Yleistä keskustelua musiikista ›

Tää on taas niitä asioita, joissa kumpikin osapuoli on todennäköisesti väärässä.
 
Mainitsen siitä huolimatta pitäväni FMEJ:n tuotannosta aika perkeleesti.

Tuo mainittu Peitsamon haastattelu löytyy täältä:
 
http://www.pop-lehti.fi/fin/index.php?s=content&p=haastattelut
 
Aika surkuhupaisaksi vääntämiseksihän tuo FMEJ:n ja Peitsamon kiista on päässyt. Ehkäpä kyseinen yhteistyöhanke käsitti jo alun perin liikaa yhteismitattomia asioita: erilaisia työskentelytapoja, taiteenfilosofisia näkemyksiä, molemminpuolista ehdottomuutta… Peitsamon yleisellä ehdottomuudella voi olla jotain tekemistä hänen toteutumatta jääneen megasuosionsa kanssa, mutta toisaalta juuri tietty kompromissittomuus tekee hänen taiteestaan niin viehättävää. On vaikea kuvitella, että Peitsamo voisi huijata itseään taiteilijana tekemällä jotain mihin ei usko. Intuition jääräpäinen seuraaminen on johtanut aiempien toimivien konseptien romuttamiseen kerta toisensa jälkeen. Hienoa sinänsä, sillä vain näin kuunneltavaksemme on voinut syntyä niin paljon ja niin erilaista Peitsamo-musiikkia. Omat tämän hetken suosikkini löytyvät Vallankumouksen psykedeliasävytteisestä popista ja Älä koskaan laula kantria -levyn avaruusaiheista, vaikka tehokuuntelussa ne kaikki muutkin ovat.