Yleistä keskustelua musiikista ›

Enpä tiedä miten ihmeessä musiikista kiinnostumattomaan ihmiseen tutustuisin saatika jos näin kävisi, niin mistä sitten sen kanssa puhuisin. En minä ole tehnyt oikein mitään muuta kuin musiikkia tai jotain muuta luovuutta vaativaa moneen vuoteen, joten enpä mä oiekin keksisi puhuttavaa mistään muusta.
 
Tai no olenhan mä lukion käynyt ja töissä ollut ja nyt sivarissa, mutta enempi mä silti olen tuohon musiikkiin panostanut ja sitä miettinyt. Eli niin, en oikein keksi mistä minussa voisi kiinnostua jos ei musiikki ollenkaan kiinnosta.

Kivi:
Joo, mutta ei välttämättä samassa nipussa.

"Meitä on moneen junaan, ja Toropaisen muori kolmastoista."

RR4E:
Tää on just se sun ja mun ero...mulle kaikki on vaan ihmisiä.
 
Pitäähään asiaa ajatella laajemminkin. Siksi olen samaa mieltä RR4E:n kanssa. Luova työ ei välttämättä ole parisuhteen tärkein asia. Tästä keskustelu taas kerran johtaa siihen, mikä sitten on seurustelun tarkoitus ja mikä on oikeaa seurustelua :) "(Jokainen) ihminen on luova olento" kuuluu toinen kansanviisaus. Vakaa kantani on, että Kiven määrittelemästä ei-niin-luovasta radion listahittien ystävästä saisi koulittua luovuuttaan käyttävän ja muiden luovuutta arvostavan ihmisen, mutta se vie aikaa ja vaivaa. Loppupeleissä kyse on vaan siitä, että tuommoinen "epäluova" tyyppi on vähän hukassa itsensä kanssa.

En sitten yhtään voisi kuvitella seurustelevani semmoisen muijan kanssa, joka ei millään tapaa ole kiinnostunut musiikista. Itselle se on jo tärkeintä elämässä ja silloin on aika hankala suhtautua epämusikaaliseen henkilöön. Olisi vaikea keksiä jutun juurta.

Musiikkimaku ei haittaa pätkääkään - mutta se haittaa jos toinen ei yhtään ymmärrä mitä musiikki itselle merkitsee.
 
Otan esimerkkejä omasta (entisestä suhteesta):
 
--
 
"Miksi sä soitat aina kitaraa? Mikset vaan silloin kun haluut?"
 
"Miksi teidän pitää talvella treenata, kun on koulua ja töitä ja muuta? Treenatkaa kesällä, kun on aikaa!"
 
"Miksi teidän pitää kesällä treenata, kun on lämmin ja voi tehdä vaikka mitä? Treenatkaa talvella, kun ei voi olla ulkona!"
 
"Miksi sä haluaisit uuden kitaran? Et sä ole mikään ammattilainen."
 
"Et sä sävellä. Sä teet vaan biisejä. Säveltämiseen tarvitaan osaamista."
 
"Miksi sä teet biisejä, kun joku toinen tekee niitä kuitenkin paljon paremmin?"
 
---
 
Jep. Se, että ymmärtää, mitä musiikki tarkoittaa, on tärkeää.

Jep. Se, että ymmärtää, mitä musiikki tarkoittaa, on tärkeää.
 
Tätä minäkin vähän niinkuin yritin hakea. Onneksi mun ei ole koskaan tarvinnut perustella kenellekkään (itseäni lukuunottamatta) koskaan mitään mun musiikkivälinehankintojani. Että miksi tarviin uuden, paremman ja kalliimman kitaran vaikka en kitaraa edes bändissä soita. Ja miksi joskus on vaan pakko yrittää tehdä kappaletta vaikka tekisi mieli lyödä kitara näytöstä läpi kun turhauttaa niin helvetisti.

Mä en kyllä oikeesti pystyisi. Musiikki on mulle meinaan aika lailla koko elämä, enkä muusta puhu. En kestäis olla ihmisen kanssa jolle se ei merkitsisi mitään.

On kiva käydä keikoilla tyttöystävän kanssa :)
 
Aikansa on.

