Yleistä keskustelua musiikista ›

Joskus kyllä tympii liian tuotettu matsku, haluais sen elävän enemmän.
 
The Rasmus?

Löisiköhän tuo leiville jos rupeis tekemän mustia pipoja joissa olis valkoinen teksiti THE RAMSES?
Asiaan. Hifistely on OK kunhan se tarkoittaa mahdollisimman hyvää lopputulosta käytettävissä oleviin resursseihin niin rahallisesti, kuin ajankäytönkin suhteen. Onko järkeä hakea optimaalista rumpusoundia kolme viikkoa, kun lopputulos on tulos kaikkien kyllääntyminen rumpusoundien hakemiseen? "Joo, kyllä tää on hyvä, tällä mennään" Vaikka se ensimmäinen olisi saattanut olle se kuuntelijaystävällisin vaihtoehto? Aivan sama juttu muiden soitinten suhteeen ja äänityksen yeissoundin.
 
Musiikki ja sen kokeminen on onneksi jotakin sellaista, mitä eksakti tiede ei kykene vielä selittämään. toiset tykkää toisenlaisesta ja toiset taas jostain ihan muusta. Oma pöljä mielipiteeni on, että rehelliset ihmiset tekevät rehellistä musikkia, joka kuulostaa heiltä itseltään. Kuuntelijat siten päättävät onko hyvä vai ei. Onneksi tosiaan rupeaa nousemaan uusi uusi aaalto, jossa sisältö merkkaa enempi kuin viimosenpäälle hiotut soundit jotka sitten kuitenkin hyvin suureen osan kuuntelijoista mielestä, saattavat olla hyvinkin syvältä kouvolan haitaritehtaan tuotteesta.
 
Oon jo vanha setä ja jotenkin vaikuttaa, että nuoret, innokkaat muusikot ovat tässä mielessä konsevatiivisempia ja tiukempia kuin vanhat starat. Viimeaikainen kosketukseni musiikkimaailmaan on aika ohut, joten tämä on vain tämän sekä parin muun palstan perusteella luotu olettamus. Toisaalta ihan oikein. Miksi tyytyä vähempään kun enempikin on tarjolla? Jos massia riittää voi hifistellä vaikka äärimmäisyyksiin saakka.
 
Asiassa on myös miinuspuoli. itelle oli hirviä kynnys laittaa piisejä mikseri.nettiin koska en ollut väsännyt musaa vuosikymmeniin. Aattelin että pitää ostaa sitä ja tätä ja hommata miksaaja ja masteroija että kehtaan tuotoksiani esille pistää. Yllättäin kun asiasta rupesin juttelemaan, pomppas esiin yksi jos toinenkin harrastelija ja kaikki paini saman ongelman parissa. Jos vanha setä saa neuvoa niin, antakaa palaa. Tehkää semmosta musaa kuin huvittaa. Miksatkaa se sellaiseksi kuin itestä kuulostaa hyvältä. Julkaiskaa se kaikissa mahdollisissa paikoissa ja mainostakaa myös missä ikinä voitte. Joku tykkää aina! Toiset inhoaa. Mutta, niinhän se on aina. arkena ja sunnuntaina, menestys on vain laina, kuin ohikiitävä raina, vaan loppuun asti paina, niin saat kannukset kultaiset.
 
Kossua ei näköjään kannata nauttia kun tänne kirjottelee, saattaapi tehdä ittensä naurun alaiseksi. Mutta, kun ollaan liikkeellä asenteella, " kun menee perseelleen, menee komiasti perseelleen" ei liene asialla niin suurta merkitystä. Runosuoni rupes tuossa sykkäämään kesken kaiken, josta nöyrimmät pahoitteluni.
 
Pointtina kuitenkin on kirjoittajan mielestä se että. Äläkää hyvät ihimiset haaskatko vähiä rahojanne hiusten halkomiseen studiossa, kun samalla rahalla saa keikkabussiin diisseliä monta hyvää keikkaa varten ja rahaa voi säästyä joko soittimiin, tai mukavempaan elämään.
Tulos on silti sama. Toiset tykkää toiset ei. Edellisten suhteeseen voi vaikuttaa enempi sisällöllä ja omalla asenteella ja taidoilla kuin arvokkaalla studiokikkailulla.
 
Teki mieli mainostaa omia tekeleitä mutta en kehdannut.....
 
En tiedä onko moinen täällä sallittua?

The Rasmus?
 
Ei paha, ei paha. Siinä on kuitenkin jonkin verran sitä soundia, vaikka tota en tarkoittanutkaan. Henk. koht haluan vielä elävämmäksi.
 
e: Siis The Rasmus ei "tympi". Vaikka onkin kovasti tuotettua, mutta se on taitavasti tuotettua samalla.
 
Näistä nykyään enemmän tuotetuista kotimaisista Kwan on yllättänyt, mä diggaan siitä soundimaailmasta ja kokonaisuudesta. Ja eiks näillä oo hei sama tuottaja?
 
Kwan on kyllä mageen kuulosta matskua, siis levyllä.

