Yleistä keskustelua musiikista ›

Doorsin The End.
 
Tämän unohdin täysin, aivan loistava lopetus.
 
Mitä yhteistä on Doorsin ensimmäisellä ja toisella (Strange Days) levyillä???
 

 
Molemmat loppuvat 'The End' sanoihin!
 

 
Myöskin tämän Strange Days levyn lopetus on komea, eli biisillä When the music's over!

Alice In Chains - Dirt
 
Angry Chair
Down In A Hole
Would?
 
Parasta ikinä.

Kiss - Destroyer

Saksaheviosastolta lopetuksena loistaa myös Helloweenin Keeper kakkosen päättävä mammuttimainen nimibiisi, jossa on sitä taikaa, mikä nykypowereista puuttuu.
 
Täysin samaa mieltä.
 
Mieleen nousee myös Rainbowin Rising-levyn lopetuskappaleena toimiva Light In The Black. Powellin tanakka rumpukomppi pohjustaa Blackmoren melodioita ja Dion ajatonta vokaalisuoritusta.

Afghan Whigs: Faded
 
Sitoo Black Loven kiinni sillä tapaa, että ei jää mitään sanottavaa. Vielä kun kuulet Dullin pudottelemassa livenä Purple Rainia eteen..

Beatlesin A Day In the Life lopettaa Sgt. Pepperin jokseenkin mahtavasti.Tykkään myös Dylanin Highway 61:n lopetuksesta eli eepoksesta Desolation Row.

Pain of Salvationin 'The Perfect Element' -levyn lopettava nimipiisi.
Pitkä hieno kappale joka lopulta päättyy maanisiin rumpurytmiinsä muiden soittimien hävittyä kuvioista.
...You must never leave this shame!...
 
Toinen mieleentullut on DT:n Images&Wordsin hienon lopetuspiisin Learning to Live:n mahtipontisen jämäkkä outro hienoine kitarakuvioineen ja sovituksineen.
 
Ah, ja totta kai vielä Steve Vain Sex&Religion -levyn hieno piisi 'Rescue Me Or Bury Me', joka liian pitkän soolon jälkeen kuitenkin lopettaa levyn jatkamalla alun hienoa sointukuviota hienoine sanoineen, Steven yllättävän karismaattisine lauluineen, ja kääntyy lopulta samaan levyyn avaavaan äänimaisemaan.

Sex Pistolsin Problem........

Joy Division: Closer (Decades)
 
Albumi, joka on kaiverrettu vinyylin sijasta marmoriin.

Hmm..
Sgt. Peppersin A Day In The Life, joka on myös mielestäni ehkä maailman hienoin ikinä tehty biisi. Ja Abbey Roadin The End. Endless Nameless Nevermindin lopussa on kans hyvä :J

Philip Glass - Koyaanisqatsi - niin mieletön lopetus biisi ja niin yhtäkkinen lopetus. toimii vaan helvetin hyvin...
 
Iron Butterly - In-A-Gadda-Da-Vida - tartteeko ees sanoa mitään ? about 20 minuuttinen nimikkobiisi päättää levyn...
 
Sinkuista täytyy mainita Kuusumun Profeetta - Noita. Jotenkin niin hyvin loppuu kun viimeiset sanat on "ja viimeinen hetki minut taaksein jättää" tai jotain sinnepäin ja samantien loppuu soitto ja neula nousee ylös...

Näitähän riittää:
 
King Crimson - Red. On itse asiassa aivan sama mitä koko muu levy on, jos se päättyy tällä tavoin. Starless, länsimaisen popmusiikin historian superlatiivisin sävellys, esittelee maailman kauneimman melodian, tekee seikkailun ihmisyyden syvimpiin tunnetiloihin ja lopulta päättyy ruhjovan basson saattelemana tuohon samaiseen melodiaan, tuoden päätöksen yhtä aikaa biisille, levylle ja King Crimsonin koko 70-luvulle.
 
Emperor - Anthems to the Welkin at Dusk. Sen lisäksi että levy alkaa hienosti, se myös päättyy tyylikkäästi. Kaihoisan hidas The Wanderer nousee hiljaisuudesta kitaran vuorotellessa kahta huumaavaa melodiaa, keinuu eteenpäin jonkin aikaa ja häipyy sitten samaan hiljaisuuteen josta tulikin. Väkevän kaunis ja hallinnoitu päätös kaoottiselle levylle.
 
Pink Floyd - Wish You Were Here. Lopussa ympyrä sulkeutuu, kun Shine On You Crazy Diamondin koskettimet häipyvät samaan hiljaisuuteen josta levyn alussa nousivat, tosin G-mollin sijasta G-duurissa.
 
Pink Floyd - Animals. Sama pieni valoisa akustinen numero (Pigs on the Wing) hieman eri sanoilla sekä aloittaa että lopettaa levyn ja ympäröi levyn kolmea muuta pidempää ja kyynisempää biisiä. "Bookends", kirjatuet, kuten englannissa sanotaan.
 
Sleepytime Gorilla Museum - Grand Opening and Closing. Meluavan taiderockin jälkeen kahdeksan minuutin mittainen Sunflower, jossa ei kuulu muuta kuin satunnaista kellojen ja harpun helinää, tuntuu erikoisella tavalla soveliaalta tavalta lopettaa levy.
 
EDIT: Ei voi olla totta että unohdin:
 
Tool - Lateralus. Reflection-Disposition-Triad -kolmikko tekee levyn lopusta jo muutenkin vakuuttavan kokemuksen, mutta viimeisen niitin lyö Faaip de Oiadin häiriintynyt kauhu. Aidosti pelottava pätkä.

Beatlesin A Day In the Life lopettaa Sgt. Pepperin jokseenkin mahtavasti.
 