Pitäähään asiaa ajatella laajemminkin. Siksi olen samaa mieltä RR4E:n kanssa. Luova työ ei välttämättä ole parisuhteen tärkein asia. Tästä keskustelu taas kerran johtaa siihen, mikä sitten on seurustelun tarkoitus ja mikä on oikeaa seurustelua :) "(Jokainen) ihminen on luova olento" kuuluu toinen kansanviisaus. Vakaa kantani on, että Kiven määrittelemästä ei-niin-luovasta radion listahittien ystävästä saisi koulittua luovuuttaan käyttävän ja muiden luovuutta arvostavan ihmisen, mutta se vie aikaa ja vaivaa. Loppupeleissä kyse on vaan siitä, että tuommoinen "epäluova" tyyppi on vähän hukassa itsensä kanssa.
 
No, mutta jos parisuhde tarkoittaa sitä että se musiikki ammattina loppui sitten siihen, ja pitää mennä tehtaaseen tai kaivamaan ojaa, ja myydä soittimet pois, onko se laitaa?
 
Tässä ei siis puhuta siitä, että joskus vähän harrastelee musiikkia muun työn ohella, vaikka ymmärrän että sen tason "muusikkoja" täällä useimmat ovat (mikä on sinänsä ihan OK), vaan mun nähdäkseni tässä on kyse paljon perustavanlaatuisemmasta asiasta: saatko pitää huonosti palkatun duunisi musantekijänä, pystytkö selittämään ettei se oo rahasta kiinni vaan siihen hommaan on sisäinen pakko ja draivi, sen jälkeen kun / jos lupaat jakaa elämäsi niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin sellaisen ihmisen kanssa joka ei ollenkaan ymmärrä mitä teet?
 
Entäs sitten kun hittivuosi on takana, ja amerikanmatkat ja samppanja-aamiaiset loppuu. Ymmärtääkö hän, että se on osa ammatin normaalia kiertokulkua, että välillä on kivaa ja välillä nähdään nälkää?
 
Eihän verottajakaan ymmärrä mihin ne tulot loppuu ;-D

miksen voisi.tyttöystävä pitäisi mua ihan musiikillisena nerona sen jälkeen kun olen soittanut bassolla em-molli skaalan ihan vitun nopeasti.:)

No, mutta jos parisuhde tarkoittaa sitä että se musiikki ammattina loppui sitten siihen, ja pitää mennä tehtaaseen tai kaivamaan ojaa, ja myydä soittimet pois, onko se laitaa?...
 
Ihmisen ammatti ja elinkeino on ehkä niitä yleisimpiä asioita, joita kysytään kun tutustutaan uuteen ihmiseen. Sinänsä hieman ihmetyttää miten joku voisi tietäen ruveta suhteeseen ammattimuusikon kanssa, vaikka näkee koko touhun vastenmielisenä. Mainitsit tosin, että "huipullakin" saatetaan olla, jolloin muusikko saattaa omistaa mainetta ja rahaakin. Mutta kuka nyt jonkun bändärin kanssa mitään haluaisi? :)
 
EDIT: Vastaten kysymykseen...
 
Musta ammattimuusikko ei oo sen huonompi tai epätaiteellisempi (vaikka oliskin Idolssi) jos se päättää lopettaa musiikkihommat puolison painostuksen vuoksi. Jokuhan voi punnita asian niin, että se ihminen, jonka kanssa haluaa elää, on tärkeämpi kuin työ. Joku taas ei.

pystytkö selittämään ettei se oo rahasta kiinni vaan siihen hommaan on sisäinen pakko ja draivi, sen jälkeen kun / jos lupaat jakaa elämäsi niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin sellaisen ihmisen kanssa joka ei ollenkaan ymmärrä mitä teet?

 
Minä olen täysin erilainen ihminen kuin Kivi ja elän täysin erilaista elämää kuin hän -olen suorastaan hänen vastakohtansa- mutta tuo asiayhteydestäään irroittamani pätkä on mielestäni toimivan parisuhteen perusedellytys: Puolison tulee ymmärtää taloudellisesti järjettömätkin toimet mikäli ne ovat kumppanille ehdottoman tärkeitä.
 
Muuten olen sitä mieltä, että toimiva parisuhde vaati jatkuvaa kompromissien tekoa. On täysin järjetön ajatus, että puolison täytyy mukisematta hyväksyä sinut juuri sellaisena kuin olet. Sen vaatiminen on on pahimman laatuista itsekkyyttä.
 
Kippis, kiitos ja anteeks...
 
EDIT: Ai niin, saatana, minä en ole muusikko. Tään sivuston pitäis muuttaa nimensä joksikin muuksi kuin muusikoiden.netiksi.

