Yleistä keskustelua musiikista ›

Pienenä poikana tuli käytyä pianotunneilla ja se oli ihan mielenkiintoista hommaa, vaikka musta ei mitään pianistia koskaan olisi tullutkaan. Joskus 10-vuotiaana päätin että enää en halua pianotunneilla käydä ja musiikki postuikin kuvioista hetkeksi.
 
Olin aina tykännyt myös rummuista, ne oli jotenkin cool. Naapurin mua pari vuotta vanhempi poika soitti rumpuja ja joskus koulussa vetivät jotain Metallicaa, niin en oikeastaan mitään muuta seurannutkaan. muutenkin rumpujen soittaminen oli todella coolia, ja kun kaverit pyysi mua sitten rumpaliksi rokkibändiin, niin pyysin 15-v synttärilahjaksi ekan rumpusettini, ja siitä se lähti sitten liikkeelle. Tietty näin nörttinä luuli että soittamalla saa arvostusta ja että ehkä tytötkin jaksaisivat kiinnostua soittajapojasta, mutta eihän se niin sitten ollutkaan. No, soittaminen kutienkin jäi päälle ja kovaa mennään edelleen.

Toivoin bassoa, sain kitaran.

Pienestä asti kitara on ollut mielestäni siistein soitin ikinä. Vieläkin muistan kuinka haltioissani katselin paluu tulevaisuuten leffassa sitä kohtausta missä Marty soittaa koulun päättäjäisissä Johnny B. Goodea. Ensimmäinen instrumentti tosin oli sellaiset pienet koskettimet, ehkä joskus 5-vuotiaana, jotka sain joululahjaksi kun vanhempani olivat huomanneet aina mummolassa käydessämme kuinka kiinostunut olin tuottamaan jonkin sortin meteliä paikalla olevilla uruilla. Pitemmän päälle koskettimet eivät vain mielestäni olleet oikein rock, enkä koskaan opetellut oikeastaan edes soittamaan niitä (valitettavasti). Vaikken koskaan uskonut oppivani soittamaan kitaraa kun siinä on niin paljon kieliä ja se näytti niin vaikealta, niin riparilla sitten isosen innostamana (tällä palstalla nimimerkki toni_a_salmi :)) päätin tarttua isän vanhaan akustiseen jonka löysin mummolasta ja opetella ainakin muutaman soinnun vaikka väkisin. Sen jälkeen sitten sain mm. potkut lukiosta kun karkailtiin tämän kyseisen isosen ja/tai bändimme nykyisen kakkoskitaristin kanssa aina kesken päivän soittamaan lähimpään mahdolliseen paikkaan. (Mainittakoon vielä että kukaan meistä kolmesta ei sitten suorittanut lukiota loppuun, itselläni loppusaldoksi jäi 2,5 vuotta opiskelua ja muistaakseni 23 suoritettua kurssia) Järkevää? Ei todellakaan. Kaduttaako? Ei todellakaan.

Katsoin Metallican St. Angerin mukana tulleen DVD:n. prkl innostuin ja otin skitan -_- vaikka kaiken tämän takana on jo ollut pitkä halu päästä kitaraa rämpsimään Kornin takia. Mutta tuo vasta laukaisi sisimmät haluni o.0

Suvussamme on ollut jo sukupolvien ajan kitaristeja, pianisteja, viulisteja, hanuristeja, laulajia ja rumpaleita, joten tavallaan soittohommat ovat tulleet verenperintönä. Pienenä ihailin isän soittotaitoja ja halusin joskus itsekkin rueta soittamaan. 5-6 vuotiaasta lähtien soittelin omaksi ilokseni pianoa enemmän tai vähemmän aktiivisesti, tosin valitettavasti pianoinnostus lopahti noin kymmenennen ikävuoden kohdalla. Seuraavan kerran innostuin musiikista todenteolla 7. luokalla, kiitos Guns n' rosesin ja Hurriganesin. Olihan se kitara pakko saada, kun Albert soitti niin siistejä sooloja ja Slash vingutteli kitaraa niin hienosti.
 
Kitaraa tulen todennäköisesti soittamaan koko loppuelämäni. Rumpuja, bassoa, pianoa ja huuliharppuakin soitan vaihtelevalla tasolla, mutta kitaraan aion panostaa todenteolla. Kitara on se mun juttu.
 
E. Rummut kiinostaisivat myös oikein urakalla, mutta rivitalossa kannuja on lähes mahdotonta paukutella. Ehkä nekin saan vielä hommattua hamassa tulevaisuudessa...