Jokseenkin? Silkkaa neroutta. Ehkäpä Lennonin parhaimpia biisejä. Se lopun massiivinen pianosointu aiheuttaa kylmät väreet, kuten itse biisikin. Doorsin The End on myös hieno lopetusbiisi.

CMX:n Auran päätösnelikko Talvipäivänseisaus-Työt ja päivät-Pilvien kuningas-Aura nostavat kyllä palan kurkkuun. Pohjoisen lumien kylmyys tulvii iholle Talvipäivänseisauksen kohdalla, äärisynkkä Työt ja Päivät toivottaa hyvää matkaa Helvettiin, upeita äänimaisemia maalaileva ja jylhä Pilvien Kuningas olisi ollut jo itsessään mykistävä päätösraita mutta loppuun sijoitettu Aura antaa pilkahduksen auringosta sateen jälkeen. Samaisen yhtyeen Discopolis-levyn Silmien ummistamisesta Nansenin galvanointiin on niin huikeaa jyräystä ettei mikään tunnu sen jälkeen miltään. Kryptinen teksti yhdistettynä Yrjänän vaikeroivaan tulkintaan luo taas kuulijan mieleen sellaisia maisemia ettei kovin moni yhtye siihen kykene.
 
Sigur Rósin ( ):n viimeisessä raidassa on suorastaan huikea loppunostatus ja Rushin Natural Science Permanent Wavesin loppuun istutettuna on muuten vain silkkaa neroutta. Ja jo mainituista lopetuksista täytyy kompata Toolin Lateraluksen ja Ęniman loppuja sekä Emperorin The Wandereria. Lisämaininta vielä Burzumin Hvis Lyset Tar Ossin lopussa olevalle avaria äänimaisemia maalailevalle Tomhet-ambientinstrumentaalille. Suorastaan huojentava lopetus raa'alle, alkukantaiselle ja synkälle blackmetal-levylle.

Kingston Wall - Tri-logy: The Real Thing
 
Mew - Frengers: Comforting Sounds
 
Tuli ekana mieleen...

Mew - Frengers: Comforting Sounds
 
Tämäkin on kova, muttei kuitenkaan läheskään niin kova kuin livenä. Vaan jos hienoimpia keikanlopetuksia haetaan, niin tässä on kova ehdokas.

YUP:n levynlopetukset ovat aina olleet vähintään hyviä, parhaimmillaan loistavia. Osui ja upposi -efektiä tarjoilevat ainakin Meidän on annettu pudota ja Kaikki on hyvin.
 
Meidän on annettu pudota alkaa suht normaalina puoskarirokkina, jossa sinänsä ei ole mitään erityisen ihmeellistä kuin hienot sanat. Intron uusinnan jälkeen tulee pysäyttävä musiikki- ja lyriikkapätkä
 
Eikä tähän leikkiin lähde kysyttynä meistä kukaan
omille harharetkilleen jokainen vain viskataan mukaan
 
Tämän jälkeen kappale nousee toiseen potenssiin kun lopetusosa alkaa. Kuulija on kappaleena alkuosan kuultuaan virittynyt herkäksi ja energiseksi, ja lopun maailmojasyleilevä melodia maalailee hienojen sanojen kanssa silmien eteen upeita maisemia rajan taa siirtymisestä. Ja mikä parasta, lopussa hymyilyttää:
 
"Ei hullumpaa, vai?"
 
Ensimmäisen kerran kuuntelin tätä kappaletta yksin lenkillä, pimeässä metsässä. Järisyttävä kokemus.
 
Kaikki on hyvin on toinen YUP-lopetus, joka pistää nyyhkimään ja virnistämään yhtä aikaa. Satiirinen kuvaus apokalypsista alkaa akustisesti ja hillitysti, melodian ollessa jopa naiivin yksinkertainen. Sanat maalailevat lopun aikojen alkua. "Välikertosäkeen" metelöivät pelastusarmeijakuorot ja rumpua lyövät pastorit lohduttaa maailmanloppua odottavissa tunnelmissa - kaikkihan me olemme samassa veneessä, ja parasta olla keikuttamatta ja ottaa asia tyynen rauhallisesti. Tuhon jälkeisestä hetkestä kertova välike on silkkaa tyhjyyttä. Pian tämän jälkeen tulevassa pianokohdassa kerrotaan, että
 
Äskeittäin saamiemme tietojen mukaan Suomi on juuri kadonnut kartalta.
 
Tästäkin huolimatta lopussa kaikki on hyvin.

Sigur Rósilta todellakin jo mainitut ():n viimeinen biisi sekä uusimman Takk...-levyn Heysįtan. Ympyrä sulkeutuu molemmissa tapauksissa ah niin täydellisesti.

Korn - Daddy
 
Biisi joka pistää varmasti 100% ihotkarvat pystyyn.

Jokseenkin? Silkkaa neroutta. Ehkäpä Lennonin parhaimpia biisejä. Se lopun massiivinen pianosointu aiheuttaa kylmät väreet, kuten itse biisikin. Doorsin The End on myös hieno lopetusbiisi.
 
Paitsi että... Jos pilkkua viilataan, niin A Day In A Life on puoliksi McCartneyn tekemä. Siinä on kaks selkeesti irrallista osaa ("I read the news today, oh boy..." ja "Woke up, got out of bed...") joista ensimmäinen on Lennonin ja toinen McCartneyn erillään toisistaan tekemä. Nämä sitten yhdistettiin studiossa ja väliin lyötiin nerokas orkesterin "kliimaksi". Vähän OT... Joka tapauksessa silkkaa neroutta ja mielestäni se ykkössijan kiistatta valtaava kupletti.