käyn yksin, kaverit eivät ole oikein keikoilla käyvää sorttia. Tosin, kun on yksin käynyt keikoilla paljon, on tilanne alkanut mennä siihen suuntaan, että vaikka yksin lähtee keikalle niin aika usein (no, vähän paikasta riippuen) törmää tuttuihin, jotka on sattuneet tulemaan tutuiksi justiinsa keikoilta.
 
Ja aina sitä hyvää musiikkia on mukava käydä kuuntelemassa. Aina jos on joku hyvä keikka, eikä mulla ole muuta menoa, niin todellakin lähden ennemmin yksin kuin jäisin kotiin sen takia, että ei ole keikkaseuraa.

Melkein useimmiten tulee yksin käytyä.. Ei mistään erityisestä syystä tosin. Todella harvoin käyn kyllä keikoilla ellei sitten satu olemaan töissä.

Harrastan myös täsmä-keikoillakäyntiä, eli lähden yksin kotoa autolla juuri bändin aloitushetkeksi, katson bändin ja juon kupin kahvia, ja sitten ajelen kotiin heti encoren päättyessä.
 
Mulla on aivan samanlainen proseduuri. Osittain siksi, että konserttiin/keikalle meneminen ei omalla kohdalla sisällä mitään rituaaleja, ei ennen eikä jälkeen. Musa on mulle muutenkin jotenkin henkilökohtainen juttu, jota on vaikea jakaa muiden kanssa, muutamia harvoja lukuunottamatta. Kaiken lisäksi olen siinä määrin mukavuutta rakastava pässinpää, että hilpasen useimmiten paikalta jo ennen encorea. Ennestään tuttujen artistien kohdalla encore-biisi/biisit ovat yleensä ennalta arvattavia, ja täkäläisen liikennekulttuurin tuntien on mukava lähteä sujuvasti kotiin ennenkuin paikalle pelmahtaa satamäärin fittibaldeja, jotka eivät näytä käsittävän, että yhden corollan mentävästä lävestä ei kertakaikkiaan sovi kerrallaan kun se yks kärry.
 
Toki on sellaisiakin ystäviä ja hengenheimolaisia, joiden kanssa on mukava mennä kimpassa ja vatvoa jälkeenpäin, mutta ne mahtuu kyllä kirkkaasti yhden käden sormiin. Heidän kanssaan on kieltämättä tullutkin koettua unohtumattomia musiikkielämyksiä, joita on mukava muistella jälkeenpäin.

Kävin aiemmin paljon yksin keikoilla, mutta en enää yhtä herkästi. Käy pitemmän päälle tylsäksi, kun oma ahdistuneisuus vie iloa itse keikasta. Musiikki (tarpeeksi hyvä sellainen) kuitenkin voittaa kaiken. Ratkaisuni ongelmaan saavutetaan siis suhteuttamalla keikan aiheuttama vaiva sen mahdollisesti tuottamiin ns. hyviin fiiliksiin.

Miksei muka vois käydä yksin. Mieluimmin yksin kuin huonossa seurassa.

En ole ainakaan tähän mennessä, tosin en hirveesti ole keikoilla käynytkään. Toki miksei voisi mennä yksinkin, kyllä sellainenkin tilanne varmasti tulee kun kavereilla ja itellä ei tuo musiikkimaku mene ihan yks yhteen, ja hyvä niin. Voi toki olla että ainakin aluksi tulisi hieman orpo olo...
 
Edit: Miksei muka vois käydä yksin. Mieluimmin yksin kuin huonossa seurassa.
 
Voisin myös yhtyä tähän.

Joskus on keikkoja, joille ei viitsi oikeastaan lähteä, jos ei ole ketään kaveria lähdössä mukaan. Yleensä tämä ei ole kyllä ongelma, kun kaverit diggailevat jotakuinkin samoista jutuista kuin itsekin. Ja monesti, kun keikoille menee yksin, törmää tuttuihin.

En ole enää muutamaan vuoteen käynyt yksin keikoilla. Syykin on selvä:
 
Sir Elwoodin keikalla joskus neljä vuotta sitten sattui episodi, jossa joku minulle tuntematon kaveri, joka luuli minut tuntevansa, alkoi seurata ympäri baaria. Siis mihin meninkin, tämä kaveri tuli perässä. Pelotti aivan saatanasti.
 
Sen jälkeen en ole keikoilla yksin käynyt.

Kyllä käyn, joskus jopa ihan mielelläni. Se saattaa alkaa vituttaa aika rankasti kun kaveri huomauttelee milloin mistäkin - joko on tai off topic - taukoamatta, kun itse haluaisi keskittyä kuuntelemaan keikkaa.
 
Toisaalta mua ei ole tuollaiset arsehäntiäiset koskaan ahdistelleet, joten en myöskään joudu pelkäämään.
 
Usein käy myös niin, että vaikka olenkin yksin lähtenyt, tuttuja löytyy silti. Hän kun on jostain syystä aina hengannut myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka tykkää samantyyppisestä musiikista kuin hän itse.

Mieluummin seurassa, mutta jos kukaan tuttu ei lähde mukaan, niin silloin menen yksin.