Kwan ja Rasmus kuulostavat tietenkin molemmat hyvältä, omastamielestäni Kwan paremmalta kuin Rasmus. Makuasioita. Väsäämmässä on kuitenkin olleet pienen Suomen parhaat voimat, ruokittuna suurella määrällä Euroja. Kuitenkin ero parhaisiin omin avuin väsättyihin makuuhuone/kotistudiotuotoksiin jää normaalikuuntelijan kuulokulmasta lähestulkoon kuulumattomiin.
 
Testasinkin asiaa huvin vuoksi. Suppealla kohdeyleisöllä. Testiyleisö piti sekä autostereoissa, (liikkumaton auto) että normaali kotistereoissa dynaamisempaa äänitystä parempana kuin kompressoitua. Humalatilasta johtuen testejä ei voitu suorittaa liikkuvassa autossa.
 
Kyseinen kohdeyleisö piti usein nykypoppia "puurona" josta kaikki nyanssit on karsittu pois. Tähän kategoriaan kuuluivat useat top 40 hitit. Sen sijaan esim M.A Nummisen äänitteet, vanhat Earth, Wind & Fire levyt, Donald Fagen, Lee Ritenourin sekä ylläri ylläri, omat sekä muutamien muiden mikseri.netistä löytämäni äänitteet, kirvoittivat positiivisa kommentteja. Adjektiivit, "ilmava", "selektiivinen", "tästä kuuluu kaikki" sekä "tää tasapaksu tuupa rupee rasittaan" ja "diu diu didii ottasivat toisenkin soinnun" erottivat teokset toisistaan kovin selvästi.
 
Huomattavaa oli tosin se, että dynaamiikaltaan vähemmän rajoittuneiden kappeleiden kohdalla äänenvoimakkuutta täytyi huomattavasti lisätä.
 
Aikanaan CD soittimia myytiin argumentilla että niillä pystyttiin saavuttamaan jopa yli 90 dBm:n häiriöetäisyys. No nyt musantekijät sitten kompressoivat musansa autostereoita, radiota ja mp3 soittimia varten tuubiin jossa piano ja forte on lähellä toisiaan kuin paita ja tota... aluspaita (spede & Pula-aho)
 
Näin musapisneksen ulkopuolisen näkökulmasta olisi hauska tietää mistä moinen soundien harmonisointi on saanut alkunsa ja kenen "pyynnöstä" suuri osa levyistä tuotetaan hyvinkin rutatussa muodossa?
 
Mitä pitäis tehdä? Tarkoittaisko "Radio edit" kompressoitua ja "HiFi edit" dynaamisempaa vaihtoehtoa? Selkeä markkinarako levy-yhtiöille??
 
Keksikää parempi idea. Ite haluan ainakin nauttia musiikista sillä alueella mitä korvien vastaanottokyky antaa myöten.

Ja eiks näillä oo hei sama tuottaja?
 
Ei taida, mutta Rasmuksen Pauli Rantasalmi tekee Kwanille edelleen kaikki biisiaihiot, joita bändi lähtee työstämään eteenpäin.

Viimestään ne hyvin hiotut otokset lyö kuluttaja lyttyyn siirtämällä musiikin mp3 muotoon... Koskahan studiot keksii säästää laitehankinnoissaan ja ruvetaan äänittämään materiaali suoraan mp3 formaattiin...
 
No siinä vaiheessa hiominen on kyllä mennyt hieman liian pitkälle, jos normilaatuinen mp3 (192kbps) tuhoaa sen jäljelt. :D
 
Jos kuultavista eroista puhutaan, niin joissakin tilanteissa se lähinnä heikentää ihan kirkkaimpia diskantteja, ja nämä tilanteet ovat nimenomaan sellaisia jossa sitä diskanttia on erityisen paljon, kuten crashin iskut ym. Kyllä siinä hiomisessa jota yleensä paremmissa studioissa tehdään on kyse jostain aivan muusta.

Kummasta puhutaan ?
Jos koneet soittaa ja biisit on sämpleistä rakennettu, niin se on just, eikä melkein.
Jos taas ihmiset soittavat, niin se on aina, siis aina vain "sinnepäin"
Se on se hiuksenhieno ero ihmisen ja koneen välillä, jota ei voi jäljitellä.
 
Jos bändi soittaa hyvin, niin sen voi vielä äänittäjä, tuottaja tai masteroija pilata.
Tai voivat tuoda soiton parhaat puolet esiin. Sitä kutsutaan sanalla ammattitaito.
Jos bändi soittaa päin P***tä, niin senkin voi äänittäjä, tuottaja tai masteroija pilata. Tai voivat korjata sen, mitä korjattavissa on. Sitäkin kutsutaan ammattitaidoksi.
 
Mielestäni "ongelma" on se, että jos jokin myy, niin kaikki muukin puristetaan samaan muottiin. Niinpä Suomessa tuotetut levyt kuulostavat tänä vuonna "tältä", solisti vain vaihtuu.
 