Kissin jätkät oli vaan niin pirun kovia. Kitara oli tietysti ilmeinen valinta koska Gene ei ikinä ollu mun suosikki. Kerroin 9-vuotiaana tästä äidilleni joka sanoi, että jos opit tuota nurkassa olevaa pianoa soittamaan niin saan sähkökitaran.
 
2 vuotta meni pianotunneilla ja sain sitten sähkökitaran. En minä pianoa osaa soittaa, mutta nähtävästi opin tarpeeksi, että kitaraostokseen päädyttiin.

Noh, koko homma lähti tässä liikkeelle kait siitä että kaveri osti kitaran. Ajattelin ittekin ostaa ehkä akustisen, mutta en vaan jaksanu mihinkään lähtee sellaisia katsomaan. No kaveri sitten ehdotti, että ostaisin basson ku hänellä on kitara ja yhellä toisella kaverilla ollu jo pitkään rummut niin pistetään bändi kasaan.
 
Aloin sitten kattelemaan että minkälainen vempele tuo basso oikein on(viimeinen kokemus bassosta ala-asteelta). Sitten ajan myötä se alkoi tuntua hyvältä soittimelta ja sellaiselta mitä voisin kans soittaa. Joten nyt etsin bassoa sitten kuten tuolla aloittelijat palstalla neuvoa kyselin ja nyt sitten pitäis tilata ja ootella saapumista sen jälkeen.

Pienestä asti kitara on ollut mielestäni siistein soitin ikinä. Vieläkin muistan kuinka haltioissani katselin paluu tulevaisuuten leffassa sitä kohtausta missä Marty soittaa koulun päättäjäisissä Johnny B. Goodea.
 
Sama mulla! Värkkäsin alle 5-vuotiaana skidinä aina isän vanhaa Landolaa (R.I.P.) ja sanoin, että musta tulee kitaristi. Sain sitten 6-vuotiaana joululahjaksi Play & learn -nylonkielisen leikkikitaran, jota en oppinut soittamaan.
 
11-vuotiaana sitten isä ilmoitti minut kitaratunneille. Ensimmäisen tunnin kävin veljeni tyttöystävän akustisella (käteni ylsi kopan yli juuri ja juuri kieliin). Pian sitten mentiin ostamaan sähkökitarasetti. Kustom Tübe 12A, Ibanez MCT140RD (käytän näitä edelleen!) ja joku Korgin viritysmittari, joka on isoveljelläni nyt useampaa vuotta lainassa. Sain vielä Kari Levolan Dingosta kertovan kirjan kaupanpäälle, jota en ole vieläkään lukenut.
 
Tunneilla opeteltiin nuottien lukua, teoriaa ja sointuja. Pian sitten tuli soolot kehiin ja soiteltiin opettajan (nimimerkki Meisseli, kiitoksia hyvästä opetuksesta :) kanssa Creamia ja tietysti Sweet home alabamaa ja smoke on the wateria!
 
Puolitoista vuotta kävin tunneilla, enkä jaksanut enää ilmoittautua uudestaan, siitä asti olen itseoppinut.
 
EDIT: Niin ja tuo Play & Learn oli soittoharrastuksen alkaessa soittokelvoton. Vire ei vain pysy ja muuta vikaa.

Musikaalisuus tulee suvussa jostakin kauempaa, lähisuvussa ei oikeastaan ole kovinkaan musikaalisia ihmisiä. Musiikkiharrastukseni alkoi viulun soitolla, johon ajauduin omasta halustani ala-asteella. Oikeastaan en edes tiedä, minkä takia juuri viulu kiehtoi. No, viulutunneille kuitenkin mentiin, ja viulua soitinkin kohtuullisen monta vuotta. Viimeisen vuoden yläasteen loppupuolella soitin alttoviulua.
 
Yläasteella olin musiikkiluokalla, ja musiikkiluokkalaisilla oli mahdollisuus saada kerran viikossa bändiopetusta, jos vain bändi oli kasassa. Seitsemännen luokan alussa uudet luokkakaverini pyysivät minua bändiin rumpaliksi. Olin juuri oppinut soittamaan peruskompin, mutta lyhyen epäröinnin jälkeen päätin tarttua tilaisuuteen. Loistavan bändiopettajamme takia opin nopeasti soittamaan rummuilla melkoisen paljon lisää. Vuoden jälkeen, kun bänditreenejäkin oli kolme kertaa viikossa, bändimme silloinen basisti ilmoitti halustaan soittaa rumpuja. Minä tein siirtymisen basson varteen, ja sille tielle jäin. Täysin sattumalta siis, mutta jo aiemmin musiikissa olin kiinnittänyt lähes eniten huomiota rumpuihin ja bassoon. Jossakin vaiheessa päätin ostaa akustisen kitaran, jota olen enemmän tai vähemmän itse opiskellut soittamaan.