Kiven kanssa samoilla linjoilla. En voisi kuvitellakaan seurustelevani semmoisen ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä musiikista mitään tai edes sitä, miten tärkeää se minulle on.
 
Onneksi ei tarvitsekaan, vaimoni on laulaja ja ymmärtää, että puuseppä tarvitsee kirveensä ja kitaristi myös.

Ei tarvitse ymmärtää musiikista mitään. Kunhan ymmärtää että se on minulle tärkeää.

Ei tarvitse ymmärtää musiikista mitään. Kunhan ymmärtää että se on minulle tärkeää.
 
Ei tarvitse ymmärtää mistään mitään, kunhan on hiljaa ja kaunis.
 
Eikun siis. Itsehän olen ollut ns. "kitara tai minä" suhteessa. Sanoin, että jos valita kerran pitää, niin se lähtee kumpi osaa itse kävellä. Otin kitaran kainaloon ja läksin.

Eikun siis. Itsehän olen ollut ns. "kitara tai minä" suhteessa. Sanoin, että jos valita kerran pitää, niin se lähtee kumpi osaa itse kävellä. Otin kitaran kainaloon ja läksin.
 
Heh, hurjina nuoruusvuosinani annoin likalle vaihtoehdot "tupakka tai minä". Minut se otti ja pitkäänhän sitä kesti, vaan ei silti ikuisesti.

Kiven kanssa samoilla linjoilla. En voisi kuvitellakaan seurustelevani semmoisen ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä musiikista mitään tai edes sitä, miten tärkeää se minulle on.
 
Onneksi ei tarvitsekaan, vaimoni on laulaja ja ymmärtää, että puuseppä tarvitsee kirveensä ja kitaristi myös.
 
Ei puusepät käytä kirvestä, duh!!1211!1
 
Oma avovaimo on pianisti /alttoviulisti / laulaja / kitaristi ja omistaa enemmän soittimia kuin mie. Ei tarvitse perustella hankintoja. On ollut yhteisiä bändejä, yksi on nytkin ja sitten erillisiä bändejä kuten on nytkin. Kaikki sujuu ja on hyvin. Kyllä se ainakin auttaa että puoliso ymmärtää jutun juonen, tai ainakaan se ei ole yhteiselon esteenä.

Mitä mieltä te muut olette? Onko omakohtaisia kokemuksia ja miten yhteiselo musiikista tietämättömän kanssa on onnistunut?
 
Ei ole itsellä onnistunut kunnolla. On se musiikki vaan niin suuri osa tunne-elämää, että sitä tuntee toisen jotenkin vaan niin kauhean etäiseksi jos aihe ei toista juurikaan kiinnosta.

Niin, tässä on tätä orastavaa bändielämää pääsyt haistelemaan ja menoa ollut melko paljon. Tuntuu vaan siltä, että jos mulla olis ollu emäntä ennen tätä bändihommaa, niin se ois lähteny tän syksyn aikana kävelemään. Olis sitten ymmärtänyt musiikista kuinka paljon hyvänsä. Että jos tää on tämmöstä jo tässä vaiheessa, niin mä en varmaan pariudu ikinä, jos pääsee keikkaelämään sisälle enempikin.

Mä aina sanoin eukolle että vaikka me erottais niin oot ainakin laajentanut musiikkimakuasi ja kuullut kaikenlaista poppia.
 
Hellis oli lähtökohtaisesti tälläistä Wham Last Christmas sukupolvea, jolle Madonna ym. on helevetin tuttuja, ja vieläkin tulee välillä jotain kasarihittejä joita mä en tunne mutta emäntä vetää ulkoa.
 
No mä oon monta vuotta soittanu sitten kaikkee mun suosikeita, mm. Slayer, MA Numminen, Tuomari Nurmio, King Crimson ja tollaista ja voin sanoo että on helevetin avartavaa välillä ihan tohkeissa selittää toisella mikä tässä biisissä tai musas muka on niin hienoa, huomata ettei emäntä välttämättä ymmärrä mitää, mut kuuntelee kuitenkin.
 
Ja uskallan sanoa että emäntä oikeesti diggaa noista mun esitelmistä. Tai sitten se on helevetin hyvä feikkaa. (hmm.....)

Heh, hurjina nuoruusvuosinani annoin likalle vaihtoehdot "tupakka tai minä". Minut se otti ja pitkäänhän sitä kesti, vaan ei silti ikuisesti.
 
Kokeiltu on. Valitsi tupakan.