Soittolistat ja niihin totutetut korvat takaavat sen, että vain tietyntyyppistä kannattaa tehdä. Jos joku muu sattuu myymään läpi, niin sitten aletaan kopioimaan sitä.
 
Itse kuuntelen mielummin hyvää musaa tuubasti toteutettuna, kuin taidolla tuotettua tuubaa. Valitettavasti liian usein korvani huomaavat eron vasta turhan monen kuuntelun jälkeen.

Mitä pitäis tehdä? Tarkoittaisko "Radio edit" kompressoitua ja "HiFi edit" dynaamisempaa vaihtoehtoa? Selkeä markkinarako levy-yhtiöille??
 
Radiosoittoa varten ei äänitteitä tarvitse (saa) limitoida.
Less is more.
 
http://www.avaruusankat.com/pulustudio/nightbook/Recording/radio.htm

Sanoisinpa että raha ja soundi ei kulje niin paljoa käsikädessä kuin luulisi.
 
Enemmän kuin mikään soundeihin vaikuttaa soittajien oma soundi, ja niiden harmonia. Eli, se onko bändi soittanut paljon yhdessä, ja kaikki on löytänyt SEN soundin joka toimii kanssa soittajien kanssa sovussa. Kun kuulee hyvää bändiä, jolla on hyvä soundi, niin sen huomaa jo treenikämppä äänityksestä.
 
(joissakin) Radiossa on tuotetut soundit. Koska siellä soitetaan "bändejä" jotka ovat kasattu rahalla ammattilaisista. Ei niillä ole aikaa treenata 5 vuotta yhdessä, kun kesähitti pitäisi soida jo.

Mä en kuuntele mp3 musaa kuin koneelta. Olkkarissa pitää olla CD-tasoista ääntä, koska se on parempaa.

Mä en kuuntele mp3 musaa kuin koneelta. Olkkarissa pitää olla CD-tasoista ääntä, koska se on parempaa.
 
Verta pakkiin: Mä kuuntelen kyllä sitä musaa enkä niitä bittejä!
 
Ei kaiken musiikin tarvitse olla viimeisen päälle tuotettua. Monelle mailmanstaralle on riittänyt akustinen kitara tai piano ja laulumikki. Soundeista viis siinä vaiheessa. Sitten kun joku susta kiinnostuu ja haluaa lyödä isot läjät lateja pöytään saadakseen päivän suondit niin mikä ettei. Toki jos kiinnostusta riittää musiikkiteknologiaan niin kannattaa aiheeseen tutustua. Itse jopa nautin ihan tuotannollisista jutuista.

Mp3 vaivaa sellainen "sorina". Kuuluu kaikista selkeiten esim. haitsuissa, ja muissa symbaaleissa. Tiedätkö mistä puhun? Olen monella ilmiöstä selittänyt, vielläpä niin että mp3 soi taustalla. Moni ei ole kuullut sitä. Minua se häiritsee.

kompinkiihdytyksiä yms.
 
Minä tuossa menneenä päivänä ajattelin hieman ivallisesti että pahinta mitä bändille voi sattua on se että rumpali oppii pitämään tempon samana koko kappaleen ajan. Ajatukset johtuivat ehkä siitä, että olin juuri tarkastellut nuotteja, joissa oli lähestulkoon joka toisessa tahdissa merkintöjä "rit., a tempo tai accel.".
 
Ero on siinä, että huono rumpali vahingossa antaa sykkeen karata. Tahaton tempon heiluminen voi toki olla aika tyylitöntä, mutta esimerkiksi vanhoilla Viikatteen levyillä epäpuhtaudet kuuluvat asiaan ja falskisti lauletut nuotit nostavat kappaleen uusiin ulottuvuuksiin - soittajat ovatkin ihmisiä ja näyttävät heikkoutensa, soittavat soittamisen ilosta. Musikaalisuus ei ole minulle sitä mitä musiikki-instituutiot väittävät. Olisiko musiikkia, jos kukaan ei olisi musiikista koskaan kiinnostunut, mutta vaikka olisi ollut tyyppejä jotka osaisivat määritellä jokaisen äänen kuulolta hertsin tarkkuudella ja paukuttaa puunrunkoa poikkeamatta rytmistä millisekuntiakaan?
 
Tahallisia heilahduksia mieluusti kuulisi lisää; metronomi on ikävä kyllä tainnut vakiinnuttaa itsensä auktoriteetiksi. Tahattomissa epäpuhtauksissa minua kiehtoo se, että niillekin on aina jokin syy, muukin kuin tekninen osaamattomuus. (Tai sitten olen idealisti).
 
Verenpisaran "Happosadetta" -kappaleen viimeisessä soolossa taitaa olla pienoinen kiihdytys. Webernin viidennen opuksen kolmannen osan loppu saa väkivaltaisella kiihdytyksellään letin heilumaan. Lyijykomppanian levyllä tempon heilahtelut, kiihdytykset ja epävarmuudet kruunaavat paketin.
 
Tarkoituksenani ei ole kumota mielipidettäsi, Jake.e. Halusin vain kirjoittaa aiheesta.